Seutuliikenteen maksutavat

Mitä mieltä olette jos vyöhykkeet olisi jaettu kuntarajojen mukaan? Esimerkiksi näin:
1. Kunnan sisäinen
2. Tampereen kaupunkiseutu
3. Tampereen läntinen seutulippualue
4. Tampereen itäinen seutulippualue
5. Etelä-Pirkanmaan seutulippualue
Edelleen ongelmia tulee siitä, että fyysinen kaupunki alkaa kuntarajan toiselta puolelta ja toisaalta Teiskoon mentäessä päättyy jo hyvissä ajoin ennen rajaa. Pienten vyöhykkeiden malli voisi olla yksi ratkaisu: esimerkiksi yksi vyöhyke kattaisi Länsi-Tampereen, yksi keskustan laajennettuna, yksi Hervanta-Vuoreksen jne. Sitten ostettaisiin lippuja sen mukaan,montako vyöhykettä halutaan kattaa. Yhden vyöhykkeen lippu kattaisi "kotivyöhykkeen" ja kaikki sen naapurivyöhykkeet: esimerkiksi Länsi-Tampereen 1-lippu kattaisi Länsi-Tampereen lisäksi keskustan, Ylöjärven ja Nokian.

Kannattaisiko Herra Kestisen jo rauhoittua, vaalit ovat menneet ohi. Meikäläinenkin sai väkilukuun suhteutettuna noin 10 kertaa enemmän ääniä. Ja ilman suhteutusta tuplat.
Mitä sitten? Joukkoliikennekeskustelu ei yksiin kunnallisvaaleihin pääty. Olen keskustellut täällä jo kolme vuotta, enkä todellakaan pelkästään kuunnallisvaaleja 2008 varten. Itse asiassa ajatus kunnallisvaaliehdokkuudestani kypsyi "vasta" 2006 loppuvuodesta.

Vai loppuiko sinulta argumentit, kun et lainauksessasi ottanut enää itse asiaan kantaa? ;)
 
En ymmärrä mitä VR Oy hyötyy siitä ettei se liity seutulippujärjestelmiin. Laitehankintojen jälkeen juniin tulisi uusia maksavia matkustajia. On aiheellista kysyä onko VR Oy tehnyt kaikkensa matkustajien houkuttelemiseksi. Taajamajunista vaaditaan tukea mutta seutulippu ei niissä kelpaa. Jos Riihimäen ja Tampereen välillä kulkevassa R-junassa matkoja voisi maksaa mm. Hämeenlinnan ja Tampereen seutulipuilla niin parhaassa tapauksessa matkustajamäärien lisääntyminen muuttaisi tuetun junan itsekannattavaksi.
 
Vs: Linja-autoaseman remontti

Mitä mieltä olette jos vyöhykkeet olisi jaettu kuntarajojen mukaan? Esimerkiksi näin:
1. Kunnan sisäinen
2. Tampereen kaupunkiseutu
3. Tampereen läntinen seutulippualue
4. Tampereen itäinen seutulippualue
5. Etelä-Pirkanmaan seutulippualue
Sinänsä tässä olisi riittävät vyöhykkeet, nytkin vyöhykkeet 3, 4 ja 5 ovat päällekkäiset vyöhykkeen 2 kanssa.

2-vyöhykkeeseen toivoisi mukaan tulevaksi myös Vesilahden.

Kunnan sisäisille matkoille ei liene hirveästi kysyntää Tamperetta lukuunottamatta, joten Tampereen ulkopuolella kaupunkiseudulla riittäisi nykyiseen tapaan 2-vyöhykkeen eli kaupunkiseudun seutulippu. Ideana olisi juurikin kannustaa kulkemaan myös kunnan rajojen ulkopuolelle suuntautuvat matkat joukkoliikenteellä, ettei sitten ole sidottu liian pieneen kelpoisuusalueeseen.

