Uudet bussit 2008

TKL:n pitäisi varmaan rikkoa lakia julkisista hankinnoista, jotta Kohta ex-Veronmaksaja olisi tyytyväinen.
 
Hauskaa kuulla, että ovat päätyneet Volvoon. Mutta missä asiasta on kerrottu? Ainakaan minulle tällaista uutista ei ole tullut missään vastaan, enkä sellaista etsimälläkään löytänyt.
 
Mutta missä asiasta on kerrottu? Ainakaan minulle tällaista uutista ei ole tullut missään vastaan, enkä sellaista etsimälläkään löytänyt.
Ei ilmeisesti julkisesti missään, siksi itsekään en asiaa olisi kertonut ellei se yleisönosastoon olisi livahtanut joltakin.

Volvoisissa tunnelmissa mennään myös Paunulla, jolle tulee useampi 8700LE tänä vuonna, näistä yksi siis linjalle 10.
 
Aamulehti on nyt nähnyt asiakseen tehdä oikein uutisen tästä Puolan tilauksesta: http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/79141.shtml ... Artikkelin mukaan Liedonkin tehdas oltaisiin lopettamassa (joka ei edes tee 8700-mallia).

Tässä koko juttu lainattuna:
Aamulehti sanoi:
Tampereen kaupungin liikennelaitos tilaa 10 linja-autoa Volvon tehtaalta Puolasta. Samaan aikaan Volvon Tampereen ja Liedon tehtaita ollaan lopettamassa ja niistä siirretään autojen tuotanto juuri Puolaan. Tehtailla on parhaillaan käynnissä yli 300 ihmistä koskettavat yt-neuvottelut.

Miksi Tampere tilasi Volvon Puolan tehtaalta kymmenen linja-autoa, Tampereen kaupungin liikennelaitoksen toimitusjohtaja Matti Rainio?

- Tilaus perustuu tekemäämme julkiseen tarjouspyyntöön, joka pitää lain mukaan tehdä. Tarjouspyynnössä oli määritelty valintaperusteiksi muun muassa autojen ja niihin tarvittavien varaosien hinta. Volvon tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin. Mitään tehtaan lopettamisia ei voida päätöksenteossa ottaa huomioon. Muuten oltaisiin hyvin nopeasti markkinaoikeudessa.

Tällä hetkellä Tampereella ajetaan pääosin Scanian linja-autoilla. Miksi ei tällä kertaa päädytty heidän autoihin?

- Scania ei pärjännyt tarjouskilpailussa.

Ymmärrättekö ihmisten tuohtumuksen, kun tilaatte autot Puolasta?

- Ymmärrän. Toivon kuitenkin, että ihmiset ymmärtävät sen, että meidän pitää noudattaa lakia ja asetuksia. Meillä ei ole muita mahdollisuuksia. Tarjouspyyntöjä säätelee laki julkisista hankinnoista.

Mitä vastaatte ihmisille?

- Päätös aiheuttaa varmasti keskustelua. Ehkä lakia julkisista palveluista ei riittävästi tunneta. Kuvitellaan, että kaupunki voi toimia samoin kuin yksityiset yritykset. Säännöt ovat kuitenkin julkisella puolella jopa tiukemmat kuin yksityisellä.

Otitteko huomioon, että ihmiset voivat reagoida negatiivisesti päätökseenne?

- Ennakoimme, että jonkinlainen keskustelu varmasti käynnistyy. Emme voineet ottaa ihmisten ajatuksia huomioon, koska laki ei anna siihen mahdollisuutta. Säännökset ovat tiukentuneet EU:n myötä. Muun muassa kotimaisuutta ei saa suosia. Myöskään oman paikkakunnan etua ei saa ajaa.
jatkokeskustelun voi käydä vaikkapa Volvon bussitehtaan sulkemisesta käsittelevässä viestiketjussa.
 
Kaikenkaikkiaan yllättävän Volvo-henkistä porukkaa täällä tuntuu olevan. TKL:hankinnat menee tietty niinkuin menee, mutta luulisi ainakin yksityisellä puolella nyt jos koskaan suosivan Scaniaa Lahden korilla, koska niitä tehdään nyt ja tulevaisuudessa Suomessa. Eikä alustassakaan ole mitään hävettävää Volvon nykyalustoihin verrattuna. Jollain pienillä nitinöillä tai natinoilla ei ratkota paremmuutta, ja sisustus yleensäkin tilatun mukainen. Lähiliikenteessä pystyy ajamaan 230hv Scaniaa rauhallisella ajolla 25-30 litran kulutuksella, joten sekin puoli aikalailla ok. Ehkä suurin puute Scanialla tällähetkellä on hieman joustamaton takuujärjestelmä.
 
TKL:hankinnat menee tietty niinkuin menee, mutta luulisi ainakin yksityisellä puolella nyt jos koskaan suosivan Scaniaa Lahden korilla, koska niitä tehdään nyt ja tulevaisuudessa Suomessa.

Niin, mutta kuinka kauan? Merkistä riippumatta ostohinnat ratkaisevat entistä enemmän. Toivoisin pitkän aikavälin kokonaistaloudellisuuden (huoltokustannukset jne.) nousevan enemmän esille hankintapäätöksien lainsäädännössä ja yksityisellä puolellakin. Valmistajat voisivat autoja myydessään jopa sitoutua tiettyyn huolto-ohjelmaan kiinteällä hinnalla tai muuten laajentaa takuuta.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä suurin puute Scanialla tällähetkellä on hieman joustamaton takuujärjestelmä.

Scanian suurin puute tällä hetkellä on alusta, jonka päälle tehdä ihan normaalilta näyttävä kori. Scalan takana oleva terraario näyttää lähinnä säälittävältä. Eikä siellä mahdu edes olemaan.

Miksi Suomalaisen liikennöitsijän pitäisi suosia Scania/Scalaa, jos samalla hinnalla, tai jopa edullisemmalla saa paremman?
 
Miksi Suomalaisen liikennöitsijän pitäisi suosia Scania/Scalaa, jos samalla hinnalla, tai jopa edullisemmalla saa paremman?
Aivan.

Olen sitä mieltä, että TKL saa nyt käyttöönsä huomattavasti laadukkaampia autoja, kuin mitä viime vuosina on taloon tullut. Siispä onneksi olkoon tamperelaiset joukkoliikenteen asikkaat ja TKL!

Mielestäni TKL:ää on myös turha syyttää mistään. On muistettava että Suomi on EU:n jäsen ja liittymisestä siihen päätti aikoinaan Suomen kansa. Julkisia hankintoja on päätetty säädellä siten kuin säädellään - asia voisi olla toisin, jos emme olisi EU:n jäsenmaa. Asian laita on näin, vaikka sisänsä onkin mielestäni idioottimaista että Volvo sulkee tehtaitansa Suomessa, jossa kysyntääkin yhtiön tuotteille olisi. Toisaalta tavallinen kaduntallaaja ei mitenkään voi vaikuttaa siihen, päättääkö jokin kansainvälinen suuryritys siirtää tuotantoaan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa tuottaminen on halvempaa. Volvon boikotoimisesta tässä tilanteessa tuskin olisi yhtään mitään hyötyä, ehkä pikemminkin päinvastoin.
 
Olen sitä mieltä, että TKL saa nyt käyttöönsä huomattavasti laadukkaampia autoja, kuin mitä viime vuosina on taloon tullut.

Onhan niitä pieniä puutteita Volvossakin. Kuljettajan "yksiö" on turhan ahdas ja monille myös mukavan ajoasennon löytäminen - varsinkin siten, että näkee nopeusmittarin - on työn takana. Aukinaisista ovista muistuttava summeri saisi myös olla hiukan maltillisempi, ettei matkanteko turhaan hidastuisi. Mutta kokonaisuudessaan olen kuitenkin tyytyväinen Volvoon - onhan se Scalaa huomattavasti pehmeämpi Hämeenkadun mukulakivillä.

EU:n byrokratia on mitä on. Senhän olemme aikoinan hyväksyneet, joten turha kai siitä on valittaa, vaikka Ajokki/Carrus/Volvon katoaminen Tampereelta harmittaakin.;)
 
Valkeakosken Liikenteelle tuli hetki sitten auto #6, ZNY-687 Scania K340IB / Lahti Flyer 520. Ovitus 1+1+0, 51-paikkainen, 12.4 metrinen, kylmäkoneella, Mobitecin ledikilvillä ja sähkökepillä varustettu lähiliikenneauto. Kori 33408

Ja tässä vielä kuva tuosta Valkeakosken Liikenteen #6:sta, (c) Tuomas Mäkelä
 

Liitetiedostot

  • vlk6_edit.jpg
    vlk6_edit.jpg
    111.6 KB · Lukukerrat: 694
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vähän informaatiota uusista busseista kysyttyäni Tkl:n kalustopäälliköltä:

-Tilaussopimuksessa luovutus päivämääräksi on määritetty 14.11, mutta luultavasti tulee jo lokakuun puolella.

-Liikenteessä osa jo varmaan marraskuun loppuun mennessä.

-Ensimmäinen tulee olemaan numeroltaan 280...

-Sen jälkeen tulee 277-279 ja sitten 281-286.
 
TKL #282 liikuskeli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen lähettyvillä koekilvissä iltapäivällä.

 
Vs: Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - marraskuu 2008

13.11.2008

TKL 280 bongattu Jokipohjantien varikolta. Rekkari TKL-60. Kyljessä teksti "TKL 60 vuotta".
Kyllä on tyylikäs auto :rolleyes:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös