Linja-autoaseman remontti

Eli Tampereen linja-autoaseman remontti alkaa oleen loppusuoralla. Tilat luovutetaan Matkahuollolle vielä syyskuun aikana ja linja-autot siirtyvät käyttämään etupihalle tullutta laiturikenttää 13.10.2008 klo 00:00 alkaen.

No tulevalla linja-autoasemallahan kaikki liikenne , paitsi etelään menevät sumputetaan vuolteenkadun risteykseen.
Vuolteenkadun risteyksellä on tässä kyllä merkittävä rooli, mutta nyt tulevien liikennejärjestelyiden myötä sumaa voidaan purkaa myös siten, osa vuoroista lähtee "etelään menevien" aukosta Hatanpään valtatielle ja siitä Vuolteenkadun risteyksen yli tai uutta kääntymiskaistaa (joka muuten varustettu nuolivihreällä) Vuolteenkatua ylös.

Mikäli oikein ymmärsin, olisi myös Vuolteenkadulle vielä tulossa yhdet liikennevalot asemarakennuksen kulmille tarjoamaan esteetön pääsy kääntyville linja-autoille Sorin mäkeen noustessa.

Risteys on kieltämättä haastava, mutta nyt pitäisi olla mahdollisuus purkaa sumaa molemmista päistä, kun tällä hetkellä kaikki mäkeä ylös nouseva liikenne on kulkenut pitkänä letkana.

Suorastaan tahalliselta kaukoliikenteen haittaamiselta tuntuu koko aseman remontti ja uudelleen järjestely. Rahtitoiminnot pakotetaan erittäin ahtaisiin ja epäkäytännöllisiin tiloihin, kun parikymmentä vuotta hyvin palvellut rahtiasema puretaan.
Asiakkaan näkökulmasta palvelu paranee, kun kaikki on saatavilla saman katon alta. Tilanteita, jolloin pakettiasiakas on tullut kyselemään pakettiaan henkilöliikenteen terminaalista, on lukuisia. Eikä asiaa ole helpottanut sekään, että pakettiasiakkaiden sisäänkäynti on eri puolella rakennusta, kuin mitä itse piha.

Jos tätä remontoitavan linja-autoasemarakennuksen tilanjakoa tutkii, huomaa, että pakettipalveluiden tilat suurenee reilusti siihen nähden, mitä se ennen on tässä rakennuksessa ollut. Sisäpuolella on myllätty ja mm entisiä toimistotiloja siirtyy kokonaisuudessaan pakettipuolen käyttöön.

Kuljettajille ei ole luvassa minkäänlaisia taukotiloja, eikä muitakaan palveluja, varsinkin kun Ratinan Shell puretaan.
Tämän väitteen osalta tilanne ei olekaan ihan näin. Linja-autoasemalle tulee kuin tuleekin taukotila. Se, mitenkä se varustellaan, on kuitenkin liikennöitsijöiden asia. Eiköhän siellä myös saada jonkinlainen "kahvikassa" pyörimään. Kahvia saa toki tuttuun tapaan myös linja-autoaseman kahviosta.

Itse näkisin suurimpana ongelmana tällä hetkellä sen, minne linja-auton saa pysäköityä tauon ajaksi, sillä aseman parkkipaikoilla pysäköintiaika rajoitettaneen puolen tunnin pituiseksi. Tilannetta voisi helpottaa, jos Suvantokadun varteen saisi muutaman ruudun busseille.
 
No mitä olen ohikulkiessa syrjäsilmällä katsellut tuota jumalattoman hienoa laituriviritelmää, on tullut kyllä mieleen, että sen suunnittelija ei ole kylläkään kauheasti ajatellut, ainakaan tulevia käyttäjiä.Korokkeet ovat kapeita ja joka jumalan korokkeen keskellä on tolppa kaventamassa sitä entisestään. Lisäksi tuo tolppa estää tehokkaasti osan linja-autojen tavaratilan luukkujen avaamisen. Ja mitenkähän esim kello 13 aikoihin Hesalaiseen jonottavat noin 30 matkustajaa mahtuvat matkalaukkuineen jonottelemaan autoon pääsyä.
Ja onhan se hienoa, että edes jonkinlaiset taukotilat kuljettajille tulee, mutta mihin autot sijoitetaan ? Ymmärtääkseni linja-autoaseman alueelle ei ole tulossa kuin muutama pysäköintipaikka. Nytkin kun puolenpäivän aikoihin laskee, niin aseman nykyisillä parkkipaikoilla seisoo toistakymmentä kaukoliikenneautoa ja lähes samanverran paikkureita.
 
Ja onhan se hienoa, että edes jonkinlaiset taukotilat kuljettajille tulee, mutta mihin autot sijoitetaan ?


Linja-autoaseman yläkertaan tulee ainakin jonkinlaiset yöpymistilat, joiden yhteydessä on keittiö ym, tosin en tiedä tuleeko samaan tilaan minkäverran taukotilaa. Yksi ongelma mikä tulee Ratinan Shell:n purkamisen myötä, on kolikoiden vaihto. Tähän asti Shell on vaihtanut kolikoita, mutta tulevaisuudessa täytynee entistä enemmän kitistä asiakkailta tasarahaa, matkahuollolta ei tähän kysymykseen ole tullut kyllä/ei vastausta, voisiko uuteen rahtiterminaaliin järjestää kolikkoautomaatin Kampin terminaalin tapaan.
 
Hei

Tampereen linja-autoaseman perusparannustyöt herättävät sen verran kiinnostusta, että siitä kirjoitellaan myös tällä foorumilla. Valitettavasti suurin osa kommenteista on yksityisajattelijoiden omia tulkintoja, eikä niillä ole vältämättä mitään todellisuuspohjaa.

Linja-autoaseman pihalta on tarkoitus poistua kahden pihaliittymän kautta, joko Vuolteenkadun tai Hatanpään valtatien. Se kummasta poistuu, on yksinomaan kuljettajan oma valinta. Väite, että liikenne sumputetaan yhteen pihaliittymään, ei ole totta.

Tampereen linja-autoasemalla on enemmän kääntymistilaa, kuin Kampissa, joten uskoisin, että liikenne tulee sujumaan uudella laiturikentällä vähintään yhtä hyvin kuin Kampissa.

Tämä asia tullaan varmistamaan myös käytännössä tulevana tiistaina (23.9.), jolloin piha-alueella ajetaan viidellä bussilla ja testataan ajourat.

Nykyiset tilat Pakettipalveluissa eivät ole enää vuosiin olleet riittävät Matkahuollon tarpeisiin, joten muutto uusiin tiloihin on jo pelkästään sen puolesta perusteltua. Tulevissa tiloissa on noin puolitoistakertaisesti enemmän tilaa kuin nykyisessä, joten en puhuisi tässä yhteydessä ahtaista ja epäkäytännöllisistä tiloista.

Huomattava parannus pakettien käsittelyyn tulee myös kuljettajille, sillä mm. lastausalue sekä kulkukäytävät ovat lämmitettyjä, jonka vuoksi kärryjen ja rullakoiden liikkuminen paranee huomattavasti talvisin. Eikä myöskään vähäisin uudistus ole jäähdytysilmastointi, joten niin Matkahuollon henkilökunnan kuin myös kuljettajien työskentelyolosuhteet ovat mukavuudeltaan ihan toiset kuin nykyisessä paikassa.

Perusparannetulla linja-autoasemalla on toisessa kerroksessa, kuljettajien lepohuoneiden yhteydessä, yleiseen käyttöön tarkoitettu taukotila. Kulku tiloihin on nykyisen laiturikentän puoleisen odotushallin oven viereisestä rappukäytävästä. Tilojen käytö edellyttää Matkahuollosta kuitattavaa henkilökohtaista kulkunappia, joten ovet tulevat olemaan aina lukossa.

Varustuksesta sen verran, että tiloissa on normaali keittiövarustus, kuten hella, jääkaappi, mikro, jne. Lisäksi käytävässä on wc sekä suihku.

Varsinaisia lepohuoneita vuokrataan bussiyrityksille, joten jos tunnette, että on tarvetta tälläiseen yrityskohtaiseen lepohuoneeseen, niin siitä kuljettajien tulee viedä viestiä omille esimiehille. Tämän jälkeen on yrityksen omassa harkinnassa vuokrataanko tilat. Tähän mennessä kaksi yritystä on lepohuoneen ilmoittanut haluavan, joten vapaita huoneita on edelleen.

Nykyistä eikä myöskään tulevaa lastausaluetta ole varattu yksinomaan bussien käyttöön, vaan se on yhtäläisesti Matkahuollon jakeluautojen käytössä. Tulevaan lastausalueeseen on tulossa aikarajoitus, joten p-paikoilla ei ole kenenkään lupa jäädä pidemmäksi aikaa.

Mitä tulee bussien pitkäaikaispysäköintiin, niin sitä ei tiedä vielä kukaan millaiset järjestelyt ovat voimassa kauppakeskuksen rakennustöiden alkamisen jälkeen. Tilapäisjärjestelyitä suunnitellaan parhaillaan ja niiden valmistuttua ne lähtevät lausunkierrokselle eri osapuolille, joten on aivan liian aikaista ottaa niihin kantaa. Nykyinen laiturikentän alue on tietääkseni käytössä niin kauan kunnes rakennustyöt alkavat vuodenvaihteen tienoilla.

Odotushallissa tulee myös jatkossa olemaan Matkahuollon kahvila, joten kahvilapalvelut säilyvät.

Nimimerkki "tkp" kirjoitti rahanvaihdon ongelmista Ratinan Shellin purkamisen jälkeen, eikä Matkahuollolta ole tullut selkeään kyllä / ei -vastausta. Samoin hän ehdotti samanlaista rahanvaihtoautomaattia kuin Kampissa oleva on.

Keneltä tällaista on kysytty ? Jos tätä on kysytty varastohenkilökunnaltamme, niin eihän he sellaisia voi päättää, eikä ottaa kantaa.

Minulta on tätä asiaa yhden kuljettajan toimesta kysytty sähköpostilla viime keväänä, jolloin vastasin hänelle, että asiaa selvitetään, sillä samalla kerralla tulee ratkaista Matkahuollon oma rahahuolto. Tämä rahahuoltoasia on yhä edelleen jollakin tapaa avoinna, mutta se ratkeaa lopullisesti lähipäivinä.

Samanlaista vaihtoautomaattia kuin on Kampissa, ei kuitenkaan ole tulossa laitteen korkean hankintahinnan vuoksi. Rahanvaihtajat kustantavat mallista ja toiminnoista riippujen vajaasta kymppitonnista pitkälle toiselle kymmenelle.

Tämä ei kuitenkaan estä Matkahuollon henkilökuntaa vaihtamasta rahaa omasta kassastaan. Tietenkään massoittain rahaa ei voida vaihtaa, mutta kohtuudella sitä voidaan tehdä.

On erittäin valitettavaaa, että foorumilla kirjoitetaan sellaisista asioista, jotka eivät pidä paikkaansa. Toivoisinkin, että jatkossa epäselvistä asioista kysyttäisiin suoraan allekirjoittaneelta, eikä esimerkiksi Matkahuollon henkilökunnalta, jotka eivät voi olla tietoisia kaikista ratkaisuista liittyen perusparannukseen. He eivät voi myöskään ottaa yrityksen puolesta kantaa, mitkä palvelut asemalla on tulevaisuudessa.

Tässä yhteydessä oikaisen vielä tuoreinta huhua, joka mukaan vuoroille ei ole tulossa tiettyä lähtölaituria, vaan käytössä olisi vaihtuvat numerot. Tästä aiheutuisi se, että vuoro lähtisi käytännössä joka päivä eri laiturista. Voin vakuuttaa, että tämä ei pidä paikkaansa, eikä tälläista ole koskaan edes ehdotettu missään työryhmässä eikä kokouksessa. Itse asiassa olen kullut tästä ensimmäisen kerran noin viikko sitten Forssasta

Sähköpostiini tomi.nieminen@matkahuolto.fi voitte laittaa mieltä askarruttavia kysymyksiä, jolloin saatte paikkaansapitävät vastaukset.

Lopuksi haluaisin muistuttaa, että ma 6.10. klo 10 alkaen on Tampereen linja-autoasemalle liikennöivien bussiyrityksien luottamusmiehille ja työsuojeluvatuutetuille tarkoitettu perusparannetun aseman esittelytilaisuus, joka on myös muille bussikuljettajille avoin. Kutsu löytyy nykyisen terminaalin lastauslistojen tulostuspaikan ilmoitustaulusta. Tervetuloa !

Muutos tulee olemaan kaikille osapuolille suuri, mutta loppujen lopuksi olemme kaikki tämän asian suhteen "samassa veneessä". Uskoisin asioiden sujuvan kitkatta hyvällä ja toisia huomioon ottavalla yhteistyöllä.




Parhain terveisin

Tomi Nieminen, aluepäällikkö
Länsi- ja Keski-Suomen alue
Oy Matkahuolto Ab, Hatanpään valtatie 5-7, 33100 Tampere
mailto:tomi.nieminen@matkahuolto.fi matkahuolto.fi
 
Paunun sivuilta löytyy tällainen juttu. Hyvä ajoitus kuvaajalla kun taustallekin on osunut Paunu-värinen Tampere-Hämeenlinna -vuoro.
 
Paunun sivuilta löytyy tällainen juttu. Hyvä ajoitus kuvaajalla kun taustallekin on osunut Paunu-värinen Tampere-Hämeenlinna -vuoro.

Millähän noihin tumppilaitureihin esimerkiksi kello 14 aikaan mahtuvat kaikki lähtevät autot, kun tuosta pälkäneen suunnankin tolpalta on perjantaisin yhtäaikaa lähdössä kolme autoa, eli kotkalainen ja tupla sekä pälkäneelle menevä vakio...
 
Millähän noihin tumppilaitureihin esimerkiksi kello 14 aikaan mahtuvat kaikki lähtevät autot, kun tuosta pälkäneen suunnankin tolpalta on perjantaisin yhtäaikaa lähdössä kolme autoa, eli kotkalainen ja tupla sekä pälkäneelle menevä vakio...

Kyllä se Pälkäneen vakio klo 14:00 ainakin Matkahuollon tietojen mukaan lähtee uudelta laiturialueelta eri laiturista kuin Kotkan pika. Sille Kotkan pikan Lahteen asti tuplaavalle autolle ei taida olla omaa laituripaikkaa, mutta eipä kai Koiviston Auto ole tuota laituripaikkaa kovin aktiivisesti sille yrittänyt saadakaan. Virallisestihan tuollaista lähtöä klo 14:00 P Tampereelta Lahteen ei ole olemassakaan...
 
No hyvä niin, mutta ei kai kukaan voi kieltää, etteikö laiturialuetta olisi todella ahtaaksi, sanoi sitten paikallispäällikkö mitä tahansa. Samoin käsittääkseni tuo kaukoliikenneautojen pysäköinti on erittäin ongelmallista, eli ei ole tilaa kovinkaan lähellä asemaa. Kiva katsella mikä sota syntyy, kun ensimmäiset kuljettajat saavat ajo- ja lepoaikojen rikkomuksista, kun joutuvat ajelemaan pitkin kaupunkia parkkipaikkaa etsiessään. Sitten tuo jo monta vuotta hiertänyt asia, eli MH:n jakoautojen makuuttaminen lastausalueella, siihenkään ei ainakaan parannuksia ole tulossa, päinvastoin kun lastauspaikat vähenevät entisestään.
Ei voi kuin todeta, että Tampere on todella joukkoliikenteeseen ja varsinkin kaukoliikenteeseen nähden erittäin negatiivisesti suhtautuva kaupunki. Kannattaisi kaupungin päättäjien sekä myös Paikallispäällikkö Niemisen tehdä exkursio Turkuun, missä joukkoliikenteelle sekä varsinkin kaukoliikenteelle on annettu kunnolliset toimintaedellytykset. Linja-autoasema on erittäin avara pihaltaan ja pysäköintipaikkoja on tarjolla runsaasti. Rahtipuolella on ymmäretty pitää linja-autot ja jakeluautot eripuolella rakennusta, kumpikaan ei häiritse toistensa työtä. Samoin ympäri Turun keskustaa sekä satama ja kongressialueita on linja-autoille tarjolla tosi hyvin pysäköintipaikkoja ilman aikarajoituksia, toisin kuin Tampereella.
 
Uuden laiturialueen ensimmäisen käyttöpäivän havaintoja: Laiturialueella homma näyttää pelaavan ihan mallikkaasti, eli tilaa on mielestäni ihan riittävästi. Sen sijaan tuo parkkiongelma näkyy. Uudistetulle etupihalle ei kovin montaa autoa mahdu, ja puolenpäivän aikoihin vanha takapihan parkkipaikka oli lähes täynnä autoja. Näyttää siltä, että ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa kun vanha rahtirakennus puretaan ja Vuolteenkatua aletaan siirtämään.

Pysäköintiongelmaan voisi tuoda hieman helpotusta ainakin mahdollinen seudullisen joukkoliikenneorganisaation perustaminen. Sen myötä seutuliikenteen reitit voisivat muuttua sen verran, ettei paikkureita tarvitsisi enää l-asemalla makuuttaa (ainakaan nykyisessä volyymissa). Mutta asian toteutumista tai ehkäpä oikeammin sanottuna sen toteutumisen ajankohtaa ei ole tällä hetkellä tiedossa.
 
Uuden laiturialueen ensimmäisen käyttöpäivän havaintoja: Laiturialueella homma näyttää pelaavan ihan mallikkaasti, eli tilaa on mielestäni ihan riittävästi. Sen sijaan tuo parkkiongelma näkyy. Uudistetulle etupihalle ei kovin montaa autoa mahdu, ja puolenpäivän aikoihin vanha takapihan parkkipaikka oli lähes täynnä autoja. Näyttää siltä, että ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa kun vanha rahtirakennus puretaan ja Vuolteenkatua aletaan siirtämään.

Pysäköintiongelmaan voisi tuoda hieman helpotusta ainakin mahdollinen seudullisen joukkoliikenneorganisaation perustaminen. Sen myötä seutuliikenteen reitit voisivat muuttua sen verran, ettei paikkureita tarvitsisi enää l-asemalla makuuttaa (ainakaan nykyisessä volyymissa). Mutta asian toteutumista tai ehkäpä oikeammin sanottuna sen toteutumisen ajankohtaa ei ole tällä hetkellä tiedossa.
Kyllä se on vaan niin, että Tampereella ei kaivata lainkaan YTV:n kaltaista organisaatiota pilaamassa nykyisellään hyvin toimivaa seudullista joukkoliikennettä! Lakisääteiset lepoajat on pidettävä kuitenkin jossain. Kuljettajien työviihtyvyyden kannalta kaikkein paras ratkaisu on, että saat ajaa koko työvuorosi samalla kulkuneuvolla, ilman että joutuisit pakolliset taukosi viettämään reppu olkapäällä pitkin poikin kaupunkia ilman ajoneuvoa, sekä kunnollisia taukotiloja. Taukotilat maksavat rahaa, kilpaiulutetussa mallissa Tampereella ja ympäristökunnissa toimivat liikennöitsijät , tuskin haluavat moisia hankkia, koska niistä aiheutuu kustannuksia, jotka joutuu laskemaan tarjoukseen mukaan kustannuksina.En tiedä mikä Tampereen ja ympäristökuntien liikentessä oikein on vikana, sillä käsittääkseni sekä Nokian, Ylöjärven, Kangasalan, Lempäälän ja Pirkkalan joukkoliikenne on hoidettu todella mallikkaasti pääosiltaan, ilman yhteiskunnan rahoitusta. Onko jälleen kerran menossa kunnallisvaalien varjolla buumi, jolloin kilpailutetaan toiminnot laadusta ja kattavuudesta piittaamatta, kunhan kilpailutetaan.
 
Kyllä se on vaan niin, että Tampereella ei kaivata lainkaan YTV:n kaltaista organisaatiota pilaamassa nykyisellään hyvin toimivaa seudullista joukkoliikennettä! Lakisääteiset lepoajat on pidettävä kuitenkin jossain. Kuljettajien työviihtyvyyden kannalta kaikkein paras ratkaisu on, että saat ajaa koko työvuorosi samalla kulkuneuvolla, ilman että joutuisit pakolliset taukosi viettämään reppu olkapäällä pitkin poikin kaupunkia ilman ajoneuvoa, sekä kunnollisia taukotiloja. Taukotilat maksavat rahaa, kilpaiulutetussa mallissa Tampereella ja ympäristökunnissa toimivat liikennöitsijät , tuskin haluavat moisia hankkia, koska niistä aiheutuu kustannuksia, jotka joutuu laskemaan tarjoukseen mukaan kustannuksina.En tiedä mikä Tampereen ja ympäristökuntien liikentessä oikein on vikana, sillä käsittääkseni sekä Nokian, Ylöjärven, Kangasalan, Lempäälän ja Pirkkalan joukkoliikenne on hoidettu todella mallikkaasti pääosiltaan, ilman yhteiskunnan rahoitusta. Onko jälleen kerran menossa kunnallisvaalien varjolla buumi, jolloin kilpailutetaan toiminnot laadusta ja kattavuudesta piittaamatta, kunhan kilpailutetaan.

Maailma muuttuu Eskoseni. Joukkoliikenteessäkin tulee ajatella ensisijaisesti asiakasta. Seudulliseen malliin siirrytään varmuudella ennemmin tai myöhemmin, toivottavasti ennemmin. Eivät liikennöitsijät tietenkään halua monopolistaan vapaaehtoisesti luopua. Nyt kuitenkin EU:n säädökset pakottavat siihen. Ja on totuuden vääristelyä puhua ettei yhteiskunta tukisi merkittävällä tavalla ympäristökuntien liikennöintiä.

Ja LA-asema on totta vie parempi kuin entinen, vaikka rumasta ei kaunista saa tekemälläkään.
 
Lakisääteiset lepoajat on pidettävä kuitenkin jossain. Kuljettajien työviihtyvyyden kannalta kaikkein paras ratkaisu on, että saat ajaa koko työvuorosi samalla kulkuneuvolla, ilman että joutuisit pakolliset taukosi viettämään reppu olkapäällä pitkin poikin kaupunkia ilman ajoneuvoa, sekä kunnollisia taukotiloja. Taukotilat maksavat rahaa, kilpaiulutetussa mallissa Tampereella ja ympäristökunnissa toimivat liikennöitsijät , tuskin haluavat moisia hankkia, koska niistä aiheutuu kustannuksia, jotka joutuu laskemaan tarjoukseen mukaan kustannuksina.
Mikä estää Tilaajaa hankkimasta esmes Keskustorille yleistä bussikuskien taukotilaa? Voidaanhan vaikka TKL:n maanalainen taukotila apportina siirtää Tilaajan hallintaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ja saman päivän Tamperelainen otsikoi: "Uusittu linja-autoasema saa kiitosta" :eek:

Tuossa Aamulehden jutussa sanotaan virheellisesti Ratinan kauppakeskuksen valmistuvan parin vuoden päästä. Sponda ilmoitti muutama päivä sitten hankkeen viivästymisestä ja töiden aloituksen siirtymisestä vähintään ensi kevääseen. Rakennustyöt kestävät aikanaan kolme vuotta.
 
Mitä tulee paikallispäällikön kommentteihin, niin niistä on uskomattomasti unohtunut tai vääristynyt monikin asia. Eli linja-autoaseman laiturikentältä ei nykyisellään, laitureitten sijoitussuunnasta johtuen pääse lähtemään , kuin yhtä reittiä, eli suoraan Vuolteenkadun ja Hatanpäänvaltatien valoihin yhdessä yksityisliikenteen kanssa...Edelleenkin MH:n jakoautot vievät lastauspaikkoja linja-autoilta. Kuljettajille ei ole tarjolla minkäänlaisia maksuttomia taukotiloja linja-auto asemalta puhumattakaan wc tiloista.
 
Takaisin
Ylös