Uudet joukkoliikennekaistat

Liittynyt
6 Maaliskuu 2006
Viestit
305
Marko Korpela sanoi:
26.1.2007 kello 9:01

Vihilahden sillan levennys- ja korjaustöiden sekä linja-autokaistan rakentamisen takia joudutaan ajokaistoja sulkemaan tilapäisesti Hatanpään valtatiellä ja Lahdenperänkadulla. Työt aloitetaan liikennesaarekkeiden purkamistöillä maanantaina 29.1.2007.

Töitä pyritään tekemään ruuhka-aikojen ulkopuolella, mutta tarvittaessa maansulatuksen takia kaistoja voi olla suljettuna pidempiäkin aikoja. Työt haittaavat ajoneuvoliikennettä merkittävästi.

Ymmärtääkseni Hatanpään valtatien mittavat bussikaistat ovat jo pääsemässä aluilleen :) Ne tulevatkin todelliseen tarpeeseen, sillä väylä on toivottoman tukossa kumpaankin suuntaan iltapäivällä ja useat vuorot palaavat päätteiltään myöhässä. Ruuhka alkaa pahimmillaan etelän suuntaan Lokomolta ja keskustaan päin Puistokujan risteyksestä.

Kuinkahan kauan saamme vielä odotella ennen projektin valmistumista? Selvää kuitenkin on, että jos uusia kaistoja todella rakennetaan lähes koko valtatien mitalta, niin tietyöt kestävät pitkään ja puurouttavat liikennettä entisestään.

Ja entä Paasikiventien kaivatut väyläinvestoinnit? Niistäkään ei ole mielestäni kuulunut enää mitään, vaikka jossain välissä luonnosteltiin jo tampellatunneleita ja särkänniemiliittymiä... Kolmas merkittävä pullonkaula on kuulumma Taysin edustalla Kuntokadun risteyksessä.

Ajankohtaisia lisätietoja olisi ilo kuulla, jos joku tietäisi enemmän.
 
No jos noita bussikaistoja aletaan nyt rakentaa, niin eiköhän ne viimeistään kesän aikana saada valmiiksi ainakin osittain. Se puistokujan ja Jokikadun välinen pätkä lienee se pahin kohta eikä se kumminkaan ole kovin pitkä väli.

Mitä sitten tulee esim. rantatien bussikaistoihin, niin kyllähän ne ollaan rakentamassa. Aikataulusta sen sijaan en ole tietoinen. Suunnitelmien mukaanhan osa Pispalan valtatien kautta ajavista linjoista siirtyisi sinne uusien kaistojen myötä. En kyllä tiedä, mitä suunnitelmia Sepänkadun suhteen on olemassa. Nythän se on melko hidas ja kapea nopeaa ja sujuvaa joukkoliikennettä ajatellen. Ja se risteys, missä on se rautatiesilta, pitäis leventää ja tehdä siihen oma kaista oikealle (Sepänkadulle) kääntyville - ilman liikennevaloja tietty...

Ja muistaakseni Kuntokadun / Teiskontien liittymään on jopa kaavailtu jonkinlaista eritasoratkaisua.
 
Lempääläntien liikennevalot ohittava joukkoliikennekaista on otettu käyttöön. Tämä pätkä jatkuu melkein suoraan Kuokkamaantien pysäkiltä päättyen Kaartotien pysäkille. Tosin vielä tänään kovinkaan moni bussi ei sitä käyttänyt. Ja miksipä käyttäisi jos baana edessä vetää muutenkin, tulee vain turhaan tarpeetonta kaistanvaihtoa Kaartotien risteyksen tuntumassa kun autojen pitää päästä keskimmäisen kaistan yli.

Vihilahden ja Rantaperkiön välillä on vielä tämän Lahdenperänkadun liikennevalot ohittavan joukkoliikennekaistan teko vaiheessa. Osittain baanaa on asfaltoitu, mutta sillan ympäristön rakennustyöt on kesken. Valmistuttuaan, kaistalla on ihan oikeastikin sujuvuutta parantavia vaikutuksia.
 
Vihilahden ja Rantaperkiön välillä on vielä tämän Lahdenperänkadun liikennevalot ohittavan joukkoliikennekaistan teko vaiheessa. Osittain baanaa on asfaltoitu, mutta sillan ympäristön rakennustyöt on kesken. Valmistuttuaan, kaistalla on ihan oikeastikin sujuvuutta parantavia vaikutuksia.
Tilanne 28.9.2007

Eiköhän sen voisi kohta avatakin. Jonot Hatanpään ja Vihilahden alueella ovat edelleen sietämättömät, eikä vain tämän työmaan takia, autoja on vain liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Toivon mukaan ruuhkavuorojen kulku sujuu tästä eteenpäin entistä varmemmin.
Joo ei, tänään menin kello 16:38 Keskustorilta lähtevällä 50:n vuorolla töihin tänne Multisillan Postikeskukseen ja myöhästyin noin vartin. Tästä noin viisi minuuttia on selitettävissä tasan tarkkaan sillä, että Hatanpään valtaväylän bussikaista on aivan liian lyhyt. Autojono ulottui noin 50-100 metriä kaistan alusta keskustan suuntaan siinä 16:50 tienoilla, eli kannatan lämpimästi mahdollisia tulevia bussikaistan pidennyshankkeita sillä saralla.

Tosin jos bussikaistaa ei olisi ollenkaan, olisin myöhästynyt ainakin viisi minuuttia lisää. Hatunnosto lainkuuliaisille autoilijoille, en nähnyt yhtäkään kaistan väärinkäyttäjää (toisin kuin vaikkapa Pirkankadulla).

Lempääläntien bussikaistasta taas on melkein pelkästään hyvää sanottavaa. Parannettavaa toki olisi Viinikan liittymän päässä, jossa liva-etuudet voisivat parantaa bussien luotettavuutta. Ongelmana siinä on toki sitten se, että bussilinjoja menee ja tulee Viinikan liikennesekoittajaan vähän joka hollilta.
 
Vihilahden (Hatanpään) bussikaista on kyllä kaivattu asia, mutta pakkohan sitä on kritisoida.

Ensimmäiseksi koko kaista toteutettiin aivan liian myöhään. Sille olisi ollut tarvetta jo viime talvena. Odottavan aika tuli pitkäksi, ja kas, lopputulos olikin huonompi kuin olisi voinut kuvitella.

Siitä tuli aivan liian lyhyt: kaistan pitäisi alkaa jo Vihilahdenkadun risteyksestä. Alkupäässä saa edelleen jonottaa, että pääsee kääntymään bussikaistalle. Ja pikkuautojen ajoradasta erotettu osuus taas loppuu aivan liian lyhyeen (tämä käy hyvin ilmi Razer:n kuvaamasta videosta http://youtube.com/watch?v=yCgtLmIcCMo ). Eli Härmälään päin mennessä kääntyvä ajoneuvoliikenne tunkee bussikaistalle heti kun keskikoroke loppuu. Ja taas saa jonottaa, että pääsee Hatanpään koulun pysäkkisyvennykseen.

Lyhyt siinäkin mielessä, että jos vaan rahaa ja tahtoa olisi ollut, olisi Hatanpään koululta kaistan voinut jatkaa edelleen Nuolialantielle asti.

Hyvin suuren kritiikin saa aikaan kaistan järjetön profiili. Jotta bussikaistalle pääsee, on sinne ihan oikeasti käännyttävä, eikä senkään jälkeen kaista ole suora. Kovin lujaa bussikaistan alkuun ei voi ajaa, koska auto heilahtaa jo pienessäkin vauhdissa ikävästi. Jos vaan alkamiskohta olisi suunniteltu kerralla aikaisemmaksi, olisi tuonkin voinut loiventaa ja reilusti.

