Pysäkit ja niiden nimet

Miksi muuten Hallilantien "keskellä" pysäkkipari on nimeltään Hallilantie (Veisunkadun risteyksessä oleva pysäkkipari)? Jos kadun mukaan pitää nimetä pysäkki, olkoon se kadun ensimmäinen tai viimeinen pysäkki, ei satunnainen pysäkkipari keskellä tietä. Tuskin kovinkaan paljon sekaannusta aiheuttaisi, jos tämä tottelisi nimeä Veisunkatu.

"Ristinarkun koulu" -niminen pysäkkipari on taas paikassa, jota harva koululainen käyttää koulun suunnatessaan, kun kaikinpuolin suorempi reitti koululle on Ristinarkulla sijaitsevilta pysäkeiltä kulkeminen. Voisiko tämän parin nimi olla Jankanpuisto, tai peräti Hanhenmäki?

Tuo case Hallilantie on oikeastaan samanlainen kuin pysäkit Kalevantie 4005 ja 4006. Nämä voisi nimetä välittömästi Teeretieksi.
Tampereella on lisäksi katu nimeltä Kalevankangas, mutta se on hyvin kaukana sen nimisestä pysäkistä ;) Sitä lähinnä ovat pysäkit Tilhentie 4007 ja 4008, jotka ovat sentäs nimetty oikeaoppisesti.

Lielahdessa pysäkki 1016 on kirjoitettu päreeseen LIELAHDENKOULU, vaikka aikataulupalveluissa se on erikseen Lielahden koulu. Pysäkin 1017 osalta tätä on nyt mahdoton tarkistaa, kun tilalla on päreetön pysäkkimerkki Lielahtikeskuksen valmistumisen ajan. Tämä kolmen pysäkin ryhmä 1016+1017+1409 voitaisiin nimetä välittömästi Lielahtikeskukseksi vaikka se ei vielä valmis olekaan, sillä Lielahden kouluun itse menisin pysäkkiparilta 1018+1019 joka on nimetty Harjuntaustan kouluksi (tosiaan Lielahden koulu on nykyisin 1-9 luokkien koulu eikä Harjuntaustan koulua enää ole).
 
Mun mielestäni Hallilantie-pysäkki ei ole kovinkaan kummoinen ongelma. Nimi Veisunkatu ei olisi sen parempi, koska Veisunkatukin on pitkä katu, jota pitkin kulkee koko matkalta linja 21, ja joka risteää molemmissa päissään bussilinjan 12 kanssa. Tuolle paikalle on pirun vaikea keksiä nimeä, siinähän on lähinnä Veisun pajat ja srk-koti ainoat kohteet ihan korvalla, Sidoste vähän kauempana.

"Ristinarkun koulu" -niminen pysäkkipari on taas paikassa, jota harva koululainen käyttää koulun suunnatessaan, kun kaikinpuolin suorempi reitti koululle on Ristinarkulla sijaitsevilta pysäkeiltä kulkeminen. Voisiko tämän parin nimi olla Jankanpuisto, tai peräti Hanhenmäki?
Ristinarkun koulu on samoin kuin Messukylän lukio (jota ei ikinä ole pysäkkinimistössä esiintynytkään) historiaa. Koko koulu on nykyään Takahuhdin koulua, jolle onkin jo nimikkopysäkki. Hanhenmäki tai Jankanpuisto olisi kyllä oiva uudisnimi! Jankanpuisto on ehkä näistä se tunnetumpi, ja siten joukkoliikennematkustajan kannalta käyttökelpoisempi. Nimimerkillä "Haukkamäenkadulla asunut".

Tuo case Hallilantie on oikeastaan samanlainen kuin pysäkit Kalevantie 4005 ja 4006. Nämä voisi nimetä välittömästi Teeretieksi.
Samaa mieltä
Tampereella on lisäksi katu nimeltä Kalevankangas, mutta se on hyvin kaukana sen nimisestä pysäkistä ;) Sitä lähinnä ovat pysäkit Tilhentie 4007 ja 4008, jotka ovat sentäs nimetty oikeaoppisesti.
Voisi mielestäni harkita, tarvitaanko koko Kalevankangas-pysäkkiä, kun Tarkonpuisto on ihan vieressä.

Lielahdessa pysäkki 1016 on kirjoitettu päreeseen LIELAHDENKOULU, vaikka aikataulupalveluissa se on erikseen Lielahden koulu. Pysäkin 1017 osalta tätä on nyt mahdoton tarkistaa, kun tilalla on päreetön pysäkkimerkki Lielahtikeskuksen valmistumisen ajan. Tämä kolmen pysäkin ryhmä 1016+1017+1409 voitaisiin nimetä välittömästi Lielahtikeskukseksi vaikka se ei vielä valmis olekaan, sillä Lielahden kouluun itse menisin pysäkkiparilta 1018+1019 joka on nimetty Harjuntaustan kouluksi (tosiaan Lielahden koulu on nykyisin 1-9 luokkien koulu eikä Harjuntaustan koulua enää ole).
Olen itse miettinyt ihan samaa. Tosin Harjuntaustan koulun pysäkistä voisi koko koulun poistaa, Rientolankatu voisi sillä kohtaa olla parempi nimi. Pohtolankatu 25/30-pysäkki eli 1029 ja 1030 pitäisi muuttaa Lielahden kirkoksi, samoin kuin Lielahdenkatu 20 paikkeille tuleva pysäkkipari (jonka syvennys on jo valmiina).
 
Kun mainitsit linjan 12, niin tuli mieleen asia, joka hämää varsinkin satunnaisesti matkavia, mutta jolle on hankala tehdä mitään: saman linjan varrella on pysäkit Ahlmanintie ja Ahlmann, jotka kuitenkin ovat käytännössä hyvinkin kaukana toisistaan (reitiltä katsottuna). En Ahlmanintien nimen historiaa tiedä muualta muuttaneena (ilmeisesti tiluksia sijainnut joskus nykyisellä teollisuusalueella?), mutta löytyisikö tälle Ahlmanintie -pysäkille jokin korvaava nimi lähistöltä? Risteävien pikkukatujen nimet tuskin tulevat kyseeseen, ja Viinikan kirkkokin on jo omana pysäkkiparinaan.

Nykyinen Pirkankatu 37 -pysäkki olisi fiksua muuttaa myös tähän suuntaan Tipotieksi, koska käsittääkseni rollikkahallikin tyhjenee ammattikoulun toiminnasta piakkoin, ja Tipotien sosiaaliasema lienee joka tapauksessa etsitympi kohde. Historiallisesti tietysti tuo Rollikkahalli -nimi olisi omiaan tuolle pysäkille, varsinkin kun tuota nimitys paikallisten suussa elää vielä pitkään. Joka tapauksessa, kadunnumero pysäkin nimenä ei ole tässä kovinkaan perusteltu, kun kohteita nimelle löytyy kummaltakin puolelta katua.
 
Jotenkin miellän itse Ahlmanintie-pysäkin (3024) Viinikan kirkon (3025) pariksi. Itse jäisin nimenomaan Ahlmanintie-pysäkillä pois, jos olisin menossa Viinikan kirkkoon, Viinikan kirkko (3026) on jo alamäessä keskustasta katsottuna kirkon jälkeen. Ahlmanintien lailla myös Viinikanpuisto on orpo pysäkki. Mitä jos 3024 nimettäisiin Viinikan kirkoksi ja 3026 Viinikanpuistoksi? Olkoonkin, että pysäkki on kaukana itse puistosta, mutta olisipahan ainakin parilliset pysäkit.

Ahlmanintie-kuviota sotkee myös linjalle 31 Nekalan koulun (nyk. Norssin toimipiste) kohdalle perustettu pysäkkipari. 3099 on "Ahlmanintie" (päreessä "Ahlmannintie"), 3100 on taas erittäin loogisesti "Kuokkamaantie 14". Ehkä koko pysäkkirykelmä pitäisi muuttaa nimelle "Normaalikoulu". Pysäkkiparin 3068/3069 (Jokipohjantie 18/23) suhteen olisin jopa niin radikaali, että antaisin sille nimeksi "Nekala". Jos joku ulkopaikkakuntalainen on tulossa Nekalaan, on varsin turvallista jäädä juuri sillä pysäkillä pois, koska varsin suurella todennäköisyydellä etsimänsä kohde on puolen kilometrin säteellä, oli se sitten kapakka, kyläilypaikka, puisto tai teollisuusrakennus.

Nykyinen Pirkankatu 37 -pysäkki olisi fiksua muuttaa myös tähän suuntaan Tipotieksi, koska käsittääkseni rollikkahallikin tyhjenee ammattikoulun toiminnasta piakkoin, ja Tipotien sosiaaliasema lienee joka tapauksessa etsitympi kohde. Historiallisesti tietysti tuo Rollikkahalli -nimi olisi omiaan tuolle pysäkille, varsinkin kun tuota nimitys paikallisten suussa elää vielä pitkään. Joka tapauksessa, kadunnumero pysäkin nimenä ei ole tässä kovinkaan perusteltu, kun kohteita nimelle löytyy kummaltakin puolelta katua.
Kadunnumero pysäkin nimi ei ole missään perusteltu. Kuka oikeasti pystyy mielessään paikantamaan Pirkankatu 37:n juuri Rollikkahallin ja uuden sote-aseman kohdalle? Tipotie on paras nimi, koska se on a) poikkikatu, b) sote-aseman kutsumanimi. Jää varmasti mieleen.

Yks taannoinen muutos huonompaan suuntaan nimistössä: Nekalan palvelukeskus –> Muotialantie 23/38. Joo, mahtuu paremmin pysäkkinäyttöön, mutta palvelukeskuksen tiloissa toimii Pikku-Muotialan päiväkoti. Loogisinta olisi ollut antaa sille nimeksi "Pikku-Muotiala".

Näitä riittää, itse toivon JOLI:n heräävän pysäkkinimitalkoisiin viimeistään ensi kevään aikana, olisi sopiva hetki päivittää pysäkkinimistöä koko seudulla H-hetkenä 1.7.2014.
 
Samaa mieltä kaiken tällä sivulla olevan kanssa. Kalevankangas-pysäkkiä en tosin poistaisi.

Härmälässä Tierankatu-pysäkkiparia on siirretty (väliaikaisesti?) pari sataa metriä länteen ja samalla poistettu pysäkkisyvennykset.
 
Härmälässä Tierankatu-pysäkkiparia on siirretty (väliaikaisesti?) pari sataa metriä länteen ja samalla poistettu pysäkkisyvennykset.

Yhdyskuntalautakunnan pöytäkirjasta löytyy seuraavaa:

"Kevyen liikenteen väylän rakentamisen yhteydessä muutetaan myös Nuolialantien linja-autopysäkkien sijoittelua poistamalla nykyiset pysäkit Tarmonkadun molemmin puolin, sekä pysäkit Timonkadun ja Tierankadun väliseltä alueelta. Näiden pysäkkien tilalle rakennetaan korvaavat pysäkit Nuolialantien pohjoispuolelle, Lentokonetehtaankadun risteyksen länsipuolelle, sekä Härmälän koulun eteen Nuolialantien eteläpuolelle. Pysäkkijärjestelyjen vuoksi poistetaan nykyinen suojatie Härmälän koulun edestä Toivonkadun risteyksen itäpuolelta. Taistonkadun risteyksen itäpuolelle rakennetaan uusi suojatie.

Lisäksi poistetaan oikealle kääntymiskaista Leirintäkadun risteyksestä ja muutetaan kadun pohjoispuolen pysäkin paikkaa Leirintäkadun itäpuolelta länsipuolelle. Samalla siirretään suojatie Leirintäkadun itäpuolelta länsipuolelle.

Pysäkit muutettiin ajoratapysäkeiksi rauhoittamaan ongelmaksi koettuja suuria ajonopeuksia ja vähentämään Pirkkalan suunnan läpikulkuliikennettä Nuolialantiellä"
 
Huh, tänään menin linjalla 60 ja tuo siirretty Tierankatu on enää 155 metrin päässä Tarmonkadusta. Sen sijaan Campingin pysäkki eitainnu olla käytössä lainkaan? Jos pysäkki jää tällä paikallensa, niin nimi pitää kyllä muuttaa välittömästi Propellipuistoksi, niin kaukana se on Tierankadusta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tarmon- ja Tierankadun pysäkkien poistuttua pysäkkiväli harvenee aika oleellisesti tuolla alueella. Leirintäkadun pohjoispuolen pysäkki on väliaikaisesti muutama sata metriä idempänä väliaikaismerkillä merkattuna.
 
Härmälässä ollaan siinä vaiheessa, että kaikki uudet pysäkit on otettu käyttöön Leirintäkadun väliaikaispysäkkiä lukuunottamatta ja vanhat poistettu käytöstä, viimeisenä Tarmonkadun pohjoispysäkki. Härmälän koulun pysäkki on edelleen päällystämättä ja nimetty Tierankaduksi. Omat nimiehdotukset ovat Lentokonetehtaankatu, Härmälän koulu tai jopa pelkkä Härmälä.

En ole härmäläläinen, joten en voi kommentoida uudistusta paljoakaan, mutta tuntuu hullunkuriselta poistaa koko Nuolialantien suosituin pysäkkipari eli Tarmonkatu käytöstä. Positiivisena voi nähdä ainakin Leirintäkatu pohjoisen uuden katoksen.

Ja näitä katoksiahan on tupsahdellut kivasti eri puolille kaupunkia. Ainakin Hatanpään valtatie 31:een, Rantaperkiö pohjoiseen, em. Leirintäkatu pohjoiseen ja lukuisille Hervannan valtaväylän pysäkeille Sammonkadun ja Laulunmaan välillä on ilmestynyt (ilmeisesti käytetyt?) pysäkkikatokset.
 
Härmälässä ollaan siinä vaiheessa, että kaikki uudet pysäkit on otettu käyttöön Leirintäkadun väliaikaispysäkkiä lukuunottamatta ja vanhat poistettu käytöstä, viimeisenä Tarmonkadun pohjoispysäkki. Härmälän koulun pysäkki on edelleen päällystämättä ja nimetty Tierankaduksi. Omat nimiehdotukset ovat Lentokonetehtaankatu, Härmälän koulu tai jopa pelkkä Härmälä.
Ymmärsin itse, että siitä Toivonkatu tulisi. Tokihan nimi pitäisi olla Propellipuisto.
Tosiaan, Tarmonkatu on ollut lähes aina pakkopysähdys. Etäisyys kuitenkaan ei ole ollut kovin pitkä Valmetinkadun tai Tierankadun pysäkeille. Ehkäpä järjestely osaltaan sujuvoittaa bussien kulkua, joskin ilman pysäkkitaskuja näillä voi olla myös heikentäviä vaikutuksia ruuhkien myötä myös muun bussiliikenteen sujuvuuteen.
 
Toivonkatukin on ihan hyvä nimi, kun se on toisen poikkikadun mukaan nimetty. Pääasia, ettei jää Tierankaduksi.

Itse näen tämän osana runkolinja 16 "pienempiä, kesien 2013-14 välisenä aikana toteutettavista inframuutoksista". Pysäkkiverkostoa rukataan ja linja-autoille järjestetään etuuksia, eli tässä tapauksessa auton esteetön lähtö pysäkiltä.

Odottelen vielä Hatanpään valtatien bussikaistoja (tietääkö joku, milloin pistetään alulle jos pistetään?) ja kenties Pirkkalassa pysäkkien perusparannuksia. Katoksethan ovat aika vanhoja, pimeitä ja suojaavat huonosti pieneltäkään vesikuurolta tai tuulelta.
 
