![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
Tunnistettu jäsen
Liittynyt: 24.06.2005
Sijainti: Tampere
Viestejä: 1819
|
Tosiaan näin kesäaikataulujen vallitessa on odotusajat venyneet jopa arkialkuillasta niin kohtuuttomiksi, että lähes ydinkeskustassa sijaitsevalta linja-autoasemalta ei meinaa päästä Pyynikintorille, kuin odottelemassa toistakymmentä minuuttia, jos haluaa käyttää paikallisliikenteen vuoroja.
Tästä syystä tälle vajaan parin kilometrin matkalle tulee käytettyä nykyisin erityisesti Tampere-Pori pikavuoroja, Ikaalisten/Kauhajoen/Kankaanpään vakiovuoroja tai muita jotka lähtee oikealla kellonlyömällä aseman pihasta. Itse hyödynnän Tampereen joukkoliikenteen sähköisiä palveluita siten, että jätän tekemättä paikallisbussimatkan, kun sellaista ei todellakaan tule kohtuullisen odotusajan puitteissa. Toisella koneella pyöriikin lähtöpysäkin ohitusajat, josta on helppo tutustua kehnoon tarjontaan varsinkin klo 18 jälkeen. |
|
|
|
![]() |
![]() |
|
Liittynyt: 24.01.2007
Sijainti: Kangasala
Viestejä: 1226
|
Tässä huomaa kyllä, että vuoroja saisi olla keskellä päivääkin useammin. Kun olin ajatellut lähteä 3ween pikkuveljen kanssa rattailla kaupungille ihaileen maisemia niin kattelin, että kohta tulisi bussi mutta oli niin täyttä, että vajaan puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsin bussiin (Pysäkki 5043). Kyllä siinä klo14-17 bussit on täynnä. Ei noi 16:n 20min ruuhka vuorot riitä, sais 18:lla olla kanssa 20min vuorot keskipäivällä. 16:lla sais olla kesällä nämä 15min ruuhka vuorot niinkuin 23:lla 30:llä.
|
|
|
|
![]() |
![]() |
|
Liittynyt: 25.06.2005
Sijainti: Tampere
Viestejä: 933
|
Ihme juttu on myös linja 13. Siellähän on 5 autoa arkisin liikkeellä puolen tunnin vuorovälillä. Tästä syystä Hermiassa autot seisovat vähintään 25 minuuttia. Tiheämminkin vois ajella, ruuhkissa linjan autot ovat heinäkuussakin olleet melko täysiä...
|
|
|
|
![]() |
| Viestiketjutyökalut | |
|
|
![]() |
Vastaavia viestiketjuja
|
![]() |
| Viestiketju | Viestiketjun aloittaja | Foorumi | Vastauksia | Viimeisin viesti |
| Joukkoliikenneselvitys, loppuraporttiluonnos | K V | Tampereen paikallisliikenne | 71 | 13.3.2010 0:00 |
| Tampereen joukkoliikenteen kilpailutus 1/2007 | Allison | Tampereen paikallisliikenne | 30 | 24.7.2008 0:02 |
| Autoliiton Tampereen seudun osasto ry:n liikennepoliittinen ohjelma | janihyvarinen | Muuta joukkoliikenteestä | 1 | 13.8.2007 1:20 |
| Joukkoliikenteen tulevaisuus Tampereen seudulla 23.11 klo 17 | Mikko Laaksonen | Tampereen paikallisliikenne | 8 | 24.11.2005 11:16 |
| Keskustelu Tampereen liikennepolitiikasta 21.9. klo 15-20 | Mikko Laaksonen | Tampereen paikallisliikenne | 0 | 18.9.2005 23:04 |