Vs: Paras keino siirtää ihmisiä henkilöautoilusta joukkoliikenteeseen.
Joukkoliikenne on aina kompromisseja, ja yksilönkin on joskus tehtävä joustoja koska "minä itse" ei ole aina se tekijä joka päättää ja määrittelee mitä tapahtuu.
En puolusta yhteiskunnallista itsekkyyttä. Minusta on typerää esim. kiilata autolla toisten autojen ohi oikealta bussikaistaa pitkin vain että pysähtyy valoihin yhtä pykälää edemmäs. Jostain syystä kuitenkin näen tätä päivittäin silloin kun olen itse ratissa. Ilmeisesti kai sitten nopeusrajoituksen seuraaminen ärsyttää tavattomasti, vaikka liikennevalot on säädetty siten, että juuri minun rajoituksenmukainen ajonopeuteni takaa parhaan synkronoinnin valojen kanssa... Samanlaista typeryyttä on tietysti muutakin lajia, esim. se, että autolla on pakko päästä kaupan oven eteen. Itse ajaessani pysäköin pysäköintitaloon ja hoidan kaikki asiat eri puolilla keskustaa yhdellä pysäköinnillä vaikka yhteensä tulisi 1-2 km kävelyä -- sehän on vain hyväksi.
Samoin en ainakaan itse odota että bussipysäkki olisi heti kotioven edessä vaan suostun kävelemään pysäkille jonkin matkaa, ylämäkeenkin. Koko ajan kävellessä on se tunne että matkanteko edistyy. Pysäkillä seisominen tuntuu siltä, että homma ei etene. Erityisesti jos ei ole mitään näyttöä kertomassa kuinka monta minuuttia vielä pitää odottaa ja mikä linja tulee ensiksi (stattinen pysäkkiaikataulu on tähän liian epätarkka, kun nousen kyytiin puolivälistä linjoja).
Tiheän ja säännöllisen vuorovälin toivominen ei liene liioiteltua itsekkyyttä. Se ei tarkoita, että haluaisin henkilökohtaista etua vaan, että sama helppouden kokemus olisi myös muiden ulottuvilla. Kun minulla on nykyiselläänkin parhaimmillaan n. 25 vuoroa tunnissa valittavina, tämä ongelma ei kosketa minua muuten kuin siten, että näiden kesken on vaikea valita ja ne eivät aina kulje samoilta pysäkeiltä.
Jos auto tarjoaa helpon tavan kulkea suunnittelematta kulkemistaan etukäteen aikataulujen mukaan, niin bussin pitäisi mahdollistaa sama niin hyvin kuin realistista, jotta se olisi kilpailukykyinen vaihtoehto myös muuten kuin ideologiselta kannalta.
2. Älä unohda sellaisia asioita, kuin esimerkiksi pakko.
Vaikka elämme markkinataloudessa, ei kaikkea tarvitse muuttaa tuotteeksi ja "kaupata" ihmisille. Kuten yllä mainitsin, on olemassa tekijöitä jotka toimivat paremmin kuin "kauppaaminen". Pakko on hyvä sellainen tekijä.
Yhteiskunnan ja maapallon kannalta meillä on kyllä pieni pakko päällä yrittää hillitä autoistumista. Mutta pakko ei ole yleisesti ottaen hyvä motivaattori. Diktatuurit eivät ole olleet menestys vaan ovat riistäneet yksiä ja luoneet etuoikeutetun "paremman" luokan, jonka jäsenet sikailevat pahemmin kuin vapaan yhteiskunnan vapaat kansalaiset konsanaan. Ei tarvitse kuin katsoa entistä itäblokkia. Kun meillä kerran on olemassa myös vapaaseen yhteiskuntaan sopivia keinoja (markkinointi, tarjonnan laadun parantaminen ja sen lisääminen) jotka toimivat samaan suuntaan, niin niitä kannattaisi käyttää ensin. Lisäksi voidaan käyttää erilaisia taloudellisia insentiivejä ja disinsentiivejä (esim. lipun hinnan subventointi tai polttoaineveron korotus), mutta niiden suhteen täytyy olla varovainen etteivät äkkiväärät päätökset vesitä tavoitteiden saavuttamisen mahdollisuuksia.
Tietenkään ei ole pakko kaavoittaa lisäkaistoja teille vaan voidaan rakentaa omalla väylällään kulkeva pikaratikkaverkosto. Autoväylien ruuhkaantuminen on silloin omiaan ajamaan kansalaiset ratikan ruuhkattomaan kyytiin.
Ihminen on olemassa valtiota varten, eikä toisinpäin (IMO). [..] Mutta tuo ajattelutapa, että ei muilla väliä kunhan minä-minä-minä on vaaraksi meille kaikille.
Tämä on puhtaasti poliittinen mielipide. Minun mielipiteeni on, että valtio on olemassa ihmistä varten. Ainoa oikeutus valtion olemassaololle on, että se palvelee ihmisten etuja. Ajatus, että valtio olisi jotenkin itsenäisesti suvereeni riippumatta kansalaisista johtaa orjuuteen ja pahimmillaan diktatuuriin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kansalaisella olisi moraalinen oikeus ajaa vain omaa onneaan muista välittämättä. Ympäristön tuhoaminen ei kosketa vain yhtä kansalaista vaan koko valtiota ja ihmiskuntaa, tulevat sukupolvet mukaanluettuna. Meillä on moraalinen velvollisuus käyttää tämän pallon resursseja kestävällä tavalla, ja minun tulkintani tästä on, että meidän ainakin periaatteessa pitäisi karsia turha resurssien tuhlaus pois. Käytännössä esimerkiksi pitäisi aina pyrkiä käyttämään tuoreinta ja vähäpäästöisintä teknologiaa ja elämään muutenkin ihmisiksi.
Jos joukkoliikenne saadaan niin hyvin palvelevaksi, että minun vapaaehtoisesti omaa henkilökohtaista etuani tavoitellessani kannattaa jättää auto kotiin (tai hankkimatta) ja kulkea julkisella, niin silloin yleinen ja yksityinen etu paiskaavat kättä. Tämä ei ole nollasummapeliä vaan tässä on myös mahdollisuus win-win -skenaarioon. Ja mistä tiedän, että tämä ei ole utopiaa vaan täysin mahdollista? Olen kokenut ulkomailla, että hyvin järjestetty joukkoliikenne on parhaimmillaan miellyttävämpää ja nopeampaa kuin autoilu. Jos tämä on mahdollista muualla, se on mahdollista myös meillä, kunhan oikeat keinot tähän meikäläiseen mittakaavaan löydetään. Myös teknologinen kehitys auttaa tässä.
Mutta edellenkin, älä kauppaa jos on muitakin keinoja nostaa tarvetta. Älä korjaa, mikä toimii (pohjimmiltaan, yksityiskohdissa voi olla paljonkin parannettavaa).
En tajua logiikkaa. Siinä ympäristössä missä minä työskentelen paikalleen jääminen tarkoittaa taantumista. Aina on tilaa parantaa tai tehostaa toimintaa. Pitää pysyä ajassa kiinni. Itsetarkoituksellinen muutos ei tietenkään ole järkevää, mutta mikä suurempi viisaus sanoo, että juuri tämä nykytila on paras mahdollinen asiaintila, johon ei mitään parannusta voi ikinä tulla?
Ja mitä pahaa on markkinoinnissa tai kauppaamisessa? Koko yhteiskuntamme (ja kaikki läntiset yhteiskunnat) rakentuvat sellaisen kehittyneen vaihdon mekanismin päälle, jota rahataloudeksi kutsutaan. Raha ei ole itsetarkoitus vaan keino resurssien mahdollisimman tehokkaaseen allokoitiin ja työnjaon toteuttamiseen. Toisinaan intellektuelleina itseään pitävät ihmiset nyrpistelevät rahataloudelle, markkinahenkisyydelle ja "bisneksen ylivallalle", mutta kyse on siitä, että ko. henkilöt eivät joko ymmärrä tai myönnä, että heidät kasvattanut ja elättävä yhteiskunta on mahdollinen vain kaupallisuuden kautta.
Tosiasia on, että rahavirrat muodossa tai toisessa ovat kaikkein tehokkain käytössä oleva yhteiskunnallinen ohjauskeino. Ja sikäli myös paras keino, että se mahdollistaa yksittäisten toimijoiden innovoinnin ja oman toimintansa tehostamisen täyden vapaaehtoisuuden periaatteella. Tuhansilla ja miljoonilla yksittäisillä pienillä päätöksillä voidaan oikein suunnattuna saada suuria positiivisia vaikutuksia aikaan.
Ehkä pitäisi katsoa mikä on väestön kulkutarve, kuin tarjota tarpeetonta liikennemäärää aikoina jolloin sille ei ole kysyntää.
Tähän liittyy se ongelma, että jos joudun kulkemaan / haluan kulkea jompaan kumpaan suuntaan aikana jolloin julkinen liikenne ei palvele, niin sitten kuljen myös toiseen suuntaan autolla, mikä aiheuttaa ketjureaktiona sen, että jonkun toisen vuoron elinmahdollisuudet heikkenevät. Ja niin edelleen. Kääntäen "kannattamattomien" vuorojen lisääminen hiljaisiin aikoihin parantaa täyttöastetta myös muina aikoina. Johtopäätös on, että aina tulee olemaan yksittäin tarkasteltuna kannattamattomia vuoroja, mutta kokonaisuutena tarkastellen koko järjestelmän menestys voi levätä niiden varassa.
Mutta ymmärtänethän sen, että jos kaupungin verovaroilla tuotettava kannattamaton joukkoliikenne muutetaan ajamaan yksityisen kannattavan liikenteen eteen, se muutta nopeasti tämän kannattavan liikenteen kannattamattomaksi. Onko kunnallisella taholla, joka aikoinaan syyllistyi yksityisen joukkoliikenteen sosialisointiin oikeus haitata yksityistä liikentoimintaa? Onko se asiakkaiden ja kaupungin asukkaiden edun mukaista, että verovaroin tuettu liikenne lopettaa itsekannattavan liikenteen?
Kysymys kuulunee millä edellytyksillä on mahdollista yksityisen monopolin ja julkisen monopolin toimia jollakin tavoin kilpailunkaltaisessa tilanteessa (en tiedä kutsuisinko sitä kilpailuksi, oligopoliksi vai kartelliksi) osittain samoilla markkinoilla? Vastaus lienee, että tähän ei ole helppoa vastausta. Olen tosin ymmärtänyt, että tuo "itsekannattava" liikenne ei tosiasiassa ole täysin itsekannattavaa, sillä koululaiskuljetuksia yms. tuetaan julkisista varoista. Ottaen huomioon, että yksityiset liikennöitsijät eivät pääsääntöisesti oikeasti kilpaile näillä markkinoilla, niin kyseessä ei ole aito markkinatalouden mukainen tilanne missään tapauksessa. Tämä pitäisi ratkaista jollakin tavoin. Jos uskottaisiin että joukkoliikenne hoituisi koordinoimatta ja täysin markkinaehtoisesti, markkinoiden sääntely pitäisi vapauttaa kokonaan. Samoin jos sitä ei pidetä yhteiskunnallisesti merkityksellisenä toimialana. Mutta kun kumpikaan näistä ei ilmeisesti pidä paikkaansa, olisi kenties paras ratkaisu "sosialisoida" loputkin, käyttäen ilmaisuasi. Tarkkaan ottaen liikenteen tilaajatoiminta otettaisiin alueellisen joukkoliikenneviranomaisen vastuulle ja liikenteen operointi kilpailutettaisiin kuten kaupunkiliikenteessä on useilla paikkakunnilla jo tehty. Näin päästäisiin eroon kysymyksestä pitääkö jonkun yksittäisen toimijan liiketoimintaa erityisesti suojella kartellin keinoin ja saataisiin luotua aidot markkinat liikenteen ajamisessa. Eli huonosti toimivista markkinoista siirryttäisiin osittaiseen sääntelyyn mutta samalla luotaisiin hyvin toimivat markkinat eri kohtaan arvoketjussa. Ja näin päästäisiin myös luomaan aitoa koordinaatiota sekä huomioitaisiin julkisen liikenteen todellinen yhteyskunnallinen tärkeys.
Tästä saa puolestani vapaasti shokeerautua ja väittää vastaan.