Toivonkatukin on ihan hyvä nimi, kun se on toisen poikkikadun mukaan nimetty. Pääasia, ettei jää Tierankaduksi.
Olen sitä mieltä, että Toivonkatu on tässä tapauksessa aivan todella huono nimi, ja sopii toivoa (pun not intended), että sitä ei käytetä. Ei olisi tullut mieleenikään tuollainen, kun paikalla on monta parempaa vaihtoehtoa: Härmälän koulu on luonnollisesti ykkösvaihtoehto, koska koulu on pysäkin ympäristön selkeä dominantti. Toisaalta vieressä on myös vanha Lepola, joka on nimenä ytimekkäin mahdollinen. Ja jos pitää käyttää poikkikadun nimeä, Lentokonetehtaankatu on kokoojakatuna todennäköisesti relevantimpi nimi kuin Toivonkatu, joka on vain yksi lukuisista Härmälän poikkikaduista.
 
Toivonkatu kertoo kyllä mielestäni hyvin pysäkin sijainnin, vaikka onkin ehkä hieman tylsä. Härmälän koulu olisi enemmän kuin sopiva tälle pysäkkiparille. Lentokonetehtaankatu, jopa ilman -katu -päätettä, on kyllä ehdottomasti liian pitkä pysäkin nimeksi. Ja muistaakseni Valmetinkadun pysäkkiparilla oli aiemmin tuo nimenä ennenkuin kadun loppupään nimi muutettiin edellämainituksi.

Vuoreksessa on Mäyränmäenkadulle lähelle Vuoreksen puistokadun liittymää tullut uusi pysäkkipari, joka on nimetty Vuoreksen koulu -nimelle. Katoksina kierrätettiin aikanaan asuntomessujen pysäköintipaikalla olleita pysäkkikatoksia.

Myöskin Automiehenkadulle ABC:n kohdalle on saatu linjalle 5 uusi pysäkki kaupunkiin päin, nimeltään Tuotekatu. Miksei tuotakin voitu nimetä Lahdesjärvi-nimelle, niin oltaisiin saatu keskenään samanniminen pysäkkipari aikaiseksi. Tai sama toisinpäin. Toinen samanmoinemän kummallisuus on edeltävä pysäkkipari (Perkiö / Leppästensuonkatu). Miksi selkeää pysäkkiparia ei lähtökohtaisesti voi nimetä yhdenmukaisesti jommankumman periaatteen mukaan? Perkiö lienee tuossa tapauksessa alueen nimenä se parempi vaihtoehto noista.
 
Toivonkatu kertoo kyllä mielestäni hyvin pysäkin sijainnin, vaikka onkin ehkä hieman tylsä. Härmälän koulu olisi enemmän kuin sopiva tälle pysäkkiparille. Lentokonetehtaankatu, jopa ilman -katu -päätettä, on kyllä ehdottomasti liian pitkä pysäkin nimeksi. Ja muistaakseni Valmetinkadun pysäkkiparilla oli aiemmin tuo nimenä ennenkuin kadun loppupään nimi muutettiin edellämainituksi.

Myöskin Automiehenkadulle ABC:n kohdalle on saatu linjalle 5 uusi pysäkki kaupunkiin päin, nimeltään Tuotekatu. Miksei tuotakin voitu nimetä Lahdesjärvi-nimelle, niin oltaisiin saatu keskenään samanniminen pysäkkipari aikaiseksi. Tai sama toisinpäin. Toinen samanmoinemän kummallisuus on edeltävä pysäkkipari (Perkiö / Leppästensuonkatu). Miksi selkeää pysäkkiparia ei lähtökohtaisesti voi nimetä yhdenmukaisesti jommankumman periaatteen mukaan? Perkiö lienee tuossa tapauksessa alueen nimenä se parempi vaihtoehto noista.

Aika samoilla linjoilla ollaan näiden kanssa. Toivonkatu on tylsä, ja ehkä matkailijalle vaikeammin paikallistettavissa kuin vaikka Härmälän koulu, mutta Härmälän asukkaille se on varmaan aika selkeä. Kaikki Härmälän pysäkkimuutokset löytyvät jo lukuisista verkkopalveluista, kuten Lissusta, sähköiseltä linjakartalta, Matkahuollon reittioppaasta ja OpenStreetMapista.
 
Takaisin
Ylös