Linja 16 Pirkkala-Leinola

Näitä olivat: ___ ?

Tarkoitin lähinnä poikittaislinjoja, jotka eivät kulje Tampereen keskustan kautta. Okei, ehkä huono rajaus, mutta samaa tilaajaväritystä en menisi käyttämään seutuliikenteen siirtymäajan täysin umpeutuessa. Vaikka tilaajaväritys onkin sinällään hyvä asia, saman värimallin käyttäminen kaikissa seudun autoissa mielestäni yksitoikkoistaa värimaailmaa liikaa.

Runkolinjojen väritys olisi yksi vaihtoehto, mutta runkolinja on käsitteenä sen verran häilyvä, että se sekoittaisi vain pakkaa liikaa. Esim. Multisiltaan ajetaan linjalla 26 päivästä riippumatta vain puolen tunnin välein, silti se on tämän suunnan päälinja, jota liikennöidään "ympäri vuorokauden". Samaan aikaan linjalla 16 ajetaan molempiin suuntiin parhaimmillaan 10 minuutin vuorovälein.

Eli pointtina on, että yleinen määritelmä runkolinjasta pitää saada kuntoon, jotta voidaan selkeästi määrätä, mihin linjoille kuuluu minkäkin väritteiset bussit.
 
Tälläiseen vetoon voi kyllä lähteä! Lyön vetoa sen puolesta, että linja 16 ei jatku 1.7.2014 nykyisestä päätepysäkiltään Kiveliössä Kangasalle eikä linja 26 ei jatku 1.7.2014 nykyisestä päätepysäkistään Vuoreksenkadulla Lempäälään. Veto on siis kiinni Ultrix, jos vielä haluat lyödä vetoa?
Pakko vielä palata tähän vetoon. Perusteletko varmuuttasi sillä, että koska se ei 20 vuotta aiemminkaan onnistunut, niin se ei onnistu myöskään 2014? Oheinen artikkeli liittyy.

IMG_1711.jpg
 
Pakko vielä palata tähän vetoon. Perusteletko varmuuttasi sillä, että koska se ei 20 vuotta aiemminkaan onnistunut, niin se ei onnistu myöskään 2014?

"Varmuuteeni" on useita syitä. En usko/toivo a. jolin valtaavan kaikkia naapurikuntia b. jos kuitenkin valtaaminen tapahtuu, niin ainakaan tuolla aikataululla c. koska tuo 1.7.2014 on keskellä kesäliikennekautta, uskon vakaasti _jos_ jotain muutoksia tulee, ne todennäköisesti tapahtuvat vasta koulujen alkaessa ja tuo 1.7-koulujen alkuhetki hoidetaan jollain sopimuksella olemassaolevan liikenteen kanssa ja d. en usko tuon 26 linjaan jäävän mitään lenkkiä Vuoreksenkadulle jos sen päätepiste siirrettäisiin Lempäälään.

Eli olen varma ettei 1.7.2014 linjat 16 jatku nykyiseltä päätepisteeltään nykyistä reittiä Kangasalle ja linja 26 nykyiseltä päätepistetäältään nykyistä reittiä Lempäälään. Ihan kuin mistä olen lyönyt vetoa. Uskon järjen voittoon myös Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämisessä ja eiköhän se suurin "konsultti" eli Euro jossain vaiheessa karsi suuruudenhulluimmat suunnitelmat ja visiot pois toteutumisesta. Enää vuosi ja 9 kuukautta ja sitten nähdään kumpi voittaa. Tälläisiä "uskomuksia" tiettyjen päivien suuriin muutoksiin on ollut ennenkin, seuraava lienee 21.12.2012 ja harvoinpa on noina päivinä tapahtunut mitään maata mullistavaa. En siis usko 1.7.2014 olevan mitenkään suurempi poikkeus tästä.
 
"Varmuuteeni" on useita syitä. En usko/toivo a. jolin valtaavan kaikkia naapurikuntia b. jos kuitenkin valtaaminen tapahtuu, niin ainakaan tuolla aikataululla c. koska tuo 1.7.2014 on keskellä kesäliikennekautta, uskon vakaasti _jos_ jotain muutoksia tulee, ne todennäköisesti tapahtuvat vasta koulujen alkaessa ja tuo 1.7-koulujen alkuhetki hoidetaan jollain sopimuksella olemassaolevan liikenteen kanssa ja d. en usko tuon 26 linjaan jäävän mitään lenkkiä Vuoreksenkadulle jos sen päätepiste siirrettäisiin Lempäälään.
Periaatteessa kai toikin malli voi olla mahdollinen. Mutta koko ajan on puhuttu just tosta ajankohdasta. Ja sikäli hyvä ajankohta, että voidaan pitää tavallaan kaksi kesäliikennekautta, kesäkuun arkinen ja heinäkuun lomailuaikataulut. Anskattoonny.

BTW, Joli on jo 2011 alusta "vallannut" naapurikunnat Ruovettä lukuunottamatta. Mikä on oma tulevaisuuskuvasi vaihtoehtona "JOLI-valtaukselle"?

Uskon järjen voittoon myös Tampereen seudun joukkoliikenteen kehittämisessä ja eiköhän se suurin "konsultti" eli Euro jossain vaiheessa karsi suuruudenhulluimmat suunnitelmat ja visiot pois toteutumisesta.
Minusta 16:n (tai mikä sen numero tulevaisuudessa onkaan) jatke Vatialaan ja 26:n jatke Höytämöön ei ole mitenkään suuruudenhullua.
 
Vs: Talviliikenne 2013 - 14

Minua kiinnostaisi teitää esimerkiksi uuden linja 16 Pirkkala-Leinola/Lentola linjan aiheuttamat muutokset.

Mikä linja ajaa tämän jälkeen Lentävänniemeen, yhdistetäänkö se kenties Etelä-Hervantaan uuden ratikan linjaa enteillen? Vai Annalan 22 tai jonkun muun linjan kanssa?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Talviliikenne 2013 - 14

Minua kiinnostaisi teitää esimerkiksi uuden linja 16 Pirkkala-Leinola/Lentola linjan aiheuttamat muutokset.

Mikä linja ajaa tämän jälkeen Lentävänniemeen, yhdistetäänkö se kenties Etelä-Hervantaan uuden ratikan linjaa enteillen? Vai Annalan 22 tai jonkun muun linjan kanssa?
Tämän pitäisi mennä ketjuun Talvi- ja loppukesäliikenne 2014–15, mutta epäilisin, että joku nykyisistä Hervannan linjoista yhdistettäisiin. Suoraviivaisinta se olisi tietenkin yhdistämällä 16:n länsipää ja 30.
 
Takaisin
Ylös