Rahaa paloi ja lopputulos on kuvatun kaltainen. Kiitos silti tästäkin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ihan kelvolliseltahan tuo näyttää.
Muistettakoon, että video on kuvattu klo 15:20. Pahin ruuhka jatkuu puolisen kilometriä ennen bussikaistaa 16:30 tienoilla. Matelua busseilla siis edelleen riittää eikä bussikaistalla ohiteta kuin noin 10 autoa.
 
Tänään kolisi sunnitteluvirheisellä Vihilahden bussikaistalla Hatanpään koulun pysäkkiä lähellä, kun pikkuauto kiilasi Paunu #76:n eteen. Äkkijarrutus pelasti pikkuautossa repsikan puolella istuneen. Pikkuauton ovi koki vaurioita, paunulainen vaurioitta.



Tässä tuntuu olevan kovasti epäselvää, että bussikaista ihan oikeasti jatkuu pysäkkisyvennykselle asti. Vaaratilanteita näkee päivittäin.
 
Tässä tuntuu olevan kovasti epäselvää, että bussikaista ihan oikeasti jatkuu pysäkkisyvennykselle asti. Vaaratilanteita näkee päivittäin.


Itse asiassa bussikaista jatkuu seuraavaan risteykseen asti. Poikittaisella kaistaviivalla ilmeisesti yritetään kertoa autoilijoille missä kohtaa saisi vaihtaa bussikaistalle jos aikoo kääntyä Härmälän suuntaan, tosin tuolle viivalle ei taida löytyä tieliikennelaista mitään määritelmää (Tieliikennelain mukaanhan bussikaistalle saa vaihtaa ennen kääntymistä mutta laki ei sen tarkemmin määrittele tätä matkaa minkä bussikaistalla saa ajaa). Bussikaista päättyy joko seuraavaan risteykseen tai tieliikenneasetuksesta löytyvään liikennemerkkiin 542a/b
 
Viimeksi muokattu:
Bussikaistojen rakentamiskustannukset pitäisi ottaa henkilöautoiluun varatuista rahoista. Bussikaistoillahan vain taataan bussien kulku yhtä sujuvasti kuin ennen autoilun lisääntymistä, joka on aiheuttanut väylän ruuhkautumisen. Bussikaistoissa ei siis ole mitään joukkoliikenteen kannalta erikoisen hyvää, ne ovat vain keino säilyttää olemassaoleva tilanne.
 
Kyseinen kohta on muuttunut vieläkin hankalammaksi bussikaistan rakentamisen myötä. Hatanpään valtatien liikenteestä kuitenkin suurin osa (80%) liikenteestä kääntyy Nuolialantielle kohti Härmälää ja varsinkin Pirkkalaa. Ruuhka-aikana 15-17 varsinkin monesti Nuolialantielle kääntyjien jono ylittää Lahdenperänkadun liikennevalot ja jono siirtyy bussikaistalle välittömästi bussikaistan yhdistyttyä taas Hatanpään valtatiehen. Näin 1,7 ja Pirkkalansuunnan liikenne ei hyödy mitään bussikaistasta, koska jono tukkii sen välittömästi erotinalueen loputtua. Linja 50, joka ei käytä tuota Hatanpään koulun pysäkkiä, joutuu vaihtamaan kuitenkin kaistaa keskikaistalle jatkaessaan Hatanpään valtatieltä Sarankulmankadulle. Hatanpään valtatieltä Nuolialantielle kääntymisessä liikennevalot ovat ehkä hieman yliampuva tarve, koska tunnetusti Kolmionkadulta ei saa ajaa Nuolialantielle ja Sarankulmankadulta kääntyvien määrä on suhteellisen pientä. Tietysti koulun läheisyys edellyttää tiettyjä toimenpiteitä, mutta mielestäni tässä olisi risteyksen rakenteen muuttaminen helpottaisi liikennejärjestelyjä tässä kohdin huomattavasti. Nykyinen bussikaista muutettaisiin Nuolialantielle kääntyvän liikenteen kokoomakaistaksi, joka näin ohittaisi Lahdenperänkadun liikennevalot kokonaan. Hatanpään koulun bussipysäkki siirrettäisiin Nuolialantielle ennen Haapakujan risteystä. Samalla Nuolialantiestä tulisi kaksikaistainen Härmälän suuntaan siten, että Hatanpään valtatieltä tuleva kaista pysyisi omana kaistanaan risteyksen jälkeen eli Sarakulmankadulta tuleva liikenne kääntyisi keskimmäiselle kaistalle. Tällöin Hantanpään Valtatieltä kääntyvien täytyisi väistää vain ja ainoastaan kevyttä liikennettä, joka ylittää Nuolialantien. Jos valot järjestettäisiin "kutsunapilla" toimiviksi, liikenne Hatanpään Valtatieltä pääsisi ajamaan lähes aina suoraan Nuolialantielle aina. Tietysti tämä tuskin tulee toteutumaan, koska a. maksaa liikaa ja b. muuttaa liikennettä liian sujuvaksi. ;)
 
Nykyinen bussikaista muutettaisiin Nuolialantielle kääntyvän liikenteen kokoomakaistaksi, joka näin ohittaisi Lahdenperänkadun liikennevalot kokonaan.

Liikennevalo-ohituksen edellytyksenä (kevyen- ja moottoriliikenteen risteävässä liittymässä) ohitukseen sallitun liikennemäärän on oltava niin alhaista (busseja kulkee nyt n. 5 min välein), että kevyt liikenne voi ylittää ohittavan kaistan turvallisesti ilman tarvetta liikennevaloihin. Tästä johtuen ehdotuksessasi liikennevalot jäisivät edelleen tukkeeksi puurouttamaan liikennevirran. Ja toisekseen, miksi et ideoisi edelleen joukkoliikennettä suosivaa ratkaisua?
 
Viimeksi muokattu:
Tällöin Hantanpään Valtatieltä kääntyvien täytyisi väistää vain ja ainoastaan kevyttä liikennettä, joka ylittää Nuolialantien. Jos valot järjestettäisiin "kutsunapilla" toimiviksi, liikenne Hatanpään Valtatieltä pääsisi ajamaan lähes aina suoraan Nuolialantielle aina. Tietysti tämä tuskin tulee toteutumaan, koska a. maksaa liikaa ja b. muuttaa liikennettä liian sujuvaksi. ;)
Liikennevalo-ohituksen edellytyksenä (kevyen- ja moottoriliikenteen risteävässä liittymässä) ohitukseen sallitun liikennemäärän on oltava niin alhaista (busseja kulkee nyt n. 5 min välein), että kevyt liikenne voi ylittää ohittavan kaistan turvallisesti ilman tarvetta liikennevaloihin. Tästä johtuen ehdotuksessasi liikennevalot jäisivät edelleen tukkeeksi puurouttamaan liikennevirran.
Kutsunappipohjainen kevyen liikenteen valo keskeyttäisi liikennevirran ehkä 10 sekunniksi. Tosin eikös se suojatie ole nyttenkin kutsunappipohjainen, vieläpä niin, että jos Nuolialantien yli Sarankulman suuntaan haluaa päästä, pitää painaa vielä toisen kerran nappia ylitettyään Hatanpäältä Nuolialantielle vievän kaistan?
 
Tällä kertaa Aamulehti uutisoi otsikolla Ruuhkaväylälle vain yksi pitkä bussikaista
Aamulehti sanoi:
Paasikiventie: Suunnittelija karsi rannan puolen joukkoliikennekaistasta miljoonasäästöt

Busseille ja takseille ei suunnitella Paasikiventielle enää yhtäjaksoista omaa kaistaa Näsijärven rannan puolelle. Pitkä joukkoliikennekaista tulisi vain Paasikiventien toiselle puolelle Lielahdesta Tampereen keskustaan ajavia varten.

Toisen joukkoliikennekaistan pätkiminen on laskenut hankkeen kustannusarviota 10,7 miljoonasta eurosta noin 8 miljoonaan euroon.

- Paasikiventien aamuruuhkat ovat olleet pahempia kuin iltapäiväruuhkat, perustelee projektipäällikkö Hannu Kivelä A-Insinööreistä.

Nykysuunnitelmien mukaan bussit pääsisivät ajamaan omaa kaistaa pitkin Lielahdenkadun risteyksestä keskustaan aina Sepänkadun ja Pirkankadun risteykseen saakka.

Matkan pitäisi taittua samassa ajassa kuin henkilöautolla, sillä bussit ja taksit pääsisivät ohittamaan kolmet Paasikiventien liikennevalot.

Tampereelta Lielahteen ajettaessa joukkoliikennekaista olisi bussien ja taksien apuna Sepänkadulla sekä kahdessa kohtaa Paasikiventietä.

Uusi kaista rakennettaisiin Simppoonkadun risteyksestä Santalahden venesataman paikkeille sekä Nokian moottoritien risteyksen kohdalle. Siihen suuntaan matkatessaan bussien ja taksien ei tarvitsisi pysähtyä kaksiin Paasikiventien liikennevaloihin.

Haarlan mutka ahdas
Sepänkadulle rakennettaisiin joukkoliikennekaistat kumpaankin suuntaan.

Sen sijaan Haarlan mutkaan ja Onkiniemen mäkeen uusi kaista tulee vain Tampereen keskustan suuntaan ajavaa liikennettä varten.

- Tehdasrakennuksen ja kerrostalojen vuoksi toiselle puolelle olisi ollut ahdasta rakentaa uutta kaistaa. Jos Tampellan tunneli toteutuu, kaistoista ei ole hyötyä, Kivelä sanoo.

Osa rannan puoleisesta joukkoliikennekaistasta on karsittu sen vuoksi, ettei 110 kV:n sähkölinjaa tarvitse siirtää. Siirto olisi maksanut vähintään 1,3 miljoonaa euroa.

Teiskontien yliopistosairaalan kohdan joukkoliikennekaistojen suunnitelmat eivät ole kovin paljon muuttuneet.

Uudet kaistat tulisivat Teiskontien molemmille puolelle Kekkosentien eritasoliittymästä Lääkärinkadun-Ritakadun risteykseen saakka.

Kuntokadun ja yliopistosairaalan risteykseen rakennetaan kiertoliittymä. Sen tarkoitus on selkeyttää sairaala-alueen liikennettä ja helpottaa kääntymistä sairaalaa-alueelta Kuntokadulle.

Jalankulkijoita varten rakennetaan kaksi alikulkua Teiskontien alitse ja yksi Kuntokadun alitse. Se parantaa myös henkilöautoliikenteen sujuvuutta.

Teiskontien tiejärjestelyjen kustannusarvio on 4,5-5 miljoonaa euroa. Aiemmin on puhuttu, että Tampereen kaupunki olisi valmis maksamaan siitä puolet.

Tiesuunnitelmia ovat laatineet Hämeen tiepiiri ja Tampereen kaupunki yhteistyössä. Aiemmat ideat perustuivat aluevaraussuunnitelmaan.

Aki Taponen

Mitähän tähän voisi sanoa? Sepänkadulle suunniteltu joukkoliikennekaista on kaunis idea, mutta pelkäämpä, että se johtaa Paasikiventielle kääntyvien autojen jonoutumisen Pyynikintoriakin kauemmaksi, aina Mariankadun risteykseen asti. Ehkä nykytilanne kuitenkin Sepänkadun osalta parempi.

Nokian moottoritien valoristeyksen ohittaminen on hyvä idea sekin, mutta yhtenäisen kaistan pätkiminen ei, koska eikös tälle tielle ole tarkoitus myös siirtää Nokian suunnakin liikennettä? Näyttää vähän siltä, että parempi pitää Nokialle menevät vuorot Pispalan valtatiellä (jossa ne palvelee paremmin lukuisine pysäkkeineen).

No, toivottavasti tässä kuitenkin saadaan parempi toteutus kuin esim Vihilahden bussikaistalla, jota olenkin aiemmin kritisoinut.
 
Takaisin
Ylös