Talviliikenne 2012-13

Linjanumero 86 vaikuttaa painuneen unholaan. Viljakkalaan ajetaan Länsilinjojen aikataulun mukaan linjanumerolla 85. Voisikohan joku vielä vahvistaa tämän?
 
Linjanumero 86 vaikuttaa painuneen unholaan. Viljakkalaan ajetaan Länsilinjojen aikataulun mukaan linjanumerolla 85. Voisikohan joku vielä vahvistaa tämän?

Eikös ko tunnuksella ajettu viimeisen kerran 1.6.2012? Ettei liity kyllä millään tapaa talviliikenteeseen.
 
Eikös ko tunnuksella ajettu viimeisen kerran 1.6.2012? Ettei liity kyllä millään tapaa talviliikenteeseen.
Sikäli liittyy, että nyt alkoi ensimmäinen talvikausi ilman ko. linjaa. JOLI-logiikkaa nääs, kasikin lakkautettiin virallisesti vasta nyt, kun kesä ja talvi ovat kaksi eri asiaa :)
 
Kun katsoo tuota "Korjauksia aikataulukirjaan" -sivua, niin ei voi välttyä ajatukselta, että onko tuota koostettaessa tullut hieman kiire, eikä kokonaisuutta ole ehditty kunnolla oikolukea?

Esimerkkinä linjan 7 kohdalla: aikataulukirjaan on painettu arkipäivien lähtö klo 6:00 Keskustorilta Sarankulmaan, jota ei todellisuudessa ajeta ollenkaan.

Myös linjan 26 kohdalla huomattava määrä Pk-merkintöjä on jäänyt aikataulukirjasta puuttumaan, kuten myös linjan Y28 pyhäillan 0:10 ja 0:40 lähdöt.

Tokihan noita virheitä joka vuosi tulee, mutta tänä vuonna niitä tuntui kyllä olevan luvattoman paljon. Linjastouudistuksen takia olisi kannattanut vielä triplatarkistaa, että kaikki varmasti on kuten pitää.
 
Voisi yhä väittää, että aikatauluja suunnittelee kaveri joka ei käytä joukkoliikennettä. Ainakin niin "onnistunut" linjojen
7, 16, 21 ja 27 sovittaminen keskustorilta länteen päin on. Ei se voi niin vaikeaa olla. Viime talvena peräkkäin meni 2 autoa
niin tänä vuonna näyttää asia olevan paremmin kun 3 autoa on Lielahdessa entisen Gigantin pysäkillä samaan aikaan.
 
Noista ainakin 27 tuntuu olevan sellainen, jota ei ole synkattu kummastakaan päässä oikein minkään kanssa. Sammonkadulla se useimmiten peesaa joko 17:ää tai 25:ttä. Lännessä sitten tosiaan ajetaan myös useamman auton ryppäässä.

16 on noista mainituista ainoa, jolla on ruuhka-aikana 10 minuutin vuoroväli, joten luulisi, että tuon 7, 21 ja 27 saisi keskenään tasattua, jokaisella kun on suurimman osan päivästä yhtä tiheä vuoroväli.

Tosin niinhän se menee heilurilinjojen kanssa, että kun jonkun saa synkattua, niin joku toinen menee valitettavasti rikki. Yksi tällainen hyvin toimiva on linjojen 16/18 tasavuoroväli Keskustori - Linnainmaa (Koilliskeskus) -välillä. Vastaavasti sitten molemmat linjat lännen suuntaan ovat huonommin limittyviä.
 
Tampereen joukkoliikenteen sivuille on nyt ilmestynyt linjan 13 uusi aikataulu ja reitti Ylöjärven keskukseen 1.1.2013 alkaen. Osa vuoroista kulkee näköjään vain Lamminpäähän asti merkinnällä 'x'. Onko tuo linjan 13 jatkettu reitti nyt sitten kokonaan Tampereen sisäisen taksan piirissä eli Vuorentaustalaiset pääsevät kulkemaan jatkossa huomattavasti halvemmalla? Mielenkiintoista myös, ohjaako halvempi taksa käyttäjiä linjalle 13 myös Ylöjärven keskustan ympäristöstä, tosin matka-aika on pidempi kuin Länsilinjojen suorilla vuoroilla Mikkolantietä.
 
Kilometripohjaista taksaa sinne ilmeisesti aluksi kaavailtiin, jossain vaiheessa alkoi puhe vyöhykemaksuista. Maksujen suuruuksista ei ainakaan itselläni ole tietoa, samaan hintaan ei Ylöjärvelle kuitenkaan tule pääsemään. Tariffiraja olisi luonnollista toistaiseksi pitää nykyisellä paikallaan.

13:lle ei Ylöjärven-lenkin myötä tullut käsittääkseni kuin 1 auto lisää, eli kierrossa olisi kaikkiaan 9 autoa. Aikataulullisesti todella haastava linjan nykyinen kuormitus huomioon ottaen, toki hommaa löysentää tuo joka toisen vuoron ajattaminen vain Lamminpään hautausmaalle saakka. Muutenkin tuo 58 minuutin laskettu ajoaika on kaikkea muuta kuin realistinen (tokihan tähän tulee autokiertokohtaisesti enemmän ajoaikaa, mutta miksi tuollaisia ihmeellisiä arvioaikoja pitää edes julkaista?).
 
Samalla on vähän hölmön näköseks muutettu tuo aikataulusivu.

Esimerkkinä vaikka

5 TAYS - Keskustori I
29 Aitolahdentie 36 - Korvenkatu 44

Vitosen tapauksessa sais nopeella vilkaisulla sellasen kuvan että linjan reitti olisi TAYS-Keskustori, vaikka onkin todellisuudessa aivan muuta - linjan reitti on niin vain ruuhka-aikoina eikä viikonloppuisin mennä TAYS:ille ollenkaan.. Kaksysin tapauksessa nuo kadunnimet tekee turhaa sekoitusta, entinen Linnainmaa - Rahola oli parempi.
 
Samalla on vähän hölmön näköseks muutettu tuo aikataulusivu.

Esimerkkinä vaikka

5 TAYS - Keskustori I
29 Aitolahdentie 36 - Korvenkatu 44

Onneksi ovat nyt muuttaneet takaisin entiselleen.

Kilometripohjaista taksaa sinne ilmeisesti aluksi kaavailtiin, jossain vaiheessa alkoi puhe vyöhykemaksuista. Maksujen suuruuksista ei ainakaan itselläni ole tietoa, samaan hintaan ei Ylöjärvelle kuitenkaan tule pääsemään. Tariffiraja olisi luonnollista toistaiseksi pitää nykyisellä paikallaan.

Siivikkalaan kuitenkin pääsee jo Tampereen sisäisellä taksalla joten olisi tasapuolista, että Vuorentaustaan pääsisi myös. Vuorentausta on myös sellaista asuinaluetta, jossa joukkoliikenteen kulkutapaosuus voisi kasvaa merkittävästi nykyisestä.

Ja erihintaiset vyöhykkeet linjalla, jonka matkustajat kuitenkin mieltävät kaupungin sisäiseksi runkolinjaksi, tuntuu oudolta.

13:lle ei Ylöjärven-lenkin myötä tullut käsittääkseni kuin 1 auto lisää, eli kierrossa olisi kaikkiaan 9 autoa. Aikataulullisesti todella haastava linjan nykyinen kuormitus huomioon ottaen, toki hommaa löysentää tuo joka toisen vuoron ajattaminen vain Lamminpään hautausmaalle saakka. Muutenkin tuo 58 minuutin laskettu ajoaika on kaikkea muuta kuin realistinen (tokihan tähän tulee autokiertokohtaisesti enemmän ajoaikaa, mutta miksi tuollaisia ihmeellisiä arvioaikoja pitää edes julkaista?).

9 autolla iltapäiväruuhkassa olisi näköjään 35 min ajoaikaa Keskustorilta Ylöjärven matkatielle. Tämä tuskin riittää pahimpaan ruuhka-aikaan. Tosin autojen lukumäärä ei ole yksikäsitteinen pelkästään aikataulua katsomalla.
 
Siivikkalaan kuitenkin pääsee jo Tampereen sisäisellä taksalla joten olisi tasapuolista, että Vuorentaustaan pääsisi myös. Vuorentausta on myös sellaista asuinaluetta, jossa joukkoliikenteen kulkutapaosuus voisi kasvaa merkittävästi nykyisestä.

Ja erihintaiset vyöhykkeet linjalla, jonka matkustajat kuitenkin mieltävät kaupungin sisäiseksi runkolinjaksi, tuntuu oudolta.
Nimenomaan. Tästä kannattaa olla yhteydessä Ylöjärven kaupungin edustajaan JOLILA:ssa (kuka se sitten 2013 onkin) ja Ylöjärven muihin päättäjiin.

Kaupunkien ja LL:n välisen sopimuksen mukaan Vuorentaustan alueella saa JOLI käyttää Tampereen taksaa, Linkkitornin pohjoispuolella ei.
 
Kaupunkien ja LL:n välisen sopimuksen mukaan Vuorentaustan alueella saa JOLI käyttää Tampereen taksaa, Linkkitornin pohjoispuolella ei.

Jos näin tehdään, uudelle vyöhykealueelle jäisi vain Erkontien pysäkkipari ja Soppeentien pysäkki.

Matkahuollon taksa Keskustorin ja Soppeenmäen välillä lienee 3,80 euroa. En toki tiedä mistään mitään, mutta arvaan, että kertalipun hinta asettuu samaan suuruusluokkaan.

Parempi kysymys on, taipuuko matkakortin arvolippu mahdolliseen vyöhykesysteemiin. Luultavasti ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Nyt kun vyöhykenappuloita viimein tarvitsisi, niin lukijoissa ei niitä enää ole...
 
Mutta eikös pusatec-etälukijan päälle ole saatavissa myös lisäosa, josta löytyy tarvittavat vyöhykenappulat, vai olenko ihan väärässä?
 
Mihin niitä nappuloita tarvitsee? Eikö riitä, että kortinlukija tietää, missä mennään? Arvolippuhan voisi olla voimassa koko seudulla sen 60 min ja maksaa 2 €.
 
Takaisin
Ylös