Aitolahden-Teiskon linjastoremontti

...on
- VE0, joka olisi nykyisen kaltainen
- VE1, jossa Kaanaan ja Jäminkipohjan välillä EI OLISI liikennettä lainkaan, vaan Tampereen kaupungin raja toimisi rikkomassa ihmisten luonnolliset kulkutarpeet, koska liikenne on helpompi tuottaa Tampereen sisäisenä liikenteenä.

Tilaisuudessa annettiin ymmärtää, että VE1 on ainoa, jota käytännössä tutkitaan, vaikka en voi ymmärtää, miten ihmeessä voi tulla halvemmaksi järjestää esim sunnuntai-iltaisin vuoro Teiskoon katkaistussa mallissa, kuin että sama auto jatkaisi Ähtäriin ja hoitaisi käytännössä ilmaiseksi tämän liikennetarpeen, joutuuhan se joka tapauksessa sen kautta kulkemaan.
Mikähän logiikka tämän vaihtoehdon valitsemisella mahtaa olla? Ainakin jos joukkoliikenteen suunnittelun lähtökohta on ihmisten matkustustarpeet, on tässä valittu täysin väärä vaihtoehto. Myös siitä näkökulmasta, että joukkoliikennettä pitäisi kehittää ollaan nyt tekemässä suurikin munaus.

No, toisaalta joukkoliikenteemme pilaajaviranomainen onkin jo hieman tunnettu hukkaliikenteen järjestämisestä. Nyt näyttää Teiskoonkin tulevan muutamia hukkavuoroja, jotka voitaisiin saada aikaiseksi nykyisillä pohjoisrajan ylittävillä vuoroilla. Ei tässä voi taas muuta kuin ihmetellä tällaisia järjen riemuvoittoja...
 
No tämähän oli jo ennakoitavissa ja myös pelättävissäkin, eli kun Tampereesta tuli alueellinen joukkoliikenneviranomainen, niin liikennettä tullaan kehittämään vain ja ainoastaan Tampereen ehdoilla ja tarpeilla.
Ja miten tämä liittyy aiheeseen? Tampere olisi halutessaan voinut ottaa Teiskon linjaston hoidettavakseen jo 1970-luvulla, kun Teisko liitettiin kaupunkiin. Teiskon ja Ruoveden välillä ei ole ainuttakaan kaupunkiseutuun kuuluvaa kuntaa.
 
No tämähän oli jo ennakoitavissa ja myös pelättävissäkin, eli kun Tampereesta tuli alueellinen joukkoliikenneviranomainen, niin liikennettä tullaan kehittämään vain ja ainoastaan Tampereen ehdoilla ja tarpeilla.

No niin, nyt vihdoinkin varsinaiseen asiaan, kun nyt on ensin mm. Ultrixin johdolla joristu yksi sivu kaikista epärelevantimmista asioista, kuten vaikkapa linjanumeroista. Kun vieläpä tuo kalvosarja on jo ollut melkein viikon netissä.

Asukasillassa itse olleena täytyy todeta, että aistittavissa on hyvin vahvasti sitä suurinta ongelmaa minkä uusi joukkoliikennelaki toi mukanaan. Uusia tilaajaorganisaatioita ei ole millään tasolla aidosti velvoitettu toimimaan yhteisymmärryksessä keskenään ja pitämään huolta siitä, että niiden toimivalta-alueiden välinen liikenne olisi toimivaa. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on jätetty täysin harkitsematta ja se jää nyt VR:n ja lähitulevaisuudessa vapautuvan pikavuoroliikenteen vastuulle. Tämä tilanne tulee olemaan kestämätön ja voidaan todellakin puhua tuholaista, sillä kyllä joukkoliikenteen jo muutenkin haja-asutusalueilla heikkoja edellytyksiä tulee voimakkaasti nakertamaan se, että todellisia matkustusketjuja velvoiteta huomioimaan.

JOLI:n esittämä VE1-ratkaisumallin suurin ongelma on se, että sen myötä yhteydet Muroleeseen ja Kekkoseen katoavat kokonaan, jos ELY-keskus tai Ruoveden kunta ei suorita ostoliikennehankintaa. Lisäksi Kaanaan ja Jäminkipohjan välinen seututiekin jää ilman mitään palvelua. Selvää on, että Ruoveden täytyy jotenkin hoitaa yhteys Muroleeseen ja Kekkoseen koululaisten vuoksi. Pelkään silti pahoin, että Muroleesta ei kuitenkaan jatkossa tule olemaan järkevää yhteyttä Tampereelle niille satunnaisillekaan matkustajille, sillä Ruoveden intressinä tulee olemaan lähinnä koululaisten kuljettaminen.

Jo asukastilaisuudessa kyseenalaistin vahvasti tuon lauantai- ja pyhäpäivien liikenteen hoitamisen yksinomaan Teiskoon suuntautuvilla autoilla, jos kerran vuorovälin on runkoreitillä tarkoitus olla n. 90 min. Tähän kun lisätään vielä liityntävuorot Aitoniemestä ja Viitapohjasta, niin pahaa pelkään, että ennen kaikkea viikonloppujen liikennöintikustannukset paisuvat. Kun tähän yhdistetään se, että useamman suun lausumana n. 900 000 euron vuotuisesta budjetista ei indeksikorotuksia lukuun ottamatta olla kasvattamassa rahoitusta, niin yhtälö tulee olemaan suuri kysymysmerkki. Vieläpä kun palvelutaso kuitenkin pyritään pitämään nykytasolla, niin tuosta viikonloppuliikenteestä uhkaa minun mielestäni tulla kallis rahareikä.

Jos ELY-keskus ei nyt kunnostaudu tässä asiassa, vaikka se on vielä nuori ja asemaansa hakeva joukkoliikenneviranomainen, niin tästä uhkaa tulla iso ja kallis floppi, jonka seuraamuksia joudutaan paikkailemaan vielä monen vuoden kuluttua. Se on kuitenkin selvää, että jos nyt menetetään asiakkaita, tulee heidän saaminen takaisin Teiskon kaltaisella haja-asutusalueella olemaan vaikeaa - ehkä suoraan sanottuna mahdotonta. Näkisin nyt olennaisena sen, että Pirkanmaan ELY ja Tampereen JOLI saisivat tuon viikonlopun hoidettua niin, että Virroilta ja Ruovedeltä olisi liikkumismahdollisuuksia Tampereelle ja toisaalta samalla palveltaisiin myös Teiskon runkoreittiä. Orivedelle on kuitenkin jo nyt riittävä palvelutaso.

Arkipäivien osalta tulisi olla edes yksi vuoro suuntaansa Tampere-Teisko-Murole-Kekkonen-Jäminkipohja-Ruovesi, jotta asiointimatkat Ruovedelle tai Tampereelle olisivat mahdollisia. Samalla hoituisivat myös Kämmenniemen koulun koululaiskuljetukset, aivan kuten nyt. Huomionarvoistahan onkin, että JOLI aikoo jatkaa koululaisten käyttämien vuorojen tuplaamista, joten tässähän on tiedossa vajaakäyttöistä kalustoa, jos ei samalla hankita järkevää pidemmällekin kulkevaa vuoroa. Perinteinen klo 7:00 vuoro Tampereelta Ruovedelle on oiva esimerkki siitä miten yhdellä ja samalla vuorolla hoituu useampi matkaketju.

Linjanumerodebatti on tässä vaiheessa vielä ennenaikaista ja silloin ohitetaan kaikki todelliset kipukysymykset.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta edelleenkin on täyttä typeryyttä se, että kaukoliikenne siirtyy Oriveden kautta kulkevaksi. Näköjään kaupungille ei kelpaa näiden vuorojen mahdollistamat säästöt valittuun vaihtoehtoon nähden...
Kuinka kiveen hakattua tämä on? Entä jos Paunu tai joku muu hakee reittiliikennelupaa Virroilta Tampereelle? Sillä kuljetaanhan joka tapauksessa Orivedelläkin JOLILA:n toimivalta-alueella, jonne JOLI voisi halutessaan asettaa kulkuun PSA-liikennettä (2014 alkaen).

Jos tämä skenaario todella toteutuu, voipi olla että Muroleen seutu liitetään Ruovedestä Tampereeseen, kuten joskus on spekuloitu. Tällöin linja 90 voitaisiin jatkaa Kaanaasta Muroleen kautta Kuruun, parhaassa tapauksessa yhdistäen Tre-Yvi-Kuru-linjan autokiertoon. Ja periaatteessahan tuo ylitys on PSA:n mukainen vähäinen ylitys, ettei edes kuntaliitosta välttämättä tarvita, mikäli rajan takana käväiseminen vain kannattaa.
 
Kuinka kiveen hakattua tämä on? Entä jos Paunu tai joku muu hakee reittiliikennelupaa Virroilta Tampereelle?

Lienee taloudellisesti kannattamatonta ajaa Teiskon kautta jos/kun alkumatkan matkustajat kulkee JOLI:n vuoroilla. Lisäksi JOLI tuskin puoltaa lupaa jos se veisi heiltä matkustajia.
 
Takaisin
Ylös