Havainnot Nysse-liikenteestä, syksy 2020

Ilmeisesti informaatiojärjestelmään on tehty muitakin muutoksia, kuin vain nuo ajoneuvojen kylkinumerot kulkemaan avoimessa datassa. Noteerasin perjantaina 16.10., että myös matkustamon pysäkkinäyttöjen sisältöä oli hieman muokattu. Nyt taustakuva on koko näytön pinta-alalta, kun aiemmin alareunassa oli vaalealla pohjalla mm kellonaikatieto. Myös vyöhykkeiden ilmaisu pysäkkien kohdalla vaikuttaa uudelta jutulta, tai sitten en ole vain aiemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Löytyi verrokkikuva sittenkin kännykän tallenteista, joten laitetaan liitteeksi myös vanha näkymä.


Uusi

132757.jpg
Vanha
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa uuden näytön toiseksi alimmaisessa kohdassa lukee käsittääkseni seuraava ajantasauspysäkki, mutta omasta mielestäni se on aika turhaa, koska monilla linjoilla ei ole muuta ajantasauspysäkkiä kuin päätepysäkit, jolloin seuraavan päättärin nimi lukee näytössä kahteen kertaan. Näin käy myös, vaikka linjalla olisi ajantasauspysäkki, mutta jos se on jo ohitettu, niin päättäri on kahteen kertaan näytössä, kuten alla olevassa kuvassa näkyy.

Vyöhykkeiden lisääminen näyttöön on ihan hyvä keksintö, mutta ne olivat kyllä niin pienellä, etten edes huomannut niitä kuin vasta kuvasta katsottuna.DSC02789.jpg
 
Tuossa uuden näytön toiseksi alimmaisessa kohdassa lukee käsittääkseni seuraava ajantasauspysäkki
Kyllä se taitaa edelleen olla vuoron päätepysäkki. Esim tänään Lielahdessa linjalla 80 keskustan suuntaan oli pysäkkiä Irjala ko rivillä. Eli tähän ei ole kaiketi tullut muutosta.

Sitä en kyllä tiedä, miksi 28:n tapauksessa oli sitten Ratinanranta, mutta siellähän on noita osapäiviä, jotka katkeaa sinne, tai aloittavat sieltä.
 
Kyllä se taitaa edelleen olla vuoron päätepysäkki. Esim tänään Lielahdessa linjalla 80 keskustan suuntaan oli pysäkkiä Irjala ko rivillä. Eli tähän ei ole kaiketi tullut muutosta.

Sitä en kyllä tiedä, miksi 28:n tapauksessa oli sitten Ratinanranta, mutta siellähän on noita osapäiviä, jotka katkeaa sinne, tai aloittavat sieltä.

Perjantaina kun tulin 25:lla idän suunnasta, niin toiseksi alimmalla rivillä luki Keskustori D ja alimmalla Tahmela, kunnes Keskustori D oli ohitettu, jolloin molemmilla riveillä luki Tahmela, kuten kuvassani näkyy. Siitä päättelin, että toiseksi alimmalla lukisi ajantasauspysäkki.
Oliko 80:n näytössä alimmilla riveillä myös kahteen kertaan Irjala? Taitaa joka tapauksessa olla näytössä vielä fiksattavaa, jos ei ole mitään yhtenäisyyttä siinä, mitä tuossa toiseksi alimmassa kohdassa lukee.
 
Havainto se tämäkin. Eilen 19.10. huomasin, että Pyynikintorin lataamoon oli vihdoin saatu vihdoin valot päälle. Nämähän sammui muistaakseni yli 3 vuotta sitten, kun ymmärtääkseni jokin äänekäs Pyynikintorin laidalla asuva asukas vaati ne pimennettäväksi.

Eilen oli kakkosella iltapäivästä vain ja ainoastaan diesel- ja hybridiautoja, joten ilmeisesti lataamon sähkökaapilla on käyty. Olisiko vahingossa mennyt valot päälle? :cool:

 
Olen huomannut, että jo usean viikon ajan Länsilinjat on aina lauantaisin samalla autokierrolla pitänyt teliauton sijasta jotain pienempää autoa linjoilla 80/81, parin viikon ajan se oli #94, tänään se on #109. Ihmettelen vähän tätä ratkaisua, kun teliautoja olisi paljon vapaana, ja noissa autoissa ei paljon pysty turvavälejä pitämään.

Huomasin myös avoimesta datasta, että linjalla 9 on tänään PTL #51. Onkohan se samanlainen auto kuin #50 ja #52, eli ex. Transdevin auto?
 
Pieni huomio perjantain iltapäiväliikenteestä:
Screenshot_20201204_203049.jpg

Kahdestatoista eniten myöhässä olevasta autosta tasan puolet on linjalla 3. Toki kelikin oli huono, mutta ei ole silti kyllä kolmosen aikataulusuunnittelu mennyt ihan putkeen. Olen huomannut, että esim. Keskustorin ja Näsinpuiston pysäkkien väliin on arkena keskipäivällä ja viikonloppuisin varattu ajoaikaa tasan 0 minuuttia! Ihmetyttää kyllä, että mitä järkeä on tehdä tuon kaltaisia ratkaisuja aikatauluihin? Liitekuvassa toki eniten myöhässä olevat on juuri toiseen suuntaan kulkevia, mutta pointti on kuitenkin sama.
 
Takaisin
Ylös