Tampereen joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2022 - kohde 73

Nythän on tietysti koko konsernin rahkeet käytössä. Tarjous kuitenkin jätetty sisään uusien omistelujärjestysten aikana.
Totta. Toivoisihan sitä jotain parempaa noihin kohteisiin. Esimerkiksi Kuhmoisiin päin on varsin kummallista palvella matalalattiabussilla, eikä sellaisia tähän näemmä edes vaadittu.
Ei kyllä toisaalta 2017-mallisia busseja kovin paljoa löydy vapaana konsernin sisältä, joten äkkiseltään vaikea arvata mitä autoja sitten olisi ellei noita mainittuja #1-5. Nehän vapautuvat nykyisten sopimusten kahleista ensi kesänä, sopivasti. Mutta odotellaan kuitenkin josko saisi yllättyä positiivisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Martti Paununa kääntäisin kaikki mahdolliset kortit mitä mielikuvitus vain tuottaa, tilanne lienee siinä vaiheessa ettei voi muutakaan? Itseäni tässä tarjouskilpailussa mietityttää Kuhmalahden suunnan työntekijöiden työpaikat, jos jatkossa peräkylillä ei seisokaan autoja ja kuljettajat joutuvat ajamaan mahdolliseen tukikohtaan pidemmät matkat.
Masihan on halunnut eläkkeelle jo vuosia, mutta ei ole löytänyt mieleistään jatkajaa yhtiön johtoon. Kehittämishalut sen mukaisia. Hän on myös julistanut, että ei lähde polkemaan hintoja. Tulevaisuus taitaa olla pikavuoropuolella. Onnibussissa istutaan kuin sillit suolassa ja lemmikkieläintä ei saa kyytiin. Siinä Paunulla on jotain tarjottavaa.
Mitä noihin asemapaikkajuttuihin tulee, niin käsittääkseni PirTil on aika hyvin ottanut samoja ratkaisuja käyttöön kuin edelliset liikennöitsijät jos kokevat tarpeelliseksi. Olen ainakin siinä luulossa, että esimerkiksi kyrönlahden st1-huoltoasemalla seisoo linjan 85 auto tai kaksi kuten Länskällä oli tapana. Siitä en ole varma, mutta lempäälässä ainakin käyttävät perinteistä parkkipaikkaa keskustassa.
 
Mitä noihin asemapaikkajuttuihin tulee, niin käsittääkseni PirTil on aika hyvin ottanut samoja ratkaisuja käyttöön kuin edelliset liikennöitsijät jos kokevat tarpeelliseksi.
Ymmärtääkseni PirTil:llä on joku toimipiste ilmeisesti jossain vehmaisten suunnilla kun sieltä päin autoja näyttäis siirtyvän linjojen 9 ja 19 tarpeisiinkin. Myös kuljettajavaihtoja tapahtuu Kaukajärvellä Keskisenkadun risteyksen pysäkillä. Tuon varikon tarkkaa sijaintia en kyllä tunne.
Ylöjärven suunnalla sen sijaan kaiketi pääosin toimivat firman alkuperäiseltä varikolta käsin(?)
 
Masihan on halunnut eläkkeelle jo vuosia, mutta ei ole löytänyt mieleistään jatkajaa yhtiön johtoon. Kehittämishalut sen mukaisia. Hän on myös julistanut, että ei lähde polkemaan hintoja. Tulevaisuus taitaa olla pikavuoropuolella. Onnibussissa istutaan kuin sillit suolassa ja lemmikkieläintä ei saa kyytiin. Siinä Paunulla on jotain tarjottavaa.
Mitä noihin asemapaikkajuttuihin tulee, niin käsittääkseni PirTil on aika hyvin ottanut samoja ratkaisuja käyttöön kuin edelliset liikennöitsijät jos kokevat tarpeelliseksi. Olen ainakin siinä luulossa, että esimerkiksi kyrönlahden st1-huoltoasemalla seisoo linjan 85 auto tai kaksi kuten Länskällä oli tapana. Siitä en ole varma, mutta lempäälässä ainakin käyttävät perinteistä parkkipaikkaa keskustassa.

Ymmärtääkseni Pirtilin toimihenkilöt ovat aikaisemmin toimineet edellisillä liikennöitsijöillä töissä. Ei siis ihme, että toimivat samalla tavalla.
Kyrönlahden St1:lle ei ole busseja näkynyt parkissa
 
Ymmärtääkseni PirTil:llä on joku toimipiste ilmeisesti jossain vehmaisten suunnilla kun sieltä päin autoja näyttäis siirtyvän linjojen 9 ja 19 tarpeisiinkin. Myös kuljettajavaihtoja tapahtuu Kaukajärvellä Keskisenkadun risteyksen pysäkillä. Tuon varikon tarkkaa sijaintia en kyllä tunne.
Ylöjärven suunnalla sen sijaan kaiketi pääosin toimivat firman alkuperäiseltä varikolta käsin(?)

Hankkiolla, Kaukajärven lähellä ainakin on pirtilillä varikko, ja jossain Raholan suunnilla on toinen.
 
Masihan on halunnut eläkkeelle jo vuosia, mutta ei ole löytänyt mieleistään jatkajaa yhtiön johtoon. Kehittämishalut sen mukaisia. Hän on myös julistanut, että ei lähde polkemaan hintoja. Tulevaisuus taitaa olla pikavuoropuolella. Onnibussissa istutaan kuin sillit suolassa ja lemmikkieläintä ei saa kyytiin. Siinä Paunulla on jotain tarjottavaa.
Mitä noihin asemapaikkajuttuihin tulee, niin käsittääkseni PirTil on aika hyvin ottanut samoja ratkaisuja käyttöön kuin edelliset liikennöitsijät jos kokevat tarpeelliseksi. Olen ainakin siinä luulossa, että esimerkiksi kyrönlahden st1-huoltoasemalla seisoo linjan 85 auto tai kaksi kuten Länskällä oli tapana. Siitä en ole varma, mutta lempäälässä ainakin käyttävät perinteistä parkkipaikkaa keskustassa.
Lempäälässä autot on Halkolassa, Monitoimikeskuksen pihassa, ei siis perinteisellä parkkipaikalla keskustassa.
 
Miksi Nysse-liikenteen sopimuskaudet ovat usein näin lyhyitä? Ei ihme, että vain yksi neljästä tarjosi uutta kalustoa.
 
Tuo on totta.

Aivan naurettavan lyhyet ajat sopimuskaudet (optioineen).

Ei ihme, että esim. Nobinaa ei kiinnosta tänne tulla. Busseja hankitaan velaksi, enkä usko niiden olevan maksettuja sopimuskauden aikana.

Kyllä bussilla voisi ajaa helposti tuplaten, esim. 14-16 vuotta. Nyt ne joutuvat myyntiin.

Tämä on muutenkin mätä systeemi tarjouskilpailuissa, koska selvästi tuossakin rajoitetaan kilpailua, kun piakkoin varmaan suurin osa busseista tulee Pirkanmaan tilausliikenteeltä.

Se ei ole enää tervettä kilpailua, tässä kilpailutuksessa voisivat esim. jättää Pirtil huomioitta ja valita toiseksi tullut liikennöitsijä.

Mutta tää Nysse onkin hyvävelijärjestelmä nykyään. Karseassa kunnossa jotkut bussiyhtiöiden Lidlin autot, mutta kun on voittanut ne kilpailutukset, ja laatupisteitä ei huomioitu tarpeeksi niin siinäpä se.
 
Takaisin
Ylös