Tampereen talviliikenne 2008-2009

Liittynyt
2 Heinäkuu 2005
Viestit
374
Nyt on oikea aika pohtia talven 2008-9 liikennettä. Lisätarpeita on jo hahmoteltu toisessa viestiketjussa, kuten Atalan ja Hervannan välistä liikennettä, 29:n jatkoa Raholaan ja erinäköisiä koululaisvuoroja.
Mutta onko nykyisessä liikenteessä supistettavaa tai korjattavaa. Sitä on hyvä pohtia ja spekuloida eikä vain lisätä ajokilometrejä.
Tässä hiukan omia havaintojani:
-linjan 15 matkustajamäärät ei edellytä ruuhkassa 10 minuutin välejä ehkä muutamia yksittäisiä vuoroja lukuunottamatta (ks Johonki)
-linjan 8 kuormitus on erittäin kevyt, autot olisivat enemmän hyödyksi jollakin muulla linjalla
- linjan 23 kierrosajan voisi supistaa 50 minuuttiin, jolloin ruuhkassa saataisiin 10 minuutin väli
- vaihtaisin myös linjojen 22 ja 20 päätepysäkit keskenään. 20: on suurimmaksi osaksi erittäin väljä ajoaika. Linja 22:lta taas saataisiin yksi auto pois ilman että vuoroväli kärsii. Samaan tapaan kuin 30 siirrettiin P:torilta Keskustorille pari vuotta sitten

Haluaisin nyt siis arvon kollegat mielipiteitänne siitä mistä supistaa ja rationalisoida.
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

Ensinnäkin minusta olisi aiheellista otsikoida viestiketju uudestaan viittaamaan Tampereen joukkoliikenteen (TJ), eikä liikennelaitoksen (TKL) talviliikenteeseen, sillä siinä on tietty olennainen ero, joka tulee eritoten ensi vuonna korostumaan talviliikenteen alkaessa. (MODEDIT/kuukanko: muutettu ketjun nimi)

Mitä liikenteeseen tulee, niin en näkisi aiheellisena ensisijaisesti puhua supistuksista, vaan resurssien lisäämisestä ja siitä kuinka osa nykyisistä resursseista voitaisiin siirtää muualle. Linjan 15 suhteen en näe aiheellisena vuorovälin supistamista, sillä parempi vuoroväli houkuttelee enemmän käyttäjiä ja tuo enemmän valinnanvaraa. Linja 8 tulee kyllä varmaankin muutosten kohteeksi piakkoin, sillä jo nyt sillä on mm. turhaa liikatarjontaa palvelulinjojen 6 ja 15 kanssa. Muutenkin matkustajamäärät ovat olleet pieniä. Nämä resurssit voisi kohdistaa jollekin toiselle linjalle tai muuttaa linja 8 rengaslinjan sijaan suoraksi linjaksi, joka kulkisi esim. nykyisen Keskustori-Koilliskeskus-Vehmainen-linjauksen mukaisesti.

Täysin uusien yhteyksien osalta näkisin tuon Atala-Hervanta-linjan lisäksi Kalkun ja Ikurin alueiden liikenteen kehittämisen seuraavana resursseja vaativana projektina, sillä matkustajamäärät sieltä eivät ole päätä huimaavia, vaikka Kalkku vahvasti laajeneeksi. Vahva autoistuminen ja linja-autoyhteyksien vuorovälin ja nykyisten reittien matka-ajan vuoksi uskon, että tuolla suunnalla on valitettavasti möhlitty mahdollisuudet joukkoliikenteistymiselle. Y34 on askel oikeaan suuntaan, mutta se tulisi ensinnäkin numeroida vähemmän pelottavaksi, lisätä toinen auto ja jatkaa linjaa Kalkkuun asti. Samalla linjan voisi laittaa ajamaan Tohlopinrannan ja Winterinmutkan sijaan moottoritien kautta Tesoman liittymään asti, josta se sitten nousisi ylös Tesoman valtatielle. Tämä nopeuttaisi matka-aikoja Ikuriin ja Kalkkuun. Pidemmällä aikavälillä raideliikenne tulee ratkaisemaan tämän ongelman lopullisemmin.
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

Täysin uusien yhteyksien osalta näkisin tuon Atala-Hervanta-linjan lisäksi Kalkun ja Ikurin alueiden liikenteen kehittämisen seuraavana resursseja vaativana projektina...
Varmasti saammekin reittimuutoksen linjalle 13, mikä nykyisellään on juurikin Ikurin osalta suurimmaksi osaksi hukka-ajoa isoilla autoilla vartin välein. Tämän lisäksi kaipailen länteen linjaa Tesomalta (=Länsitori) Tohlopin, Lamminpään ja Lielahden kautta keskustaan ja kaupungin itäpuolelle. Näillä näkymin tuo linja voisi edelleen olla 18. Tällainen reitti korvaisi täysin nykyisen 14:n, joka on monessa mielessä kaupungin turhin linja. Kun tarjontaa Lielahden ja Tesoman välillä on riittävästi, silloin voi olettaa matkustajiakin olevan.

Näiden mainittujen kahden reittimuutosten (13 ja 18) lisäksi kysymysmerkiksi jää edelleen Ikuri ja Myllypuronkatu, josta löytyy 2-3 melko suuren kysynnän pysäkkiparia. Ilmeinen ratkaisu onkin ajattaa jokin linja reittiä Ikuri - Myllypuronkatu - Epilänkatu - Pispalan vt. jne. mutta mikä linja tähän olisi sopivin, sitä on vaikea sanoa. 28 olisi vuoroväliltään ehkä sopivin, mutta Teiskon aikatauluja kun on turha lähteä siinä samassa pilkkomaan.
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

Varmasti saammekin reittimuutoksen linjalle 13, lisäksi kaipailen länteen linjaa Tesomalta Tohlopin, Lamminpään ja Lielahden kautta keskustaan, sekä jokin linja reittiä Ikuri - Myllypuronkatu - Epilänkatu

Olen pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, tämä kolmen linja paketti taitaa olla kustannustehokkain ratkaisu lännen jälleenuudistamiseksi. Mutta ensi vuodelle sen saaminen ei todellakaan ole missään määrin varmaa, kun vähäisiä rahamääriä palaa taas niin moneen muuhunkin kohteeseen.

Mutta jos nyt ajatusleikkinä käytettäisiin tätä lännen linjaston perustana:
13 Haukiluoma - Tesoma - Hermia (13x10=130)
18 Tesoma - Lamminpää - Lielahti - Atala (6x20=120)
28 Myllypuro - Ikuri - Epilänkatu - Sorila (7x20=140)

Niin mitä hyviä/huonoja vaikutuksia koette tarjonnan muutoksesta kokonaisvaltaisesti aiheutuvan? Mitä mahdollisia lisälinjoja näkisitte vielä tarpeellisina tässä ohessa?

Ainakin nyt, kun linja 29 onkin menossa Raholaan, niin Kalkun linjaksi ei saa Tays-yhteyttä, jolloin myös Tesomankadulta tämä jää uupumaan. Myös Haukiluomasta yhteys Taysille jäisi Myllypuronkadun risteykseen käveltäväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

13 Haukiluoma - Tesoma - Hermia (13x10=130)
18 Tesoma - Lamminpää - Lielahti - Atala (6x20=120)
28 Myllypuro - Ikuri - Epilänkatu - Sorila (7x20=140)
---
Ainakin nyt, kun linja 29 onkin menossa Raholaan, niin Kalkun linjaksi ei saa Tays-yhteyttä, jolloin myös Tesomankadulta tämä jää uupumaan. Myös Haukiluomasta yhteys Taysille jäisi Myllypuronkadun risteykseen käveltäväksi.
Uskaltaisin pistää hiukan paremmaksi, osittain:
13 --> 12x10=120
18 --> 8x15=120.

Ja mitä tulee vielä Myllypuronkatuun, niin on vielä eräs linja jolle olisi kiva löytyä lännestä päätepysäkki, ja se on 19. Jospa linja kulkisi ensi talvena Tesoman sijasta Lielahden, Teivaalantien ja Myllypuronkadun kautta joko Haukiluomaan tai jonnekin esim. Haukiluomantien päähän. Liikennöintiajat olisivat samat kuin nyt, mutta vuoroväli 30 minuuttia.
Ja 28:a en ajattais Sorilaan 20 minuutin vuorovälillä kyllä millään. Linjan muuttaminen heiluriksi ei tunnu mitenkään järkevältä muutenkaan, koska en haluaisi millään koskea hyvin toimiviin Teiskon aikatauluihin. Vaan mikä neuvoksi...
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

28:a en ajattais Sorilaan 20 minuutin vuorovälillä kyllä millään. Linjan muuttaminen heiluriksi ei tunnu mitenkään järkevältä muutenkaan

Kaikki nykyisin Taysin kautta kulkevat linjat on kyllä järkevää jatkaa heilureina keskeisimmille Länsi-Tampereen alueille.

Jos koet 20 minuutin vuorovälin liian alhaisena niin saanen kuitenkin muistuttaa millaiset lisäkustannukset seuraisi jos 7x20=140 muutetaan 10x15=150:een (28 Sorila - Lamminpää - Tesoma + 18 Atala - Epilänkatu - Myllypuro).

19:lle liikennöintiajat samat kuin nyt, mutta vuoroväli 30 minuuttia.

Takahuhdin porrastamiseksi 19:n on hyvä kulkea myös jatkossa 20 minuutin välein. Linjan potentiaalinen käyttövara ruuhkassa on käytettävissä melkein mihin tahansa sijoituskohteeseen ja edellisellä viestilläni viittasinkin juuri mahdollisiin alimitoituksiin, joidenka paikkaamiseen 19 sopisi parhaiten.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

LINJA 19

Minusta pieni järkevä muutos olisi siirtää linjan 19 Tesoman pääte Tamrockille jolloin linja korvaisi reitiltään Y34:n. Virontörmänkadulle ajaa jo 26, ja huomisesta 26.11. alkaen linja 1 ei enää aja Tesomankadun läntistä pätkää, eli 19 sopisi sinne hyvin. Lisäksi se tarjoaisi Myllypuroon nopeammat työmatkayhteydet 20 min vuorovälillä ja linja saisi uutta matkustajakuntaa. 13 voitaisiin lyhentää Ikuriin Kalkun kehätien ja Tesomankadun risteykseen (kääntöpaikka), ja siten 13:lle riittäisi 8 autoa 15 min vuorovälillä 8 x 15 = 120. Säästönä olisi siis kaksi vuoroautoa ja palvelutason parannus Myllypurossa.

LINJA 20

Linjaa 20 on vahvistettu melkoisesti viime vuosina, esim. vielä v.2000 linjaa ajettiin puolen tunnin välein lyhyillä autoilla. Kun linjan 13 Hervannan reittiä suoristettiin niin linja 20 ei ole enää se nopein yhteys keskustaan itä-Hervannasta. Lisäksi 39 kilpailee 20:n matkustajamääristä. Siten 20:n tarjontaa voisi ehkä keventää 20 minuutin vuoroväliin.
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

Kaikki nykyisin Taysin kautta kulkevat linjat on kyllä järkevää jatkaa heilureina keskeisimmille Länsi-Tampereen alueille.

Jos koet 20 minuutin vuorovälin liian alhaisena...
Siis tarkoitin että mainittu vuoroväli Sorilan perukalle olisi aivan liian tiheä. Nykyinen 30 min + pari osapäivää ovat aivan riittävä vuoromäärä.

Olet toisaalta oikeassa, että Taysin suunnan linjat ovatkin hyviä olla heilurilinjoina, mutta 28:n jatkaminen jonnekin aiheuttaa sen, että Teiskon aikataulut joudutaan täysin uusimaan. Minusta onkin järkevämpää sitten muutaman vuoden kuluttua kilpailuttaa koko likennepaketti Aitolahdentie+Teisko+Aitolahti (kaupungin rajan ylittäviä vuoroja lukuunottamatta, tietenkin) ja sitten tehdä tarvittavat muutokset sille suunnalle.

Lisäksi, jos 18 tihennetään 15 min vuorovälille, riittää 19:lle puolen tunnin väli. Takahuhdintien osalta vuorojen porrastaminen ei mielestäni ole ensisijaisen tärkeä juttu. 29 on kuitenkin sen kadun ensisijainen kuljetin ja saa sen 19:n sinne jotenkin ujutettua siten ettei peräkkäinajoja tule. Sitäpaitsi suurimman osan ajasta molemmilla olisi kuitenkin pari vuoroa tunnissa.

Myllypuronkadulle / Ikuriin olisin hakemassa sellaista ratkaisua, jossa sinne ajaisi kokopäiväisesti yksi puolen tunnin välein ajava linja ja sen lisäksi olisi 19 täydentämässä palvelua n. vartin välille arkisin klo. 6-18.
 
Vs: TKL:n talviliikenne 2008-09

Siis tarkoitin että mainittu vuoroväli Sorilan perukalle olisi aivan liian tiheä. Nykyinen 30 min + pari osapäivää ovat aivan riittävä vuoromäärä.

Itse asiassahan nykyisin ajetaan 90 minuutin kierrosta viidellä autolla, mikä tekee keskimäärin 18 minuutin vuorovälin. Tällä päätelmällä 20 minuutin kiinteä vuoroväli olisi ymmärtääkseni juuri sopiva, ellei jopa alimitoitettu kun katsoo linjan nykyisten ruuhkavuorojen täyttöastetta.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

LINJA 3

Minusta olisi järkevää 3:lla pidentää kierros aikaa nykyisestä 90min:sta 100min:iin ainakin ruuhkassa ja laittaa vuoro väli 20min tai 25min jolloin autoja olisi 4 tai 5. 90min on ihan selvästi liian tiukka koska se on aina n.klo 13-17 vähintään n.10min myöhässä ja jopa 20min välillä. Ruuhkaan voisi laittaa myös lisä vuoroja jos se ratkaisisi ongelman.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Minusta olisi järkevää 3:lla pidentää kierros aikaa nykyisestä 90min:sta 100min:iin ainakin ruuhkassa ja laittaa vuoro väli 20min tai 25min jolloin autoja olisi 4 tai 5.

Sama operaatiohan pitäisi toteuttaa samoilla periaatteilla myös linjoille 7 ja 21. Kaikkien Hatanpään linjojen lähdöt meinaavat auttamatta myöhästyä iltapäiväruuhkan vuoksi. Ja sen voin varmaan sanoa, ettei linjan 3 kaltaiseen tyhjänä ajelevaan kiertelyralliin kannata nykymuodossa sijoittaa yhtä ainutta pennosta lisäautopäiviin, kun paljon tärkeämpiä ja kannattavampia sijoituskohteita on kaupunki vielä pullollaan. Sen sijaan linjan 3 palvelualueiden toteuttaminen täysin toisin linjastorakentein olisi ihan suotavaa ideointia; Ratinan, Hatanpään sairaalan ja Koivistonkylän osuudet ovat kaikki täysin turhia lenkkejä Lahdesjärveläistyömatkaajan näkökulmasta.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Joo Kolmosen voisi palauttaa vanhalle reitilleen Lapintietä pitkin.Ja ehkäpä koukkaus Tampellaankin olisi paikallaan. Sieltä sitten Satakunnankadun ja Hämeenpuiston kautta Hämeenkadulle ja Keskustorin kautta etelään. Ratinan lenkki on ihan turha, sieltä ei juuri kukaan nouse tai jää pois.Viisaammat miettiköön miten sitten ajettaisiin Lahdesjärvelle, mutta Hatanpään kiepin voisi jättää tosiaan pois.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Lahdesjärvelle voisi luoda jonkinlaisen esiasteen "Vuoreksen runkolinjasta", eli reittiä Lempääläntie-Automiehenkatu-ABC. Tästä olisi helppo jatkaa sitten 2010-luvun alussa Vuoreksen puistokatua pitkin Vuorekseen ja edelleen Hervantaan. En ota kantaa linjanumeroon enkä reittiin Keskustorilta länteen.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Väsäsin jos jonkinlaisen luonnoksen. Ja kolmosen kiistattomiin ongelmiin en sitten puuttunut. Voisihan sitä toivoa että niihinkin ratkaisu sitten löytyy.

Ja Ikurin linjaksi valitsin muuten tähän 17:n.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Väsäsin jos jonkinlaisen luonnoksen. Ja kolmosen kiistattomiin ongelmiin en sitten puuttunut. Voisihan sitä toivoa että niihinkin ratkaisu sitten löytyy.
Miltähän tuo näyttäisi seuraavin muutoksin:
  • 19 ja 29 porrastettuina (joko 30 tai 20 min vuorovälit kummallekin linjalle)
  • 20 ja 39 porrastettuina (20 min vuorovälit molemmille, 39 Vuorekseen)
  • "K13" liikennöimässä myös iltapäivällä (vaihtaisin linjanumeron, sekoittuu liikaa varsinaiseen 13:aan)
Kulkisiko 19 Lamminpään kautta vai suoraan Myllypuronkatua?
 
Takaisin
Ylös