Toisaalta, Ylöjärven ja Kurun kuntaliitos tuo mukanaan jälleen yhden suurkaupungin, josta Kurulaisella ei ole välttämättä mitään tarvetta matkustaa kertaakaan kaupunginrajan yli. Silti kannatan tarpeeksi laajoja lippualueita, silläkin uhalla, että hinta on kovempi.
 
Tätä vyöhykejakoa varmasti ovat toivoneet kaikki liikennöitsijät, poislukien Veolia, joka jo nykyisellään saa muita huomattavamman potin varsinkin tampereen sisäisistä matkoista, johtuen kilpailuttamattomastomasta liikenteen automaatti subventiosta. Ja mitä tulee tulee tulevaisuuteen Tampereella, niin varsinkin vihreät ovat olleet jatkuvasti vääntämässä raideliikenteeseen perustuvaa joukkoliikenne ratkaisua, sekä nyös rantaväylän tunnelia, että saisivat rakennusliikkeiden porkkanarahat tilille. Muutenkin vihreiden toiminta on ollut kaupungin omien työntekijöiden jatkuvaa mollaamista ja halveksuntaa, eli kuntatyöläinen ei oo mitään, vaihdetaan yksityiseen. tähän itten löytyy satoja sivuja argumentteja, kun tuo parempi puolisko on varsin tärkeässä asemassa kaupungilla.
 
Kannattaisiko Herra Kestisen jo rauhoittua, vaalit ovat menneet ohi. Meikäläinenkin sai väkilukuun suhteutettuna noin 10 kertaa enemmän ääniä. Ja ilman suhteutusta tuplat.

deepthroat menee nyt asiattomuuksiin. Foorumilla on aikaisemminkin todettu ettei huonosta vaalimenestyksestä läheskään aina voi tehdä johtopäätöksiä siitä että ehdokas olisi huono. Tästä on runsaasti esimerkkejä kuten Tony Halme jonka ura kansanedustajana jäi lyhyeksi omien töppäilyjen vuoksi. Jos esimerkiksi Paris Hilton olisi ehdokkaana niin hyvin suurella todennäköisyydellä hän saisi kymmenen kertaa enemmän ääniä kuin sinä.
 
Viimeksi muokattu:
Tätä vyöhykejakoa varmasti ovat toivoneet kaikki liikennöitsijät, poislukien Veolia, joka jo nykyisellään saa muita huomattavamman potin varsinkin tampereen sisäisistä matkoista, johtuen kilpailuttamattomastomasta liikenteen automaatti subventiosta.

Tästä keskusteltiin yhtiömme piirissä aktiivisesti, mutta meiltä puuttui faktatieto asiasta. Onko siis todellakin niin, että Veolian Teiskon liikenne (siis Teiskoon päättyvä, vain Tampereen kaupunkialueen sisällä ajettava) liikenne ei ole linjalupapohjaista vaan jonkinlaista kaupungin tukemaa liikennettä, jossa kaupunki maksaa liikennöitsijälle erotuksen kaupunkialueen lippuhintojen ja kilometripohjaisen hinnasta? Vai onko liikenne liikennelupapohjaista, jossa kaupunki maksaa korvausta jollain muulla sopimuksella? Vai mitä tässä tapauksessa tarkoitetaan "automaatti subventiolla"? Seutulipuistahan ei saa subventiota ilman matkustusta ja yksityinen saa täsmälleen saman korvauksen kaupunkialueen matkustajasta kuin tkl, joka sekin on riippuvainen matkustamisesta...
 
Olen ymmärtänyt (eli ei tämäkään tarkistettua faktaa), että kaupunki lupaviranomaisena myöntää linjaliikenneluvat ja maksaa Veolialle erotuksen MH:n taksan ja kaupungin taksan välisestä osasta.
 
Tästä keskusteltiin yhtiömme piirissä aktiivisesti, mutta meiltä puuttui faktatieto asiasta. Onko siis todellakin niin, että Veolian Teiskon liikenne (siis Teiskoon päättyvä, vain Tampereen kaupunkialueen sisällä ajettava) liikenne ei ole linjalupapohjaista vaan jonkinlaista kaupungin tukemaa liikennettä, jossa kaupunki maksaa liikennöitsijälle erotuksen kaupunkialueen lippuhintojen ja kilometripohjaisen hinnasta? Vai onko liikenne liikennelupapohjaista, jossa kaupunki maksaa korvausta jollain muulla sopimuksella? Vai mitä tässä tapauksessa tarkoitetaan "automaatti subventiolla"? Seutulipuistahan ei saa subventiota ilman matkustusta ja yksityinen saa täsmälleen saman korvauksen kaupunkialueen matkustajasta kuin tkl, joka sekin on riippuvainen matkustamisesta...
Eli tässä periviidan vastine :

Mika Periviita sanoi:
Teisko-Aitolahti -alueen liikenne Sorilan pohjoispuolisilla alueilla on pääsääntöisesti lääninhallituksen ja Tampereen kaupungin linjaliikenneluvilla liikennöitävää liikennettä.

Linjaliikenneluvilla liikennöitäessä yrittäjä kattaa liikenteenhoitokulunsa saatavilla lipputuloilla. Linjaliikenneluvilla toimivaa liikennettä ei voi kilpailuttaa. Sorilaan liikennöivä linja 28 on TKL:n hoitamaa ostoliikennettä.

Teisko-Aitolahti -alueen joukkoliikennepalveluja täydennetään ostaen ainoastaan koulupäivinä liikennöitäviä vuoroja sekä hajanaisia myöhäisillan sekä lauantain ja sunnuntain vuoroja noin 90.000 eurolla vuosittain neuvottelumenettelyllä. Lisäksi Teisko-Aitolahti -alueella ostetaan pikkubusseilla liikennöitävää ns. monipalveluliikennettä, jolla hoidetaan koulukuljetusten lisäksi asiointiliikennettä ja syöttöyhteyksiä alueilta, joilla ei ole lainkaan linja-autoliikennettä. Kilpailuttamalla hankitun pikkubussiliikenteen vuotuinen hinta on noin 180.000 euroa. Tällä pikkubussiliikenteellä korvataan myös kesäaikana bussiliikenteen ostovuoroja.

Teisko-Aitolahti -alueella noudatetaan Tampereen joukkoliikenteen tariffeja. Tampereen kaupunki korvaa liikennöitsijälle, tässä tapauksessa Veolia Transport Finland Oy:lle Sorilan pohjois-puolisista matkoista Matkahuollon sarjalipun ja Tampereen joukkoliikenteen lipunhinnan välisen erotuksen samaan tapaan kuin korvataan seutulippujärjestelmässäkin asiakashinnan ja Matkahuollon lipunhinnan erotus. Teiskon alueella tehdään vuosittain lähes 300.000 matkaa ja taksakorvaus liikennöitsijälle oli näistä matkoista noin 600.000 euroa vuonna 2007.

Teiskon alueen joukkoliikennepalvelut hoidetaan nykyisen henkilöliikennelain mukaisesti. Tampereen kaupungin myöntävät linjaliikenneluvat Teiskossa ovat voimassa 2012 ja 2013 saakka. Siihen asti Teiskon liikenteessä meneteltäneen nykyisen, edellä kuvatun menettelyn mukaisesti. Liikenne- ja viestintäministeriön käynnistämä henkilöliikennelain kokonaisuudistus sekä 3.12. 2009 voimaan tuleva joukkoliikennettä koskeva EU:n palvelusopimusasetus tulevat muuttamaan myös Teiskon alueen liikenteen järjestämistapaa tulevaisuudessa. Miten, on vielä avoinna oleva kysymys, johon löytynee vastaus vuoden 2009 aikana.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Eli tässä periviidan vastine :

Eli Teiskon liikenteessä toimitaan täsmälleen samojen periaatteiden mukaisesti kuin muussakin linjaliikenneluvilla ajettavassa liikenteessä seutulippujen kanssa? Ja käsittääkseni samalla tavalla toimitaan monella sellaisella paikkakunnalla, missä paikallisliikenne hoidetaan linjaliikennelupiin perustuen. Harvemmin toki tuetaan kertalippujen hintoja, mutta esimerkiksi Porissa tietyt osat kaupungista sijaitsevat kymmenien kilometrien päässä keskustasta ja esimerkiksi matkan Reposaaresta (33 km) tai Ahlaisista (32 km) keskustaan voi tehdä kaupungin tuen turvin 20 km:n MH-taksalla.

En tiedä millä perusteella Teiskon alueen matkustajien tuki Veolialle maksetaan, mutta olettaisin sen perustuvan matkustajalaskentoihin ja niiden perusteella arvioituihin matkamääriin ja matkojen pituuksiin. Periviidan vastauksesta voisi päätellä, että Tampereen kaupunkialueella tehdyistä matkoista Veolialle ei makseta tukea.

Mikäli vaikkapa Paunu hakisi ja saisi luvat esimerkiksi viidelle edestakaiselle Pyynikintori - Kämmenniemi -vuorolle, se oletettavasti saisi kaupungilta tariffitukea saman periaatteen mukaisesti kuin Veolia nyt saa.
 
Lipun maksamiseen ei myöskään tarvita käteistä, sen voi maksaa vaikka pankkikortilla (joka muuten ei kelpaa ytv-liikenteessä) tai Matkahuollon arvokortilla.

Yritin Hämeenlinnan seutulippualueella maksaa matkaa Matkahuollon arvokortilla mutta kuljettaja sanoi, että kortti on niin harvinainen ettei hän muista miten arvokortin rahastus toimii. Lähetin palautetta liikennöitsijälle koska mielestäni kuljettajien pitäisi tuntea kaikki käytössä olevat lipputuotteet.
 
Juu pitäis kyllä tietää mutta "kovalevyllä" kun on monta muutakin maksutapaa niin yksi voi unohtua.
 
Onko kuinka kauan voinut maksaa seutuliikenteessä pankkikortilla matkan? Itse en ole kertaakaan huomannut vasta, kun tänään huomasin ensimmäisen kerran Paunun autossa.
 
Jos en nyt kauhean väärin muista, niin vuodesta 1994 tai -95 lähtien kun MTS- rahastuslaitteet tulivat käyttöön.
 
Pankki-/luottokortin ongelmana on, että tulevaisuudessa on käytössä vain SEPA-kortit eli sirukortit. Esim. Visa Electron ei käy monessakaan liikennevälineessä ja hidastaa turvallisuussyistä (pin-koodi) muutenkin maksua verrattuna jouhevaan bussikorttiin.

Hieman offtopic kysymys mutta vaatiiko sirumaksupääte aina yhteyden jonnekin? Onko tunnusluku tallennettu itse sirulle vai kysyykö maksupääte tunnusluvun jostakin pankin palvelimelta?
 
Hieman offtopic kysymys mutta vaatiiko sirumaksupääte aina yhteyden jonnekin? Onko tunnusluku tallennettu itse sirulle vai kysyykö maksupääte tunnusluvun jostakin pankin palvelimelta?

Käsittääkseni tunnusluku on kortilla sekä siru- että magneettijuovaversiossa mutta EMV-sirulla maksettaessa maksupäätteellä on oltava yhteys maksutavasta riippuen pankin ja/tai Luottokunnan järjestelmiin (muutoin varmennukset eivät onnistu). Myös niissä maksuissa, joita ei varmenneta, pankista kysytään kortin mahdollista kuoletusta.
 
Takaisin
Ylös