Tampereen nivelbussit

Tuolla aiemmin kyseltiin, kuinka moni TKL:n kuljettajista on ajanut nivelellä. Itse taidan lukeutua niihin viimeisiin "saapumiseriin", jota noilla natiivisti pääsi ajamaan, ja siitä on 11 vuotta aikaa. Taloon tullessa oli niveliä nopeasti laskien ainakin parikymmentä. Nykyiset kuljettajat eivät tosiaankaan välttämättä ole koskaan ajaneet nivelbussia, joten jonkinlaista perehdytystä tarvittaneen sen hallintaan. Nivellisä, josta killerpop kirjoitteli, on poistunut jo sopimuksista pitkiä aikoja sitten.

Suurimmat syyt siihen, miksi tällä hetkellä suositaan telibusseja nivelbussien sijaan, löytynee pari syytä. Katujen onneton talvikunnossapito talvikeleillä on varsinkin takapotkuhaitareille (joita polttomoottorinivelet nykyään väistämättä ovat) todella haasteellisia. Etenkin parina viime vuonna talvikunnossapito on ollut sekä ELYn että varsinkin kaupungin katuverkolla todella luokatonta, johon on ollut lähellä jäädä 2-akselisellakin kiinni. Teliauto on tässä mielessä parempi telinkevennyksen takia, jolloin vaikeistakin paikoista pääsee helpommin irti. Varsinkin peruuttaessa huonolla kelillä teliauto on paremmin hallittavissa kuin linkkuun menevä nivel.

Toinen syy, kuten tuolla edellä mainittiinkin, on istumapaikkojen suosiminen.

Kolmanneksi huoltopäivien määrä on nivelbusseilla korkeampi kuin telibusseilla, lisäksi ne syövät 3-akselisiin verrattuna enemmän polttoainetta. Nivel- ja telibusseissa on sama määrä istumapaikkoja käytännössä, jolloin nivelbussin ainoa hyöty on seisomapaikkojen määrässä. Nämä saattavat jonkun mielestä tuntua mitättömiltä asioilta, mutta koska palkka- sekä polttoainekulut ovat aina samansuuruisia, iso asia, joka ratkaisee on se, kuinka paljon auto viettää päiviä varikolla huollossa.

Sähköniveliä tuskin tällä kierroksella tulee ihan tästä kaupungin hätäilystä johtuen: ne vaatisivat linjan molempiin päihin latauspisteet, joita ei varmasti tämän puolen vuoden aikana ehditä toteuttamaan. Pirkkalassa varmaan onnistuisi tilan puolesta pienillä reittimuutoksilla, sen jälkeen tuleekin pari ongelmaa: reitti kulkee tämän talven jälkeen vielä yhden kauden vanhalla reitillä Pirkkala - Vatiala, jonka jälkeen pääte siirtyy Haukiluomaan, ts. Vatialaan sitä latauspistettä ei kannata alkaa suunnittelemaan, eikä se edes nykyiselle paikalle kovinkaan hyvin sopisi. Haukiluomassa on taas läheisen asutuksen takia varmasti valituskierroksia luvassa, joten sinne rakentaminenkin tulee olemaan todella verkkaista. Lisäksi sähköasemat pitäisi kilpailuttaa joko yhdessä tai erikseen autohankinnan kanssa. Myöskään nykyisen varikkoalueen vanha sähköinfra ei välttämättä kestäisi nykyistä enempää sähköautojen latauspisteitä, Lahdesjärven uudisrakennus korjannee sitten vuosien päästä tämän puutteen.

Jos tämän prosessin suunnittelu olisi aloitettu hyvissä ajoin vaikka vuotta nykyistä aiemmin (tai vastaavasti nivelet olisi hankittu vasta ratikka-ajan alkaessa), olisi lopputulos voinut olla hyvinkin erilainen.

Itsellä ei loppujen lopuksi ole merkillä väliä, mutta arvelisin, että Solaris on merkkinä aika vahvoilla sopivan mallistonsa kanssa, Scania tuskin ehtii omastaan tekemään tuotantomallia tähän kilpailuun mennesssä.
 
Muistan kun Helsingissä olin takamoottorisen matalanivelen kyydissä talvikelillä Simokadun ylämäessä. Ei ollut helppoa eteneminen. Ei ihme, että Helb (HKL) niistä luopui niin nopeasti.
 
Muistan kun Helsingissä olin takamoottorisen matalanivelen kyydissä talvikelillä Simokadun ylämäessä. Ei ollut helppoa eteneminen. Ei ihme, että Helb (HKL) niistä luopui niin nopeasti.
Itse asiassa ne lähtivät vaihtoon jo muutama vuosi ennen HelBin muodostamista. Niiden tilalle tulivat HKL-BL #101 ja #102 (teli-Volvoja), jotka kyllä siirtyivät 2005 alussa HelBille.

Tässä matalanivel #9602 viimeisiä aikojaan Helsingissä. Ja vieläpä talvisella kelillä vähän ennen Simonkadun mäkeen menemistä. :cool:
 
Suurimmat syyt siihen, miksi tällä hetkellä suositaan telibusseja nivelbussien sijaan, löytynee pari syytä. Katujen onneton talvikunnossapito talvikeleillä on varsinkin takapotkuhaitareille (joita polttomoottorinivelet nykyään väistämättä ovat) todella haasteellisia. Etenkin parina viime vuonna talvikunnossapito on ollut sekä ELYn että varsinkin kaupungin katuverkolla todella luokatonta, johon on ollut lähellä jäädä 2-akselisellakin kiinni. Teliauto on tässä mielessä parempi telinkevennyksen takia, jolloin vaikeistakin paikoista pääsee helpommin irti. Varsinkin peruuttaessa huonolla kelillä teliauto on paremmin hallittavissa kuin linkkuun menevä nivel.

Toinen syy, kuten tuolla edellä mainittiinkin, on istumapaikkojen suosiminen.

Kolmanneksi huoltopäivien määrä on nivelbusseilla korkeampi kuin telibusseilla, lisäksi ne syövät 3-akselisiin verrattuna enemmän polttoainetta. Nivel- ja telibusseissa on sama määrä istumapaikkoja käytännössä, jolloin nivelbussin ainoa hyöty on seisomapaikkojen määrässä. Nämä saattavat jonkun mielestä tuntua mitättömiltä asioilta, mutta koska palkka- sekä polttoainekulut ovat aina samansuuruisia, iso asia, joka ratkaisee on se, kuinka paljon auto viettää päiviä varikolla huollossa.
--
Jos tämän prosessin suunnittelu olisi aloitettu hyvissä ajoin vaikka vuotta nykyistä aiemmin (tai vastaavasti nivelet olisi hankittu vasta ratikka-ajan alkaessa), olisi lopputulos voinut olla hyvinkin erilainen.

Itsellä ei loppujen lopuksi ole merkillä väliä, mutta arvelisin, että Solaris on merkkinä aika vahvoilla sopivan mallistonsa kanssa, Scania tuskin ehtii omastaan tekemään tuotantomallia tähän kilpailuun mennesssä.
Talvikunnossapito oli mielestäni viime talvena hieman parempaa kuin edellistalvena. Tämä seikka ei pitäisi olla ongelma, kun joskus ennen kadut pidettiin varsin hyvässä kunnossa talvellakin. Maksaahan se toki, mutta jos siitä säästetään, syntyy väistämättä muita ongelmia eivätkä nekään ole ilmaisia. Pienellä lisävaivalla voidaan nivelbussilinjojen varrella olevat pysäkit pitää jopa hieman paremmassa kunnossa kuin muut jos vain halutaan ja tarvetta on.

Kuten jo mainitsin, uskon itsekin Solariksen menestymiseen nivelbussien hankintakierroksella. Tämä juurikin siksi, että jos kapasiteettia halutaan niin 18,75m pitkään malliin saa enemmän istumapaikkoja kuin teliautoon.

Mitä tulee ratikkatouhuun, niin pitäisin jopa parempana että läntisen osan kanssa otettaisiin aikalisä, ja sen sijaan tehtäisiin Härmälän suunnan haara ensin. Sen voisi vaikka päättää Partolaan, josta liityntäbussit Pirkkalan suuntaan. Hiedanrannassa kun ei ole mitään vielä vuosiin ja Lielahden täyttösuunnitelmatkin ovat (onneksi) vastatuulessa. Paras olisikin jos hallinto-oikeus ne hylkäisi kokonaan jottei kansallismaisema ja pohjavesialue mene pilalle. Härmälän suunta onkin ihan toinen juttu. Siellä kysyntää riittäisi jo nyt ja Härmälänrantakin rakentuu kovaa vauhtia. Lentävänniemi puolestaan hoituisi hyvin busseilla vielä pitkään ja eritoten myös nykyiset reitit palvelevat aluetta parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Itse asiassa ne lähtivät vaihtoon jo muutama vuosi ennen HelBin muodostamista. Niiden tilalle tulivat HKL-BL #101 ja #102 (teli-Volvoja), jotka kyllä siirtyivät 2005 alussa HelBille.

Tässä matalanivel #9602 viimeisiä aikojaan Helsingissä. Ja vieläpä talvisella kelillä vähän ennen Simonkadun mäkeen menemistä. :cool:
Tampereella vastaavien autojen kanssa tultiinkin toimeen pitempään ja kyseinen autosarja olikin mielestäni laitoksen historian yksi parhaimmista, ainakin kapasiteetin ja matkustusmukavuuden suhteen. Aivan ongelmitta ei toki täälläkään selvitty.
 
Tuolla aiemmin kyseltiin, kuinka moni TKL:n kuljettajista on ajanut nivelellä. Itse taidan lukeutua niihin viimeisiin "saapumiseriin", jota noilla natiivisti pääsi ajamaan, ja siitä on 11 vuotta aikaa. Taloon tullessa oli niveliä nopeasti laskien ainakin parikymmentä. Nykyiset kuljettajat eivät tosiaankaan välttämättä ole koskaan ajaneet nivelbussia, joten jonkinlaista perehdytystä tarvittaneen sen hallintaan. Nivellisä, josta killerpop kirjoitteli, on poistunut jo sopimuksista pitkiä aikoja sitten.

Mikseivät nykyiset kuljettajatkin olis niitä ajaneet vaikka niitä on talossa nytkin 2 kappaletta? se oli kyllä hyvä idea TKL:ltä tuoda ne 2 käytettyä Solua Ruotsista, jolloin huomattiin kuinka paljon parempia nykyajan nivelbussit ovat kuin ne 90-lopun Omnicityt ja City U:t. Se jää myös nähtäväksi aikooko TKL tuoda tarvittaessa lisää käytettyjä ruotsalaista niveliä (kuten esim. Scania Omnilink, MAN) kun Ruotsista on tuotu Suomeen sen verran paljon käytettyjä busseja muutenkin (mm. 8500LE:itä). Uusi Solaris Urbino 18/18.75 on kyl tosiaan komee peli ja se on ainakin omasta mielestä modernimman näköinen kuin edellisen sukupolven Urbino, jota ne TKL:n 2 Solarista juuri edustaa. Itekin pidän Solarista nyt todennäköisimpänä vaihtoehtona, mut en myöskään ihmettelis, jos valinnaksi sattuisikin Mersu tai MAN. 🙂
 
Mikseivät nykyiset kuljettajatkin olis niitä ajaneet vaikka niitä on talossa nytkin 2 kappaletta?

Toinen nykyisistä nivelistä on Nokian koululaisvuorossa, toista käytetään vara-autona. Kouluvuoroa ajaa vain säännöllisesti muutama eri kuljettaja, ja kun talossa on lähes 350 kuljettajaa, on sen toisen nivelen osuminen kohdalle tällä hetkellä arpapeliä. En tiedä, mitä tarkoitat hyvillä kokemuksilla nivelistä, noissa nykyisissä on ollut yhtä sun toista teknistä ongelmaa, toki onhan näillä jo ajettukin kohtalainen määrä. Matkustajan näkökulmasta ne varmaan ovatkin hyviä, en sitä epäile.
 
Saa myös nähdä innostutaanko nivelbussien hankinnasta myös muualla Suomessa (esim. HSL-alueella), jos ne TKL:n uudet nivelbussit osoittautuvat varmoiksi ja luotettaviksi (jolloin niistä tulee kannattava hankinta). Jos tarkoituksena todellakin on, että koko linja 1 ajettaisiin lähitulevaisuudessa haitaribusseilla, niin niistä tulee jälleen päivittäinen näky Tampereella, joka on tosi hyvä asia. Koskeeko se siis myös linjan 1 A- B- ja C-versioita?
 
Eiköhän se koske kaikkia variaatioita. Tosin toivottavasti ei Pirkkalan varuskunnassa käyviä vuoroja, koska siellä joutuu kääntämään auton ahtaalla parkkipaikalla peruuttamalla
 
Aamulehden 14.11. uutinen Tampereen nivelbussitilanteesta. Uusien lisäksi myös käytettyjä nivelbusseja hankittaneen. Toinen Tampereen nykyisistä nivelbusseista siirretään linjalle 1 loppuvuoden aikana.

https://www.aamulehti.fi/a/bd3537e6-4719-4740-b754-98439fcab214

Kuulostaa hyvältä. Jos TKL aikoo siis hankkia uusien haitaribussien lisäksi myös lisää käytettyjä nivelbusseja, niin olettaisin että niiden tuontimaa Ruotsi. Uskon että ruotsalaiset nivelet ovat varustettu tuplalaseilla ja kaikilla muillakin varusteilla mitä suomalaisissakin busseissa tulee olla. Esim. käytetty ruotsalainen Scania Omnilink nivel kelpais varmasti hyvin myös Tampereelle. Onko tietoa minä päivänä se selviää minkä merkkisiä ne TKL:n uudet nivelet on?
 
Mitäs mieltä olette muuten ruotsalaisista MAN Lion’s City-nivelistä te jotka ootte niillä matkustaneet? soveltuvaisivatko ne hyvin myös Tampereelle? MANilla taitaa olla Ruotsissa vahva markkina-asema haitaribussimarkkinoilla. Must vaikuttaa siltä että ainakin Tukholmassa noin 2/3 tämänhetkisistä nivelistä ovat MANeja. Ilmeisesti ne ovat osoittautuneet siellä luotettaviksi...
 
Matkustan noilla päivittäin, ja paha keksiä mitään valittamista. Noita käytetään laajasti keskustan sisäisillä runkolinjoilla (esim. 4), lähiöissä (172) ja toisaalta myös jopa maaseutumaisissa olosuhteissa (176). Ei tosin ole juurikaan vertailukohtaa, kun muilla ei ole tullut matkustettua.
 
Takaisin
Ylös