Tampereen talviliikenne 2010-11

Linjalle 17 pitäisi todellakin tehdä jotain. Se on oikeasti TKL:n hitain linja. Sille voisi edes kehittää toisen linjan helpottamaan sitä, että kuluu tosiaankin sellainen 45-50 minuuttia bussilla aamuisin pyynikintorille.

Jos tuon kasin vuoroväliksi(ajoajaksi) tuolla reitillä säilyy tuo tämäntalvinen 60 minuuttia, niin ainakin sen puolesta siitä voisi tehdä apulinjan 17:lle. Mutta nuo Vehmaisten kadut kun eivät kaikki leveytensä puolesta linja-autoille sovellu, niin saisiko tuosta reitistä mitenkään järkevää, onkin aivan oma mietintäkohteensa.

38:lle olisin toivonut hieman tiheämpää liikennöintiväliä, mutta josko sitten seuraavaksi talveksi. Lisäksi näin kuskin näkökulmasta: Jos tuo Atalan pään lenkki on kumpaankin suuntaan ajettaessa sama, niin alkaa olla kääntöpaikalla aikamoinen hyörintä käynnissä, kun kolme autoa pitäisi saada siinä käännettyä. Toki lähtöpysäkki on varmaankin se kadunvarren "tyhjä" pysäkki.

Alkaa muuten nämä sisäisten linjojen (1-39) vapaat numerot käymään kohtapuolin vähiin. Tuon 38:n jälkeen ei ole mun laskujen mukaan kuin enää 4 käyttämätöntä numeroa jäljellä. Käytettyihin numeroihin on laskettu nuo ruuhkavuorojen linjanumerot (34 ja 35). Ja jos vitosesta tulee tulevaisuudessa tuo Vuoreksen linja, niin numerot alkavat todellakin käydä vähiin.
 
Toivoa sopii, että vuoden päästä on sitten luvassa suurempia remontteja. Ainakin Lempääläntien suunta voitaisiin silloin laittaa kokonaan uusiksi, kun (t/p)ilaaja päättää seudullisesta liikenteestä. Ja samalla voidaan länsipuolen reitteihinkin saada jotain uutta, kenties. Jos siis rohkeutta löytyy. Viime vuosien valossa tästä ei voi ollakaan niin varma.

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMAN LAATIMINEN:

Liite 1: Tehtävän määrittely

12.11.2009



TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMAN LAATIMINEN

1. Työn lähtökohtia

Henkilöliikennelainsäädäntö uudistuu 3.12.2009 EU:n palvelusopimusasetuksen ja kansallisen joukkoliikennelain tullessa voimaan ja korvatessa nykyiset henkilöliikennelain ja –asetuksen.

Tampereen kaupunkiseudulle perustetaan seudulliseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi vastuukuntana toimivan Tampereen kaupungin organisaatioon sijoittuva seudullinen joukkoliikennelautakunta. Lautakunta aloittaa työnsä 1.1.2011. Toimivaltainen viranomainen päättää joukkoliikenteen järjestämistavasta toimivalta-alueellaan. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimivalta-alueeseen kuuluvat: vastuukuntana Tampereen kaupunki (208 000 asukasta) ja muina sopimuskuntina Nokian kaupunki (30 500 asukasta), Oriveden kaupunki (9600 asukasta), Ylöjärven kaupunki (29 700 asukasta), Kangasalan kunta (27 800 asukasta), Lempäälän kunta (19 300 asukasta), Pirkkalan kunta (15 800 asukasta) ja Vesilahden kunta (4100 asukasta).

Joukkoliikennelaki velvoittaa toimivaltaisen viranomaisen määrittämään toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutason. Joukkoliikennelain siirtymäsäännösten mukaan palvelutason määrittely on laadittava vuoden 2011 loppuun mennessä.

Aiemmat seudulliset joukkoliikennesuunnitelmat

Tampereen kaupunkiseudulla on viimeksi laadittu seudullinen joukkoliikennesuunnitelma vuonna 2005 (Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelma, Liidea Oy, lokakuu 2005). Sitä edellinen kattava seudullinen joukkoliikennesuunnitelma laadittiin vuonna 1993 (LTT Oy). Vuoden 2005 suunnitelma laadittiin vaiheessa, jossa Tampereen sisäisessä joukkoliikenteessä oltiin siirtymässä tilaaja-tuottajamalliin, eikä henkilöliikennelain uudistuksesta ollut vielä tietoa olemassa.

TASE 2025
Vuoden 2004 lopulla käynnistettiin Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma TASE 2025. Tampereen seudun liikenteen ja liikkumisen olosuhteiden perustiedot kerättiin 2005. Tampereen kaupunkiseudun liikennepoliittinen ohjelma valmistui 2005. Vuoden 2007 alussa valmistui joukkoliikennejärjestelmävaihtoehtojen vertailu ja suositus Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmäksi. Syksyllä 2007 käynnistyi suunnitelman viimeinen vaihe, toteuttamisohjelman ja aiesopimuksen laatiminen. Työvaihe kytkeytyy saumattomasti alkuvuodesta 2008 käynnistyneeseen Tampereen kaupunkiseudun rakennemallityöhön.

Rakennemallityö
Rakennemallityö on osa kaupunkiseudun laajempaa hankekokonaisuutta ja se rytmittää muiden käynnissä olevien seutuhankkeiden laatimista. Se on laadittu Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän maankäyttö- ja rakennetyöryhmän johdolla.
Rakennemallityön tavoitteena on eheyttää kaupunkiseudun yhdyskuntarakennetta ja näin mahdollistaa joukkoliikennepainotteisen liikennejärjestelmän toteuttaminen.
Rakennemallityö ja liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistuvat vuoden 2009 lopulla. Kuntien näitä koskevat päätökset tehdään alkuvuodesta 2010.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenneselvitys

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen organisointia ja järjestämistapoja uudistuneen henkilölainsäädännön mukaisessa tilanteessa on selvitelty vuoden 2009 aikana. Selvitystyön pohjalta mm. muotoutui päätös joukkoliikenteen seudullisen toimivaltaisen viranomaisen perustamisesta Tampereen kaupungin organisaatioon.

Työhön käyttävissä oleva paikallinen asiantuntemus

Linjaston suunnittelussa ja lippujärjestelmän suunnittelussa käytettävissä on Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikön asiantuntemus.

Linjaston suunnittelun työvälineenä on käytettävissä Tampereen teknillisen yliopiston seudullinen liikennemalli Talli 2005.


2. Työn vaiheet ja tavoitteet

Työn tavoitteena on laatia Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteelle noin 10 vuoden kehittämisohjelma. Suunnitelma sisältää seuraavat osat:

Nykytilan selvitys

Selvitetään kaupunkiseudun joukkoliikenteen (myös raideliikenteen) nykyinen
• tarjonta
• palvelutaso
• matkustajamäärät
• lipputulot
• kustannukset




Palvelutaso

Laaditaan toimivaltaiselle viranomaiselle joukkoliikennelain edellyttämä palvelutasomäärittely. Tehtävä edellyttää neuvottelua kuntien kanssa kuntakohtaisten määrittelyjen tekemiseksi. Näiden pohjalta kootaan kaupunkiseudun joukkoliikenteen palvelutasomäärittely.

Palvelutason määrittely tehdään soveltaen julkaisussa Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kilpailukykyinen palvelutaso (Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 55/2007) esitettyjä periaatteita.

Käsiteltäviä palvelutason osatekijöitä ovat mm:
• vuorotiheys
• liikennöintiaika
• matka-aika
• kävelyetäisyys pysäkeille
• vaihtojen määrä



Joukkoliikenteen eri järjestämistapojen kustannusvertailu

Nykytilan selvityksen kustannus- ja lipputulotietojen ja laaditun palvelutasomäärittelyn pohjalta arvioidaan joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksia
• Markkinaehtoisesti
• Tilaaja-tuottajamallissa
• Käyttöoikeussopimusmallissa



Linjasto

Linjastosuunnittelun pohjaksi tehdään tarkastelu TALLI 2005 -mallin ja Tampereen seudun henkilöliikennetutkimuksen 2004–2005 aineistojen perusteella ajoneuvomatkojen suuntautumisesta suhteessa joukkoliikennelinjastoon
• tunnistetaan mallista ne osa-alueparit, joiden välillä tehdään absoluuttisesti eniten matkoja henkilöautolla tai joukkoliikenteellä
• verrataan osa-alueparien välistä matka-aikaa henkilöautolla ja joukkoliikenteellä (matka-aikasuhde)
• verrataan nykyistä joukkoliikennetarjontaa aineiston osoittamiin yhteystarpeisiin ja arvioidaan, missä joukkoliikenneyhteydet ovat heikoimmat suhteessa yhteystarpeisiin


Näin saadaan tärkeää lähtötietoa linjastosuunnittelulle, kun hahmotellaan täysin uusia reittejä (mm. poikittaisyhteydet, heilureiden päät / linjaston yhdistävyys).

Edellä esitetyn tarkastelun ja tehtyjen palvelutasomäärittelyjen pohjalta laaditaan vaihtoehtoiset linjastosuunnitelmat (esimerkiksi nykytilan jatkumo ja sille kaksi vaihtoehtoa).

Lisäksi työssä selvitetään väestön sijoittumista jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeille nykytilanteessa sekä tutkituissa linjastovaihtoehdoissa. Tätä työtä varten tilaaja luovuttaa työn tekijälle vyöhykekriteeristöä koskevat ohjeet sekä paikkatietomuodossa seudun nykyisen vyöhykejaon, joka on laadittu taajamassa sijaitseville osa-alueille.

Linjastosuunnittelussa käytetään apuna Talli 2005 -mallia ja siihen liittyvää tausta-aineistoa. Mallin aineisto ja tausta-aineisto käsitellään Tampereen teknillisen yliopiston Tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksella (erikoistutkija Hanna Kalenoja, 6 työpäivää).

Tampereen joukkoliikenneyksikkö osallistuu linjaston suunnittelutyöhön (joukkoliikenneinsinööri Juha-Pekka Häyrynen, 30 työpäivää).


Lippujärjestelmä

Laaditaan toimenpide-esitykset lippujärjestelmän kehittämiseksi
• Vyöhykepohjainen taksa
• Uudet seutulipputuotteet
• Seutulipputuotteiden kelpoisuuden laajentaminen lähijunaliikenteeseen
• Check in – check out –tyyppisen hinnoitteluperiaatteen soveltaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteeseen (mallina YTV:n selvitys)


Tampereen joukkoliikenneyksikkö osallistuu lippujärjestelmän kehittämistyöhön (joukkoliikenneinsinööri Olli Kanerva, n. 6 työpäivää).



Matkustajainformaatio

Laaditaan toimenpide-esitykset seudullisen joukkoliikenteen informaatiojärjestelmän kehittämiseksi
• reaali-aikainen informaatio
• internet-pohjainen informaatio (reittiopas)
• painettu informaatio (linjakartta, aikataulukirja)


Tampereen joukkoliikenneyksikkö osallistuu informaatiojärjestelmän kehittämistyöhön (joukkoliikenneinsinööri Olli Kanerva, n. 4 työpäivää).


Joukkoliikenteen toimintaympäristö

• linjastosuunnitelman pohjalta tarkistetaan aiemmat suunnitelmat joukkoliikenteen laatukäytäviksi ja tehdään esitykset joukkoliikennekaistoiksi, liittymäjärjestelyiksi ja liikennevaloetuuksiksi
• Tarkistetaan keskeisten terminaali- ja pysäkkialueiden toimivuus tulevaisuuden linjastossa ja tehdään tarvittavat esitykset



Toimenpideohjelma

Laaditaan edellisissä kohdissa syntyneille esityksille vaiheistuksen, alustavan kustannusarvion ja vastuutuksen sisältävä toimenpideohjelma noin kymmeneksi vuodeksi. Toimenpideohjelman laadinnassa otetaan huomioon kytkennät mm. TASE 2025 liikennejärjestelmäsuunnitelmaan.


3. Työn tulokset ja raportointi

Suunnitelmasta laaditaan raportti (PDF), sen tiivistelmä ja esittelyä varten Powerpoint-esitys.

Raporttien paino- ja tulostuskustannukset (50 kpl) sisältyvät konsulttisopimukseen. Konsultin tulee hoitaa painatustöiden huolinta. Tilaaja vastaa raporttien pohjakarttojen mahdollisista julkaisukorvauksista.

Raportin ja sen tiivistelmän painokelpoiset sekä työmuistioiden ja Powerpoint-esityksen tulostuskelpoiset originaalit luovutetaan tilaajalle sähköisessä muodossa. Muutenkin kaikki projektin aikana valmistuva keskeinen aineisto tulee dokumentoida ja toimittaa tilaajalle työn päättyessä sähköisessä muodossa.


4. Työn ohjaus ja vuorovaikutus

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelmaa johtaa seutuhallituksen nimeämä kuntajohtajakokous.

Käytännön suunnittelutyötä ohjaa projektiryhmä, jossa ovat edustettuina: seutuyksikkö, valittu konsultti, Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikkö, Tampereen teknillinen yliopisto, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pirkanmaan liitto ja kehyskunnat sovitulla tavalla.

Valittava konsultti toimii projektiryhmän sihteerinä. Hankkeen aikana työn väliraportti ja loppuraportti tullaan esittelemään kuntajohtajakokoukselle ja seutuhallitukselle. Lisäksi kuntajohtajakokouksessa käsitellään työn aloitusta.

Työn alkuvaiheessa ja ennen loppuraportin kokoamista kuullaan alueen liikennöitsijöitä.

Tarjoajia pyydetään sisällyttämään esitykseensä edellä määriteltyjen tavoitteiden mukainen esitys työssä tarvittavasta vuorovaikutuksesta aikatauluineen. Konsultti osallistuu projektin yleiseen viestintään kuten lehdistötiedotukseen ja informointiin esimerkiksi internet-sivujen kautta hankkeen alussa sovittavalla tavalla. Työn tilaaja vastaa mahdollisesti tarvittavien tilaajakohtaisten vuorovaikutustilaisuuksien järjestämisestä ja hankkeen internet-sivujen teknisestä ylläpidosta. Toimintaperiaatteet ja alustavat suunnitelmat täsmennetään työn alussa laadittavassa vuorovaikutussuunnitelmassa.


5. Aikataulu

Työn on tarkoitus alkaa maaliskuussa 2010 ja olla valmis syyskuun 2010 aikana. Aikataulutavoite on suuntaa antava ja tarjoajia pyydetään esittämään oma näkemyksensä tarkemmaksi suunnitteluaikatauluksi.


6. Merkittävimmät lähtökohtaraportit

• TASE 2025 hankkeen raportit http://www.tase2025.fi/
• Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennesuunnitelma (Liidea 2005)
• Tampereen kaupunkiseudun rakennemallityö http://www.tampereenseutu.fi/seutuhankkeet/yhdyskunta-suunnittelun_hankkeet/rakennemallityo/
• Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenneselvitys
• Tampereen seudullinen liikennemalli Talli 2005 http://www.tut.fi/liku/talli2005/
• Arki paremmaksi – joukkoliikenne toimivaksi (Liikenne- ja viestintäministeriö 2009)
• Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kilpailukykyinen palvelutaso (Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 55/2007)
 
Viimeksi muokattu:
joten suurempaa seutuliikenneremonttia ruvetaan tekemään tyyliin silloin, kun ratikka alkaa tässä kaupungissa liikennöidä
Eli toivottavasti todella, todella pitkän ajan kuluttua (jos koskaan) ;)

Remontissa sinänsä ei mitään vikaa, mutta ratikat saisi pysytellä poissa tästä kylästä...
 
Talven 2010-11 aikataulukirjasta poimittua:



Talvikauden muutokset
  • Uusi linja 38 alkaa liikennöidä reitillä Atala - Linnainmaa - Kaukajärvi - Hermia tunnin välein arkisin ruuhka-aikaan.
  • Aikaisemmin rengaslinjana liikennöity linja 8 siirtyy reitille Linnainmaa - Vehmainen - Keskustori.
  • Linjan 7 reittiä on jatkettu Keskustorilta Siivikkalaan ja Pohtolaan.
  • Uusi koulupäivisin liikennöitävä linja K26 liikennöi Multisillan, Peltolammin ja Hatanpään välillä.
  • Linjojen 30 ja 39 joitakin vuoroja jatketaan nykyiseltä pääteasemalta Mäyränmäen asuinalueelle. Koulupäivinä Mäyränmäen ja Hervantakeskuksen välillä liikennöi uusi K5.

Liikenteen tuottajat
  • Linjat 1, 3–6, 8, 11–14, 16–21, 23-26, 28–31, 34–39 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos (TKL)
  • Linja 2 Länsilinjat Oy
  • Linjat 7, 10, 15, 27 Väinö Paunu Oy
  • Linja Y7 Tilausliikenne Lauri Möttö Ky
  • Linja 22 Länsilinjat Oy ja Väinö Paunu Oy
  • Linja 32 Tilausliikenne Atro Vuolle Oy

Aikataulukirja, talvi 2010-11
 
Talven 2010-11 aikataulukirjasta poimittua:...
Pari huomiota nopeasta selauksesta:
Näemmä Y3 on kokonaan poistunut linjavalikoimasta. Olisikohan sitten niin, että sama vuoro kulkisi 7:20 Tahmelasta jne. torilta tuo 7:45 lisävuoro seiskaa Sarankulmaan? Vaikka linjaa liikennöikin Paunu, ei varmaan tällaista lisävuoroa ole heiltä tilattu?

Onko linjan 26 aamun 7:18 -lähdöllä Multisillasta muitakin ajoja jossain päin kaupunkia?

Länsilinjat on selvästikin vähentänyt Ylöjärven tarjontaansa. Nyt iltaruuhkassa vuoroväli on 15 minuuttia aiemman 10 sijaan. Toki mukana on ainakin yksi (16:15) nopea vuoro Moisioon Vaasantietä, mutta perusrunko on tuo varrtin väli. Aamuruuhkassa näyttäisi edelleen olevan tätä enemmän tarjontaa. Myös viikonloput ovat aiempaa tasavälisemmät, olisikohan sieltäkin vuoroja poistunut? Ei tullut tarkistettua mutta tällainen mielikuva asiasta jäi.
 
Talven aikataulukirjasta poimittua:

ATALA - Kaukajärvi - Hermia 38
Keskimääräinen ajoaika xx min
HERMIA - Kaukajärvi - Atala 38
Keskimääräinen ajoaika xx min

Olis tuohon nyt kai voinut laittaa edes jonkin suuntaa-antavan luvun, kun jopa K5:llekin on sellaiset annettu.

Jälleen tulee linjaristiriita: jouluaattona ajetaan Y26, joka ei todellakaan tarkoita Ikea-Pyynikintori, eikä tätä Y26 variaatiota edes ole enää TKL:n elektronisilla kilvillä varustetuissa autoissa.
 
Linjojen 1 ja 11 autokierrot ensi talveksi on yhdistetty. Yhdistäminen on totetutettu niin, että auto vaihtaa linjaa aina Kalkun päässä, eli esimerkiksi 7.05 Pirkkahallilta lähtevä 1 lähtee 11:nä Kalkusta 7.55. Sama toisinpäin.

En nyt noita päätteiden lähtöaikoja muista täysin varmaksi, mutta perusperiaatteena kuitenkin tuo. Tarkoituksena tuolla on ilmeisesti saada autokierrosta 1 auto pois.

Saa nähdä, kuinka hyvin tuo homma tulee käytännössä toimimaan.
 
Linjojen 1 ja 11 autokierrot ensi talveksi on yhdistetty. Yhdistäminen on totetutettu niin, että auto vaihtaa linjaa aina Kalkun päässä, eli esimerkiksi 7.05 Pirkkahallilta lähtevä 1 lähtee 11:nä Kalkusta 7.55. Sama toisinpäin.

En nyt noita päätteiden lähtöaikoja muista täysin varmaksi, mutta perusperiaatteena kuitenkin tuo. Tarkoituksena tuolla on ilmeisesti saada autokierrosta 1 auto pois.

Saa nähdä, kuinka hyvin tuo homma tulee käytännössä toimimaan.

Voin lyödä vetoa, että joku Igor tai Abdul jatkaa vaihtamatta kilpiä.
 
Linjojen 1 ja 11 autokierrot ensi talveksi on yhdistetty. Yhdistäminen on totetutettu niin, että auto vaihtaa linjaa aina Kalkun päässä, eli esimerkiksi 7.05 Pirkkahallilta lähtevä 1 lähtee 11:nä Kalkusta 7.55. Sama toisinpäin.

En nyt noita päätteiden lähtöaikoja muista täysin varmaksi, mutta perusperiaatteena kuitenkin tuo. Tarkoituksena tuolla on ilmeisesti saada autokierrosta 1 auto pois.

Saa nähdä, kuinka hyvin tuo homma tulee käytännössä toimimaan.

Ruuhka-aikoina tuo 50 min ajoaika Pirkkahalli -> Kalkku on tuskin riittävä linjalla 1, sillä edes nykyinen 60 min ei ole aina ollut riittävä ja Kalkkuun saavuttaessa vuoro on ollut jo seuraavasta lähdöstä myöhässä. Tosin jos suuntaan Kalkku -> Pirkkahalli ajoaikaa on edelleen se 60 min niin ainakaan myöhästymisten ei pitäisi päästä kovin paljon kasaantumaan, eli vaikka vuoro lähtisi linjalla 11 Kalkusta myöhässä, se ottanee aikataulun kiinni seuraavaan linjan 11 Pirkkahallin lähtöön.
 
Viimeksi muokattu:
Pari huomiota nopeasta selauksesta:
Näemmä Y3 on kokonaan poistunut linjavalikoimasta. Olisikohan sitten niin, että sama vuoro kulkisi 7:20 Tahmelasta jne. torilta tuo 7:45 lisävuoro seiskaa Sarankulmaan? Vaikka linjaa liikennöikin Paunu, ei varmaan tällaista lisävuoroa ole heiltä tilattu?

Onko linjan 26 aamun 7:18 -lähdöllä Multisillasta muitakin ajoja jossain päin kaupunkia?

Y3 ei ole ainakaan nettiaikataulun (tai edes autokiertolistan) mukaan poistunut valikoimasta, vaan on vain jostain syystä jäänyt pois aikataulukirjasta. Noita ruuhkalähtöjä on yhdistelty omiin autokiertoihinsa, eli samat autot kiertävät eri linjoilla ajama noita yksittäisiä ruuhkalähtöjä, lienee tuo 26:n 7:18 lähtökin Multsusta yksi noista.
 
Jotenkin tuosta itse aikataulukirjasta jää vähän hätäisesti tehty maku; virheitä löytyy vähän joka puolelta. Tuon edellämainitsemani Y3:n lisäksi kirjasta puuttuu myös Y2.

Lisäksi linjalla 38 on merkittynä väärä reitti Linnainmaalla. Linja ei kierrä Lahtomäenkadun-Hannulankadun kautta, kuten tuo aikataulukirja väittää, vaan jatkaa Mäentakusenkatua suoraan Aitolahdentien risteykseen, josta sitten edelleen tuota Aitolahdentietä kohti Sammon valtatietä.

Linjalta 1 puuttuu Hatanpään sairaalan lenkki sunnuntaiaamusta, "arvioitu ajoaika xx min" muutamalla linjalla, jne.

Nettiaikatauluissa nuo näyttävät sentään olevan oikein. Mielenkiintoisinta tässä on, ettei tilaaja ole näistä missään (ainakaan kovin näkyvästi) matkustajille ilmoitellut.
 
Ruuhka-aikoina tuo 50 min ajoaika Pirkkahalli -> Kalkku on tuskin riittävä linjalla 1, sillä edes nykyinen 60 min ei ole aina ollut riittävä ja Kalkkuun saavuttaessa vuoro on ollut jo seuraavasta lähdöstä myöhässä.
Nyt on nähty ettei se ole. Autokiertoyhdistelmän (linjat 1 ja 11) tavoite oli hieno ja se toteutui. Yksi auto saatiin kokonaiskierrosta pois. Joskin kalkkulaisten maksavien asiakkaiden kuse.. kustannuksella.
Autokierron, tai aikataulukierron tehostamisella päästiin lopputulemaan, ettei kalkkulainen joukkoliikennematkaaja voi tietää kummanko linjan bussi saapuu pysäkille tai mihin aikaan.
Painetuissa aikatauluissa luvattu 10 minuutin vuoroväli voi olla kaikkea 1 - 25 min välillä. Näin vielä syksyllä aikataulujen epäluotettavuutta voidaan perustella Rantaperkiön edistymättömällä risteystyömaalla, mutta kohta joukkoliikenneväki luopuu polkupyöristään ja siirtyvät hekin bussimatkustajiksi. Yleensä syksyisin ja talvisin keliolosuhteet muuttuvat linja- ja muille autoille epäsuotuisaksi. Matkustusmäärien lisääntyminen ja keliolosuhteet eivät ainakaan paranna joukkoliikenteen aikataululuotettavuutta vaikka risteystyömaa joskus valmistuisi.

Tosin jos suuntaan Kalkku -> Pirkkahalli ajoaikaa on edelleen se 60 min niin ainakaan myöhästymisten ei pitäisi päästä kovin paljon kasaantumaan, eli vaikka vuoro lähtisi linjalla 11 Kalkusta myöhässä, se ottanee aikataulun kiinni seuraavaan linjan 11 Pirkkahallin lähtöön.
Nyt kun vastakkaiseen suuntaan ajoaika on 50 min tai 60 min, niin paluussa Keskustorille kerääntyy Härmälän suuntaan meneviä busseja jonoksi asti. Tottakai on hyvää palvelua, että 20 min bussia odottanut matkaaja voi vihdoin valita myöhässä olevien Paunun pirkkalaisten ja linjojen 1 tai 11 välillä haluamansa bussin.

Väkisinkin herää kysymys, että olisiko tämä voitu ehkä välttää. Vastaus: olisi. En halua hakea syyllisiä, sillä heidät (1+2) kaiketi voidaan jopa nimetä. Tärkeintä olisi palauttaa luottamus joukkoliikenteen maksajiin eli asiakkaisiin ja korjata tehty virhe.
On totta, että virheen myöntämisessä on kasvojen menetyksen mahdollisuus. Kuinka paljon kasvoja voidaankaan menettää myöntämättä. Kaikki kuitenkin tietävät.
 
Nyt kun vastakkaiseen suuntaan ajoaika on 50 min tai 60 min, niin paluussa Keskustorille kerääntyy Härmälän suuntaan meneviä busseja jonoksi asti. Tottakai on hyvää palvelua, että 20 min bussia odottanut matkaaja voi vihdoin valita myöhässä olevien Paunun pirkkalaisten ja linjojen 1 tai 11 välillä haluamansa bussin.
Juurikin näin. Mutta sitten voi toki käydä niinkin, että mainitun linjaparin autoista jonossa se ensimmäinen onkin lyhyt auto, joka sitten tulee lastattua varsin täyteen, jopa niinkin että asiakkaan onkin pakko valita se jonossa seuraavana tuleva auto. Näin ollen tämä kenties jo minuutin kuluttua saapuva, vaan ei asiakkaan näkyvissä vielä oleva, samalla linjaparilla liikennöivä teliauto kuljettaakin sitten Härmälän suuntaan isohkon määrän tyhjiä penkkejä, parhaimmillaan jopa ohittaen edellä ajaneen täyden lyhyen auton.

No, onneksi Härmälän suuntaan pääsee noilla Pirkkalan autoilla, joten tarjonnan puolesta ei ainakaan vihastu. Mutta kun edellä mainitut ongelmat - tai riskit - varmastikin olivat suunnitteluvaiheessa jotenkin tiedossa, voidaan toki tässä yhteydessä puhua jopa kiusanteosta. Mutta olikohan tämän yhden ruuhka-auton poisto sitten edellytys, että saatiin aikaan poikittaisliikennettä Hervannan ja Atala/Linnainmaan välille?
 
Takaisin
Ylös