
Alunperin kirjoittanut
Aamulehti
Paasikiventie: Suunnittelija karsi rannan puolen joukkoliikennekaistasta miljoonasäästöt
Busseille ja takseille ei suunnitella Paasikiventielle enää yhtäjaksoista omaa kaistaa Näsijärven rannan puolelle. Pitkä joukkoliikennekaista tulisi vain Paasikiventien toiselle puolelle Lielahdesta Tampereen keskustaan ajavia varten.
Toisen joukkoliikennekaistan pätkiminen on laskenut hankkeen kustannusarviota 10,7 miljoonasta eurosta noin 8 miljoonaan euroon.
- Paasikiventien aamuruuhkat ovat olleet pahempia kuin iltapäiväruuhkat, perustelee projektipäällikkö Hannu Kivelä A-Insinööreistä.
Nykysuunnitelmien mukaan bussit pääsisivät ajamaan omaa kaistaa pitkin Lielahdenkadun risteyksestä keskustaan aina Sepänkadun ja Pirkankadun risteykseen saakka.
Matkan pitäisi taittua samassa ajassa kuin henkilöautolla, sillä bussit ja taksit pääsisivät ohittamaan kolmet Paasikiventien liikennevalot.
Tampereelta Lielahteen ajettaessa joukkoliikennekaista olisi bussien ja taksien apuna Sepänkadulla sekä kahdessa kohtaa Paasikiventietä.
Uusi kaista rakennettaisiin Simppoonkadun risteyksestä Santalahden venesataman paikkeille sekä Nokian moottoritien risteyksen kohdalle. Siihen suuntaan matkatessaan bussien ja taksien ei tarvitsisi pysähtyä kaksiin Paasikiventien liikennevaloihin.
Haarlan mutka ahdas
Sepänkadulle rakennettaisiin joukkoliikennekaistat kumpaankin suuntaan.
Sen sijaan Haarlan mutkaan ja Onkiniemen mäkeen uusi kaista tulee vain Tampereen keskustan suuntaan ajavaa liikennettä varten.
- Tehdasrakennuksen ja kerrostalojen vuoksi toiselle puolelle olisi ollut ahdasta rakentaa uutta kaistaa. Jos Tampellan tunneli toteutuu, kaistoista ei ole hyötyä, Kivelä sanoo.
Osa rannan puoleisesta joukkoliikennekaistasta on karsittu sen vuoksi, ettei 110 kV:n sähkölinjaa tarvitse siirtää. Siirto olisi maksanut vähintään 1,3 miljoonaa euroa.
Teiskontien yliopistosairaalan kohdan joukkoliikennekaistojen suunnitelmat eivät ole kovin paljon muuttuneet.
Uudet kaistat tulisivat Teiskontien molemmille puolelle Kekkosentien eritasoliittymästä Lääkärinkadun-Ritakadun risteykseen saakka.
Kuntokadun ja yliopistosairaalan risteykseen rakennetaan kiertoliittymä. Sen tarkoitus on selkeyttää sairaala-alueen liikennettä ja helpottaa kääntymistä sairaalaa-alueelta Kuntokadulle.
Jalankulkijoita varten rakennetaan kaksi alikulkua Teiskontien alitse ja yksi Kuntokadun alitse. Se parantaa myös henkilöautoliikenteen sujuvuutta.
Teiskontien tiejärjestelyjen kustannusarvio on 4,5-5 miljoonaa euroa. Aiemmin on puhuttu, että Tampereen kaupunki olisi valmis maksamaan siitä puolet.
Tiesuunnitelmia ovat laatineet Hämeen tiepiiri ja Tampereen kaupunki yhteistyössä. Aiemmat ideat perustuivat aluevaraussuunnitelmaan.
Aki Taponen