Joukkoliikenneselvitys, loppuraporttiluonnos

Jos unohdetaan tuo KV:n pakkomielteinen Sci-Fi ideagenerointi ja despoottisia sävyjä saava liikenteen sosialisointihalu. Olisi kiva kuulla, mikä on nykyjärjestelmässä niin pielessä, että homma pitää väen väkisellä mullistaa.
Ennenkuin rakennellaan ympäristökuntiin jokeriraiteita sun muita olisi syytä vähän mietiskellä kustannuksia ja todenpohjaista joukkoliikenteestä koituvia tuloja ja menoja.

Toki fantasioida voi monistakin asioista, mutta olisi mukava pitää tosiasiat visusti mielessä ja jalat maassa.

Bassman puhuu vähän, mutta asiaa. Koska tuo talouspuoli näyttää tällä hetkellä olevan sosialisointia ajavien leirissä tasolla "heitetään hatusta" ja muutenkin tuolle scifille sukua, on vakavasti otettavaa kannanottoa vaikea saada. Joskus tässä tulee väistämättä mieleen, että sosialisoijat taitavat olla jotenkin kateellisia siitä, että jotkut ovat pystyneet hoitamaan sukuyritykset sota-ajoilta tähän asti. Ovat päättäneet, että nyt se loppuu, perusteena ei voine olla muuta kuin toisen "menestymisen" kadehtiminen. Kai se on vasemmistolaista "mikä on sinun, on myös minun ja mikä on minun, on vain minun"-ajattelua. Tässä on suuri vaara, että lapsi menee pesuveden mukana. Tulevaisuus näyttää, mutta me kaikki voimme pieniltä osiltamme vaikuttaa tulevaisuuteen. Käytetään sitä joukkoliikennettä eikä vain puhuta.
 
Sekä Admiralin että bassmanin mielipiteet ovat käsittämättömiä, millä perusteella Tampereen seudulle ei tarvita HSL:n kaltaista toimijaa, joka suunnittelee liikenteen koko alueelle. Ei kyse ole sosialismista, vaan siitä, että liikenne suunnitellaan seudullisesti. Mielipiteenne ovat ehkä jonkun bussifirman etujen mukaista, mutta ei muiden. Monessa muussa paikassa maailmalla on käsitetty, mikä merkitys on hyvällä yhdyskuntarakenteella, hallitulla maankäytöllä ja joukkoliikenteellä. Tampere näyttää rakentavan määrätietoisesti itsestään autokaupunkia Aamulehden avustuksella. Onnea matkaan.
 
Perusongelma 3.12.2009 saakka jatkuvassa lipputuella tuetussa linjalupaliikenteessä on se, että matkamäärät ovat noin 1/2 - 1/4 siitä tasosta, mikä Tampereen sisäisessä liikenteessä on kaupunki- ja sosiaaliselta rakenteeltaan vastaavilla alueilla. Liikennöitsijöiden mukaanhan viranomaisten tekemät tai teettämät arviot matkamääristä ovat olleet enintään yläkanttiin.

Tilanne ei tietenkään ole liikennöitsijöiden eikä henkilökunnan vika, vaan sen, että Suomessa ja Tampereen seudulla linjalupaliikenteen kunnissa ei ole haluttu lisätä joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta merkittävästi ennen kuin nyt 2000-luvulla, ja joukkoliikenteen lainsäädännössä on suosittu alhaisen joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden tuottavaa liikennelupa- ja lipputukimallia.

Liikennöitsijät ovat hoitaneet asiat suurin piirtein niin hyvin kuin linjalupajärjestelmä ja lipputuki ovat liikennöintiä ohjanneet. Ongelmahan on ollut, että riski liikenteen ylläpidosta ja parannuksista on ollut liikennöitsijällä jolloin kulkumuoto-osuutta ylläpitäviin tai kasvattaviin toimenpiteisiin ei ole ollut riskinottokykyä ja lipputuki on ohjannut mm. kierteleviin reitteihin joilla pyritään kokoamaan tehokkaasti tuetut matkustajat.

Oikea ja realistinen tavoite sekä Tampereen että Turun naapurikunnissa että nk. keskisuurissa kaupungeissa on joukkoliikenteen käytön 2-4 - kertaistaminen nykyisestä. Tämä ei tietystikään tarkoita joukkoliikenteen liikennöinnin brutto- eikä nettokustannuksien lisääntymistä nykyisestä 2-4 kertaisiksi kun samalla reitit ja aikataulut suunnitellaan rationaalisesti ja käytetään mm. suuremman kaluston, pikareittien ja liikenne-etuuksien hyödyt tehokkaasti. Mutta totta kai panostus joukkoliikenteeseen maksaa.

Merkittävä hyötyjä joukkoliikenteeseen panostamisesta ovat liikennöitsijät ja heidän henkilökuntansa.
 
Mikko Laaksoselle kysymys: mistä sinun mielestäsi johtuu Linja-autoliiton tälläkin foorumilla esillä ollut v.2006 negatiivinen kannanotto seudulliseen joukkoliikenneviranomaiseen. Samoin olisi kiva tietää, miksi Paunu ja Länsilinjat lähettävät kirjeitä kokoukseen, jossa ko. asiaa käsitellään.
Viite:
http://jlf.fi/f15/1078-tutkimus-tam...-suunnittelu-yhtena-kokonaisuutena/#post12844

Kolmantena kysyisin mielipidettäsi Rainion ehdotuksesta järjestää Tampereen seudun joukkoliikenne sekä sen soveltuvuudesta Turun seudulla.

---------- Viesti lisätty kello 23:14 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:02 ----------


Itse olen parhaani mukaan vastannut minulle esitettyihin kysymyksiin ja toivon, että sinä vastaat näihin kysymyksiini, sillä olisi kiva kuulla asiaan perehtyneeltä kannanotto tähän tilanteeseen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Linja-autoliitto ja sen jäsenyritykset ovat kokeneet hyötyvänsä linjalupamallista ja lipputuista, ja siksi pyrkineet nykymallin säilyttämiseen sekä vaikuttaneet sekä kuntiin että hallitukseen ja eduskuntaan asiassa. Kanta on perustunut oletukseen, että joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuksia ei kuitenkaan merkittävästi voida lisätä. Lisäksi on pelätty, että muut kuin linja-autoliiton jäsenyritykset voittavat EU-säädösten edellyttämät kilpailut.

EU:n joukkoliikennettä koskeva palveluasetus tekee 3.12.2009 jälkeen nykyisenkaltaisen linjalupa- ja lipputukimallin mahdottomaksi. Pääsyynä on se, että nykymallissa saa yksinoikeuksia tietyn linjan tiettyihin vuoroihin sekä merkittävää julkista tukea (lipputuet ja matkakorvaukset) ilman kilpailutusta, jolloin nykymalli ei ole markkinaehtoinen vaikka se on yritysaloitteinen. Siirtymäkaudella joitakin mallin piirteitä toki säilyy jonkin aikaa.

Olen itse ollut tekemässä ehdotusta samankaltaisesta mallista Turkuun.
Turun kh 2.2.2009, lausunto joukkoliikennelaista
Turun kh 18.5.2009, tiedustelu naapurikunnille
 
Kiitos Mikko vastauksista. Minulle jäi edelleen hiukan epäselväksi, miksi Paunu ja Länsilinjat lähettävät myllykirjeitä, eiväthän ne ole liiton edustajia edes. Eikö sinusta? Merkillistä on myös nuiva suhtautuminen seudulliseen joukkoliikenneorganisaatioon, kuten v.2006 kirje osoittaa. Mitäköhän pahaa siinä seudullisessa järjestelmässä on, jos kuluttajaa ja tilaajaa ajatellaan.

EDIT: viitaten naapurikunnille 18.5.2009 tehtyyn tiedusteluun, Turun Sanomat uutisoi:

http://kuvat.ts.fi/tiedosto.ashx?id=2009092917104377037500152&mode=thumb

(Uutisvideo 29.9.2009 "Turun ympäryskunnat halukkaita neuvottelemaan yhteisestä joukkoliikenteestä"
 
Jos unohdetaan tuo KV:n pakkomielteinen Sci-Fi ideagenerointi ja despoottisia sävyjä saava liikenteen sosialisointihalu. Olisi kiva kuulla, mikä on nykyjärjestelmässä niin pielessä, että homma pitää väen väkisellä mullistaa.
Mitä scifi-ideoita, maglev-junia ja leijuvia kaupunkibusseja á la Coruscant?

Nykyjärjestelmässä on pielessä se, että se on epäyhteensopiva Palvelusopimusasetuksen kanssa. Tätä pakoon ei päästä, ellei erota EU:sta. Eikä sittenkään, koska toimenpidettä ei ehdittäisi millään tehdä ennen PSA:n voimaantuloa.

Konkreettinen nykymallin ongelma on mm. se, että linjan 16 päättäri joudutaan pitämään Holvastissa Kangasalan kuntarajan pinnassa, vaikka potentiaalia käyttäjille olisi Vatialassa asti.
 
Kiitos Mikko vastauksista. Minulle jäi edelleen hiukan epäselväksi, miksi Paunu ja Länsilinjat lähettävät myllykirjeitä, eiväthän ne ole liiton edustajia edes. Eikö sinusta? Merkillistä on myös nuiva suhtautuminen seudulliseen joukkoliikenneorganisaatioon, kuten v.2006 kirje osoittaa. Mitäköhän pahaa siinä seudullisessa järjestelmässä on, jos kuluttajaa ja tilaajaa ajatellaan.

EDIT: viitaten naapurikunnille 18.5.2009 tehtyyn tiedusteluun, Turun Sanomat uutisoi:

http://kuvat.ts.fi/tiedosto.ashx?id=2009092917104377037500152&mode=thumb

(Uutisvideo 29.9.2009 "Turun ympäryskunnat halukkaita neuvottelemaan yhteisestä joukkoliikenteestä"

Mahtaneekohan Tampere-johtoinen joukkoliikenneorganisaatio olla mitenkään puolueeton järjestelmä, kysyn vaan? Tällekin syksylle on hyvä esimerkki JoLin tominnasta linjan 11 liikennöinnin aloittaminen yhteisliikennesopimuksesta piittaamatta.
 
Tampereen linja 11 on kaupungin sisäinen linja Härmälä (Pirkkahalli) – Keskustori – Rahola – Kalkku. Millä perusteella kaupungin ulkopuoliset tahot olisivat voineet puuttua ko. linjan perustamiseen?

Kuntalippusopimuksen (taitaa olla Tampereelta käytetyltä nimeltään yhteistariffisopimuksen) tuottamat tulot ovat nykyisin yksi keskeinen osa Tampereen seutuliikenteen tulonmuodostusta, jonka kautta Tampereen kaupunki tukee seutuliikennettä. Mutta kuntalippusopimus ei ole mikään peruste kieltää Tamperetta perustamasta tarpeellista lisälinjaa.
 
Tampereen linja 11 on kaupungin sisäinen linja Härmälä (Pirkkahalli) – Keskustori – Rahola – Kalkku. Millä perusteella kaupungin ulkopuoliset tahot olisivat voineet puuttua ko. linjan perustamiseen?
Se, että linjan alku- ja päätepiste sijaitsee saman kaupungin alueella, ei mielestäni tee linjasta kaupungin sisäistä, jos linjalla on useita pysäkkejä naapurikunnan puolella, jonka kautta reittikin kulkee.
 
Tampereen linja 11 on kaupungin sisäinen linja Härmälä (Pirkkahalli) – Keskustori – Rahola – Kalkku. Millä perusteella kaupungin ulkopuoliset tahot olisivat voineet puuttua ko. linjan perustamiseen?

Kuntalippusopimuksen (taitaa olla Tampereelta käytetyltä nimeltään yhteistariffisopimuksen) tuottamat tulot ovat nykyisin yksi keskeinen osa Tampereen seutuliikenteen tulonmuodostusta, jonka kautta Tampereen kaupunki tukee seutuliikennettä. Mutta kuntalippusopimus ei ole mikään peruste kieltää Tamperetta perustamasta tarpeellista lisälinjaa.

Vaikka linjan 11 perustaminen ei nyt varsinaisesti sodi yhteistoiminnan kirjainta vastaan, niin ei se nyt kuitenkaan aivan yhteistoimintahenkinen ratkaisu ollut. Juurikin tällaiset Tampereen irtiotot ovat omiaan aiheuttamaan seudulla epäluuloa myös yhteistä suunnittelu- ja tilaajaorganisaatiota kohtaan.
 
Tampereen ja Pirkkalan rajalla katuverkko ei oikein mahdollista sellaista linjaa, joka kulkee Pirkkahallilta Härmälän kautta Tampereelle ilman että poiketaan Pirkkalan puolelle. Toki Tampere voi halutessaan kaavoittaa ja rakentaa tällaiset kadut.

Joka tapauksessa protestointi lähinnä osoittaa että protestoivat liikennöitsijät katsovat itsellään olevan yksinoikeuden seutuliikenteeseen.
 
Jäin itse pohtimaan, että mikä pahin mahdollisuus, jos Rainion ehdotusta ei hyväksytä. Onkohan mahdollista, että koko hanke kaatuu, kun se vaikuttaa kovasti olevan vastatuulessa.
 
Tampereen ja Pirkkalan rajalla katuverkko ei oikein mahdollista sellaista linjaa, joka kulkee Pirkkahallilta Härmälän kautta Tampereelle ilman että poiketaan Pirkkalan puolelle. Toki Tampere voi halutessaan kaavoittaa ja rakentaa tällaiset kadut.

Helsingin sisäinen linja 47 ajaa Vantaan puolella pitkän matkaa ilman ongelmaa, sillä kun ei ole yhtään pysäkkiä Vantaan puolella. Ei sillä etteikö 1/11 koukkaus Partolan kautta parantaisi palvelua, mutta eikai voida ajatella niin että tarkoitus pyhittää keinot?
 
Jäin itse pohtimaan, että mikä pahin mahdollisuus, jos Rainion ehdotusta ei hyväksytä. Onkohan mahdollista, että koko hanke kaatuu, kun se vaikuttaa kovasti olevan vastatuulessa.

Jos halutaan mennä niinsanotulla "vanhalla mallilla", niin jokatapauksessa asiat tulevat muuttumaan, sillä kun Suomen kaikki läänit, lääninhallitukset, maaherrat yms. lakkaavat olemasta vuoden vaihteessa, niin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) hoitaa jatkossa linja- ja myöhemmin reittiliikennelupiin liittyvät asiat. Käytännössä myös valitsee joukkoliikenteen toteuttamistavan, joka ei välttämättä olekaan reittiliikennelupamalli. Aivan hyvin Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi suunnitella linjat uudelleen ja kilpailuttaa ne.

Wikipedia sanoi:
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (lyh. ely) suorittaa työ- ja elinkeinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, tiepiirien ja lääninhallitusten täytäntöönpano- ja kehittämistehtäviä vuoden 2010 alusta, jolloin työ- ja elinkeinokeskukset lakkautetaan. Suomessa tulee olemaan 15 yhteistyössä aluehallintovirastojen ja maakuntien liittojen kanssa toimivaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, joissa yhdeksässä on kaikki kolme vastuualuetta, neljässä kaksi ja kahdessa yksi vastuualue.

Hetkinen...minkäs vuoksi Kaaleppi73:n nimimerkin alla lukee "Suljettu tunnus"?
Onko keskustelun aihe liian arka tälle foorumille ja missä on lueteltu täällä kielletyt aiheet? Olisi hyvä tietää etukäteen...
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös