Tampereen joukkoliikenteen kilpailutus 1/2008

Allison

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
6 Heinäkuu 2005
Viestit
198
Hankintailmoitus ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin eilen:

http://www.tampere.fi/ekstrat/ptdata/kilpailutus/

Linjojen 10 ja 32 liikenne on suunniteltu hoidettavaksi MIDI-kokoluokan kalustolla ja siksi säännöt ja menettely ovat vähän kevyemmät. Tarjottava kalusto voi toki olla normaalikokoistakin kunhan vähimmäisvaatimukset (esim. matalalattiaisuus, ikä jne.) täyttyvät.
 
Kuinkahan tarkkaan tuota kympin kalustokokoa on mietitty? Järvensivuntielle on rakentunut viime vuosina paljon uusia kerrostaloja. Viimeisin ja keskustasta etäisin opiskelijatalo taitaa valmistua vuoden lopussa. Jo nyt on bussi aika ajoin ollut melkoisen täynnä. Taitaa aika moni jäädä jatkossa pysäkille. Parempi tietenkin tuokin kuin linjan kokonaan lakkauttaminen, mutta vuoroväliä olisi ollut syytä tuolla kalustolla tihentää. Tällä tavalla tilaaja saa tietenkin matkustajamääriä alennettua ja jossain vaiheessa pieneenkin bussiin mahtuu hyvin ja linja voidaan matkustajamäärän vähyyteen vedoten lakkauttaa. Säästöjä eittämättä syntyy, siitä ei ole epäilystäkään.
 
Linjan 10 matkustajamäärät on tutkittu tarkkaan. Minimivaatimuksen mukaiseen kalustoon mahtuisi nykyisten kokonaisnousijamäärien verran matkustajia kaikilla lähdöillä, ja tiedossahan on ettei kyydissä oleva kuorma ole yhtä suuri kuin lähdön kokonaisnousijamäärä. Järvensivulta tullessa kuormitetuimmillakin lähdöillä auto alkaa täyttyä vasta Iidesrannan kohdalla. Yliopistonkadulta alkaen matkustajia alkaa poistua kyydistä. Riski kapasiteetin loppumisesta olisi vain alueilla jossa on muitakin linjoja. Mutta tämäkään ei näytä nykyisten matkustajamäärien valossa todennäköiseltä.

Iidesrannan uudet kerrostalot eivät muuta asetelmaa olennaisesti. Alikulkutunnelin mahdollistamana linjan 30 tiheämpi tarjontaa imaisee alueen kysynnän. 10 minuutin vuorovälin takia ollaan näköjään valmiita kävelemään hieman pidemmälle.

Vaihto pienempään ja sopivampaan kalustokokoon vapauttaa resursseja palvelutason parantamiseen. Isolla bussilla ajo ei ole kovin ekologistakaan jos täyttöaste on huono. Jos kysyntä linjalla 10 kasvaa, on parempi tihentää vuoroväliä mideillä kuin ajaa kerran tunnissa isolla bussilla.

Pisteytyksestä näkee että tilaaja on kiinnostunut lisäkapasiteetista. Lisäpaikoista voi saada maksimissaan viisi lisäpistettä. Niiden arvo voisi käsitykseni mukaan olla 20 000-30 000 euron suuruinen per auto per vuosi. Toisaalta 30 000 eurolla voidaan tuplata useita parhaiten kuormittuvia lähtöjä vaikkapa marraskuulta maaliskuulle. Sekin on järkevämpää kuin ajaa ylisuurella autolla tyhjänä 95 % päivän lähdöistä yhden piikkilähdön vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eikä Allisonin tarkoittamalta alikulkutunnelilta tarvitse kulkea kuin vielä ylimääräiset 250 metriä, niin käytettävissä on peräti kaksi kymmenen minuutin välein kulkevaa linjaa (30 ja 15). Vaikka nämä eivät ole Iidesrannassa tahdistettuja, ero linjaan 10 on huomattava.
Kympin etu Iidesrannassa ja Järvensivulla näihin tiheisiin linjoihin verrattuna on päätepysäkin läheisyys ja varma istumapaikka. Esim. 30:n ajoaika Iidesrantaan vaihtelee keleistä ja kuskista riippuen jopa kuusi minuuttia Etelä-Hervannasta.
 
Tämä kilpailu on jokseenkin mielenkiintoinen. Tuo A.Vuolteen uusi, linjalla 32 käytössä oleva mersu on vissiinkin sopiva ja vaatimukset täyttävä auto tarjota tähän kohteeseen. Muilla yhtiöillä ei tällä hetkellä taida olla valmiina sopivaa kalustoa jota tarjota. Tosin joutuisi myös A.Vuolle hankkimaan uusia autoja voittaessaan.

Mitenkähän käy sitten TKL:n midilahtikoiden, mikäli TKL ei tähänkään kilpailuun osallistu? Voisi tietysti olettaa, että ne saavat uuden "kodin" 8 -linjalta, vaan mitäköhän linjalle ylipäätään tapahtuu ensi syksynä. Tuskinpa se nykyisessä muodossaan säilyy kuitenkaan...
 
Jos kasi(8) pysyy nykyisellään niin se olisi sopiva vaihto ehto tai linja 14, muuten kasilla on todella vähän matkustajia. Kasi voisi periaatteessa mennä Järvensivun kautta?? Kasilla eniten matkustajia kerää lähdöt 7:50 ja 8:50 Keskustorilta.
 
Yhdyskuntalautakunnan ensi viikon esityslistalta löytyy tulokset.

Kohteen 3 (linja 10) kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous oli Väinö Paunu Oy:n erillistarjous. Tarjouksen kaksi linja-autoa ovat täysikokoisia, jäähdytysilmastoituja ja maalattu tilaajaväreihin. Toinen autoista on uusi, ja täyttää tiukimman EEV-luokan päästövaatimukset.

Kohteen 4 (linja 32) kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous oli Tilausliikenne Atro Vuolle Oy:n erillistarjous. Tarjouksen linja-auto on midi-kokoinen, jäähdytysilmastoitu ja maalattu tilaajaväreihin.
 
Tampereen joukkoliikenteen tiedotteessa uskalletaan paljastaa Paunun voittamasta linjasta 10: "Voittaneen tarjouksen hinta on noin 9 % nykyistä liikennöintikustannusta alempi". Linjan 32 hintatiedoista ei löydy mainintaa.
 
#10 meni asiansa osaaviin käsiin, mutta #32 on tuossa esityslistassakin jo niin epämääräisesti selostettu, että WTF?

Tuo nykyinen uitettu Mersu ei ainakaan riitä siinä lainkaan, se on aivan
täynnä tietyillä lähdöillä: Kun se lähtee tasatunnein Kaupista työvuorojen siellä loppuessa niin ei kuulemma edes lähdössä kaikki mahdu kyytiin.


Samoin siinä 10.45-13.45 välillä lähdöt Sokokselta ovat yleensä niin täynnä ostoksilta palaavia liikuntarajoitteisia vanhuksia, että puolet yleensä jää kyydistä pois, kun ei mahdu sisään.

Ja jos se yksi omapäinen kuski vielä ajeleee, niin ei mahdu kuin 6-8 matkustajaa ostoksineen, muille nousee kylmä käsi ja ovi lyödään nokan edestä kiinni- tästä olen joskus huomauttanutkin ja saanut vastauksen, että
" ei kuule kuule sulle lainkaan, ole onnellinen, että otin sut vielä kyytiin"- jibii !!

Vuolteella olisi kyllä parempaakin kalustoa tuohon laittaa- toivottavasti jatkossa ostavat vaikka TKL:n #109-110 vastaavan Midin siihen tuon reistaavan pommin tilalle.

Ja kuskiasiaa pitää tarkistaa ehdottomasti, tämä nykyinen on suuri turvallisuusriski -sen ostosmuovikassikin jarruttuksissa leviää etuoven syvennykseen harva se päivä, siellä sitten keräilee maitopurkkejaan ja makkarapakettejaan 10 minuuttia, ja aikataulu kusee- sitten voikin taas jättää jommankumman pään reissun ajamatta.... ottaa kyytiin ja päästää kyydistä ihan missä sattuu ja yleensä äkkijarrutusten kera. Ei tuo ole mikään palvelulinja vaan ihan oikea linja, jolla pelataan merkityillä pysäkeillä, eikä kuskin mielihalujen mukaan.

Todella pettynyt olen, jos tuo menee peräti 3 vuodeksi Vuolteelle, ei tainnut kukaan muu siihen tarjousta tehdä...
 
Ozzy: laita palautetta Tampereen joukkoliikenteelle ja liikennöitsijälle, jos tuollaista vielä tapahtuu. Joli perii sanktioina sakkoja liikennöitsijältä, jotka menevät siis yhteiskunnalle, ja Vuolle taas potkii ammattitaidottoman kuskinsa pois tai laittaa hänet ojennukseen.

Mitä tuohon kalustoon tulee, ainakin se saa asianmukaiset tilaajavärit, jolloin ihmiset tunnistavat pakettiauton kaupunkiliikenteen bussiksi.
 
Ja jos se yksi omapäinen kuski vielä ajeleee, niin ei mahdu kuin 6-8 matkustajaa ostoksineen, muille nousee kylmä käsi ja ovi lyödään nokan edestä kiinni- tästä olen joskus huomauttanutkin ja saanut vastauksen, että
" ei kuule kuule sulle lainkaan, ole onnellinen, että otin sut vielä kyytiin"- jibii !!

Onko se omapäinen kuski se vanha rääkkä-mummo vai se nuori nainen?
 
Tampereen joukkoliikenteen tiedotteessa uskalletaan paljastaa Paunun voittamasta linjasta 10: "Voittaneen tarjouksen hinta on noin 9 % nykyistä liikennöintikustannusta alempi". Linjan 32 hintatiedoista ei löydy mainintaa.

Vaikken linjaa 10 ole juurikaan noteerannut ja nykymuotoisenaan sillä tainnut kulkea ehkä kerran, niin hieno kuulla, että linja pysyy bussilinjana edelleen, eikä siitä tehdä käyttökelvotonta pakettiautolinjaa.

Onneksi olkoon Paunu. Onneksi olkoon Tampere ja reitin käyttäjät.
 
Mitähän busseja siihen 10lle tulee ajamaan? Jos veikkaan oikein niin kai Scaloja?
 
Mitähän busseja siihen 10lle tulee ajamaan? Jos veikkaan oikein niin kai Scaloja?

Jaa-a. Midionnikan hankintahinta on kokolailla sama, kuin täysmittaisen. Ylläpitokustannukset myös, joten on aivan mahdollista, että tulee ihan normaalia kalustoa Lahti 402:sta aina Volvo 8700:an.
 
Takaisin
Ylös