Yleisiä havaintoja kuljettajista ja joukkoliikenteestä

Tuli tänään matkustettua bussilla. Linjalla 6 sattui erikoinen tapaus, ulkomaalainen suomen kieltä osaamaton mies nousi kyytiin keskiovista, no tuli maksamaan matkansa eteen. Kuljettaja murisi jotain ja viittoili etuovea, tämä mies yritti vetää ovea kiinni ja kuski nosteli käsiään päätään pudistellen. Eikö ovissa voisi olla vaikka kyltit yleisillä kielillä, että sisääntulo etuovesta, kuitenkin monissa muissa kulttuureissa linja-autoon mennään ovesta kuin ovesta. Kuljettaja oli kuitenkin muuten ihan ystävällinen mutta ihmettelin, että miksi täytyy ajaa aina renkaat muusiksi rotvallia päin. No päätin testata myös linjaa 41, se kiertää tulevan Lamminrahkan liittymän kautta. Joskus tulee mietittyä, kuinka vaikeaa linja-autolla on liittyä kaksikaistaiselle moottoriliikennetielle rampilta. Nyt kävi juuri tilanne, jota olen joskus pohtinut, rekka rinnalla ja autojono, kuljettaja joutui pysähtymään kiihdytyskaistan päähän. Jos täällä on ammatikseen ajavia, niin stressaako koskaan juuri isoille teille rampeista liittyminen? Itseäni ainakin stressaisi, sillä osalla rampeista ei saa kunnolla vauhtia, eikä ainakaan TKL:n pätkä Volvo 8900le tuntunut kiihtyvän.
 
Viimeksi muokattu:

Moni kuski Paunulta haukkunut nuo autot pystyyn. Eivät kiihdy ja varsinkin ylämäkeen vaikeita mennä (talvella vielä suurempi ongelma). Laiskoja autoja.

Sitten kun tulee se klassinen Automyyjä kuskiksi, niin kyllä muuten kulkee bussi kuin bussi :lol:

Scaloilla se Automyyjä vetää kuin viimeistä päivää, tosi rivakkaa. Tulee miltei Kalle Rovanperä mieleen :p
 
IMG_20221004_162207.jpg

Eilen bongasin kyseisestä pysäkistä tuon ikivanhan päreen jossa näkyy linja 3 Kalkkuun. Ei tainnu tuollaista linjaa ollu elinaikanani, tietääkö joku viisaampi?
 
Nuo eivät ota kierroksia oikein ollenkaan tai jos ottavat niin aika miedosti, päästörajoitukset ehkä tekevät? Ainakin linjalla 6 talvella on hienoa nousta Lukonmäki, kun ei saa välttämättä vauhtia. Itselleni jäi hyvät muistot Paunun L94UB Lahti Scaloista, niillä kerkesi ja muutenkin matkustajana ne olivat mukavia. Automyyjän näin taannoin, asiakkaille kovan vauhdin ja satunnaisen etuajassa ajamisen ehkä korvaa leveä hymy, joka on kasvoilla. Ajelin sekä Paunulla, että TKL linjalla 6 turhaan omaa tyhmyyttäni ja säätämiseni takia. Oli paljon Paunun autoja mutta, kun nousin TKL niin siellä oli aika paljonkin Paunulta tuttuja naamoja. Tykkäsin TKL:n Solariksista, kyyti oli mukavaa ja kuljettaja sai autoon vauhtia. Vaikka toki on surkeaa, että Paunulla menee huonosti niin onneksi kuitenkin monet kuljettajat säilyvät Tampereen Jolissa, TKL pitäisi ainakin olla melko varma työpaikka.
 
Eilen bongasin kyseisestä pysäkistä tuon ikivanhan päreen jossa näkyy linja 3 Kalkkuun. Ei tainnu tuollaista linjaa ollu elinaikanani, tietääkö joku viisaampi?
En varmaan ole koskaan ollut ketään viisaampi, mutta sanoisin että linja 3 meni Kalkkuun 1990-luvulla, mahdollisesti 1990 - 96.
 
Nuo eivät ota kierroksia oikein ollenkaan tai jos ottavat niin aika miedosti, päästörajoitukset ehkä tekevät? Ainakin linjalla 6 talvella on hienoa nousta Lukonmäki, kun ei saa välttämättä vauhtia. Itselleni jäi hyvät muistot Paunun L94UB Lahti Scaloista, niillä kerkesi ja muutenkin matkustajana ne olivat mukavia. Automyyjän näin taannoin, asiakkaille kovan vauhdin ja satunnaisen etuajassa ajamisen ehkä korvaa leveä hymy, joka on kasvoilla. Ajelin sekä Paunulla, että TKL linjalla 6 turhaan omaa tyhmyyttäni ja säätämiseni takia. Oli paljon Paunun autoja mutta, kun nousin TKL niin siellä oli aika paljonkin Paunulta tuttuja naamoja. Tykkäsin TKL:n Solariksista, kyyti oli mukavaa ja kuljettaja sai autoon vauhtia. Vaikka toki on surkeaa, että Paunulla menee huonosti niin onneksi kuitenkin monet kuljettajat säilyvät Tampereen Jolissa, TKL pitäisi ainakin olla melko varma työpaikka.
Joo, sillä on aina hymy naamassa ja kädet ratissa :D

Vähän aikaa sitten yövuorossa linjalla 6 oli Mats Karlsson. Kuvia lähdöstä: https://twitter.com/MatsKarlsson79/status/1577469784106549248
 
Eilen bongasin kyseisestä pysäkistä tuon ikivanhan päreen jossa näkyy linja 3 Kalkkuun. Ei tainnu tuollaista linjaa ollu elinaikanani, tietääkö joku viisaampi?

Kannattaa poiketa joskus pääkirjasto Metson pirkanmaa-kokoelmassa, josta löydät vanhoja linjakarttoja ja aikataulukirjoja, niin sieltähän tuokin selviää. Tosiaan 1990-96 oli linja 3 Kauppi-Kalkku, jota ajettiin näillä Ajokki Cityillä. Linjan haarat olivat kovin epätasapainossa, sillä Kalkun, Raholan ja Tesoman suuntaan oli hyvin usein seisomakuorma ja Kaupin (=Petsamon) suuntaan taas väljää. 2.10.1996 talviaikataulujen tullessa voimaan Kalkun linjaksi vaihtuikin 1 Härmälä-Kalkku ja linjalle tuli tarpeeseen telit ja nivelet. Kaupin (Petsamon) linjaksi tuli hassu 3 Kauppi-Petsamo.

Päreessä lukee myös "Ei aja Pyhinä". Suunnilleen vuosina 1992-1993 kokeiltiin ratkaisua, jossa pyhinä linja 2 Rauhaniemi-Rahola jatkoi Kalkkuun ja itäpäässä puolestaan korvatiin linjalla 5. Tuo säästöratkaisu ei tainnut kestää yhtä tai kahta kautta pidempään ja kolmonen palautettiin kulkemaan myös pyhinä.
 
Viimeksi muokattu:
Näin myös kutosella Paunulla tyylikästä suikkaa käyttävän vanhemman herrasmiehen, pukeutui arvoonsa sopivalla tavalla.
LVS-lehdessä havaittu bussi juttuja vanhoista koululaisbusseista Säijän kyläliikenteessä:

Ei linjalla

"Säijäläiset kulkivat paunulaisella 1960-luvulla joko Tuotannolle tai vain Käänteelle, jonne meni osa vuoroista. Säijärven kansakoulun lakkautuksen jälkeen nykyinen Säijärventie perusparannettiin, jotta liikennöinti linja-autoilla olisi mahdollista. Syksyllä 1969 aloittikin yksi Paunun vuoro kulkemaan reittiä Vanha Rantatie-Säijärventie-Pirkkalantie (silloisilla nimillään Rantatie-Kapteeni Kärjen tie-Miljoonatie), jolla pääosa oppilaista pääsi Säijän kouluun. Lempäälän keskustan kouluihin tämä vuoro ei ehtinyt yhdekäsksi. Me nimitimme tätä vuoroa nimellä ”lastenvaunut”. Iltapäivällä oli sama reitti toisinpäin yhtenä vuorona. Nyt syksyllä 2021 siniset bussit yllättivät. Taitaa olla se kuuluisa Nysse. Värit ovat kuitenkin samat. Se kulkee ihan sitä samaa lenkkiä, jota minä olin ajatellut 1990-luvulla. Varmaan moni muukin. Aamulla neljä vuoroa ja iltapäivällä/illansuussa samat toisinpäin. Mutta: Bussin nimikyltissä lukee EI LINJALLA."

Lue juttu kokonaan täältä.
https://lvs.fi/2022/10/04/ei-linjalla/

Oliko sulle tuo Sorsa tuttu? Varmaan on jo eläkkeellä, mutta silloin homma toimi. Nykyään kuuluisa Pirkanmaan Tilausliikenne oy ajaa Säijän kautta Ei linjalla -kyltein sen 8 kertaa päivässä.

Onhan siinä Säijässä nautintoa katsoa, kun bussi pyyhältää ohi, eikä sen palveluista voi nauttia, kun Lempäälä ei osallistu kuluihin linjan jatkamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vatialassa riittää nuorille sälleille ja miksei vanhemmillekkin haastetta, melkoinen perunapelto ja ahdasta linjan 6 reitillä. Tuli mieleen, että Paunulla vaihtuu naamat kokoajan, tarvitaanko siellä oikeasti noin paljon porukkaa? Tänään oli kutosella Paunulla ainakin joku kettuuntunut nuori mies, ei pahemmin työ huvittanut, tulee vielä pitkät vuodet:lol:

---------- Viestit yhdistetty klo 08:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 06:34 ----------

Paunu #113 oli ilmeisesti takaovi rikki, nytkyi suljettaessa. Kyytiin nousi eräältä pysäkiltä päiväkotilaisia ryhmällinen, poistuessaan viimeinen lapsi ja hoitaja meinasivat jäädä tuon oven väliin, en tiedä eikö kuljettaja nähnyt vai mikä oli, turvasysteemi kuitenkin aukaisia oven.
 
Tuo on yleistä siellä!

Aikamoiset 12 tunnin päivät, Automyyjäkin tyyliin aina töissä, ei vapaa-aikaa. Harva siellä jaksaa hymyillä.
Yksi naiskuski jää eläkkeelle, on ollut yli 20 vuotta Paunulla, hän ei muuta odotakaan että pääsisi sieltä eläkkeelle! Turhauttavaa, jos joutuu Kehon varikon suunnalta menemään Nekalaan joka työpäivä, sitten takaisin autolla.
Just ja just kerkii nuudelit laittaa ja täytyykin mennä nukkumaan seuraavaan päivään.

Ei siinä mitään, on pekkaspäiviä, mutta tauot on 3 h Paunulla. Tunti palkallinen, kaksi palkatonta. Täysin turhauttavaa hukata 2 h päivästä johonkin kävelyyn Tampereella ympyrää.
Jäävät perheetkin perustamatta. Mutta kuten yks toinen Paunun kuski sanoi mulle, niin joku tätä haluaa siellä.
Mitä olen kuullut, niin palkaton tauko on työpäivän välissä, eli tuon 2-tuntisen jälkeen ajeluiden loppurutistus alkaa. Todella raskasta.

Samoin noita sattuu, ovi sulkeutuu liian aikaisin, voi olla peilit säätämättä tai vika siinä, että lapsi päästetään vasta perässä. Silloin ei näe. Aikuinen kun menee viimeisenä, niin sen huomaa.
Ja kun teet noita 12 tunnin päiviä, niin virheitä sattuu ja tosiaan harva jaksaa hymyillä siinä koko ajan.

Sen takia varmaan henkilöstökin vaihtuu tiuhaan. Veikkaan, että tuokin nuorukainen max. koeajan sieltä, ei siellä pidempään jaksaisi paahtaa 12 h päivässä bussissa tai Nekalan varikolla.

Olen niitä töykeitä kuskeja nähnyt Paunullakin, yksi huusi jollekin, joka sanoi että ei ehtinyt mennä takaovesta ulos. Kuski laittoi ovet kiinni liian nopsaan.

Mitä sä oot tehnyt kun ovi oli auki!!! Ja avasi takaoven vihaisena matkustajalle, aikoinaan kasilla, kun Paunun vuoro oli.

Toinen Paunun kuski vastaavassa tilanteessa katsoi vaan peilistä kun takaovesta poistuja ihmetteli sen ennenaikaista sulkua ja paahtoi vaan eteenpäin seuraavalle, matkustaja käveli 1 km takaisin sieltä.

Ja näitä vihaisia on kaikissa firmoissa.

2 vko sitten Paunun autossa kutosella oli Expressbus-kuski, mies, köhi koko matkan ajan vaihdosta, katriksen kanssa vaihtoivat, ja siis keskustasta taysiin.

Oli pakko jäädä autosta, kun kuski köhi koko ajan ja yski alvariinsa. Olin etupenkillä. Takimmaisessa oli onneksi Automyyjä niin oli onnistunut matkakokemus sieltä :)
 
Viimeksi muokattu:
Moni kuski Paunulta haukkunut nuo autot pystyyn. Eivät kiihdy ja varsinkin ylämäkeen vaikeita mennä (talvella vielä suurempi ongelma). Laiskoja autoja.

Sitten kun tulee se klassinen Automyyjä kuskiksi, niin kyllä muuten kulkee bussi kuin bussi :lol:

Scaloilla se Automyyjä vetää kuin viimeistä päivää, tosi rivakkaa. Tulee miltei Kalle Rovanperä mieleen :p

Joitain kokemuksia LL autoista 102-106:

Autoissa oli ainakin joskus eri asetuksia tyylin teho-normaali-taloudellinen. 106 taisi olla alkuun nopein ja 105 ja 103 "taloudellisin" Kuski ei siis voi vaikuttaa asetuksiin.

Tuo kaikkein taloudellisin asetus oli sellainen, että laitoit kaasun lattiaan niin ainoastaan kuski kiihtyi. Lopulta taisi viedä myös polttoainetta eniten, koska kuski ei kerkeä miettimään taloudellista ajoa tai pääsyä kotiin puolison luokse. Aina myöhässä.. kaasu pohjaan-jarru pohjaan jne. Kaikki valot kerkeää vaihtumaan punaisiksi, koska auto ei vain kiihdy ja esim. liikennevaloetuudet ei jaksa odottaa tiettyä määrää enempää.

Joskus tyyliin vuonna 2012 ja sen tienoilla taasen LL17 Iveco oli sellainen linjalla 2, että kun kaasupoljinta hipaisikin niin puolet RAUHAniemeen menijöistä oli käytävällä kumossa. Loistava kiihtyvyys, joka kuskin unelma. Muuten auto tuntui rangaistukselta. Eikä se sitten myöhemmiten enää kiihtynytkään, lieneekö jonkun muun tuppukylän riesana nykyään.

---------- Viestit yhdistetty 09.10.2022 klo 00:06 ---------- Previous Post was on 08.10.2022 at 23:53 ----------

Tuo on yleistä siellä!

Aikamoiset 12 tunnin päivät, Automyyjäkin tyyliin aina töissä, ei vapaa-aikaa. Harva siellä jaksaa hymyillä.
Yksi naiskuski jää eläkkeelle, on ollut yli 20 vuotta Paunulla, hän ei muuta odotakaan että pääsisi sieltä eläkkeelle! Turhauttavaa, jos joutuu Kehon varikon suunnalta menemään Nekalaan joka työpäivä, sitten takaisin autolla.
Just ja just kerkii nuudelit laittaa ja täytyykin mennä nukkumaan seuraavaan päivään.

Ei siinä mitään, on pekkaspäiviä, mutta tauot on 3 h Paunulla. Tunti palkallinen, kaksi palkatonta.

Voi olla myös 14 tunnin päiviä kuskeilla jos on pikavuoroa/tilausajoa alla. Kaksi palkatonta tuntia ei voi kai pitää paikkansa. AKT:n sopimuksen mukaan mitä Paunun pitäisi ja varmasti noudattaa niin vain 1 tunti voi olla palkatonta.

Pitää myös ottaa huomioon jos on pitkiä päiviä niin niitä vapaapäiviä on sitten helposti se 3-4 viikossa. Sekin pitää ottaa huomioon että ne pitkät työpäivät vaatii niitä ylimääräisiä vapaapäiviä.

Sekin pitää muistaa, että on alalla paljon kuskeja mitkä vetää lyhennettyä listaa. Itselläkin suunnilleen 60 tuntia per 2 viikkoa. Jokseenkin inhimillistä.
 
Nysse kyselee mielipiteitä toiminnastaan. Varmasti saadaan haluttuja vastauksia kun ei voi antaa kuin positiivista palautetta.
 
Liitetiedostot

  • nysse3.jpg
    nysse3.jpg
    37.2 KB · Lukukerrat: 393
Nysse kyselee mielipiteitä toiminnastaan. Varmasti saadaan haluttuja vastauksia kun ei voi antaa kuin positiivista palautetta.
Kyllä, noinhan se noissa menee, ei voi kritiikkiä antaa.

On palautelomakkeet olemassa, että ei sen puoleen. Vähän samanlaista menoa kuin täällä Pirkkalassa kysellään missä kuntalaiset liikkuvat, luontokohteiden ym. etsiminen kartasta max.10 on niin hidasta että aikaa vievää, etten jaksanut täytellä. Sitä paitsi jossain neljännen kohteen kohdalle tuli joku virheilmoitus...

Nyssen lomake meni onneksi läpi, tosin Nysselle halutuin tuloksin.
 
Aika paljon juurikin Pirtilin autoja ajaa ylinopeutta.

Pirkkalassa Pirtilin bussit ajaneet näköjään jopa 69 km/h 40 km/h teillä.

Katso koko Nysse-alueen nopeimmat bussit http://nopeus.mittari.net/#close

Karttapalvelun mukaan myös esim. Pohjolan Liikenne kaahailee esim. Pulesjärventiellä Kintulammille.
YKV-473[FONT=&quot] [/FONT]@[FONT=&quot] [/FONT]Pulesjärventie[FONT=&quot] 2022-10-14 14:36:37 meni 50 km/h tiellä 79 km/h.

[/FONT]
Mielestäni todella epäammattimaista ja vaarallista näiltä kuljettajilta. Suorastaan piittaamatonta toimintaa.

Edes se Paunun ns. Automyyjä/Rallikuski ei aja tuollaiseen tyyliin vaikka rivakka onkin.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös