Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - elokuu 2011

1948 vuodesta asti ollut selkeä, juokseva numerointi (telejä ja niveliä lukuunottamatta) oli hyvä, miksi siitä piti luopua?
Vaikken kalustepäällikön numerointilogiikkaa tajuakaan, niin toteanpa, että ihmiskunta on selviytynyt haastavammistakin "ongelmista", kuin mahdollsesti ei-juoksevasti jatkossa numeroitavat TKL:n autot ;)
 
Kyllä varmaan näin, mutta itse olisin käyttänyt vielä numeron #100. Toivottavasti ei mennä sellaiseen numerointiin, jossa uusi bussi numeroidaan pienimmäksi mahdolliseksi, tällöin ollaan jo sekavassa numeroinnissa.

Ainakin minun mielestäni ainoa oikea numerointi on juuri tuo, että uudelle autolle annetaan aina pienin mahdollinen vapaana oleva järjestysnumero. Näin autokannan kokonaisvahvuus näkyy suoraan autojen numeroinnissa ja numerointi on selkeässä kuosissa kun ei ole järjettömiä aukkoja numeroinnin keskellä. Tosin eipähän taida olla ensimmäinen kerta kun ollaan Ultrixin kanssa ääripäissä mielipiteiden suhteen. Ja tuskin viimeinenkään kerta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Bus spotterin kannalta loogisinta luulisi olevan, että autot numeroidaan hankintajärjestyksessä, ja jokaista numeroa käytetään vain kerran. Ei maailmasta numerot lopu.
 
Takaisin
Ylös