Tampereen talviliikenne 2008-2009

Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Mainittakoon, että aikataulukirja oli yleisilmeeltään hyvä. Uutta oli myös Koskipuiston pysäkkikartta ja samaan tapaan uudistettu Keskustorin pysäkkikartta.
Tosin linjan 55 pysäkkimerkinnät aikataulukirjan pysäkkikartoista puuttuu edelleen.

Nämä asiakohdat pitävät kyllä paikkansa.
Uudistetut pysäkkikartat ovat hieman vaikeammin luettavia kuin aiemmin. Varsinkin heilurilinjojen osalta silmän tulee harittaa ja löytää kaikki merkinnät, ennenkuin se oman linjan pysäkki ehkä löytyy. Yrityksestä kuitenkin hyvä Ysi Miikka.

Linja 55 ei näköjään kuulu edelleenkään Tanpereen JOLIn suosikkeihin. Olisiko syy OjalaBussien muutenkin epäsuosiossa olevassa asenteessa kaikkia toimijoita kohtaan? Mene ja tiedä.

JOLIn asiakaspalvelupisteestä englanniksi käytetään edelleen käännöstä "Service Point". Tuskin edes englishrussia voisi moista keksiä. Tai no, kyllä saattaisi.

Eräs epäkohta Keskustorin pysäkkipaikoissa olisi voitu nyt korjata. Linjan 29 ollessa nyt heiluri, tulisi sen pysäkki luonnollisesti olla samassa paikassa kuin muidenkin ITÄÄN (TAYS:n ohi) ajavien linjojen. Sitä se ei kuitenkaan ole. Eikä edelleenkään linjat 13 ja 22 ITÄÄN ole samalla pysäkillä. Mielestäni olisi ollut sangen helppoa muuttaa linjan 22 Keskustori-pysäkki samalle seipäälle linjan 13 kanssa, ja samalla saatu "tilaa" 22:lta 29:lle muiden TAYSin ohi menevien linjojen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Tuossa olen huomannut, että monua pidetään tällä hetkellä pysäköitynä vähän ennen kympin pysäkkiä keskustorilla Järvensivulle päin. Tämä pisti miettimään, kun 24 rupeaa ajamaan Vanhankirkon edestä niin kysymys kuuluu: Missä monun uusi lepo paikka on?

Huomasin pari virhettä aikataulussa Talvi 11.8.2008-31.5.2009:
-23:lla ei ole keskimääräistä ajoaikaa ollenkaan.
-Vielä Y28:n aikataulussa lukee keskustorin lähdöissä "Linjan 29 laiturista".
-Y35 ei ole keskimääräistä ajoaikaa mutta Y34:lla on.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Aikataulukirjan oikolukija on ilmeisesti ollut vielä kesälomilla, kun kirjan sivulle 148 on jäänyt teksti: "Ylimääräisten vuorojen aikataulut ja reitit löytyvät sivulta xxx".
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Haukiluoman Tyvikatu menettää toisen linjansa, kun Heinämiehentie menee pitkäaikaiseen remonttiin. Linja 26 ei kulje 7.1.2009 - 31.5.2009 välisenä aikana lainkaan Haukiluomaan vaan Tesomalle.

Maiju Lieskivi / Tampere.fi sanoi:
Reittimuutos linjoilla 14 ja 26

19.12.2008 kello 10:03

Linjat 14 ja 26 siirtyvät pitkäaikaisille poikkeusreiteille Ikurissa keskiviikosta 7.1.2009 alkaen. Poikkeusreitit johtuvat Heinämiehentiellä tehtävistä katutöistä, jotka estävät kadun läpi ajamisen. Poikkeusreiteillä liikennöidään talviaikataulukauden loppuun eli 31.5.2009 asti.

Linja 14 liikennöidään molempiin ajosuuntiin Ikurintien kautta reittiä Myllypuronkatu – Haukiluomantie – Ikurintie – Tesomankatu.

Linjan 26 päätepysäkki siirtyy Haukiluomasta Tesomalle linjan 19 päätepysäkille Virontörmänkadulle. Linja ei liikennöi lainkaan reitillä (Virontörmänkatu – ) Kauppamiehenkatu – Karjakontie – Heinämiehentie – Tyvikatu – Haukiluoma. Linjan 26 lähtöajat Tesoman väliaikaiselta päätepysäkiltä ovat 3 minuuttia myöhemmin kuin aikataulussa määritellyt lähtöajat Haukiluomasta.

Haukiluoman alueen palvelutason turvaamiseksi poikkeusjärjestelyjen aikana liikennöidään linjatunnuksella Y26 arkipäivisin reitillä Haukiluoma - Keskustori – Haukiluoma seuraavat lähdöt:

Haukiluomasta (linjan 18 päätepysäkiltä)
klo 7.20, 8.30, 9.35, 14.45, 15.45 ja 16.45

Reitti: Haukiluoma - Tyvikatu - Myllypuronkatu - Tesoman valtatie ja edelleen linjan 26 reittiä Keskustorille.

Keskustorilta (linjan 26 pysäkiltä)
klo 6.55, 7.55, 8.55, 14.15, 15.15 ja 16.15

Linjakartan sisältävä tiedote reittimuutoksista löytyy Tampereen joukkoliikenteen nettisivuilta www.tampere.fi/joukkoliikenne/aikataulut/poikkeusreitit.html
reittikartta
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Erinomaista on, että tällä kertaa on jopa kartta, josta ilmenee poikkeusreitti. Aiemmin on pitänyt katsoa erikseen kartasta, mistä se-ja-se katu kulkee ja piirtää oma poikkeusreittikarttansa.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Vaikka apulinja Y26 perustetaankin muutamia hetkiä paikkaamaan, niin voisin kuvitella että linjat 18 ja 13 kuormittuu entisestään. Mitään konkreettista käsitystä en omaa siitä, kuinka paljon Tyvikadulta matkustajia lopulta nousee, mutta jos ajatellaan että Tyvikadulle ajoi ennen yksi linja 22, jonka tarjonta korvattiin kahdella eri reittiä kulkevalla reitillä vuorovälin kaksinkertaistuessa Lamminpään kautta, niin nyt ei ole enää tarjolla kuin ne Lamminpään kautta kulkevat vuorot.

Haukiluoma-Keskustori suunnassa Lamminpään ja Haukiluoman väki varmasti mahtuu kyytiin, mutta toinen suunta onkin arvoitus - jos auton täyttää jo Pispalaan, Hyhkyyn tai Epilään matkaavat, voi siinä linjan loppupäähän matkustavalla olla huumori koetuksella. Silloin ei enää 26 pelasta, jos 18:een ei mahdu. Kerran tunnissa kulkeva Y-vuoro tuskin sattuu juuri silloin kohdalle kun sitä tarvitsisi.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Jos oltaisiin oikein radikaaleja, olisi tuon Y26:n lisäksi esim. osa linjan 19 vuoroista voitu kääntää Tesoman sijaan Haukiluomaan vastaavaa reittiä, kuin tämä Y26 sitten kulkee. Ei varmasti haittaisi tessulaisia (tai ainakaan yhtä heistä;)) lainkaan, kun nytkin ruuhkissa kulkee pelkästään Tesomankatua 10 autoa tunnissa per suunta. Eipä taida muualla päin kaupunkia olla yhtä hyvä palvelutaso kuin Tesomankadulla tällä hetkellä. Poikkeusaikataulut vain jakoon myös autoihin ja kunnon tiedotukset asiasta nettiin ja lehtiin. Viikonloput ovat toki asia erikseen, vaikkakin kyytiin varmasti kaikki 18:n käyttäjät silloin mahtuu toteutuvalla järjestelylläkin.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Ja vielä tarkennusta edelliseen: Linjan 19 lyhyet osapäivät voisivat olla niitä, jotka ajavat Virontörmänkadun sijaan Haukiluomaan. Tämä siksi, että samaan aikaan kun nämä vuorot ajavat Tesomankatua, löytyy sieltä korvaavaa liikennettä Y34:n muodossa.

Esimerkki:
19:n lyhyet osapäivät aamulla: Tesomalta Atalaan 6:05, 7:05, 8:05, 9:05K.
Y34 Myllypurosta 5:55, 6:55, 7:55, 8:55

Ja iltapäivä sujuu sitten vielä paremmin:
19 torilta Tesomalle 13:35, 14:36, 15:36, 16:36, 17:33
Y34 torilta Myllypuroon 12:25, 13:25, 14:35, 15:35, 16:35
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Mä olisin siirtänyt linjan 19 kokonaisuudessaan Haukiluomaan näiden poikkeusreittien ajaksi. Virontörmänkatu pärjää hyvin yhdellä linjalla + 1/Y34 ajavat melko lähelle. Nyt Virontörmänkadulla on aikalailla ylitarjontaa ja Haukiluomassa alitarjontaa.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Bussiliikenne Tampereen keskustasta TAYSin ja Hermian kautta Vuorekseen starttasi vuodenvaihteessa, kun Länsilinjat aloitti kahden päivittäisen vuoroparin ajamisen linjalla 85 Asuntilasta/Moisiosta TAYSin kautta Hermiaan. Aamuvuorot ajetaan edelleen Vuoreksen läpi Höytämöön, mistä autot (osuuspankkivolvot) oletettavasti jatkavat linjalla 50. Takaisin ei Vuoreksesta pääse, sillä iltapäivän vuorot lähtevät Hermiasta.

Linjan reitti on vähintäänkin erikoinen, koskas viimeksi Uudenkylänkadulla on ollut säännöllistä linjaliikennettä? Tai koska viimeksi on "Kosken maantietä", nykyistä Takahuhdintietä ajanut säännöllisesti yksityisen liikennöitsijän bussi? Hervannassa sentään on jo ennestään ollut seutuliikennettä, mutta sekin on ollut yhteistariffiin kuulumaton seutulinja 65 ja Lempäälän/Sääksjärven vakiovuoro.

Reittikartta Keskustorilta itään: http://maps.google.com/maps/ms?ie=U...d=109938151767616226608.00046121cc24d033b6838

Aikataulu: http://www.lansilinjat.fi/mp/db/file_library/x/IMG/33693/file/Ylojarvi-Tampere-TAYS-Hermia.pdf
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Takahuhdintietä on yksityisistä viimeisimmin ajanut Paunu vuonna 1991. Eli linjan 95 Ruutanasta 6.05 lähtenyttä vuoroa ajettiin kahdella autolla, joista toinen ajoi silloisen 9-tien päästä Sammonvaltatielle, Ristinarkulta käännyttiin Takahuhtiin ja sieltä Kissanmaalle ja TAYS:n kautta Pyynikintorille.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Bussiliikenne Tampereen keskustasta TAYSin ja Hermian kautta Vuorekseen starttasi vuodenvaihteessa, kun Länsilinjat aloitti kahden päivittäisen vuoroparin ajamisen linjalla 85 Asuntilasta/Moisiosta TAYSin kautta Hermiaan. Aamuvuorot ajetaan edelleen Vuoreksen läpi Höytämöön, mistä autot (osuuspankkivolvot) oletettavasti jatkavat linjalla 50. Takaisin ei Vuoreksesta pääse, sillä iltapäivän vuorot lähtevät Hermiasta.
Höpö höpö, starttasi kuule jo elokuussa tämä vuoropari, tosin niihin tuli pieniä aikatauluteknisiä hienosäätöjä vuodenvaihteessa.

Samoin elokuussa 2008, eli talviliikenteen startatessa, tuli mm Paunulle uusia vuoroja Hervantakeskukselta Vuoreksen kautta Sääksjärvelle.
 
Vs: Tampereen talviliikenne 2008-09

Höpö höpö, starttasi kuule jo elokuussa tämä vuoropari, tosin niihin tuli pieniä aikatauluteknisiä hienosäätöjä vuodenvaihteessa.
Sitten kuski puhui puutaheinää, hän väitti vuoroja uudenvuoden mukanaantuomiksi.
 
Takaisin
Ylös