TKL:n johtokunnan rohkeus linjastoremonttiin

Eppu sanoi:
Mutta odotellaan vielä hetki, jos vaikka Allison saisi vielä täydennettyä sitä linjastomuutosesityksiä koskevaa nettisivua - kenties aikatauluesimerkeillä... :wink:
Aikatauluesimerkkejä lisätty.
 
Lautakunnan rohkeus linjastoremonttiin

Lamminpääläisiä voi hiukka ihmetyttää. AL:ssa TKL:n edustaja kertoi, että lamminpääläisten yhteydet säilyvät päiväsaikaan entisinä eli 20 min vuoroväli on käytössä.

Nyt kun katsoo aikatauluesimerkkejä TKL:n sivuilta, 18 kulkeekin päivällä kaksi kertaa tunnissa.

Miksi muuten 16 päätepysäkki täytyy viedä Kiveliöön, miksei vanhaa 17 päättäriä otettu käyttöön. Jos linjan 16 pidennyksen perusteena on vanhan 17 liikennealueen palvelu Ilmattarenkadun ympäristössä.
 
Allison sanoi:
Aikatauluesimerkkejä lisätty.
No, kyllähän 19 varmasti toimii neljälläkin autolla, ilmeisesti tältä linjalta on haluttu siirtää autoja 22:lle (?)

Kuitenkin kaipaisin vielä sitä, että ruuhkasuunnat otettaisiin paremmin huomioon 19:n aikataulun suunnittelussa. Mielummin niin, kuin että lähtöajat olisivat samat sekä aamulla että iltapäivällä ja ne osuisivat tietyiltä osin toisten linjojen kanssa liian lähelle toisiaan.

Ainakin iltapäiväruuhkissa olisi syytä siirtää lähtöjä 5 minuuttia eteenpäin, jotta lähdöt torilta Atalaan tasoittuisivat (samoin tori - Tesoma). 5 minuutin vuorovälistä ei ole paljon hyötyä, jos siitä seuraava lähtö on vasta vartin päästä.

Samoin aamuruuhkassa tämän linjan lähdöt olisi oltava Atalasta 30 / 50 - tai sitten muutamia 18:n lähtöjä Atalasta olisi syytä aikaistaa 5 minuutilla - tyyliin 00 / 15 / 35 tai 00 / 20 / 35.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että järkevästi porrastetuista lähtöajoista on paljon enemmän hyötyä kuin helposti muistettavista aikatauluista, varsinkin tässä tapauksessa koska nämä kaksi asiaa voidaan melko pitkälle yhdistää.

Multisillan ja Lamminpään kohdalla vuorojen porrastaminen seutuliikenteen kanssa näyttäisi näillä näkymin toteutuvan hyvin.
 
killerpop sanoi:
  • 17:n tulevasta päätepysäkistä ja reitistä ei oikein tunnu olevan mitään käsitystä. Suuripiirteisesti se ollaan siirtämässä Vehmaisiin, tällä kertaa Länsi-Vehmaisiin. Jos oikein tulkitsin, niin palvelun piiriin yritetään saada TamGlass, joten ihan suoraviivainen reitistä ei tule. Tarkempi reittikuvaus olisi paikallaan
Näköjään päättäri on nyt esitetty muutettavan Kaukajärventien länsipuolelle, jossa ajettaisiin lenkki, eikä näin mitään varsinaista kääntöpaikkaa tarvitsisi rakaentaa. Lenkkihän kulkee myötäpäivään reitillä ...Kaukajärventie - Juvelankatu - Vehmaistenkatu - Kauppilaisenkatu - Kaukajärventie.

Itse olisin kyllä laittanut 17:n tulevan päättärin Kaukajärventien itäpuolelle linjan 5 päättärin suunnalle, koska sieltä on pidemmät kävelymatkat Kangasalantien varteen kuin Vehmaisten länsiosasta. No, on tuo kuitenkin parempi kuin se ensimmäin esitelmä, jossa 17 päättäriä kaavailtiin jonnekin rautatien viereen Kaukajärventielle.

Sammonkatua kulkevien linjojen yhteisaikataulu ei näyttänyt kovin hyvältä arjen osalta. Tietenkään linjoista, joista yksi kulkee 30 min välein, toinen 20 min välein ja kolmas vartin välein ei saa millään tasaista vuoroväliä yhteisille osuuksille, joten tunnissa tuli kaksi yli 10 minuutin väliä sekä yksi kolmen minuutin ajanjakso, jolloin kaikki kolme linjaa kulkevat lähes peräkkäin.
 
Re: Lautakunnan rohkeus linjastoremonttiin

Multsun poika sanoi:
Lamminpääläisiä voi hiukka ihmetyttää. AL:ssa TKL:n edustaja kertoi, että lamminpääläisten yhteydet säilyvät päiväsaikaan entisinä eli 20 min vuoroväli on käytössä.

Nyt kun katsoo aikatauluesimerkkejä TKL:n sivuilta, 18 kulkeekin päivällä kaksi kertaa tunnissa.
Jos omakotialueelle ei riitä ruuhka-aikojen ulkopuolella TKL:n linja puolen tunnin välein ja seutubussi kerran pari tunnissa, niin ei sitten mikään...
 
JT sanoi:
Sammonkatua kulkevien linjojen yhteisaikataulu ei näyttänyt kovin hyvältä arjen osalta. Tietenkään linjoista, joista yksi kulkee 30 min välein, toinen 20 min välein ja kolmas vartin välein ei saa millään tasaista vuoroväliä yhteisille osuuksille, joten tunnissa tuli kaksi yli 10 minuutin väliä sekä yksi kolmen minuutin ajanjakso, jolloin kaikki kolme linjaa kulkevat lähes peräkkäin.
Tämä pisti minullekin silmään. Viikonlopun osalta aikataulu näytti huomattavasti paremmalta. Olisikohan 25:n harventaminen 20 minuutin vuorovälille ruuhka-aikojen välillä mahdollista? Tällöin Sammonkadulle ajaisi kaksi linjaa 20 minuutin välein, eli yhteiseksi vuoroväliksi tulisi 10 min. Lisänä vielä kolmas linja pari kertaa tunnissa. Toinen vaihtoehto olisi 25:n ajattaminen 10/20 minuutin välein.
 
Miska sanoi:
Olisikohan 25:n harventaminen 20 minuutin vuorovälille ruuhka-aikojen välillä mahdollista? Tällöin Sammonkadulle ajaisi kaksi linjaa 20 minuutin välein, eli yhteiseksi vuoroväliksi tulisi 10 min. Lisänä vielä kolmas linja pari kertaa tunnissa. Toinen vaihtoehto olisi 25:n ajattaminen 10/20 minuutin välein.
Tuo linja 25 oli toteutettu 7x15=105. Kaksi autoa vähemmällä se olisi 5x20=100. Täytyy myöntää että Miskan ehdotus on houkutteleva.
 
On se hienoa

En ole Lamminpäässä käydessäni nähnyt yhdenkään Länsi-Linjojen bussin sahaavan Lamminpään koulun ympäristön asuinalueella mihinkään suuntaan, niinkuin edellä kirjoitettiin. Edelleenkään en ole kenenkään Haukiluomassa asuvan tutun kuullut valittavan, että voivoi, kun pitää keskustaan mennessä kiertää Lamminpään kautta, kun asiasta on keskusteltu.

Ovatko reittimuutokset vain Liikennelaitoksen suunnittelijoiden visioita siitä, miten liikennettä tulee kehittää (eli näkemyksiä) vai mistä ne oikein kumpuavat ?

Aloitettua suunnitteluperiaatetta noudattaen Lempääläntien liikenne TKL:n puolesta on (ruuhka-aikoja lukuunottamatta) aivan turhaa, kulkeehan siellä nyt jo kolmen muun liikennöitsijän liikennettä. Eli 26 on aivan turha linja Keskustorilta Multisillan suuntaan suurimman osan päivästä.

Samoin linja 28, ehkä Atalasta eteenpäin, on aivan turha. Hoitakoon Alhonen&Lastunen jo sinne tällä hetkellä liikennöidessään tämän alueen.

Muita alueita:
  • Kangasalantie Juvankadun risteyksestä eteenpäin (linja 5 onkin jäämässä pois ?), linja 70 liikennöi sinne jo
  • Nokiantie (Ranta-Kaarila, Villilä, Rahola), linja 70/71 liikennöi sinne jo
  • Kalkku Pitkäniemenkadun ja Kalkun viertotien risteyksestä eteenpäin, eihän siellä edes asu ketään (=ei kerrostaloja)
  • Kissanmaa, linja 7 voisi kulkea suoraan Ruotulaan ja jäädä Jaakonmäenaukiolle tai aikaisempaan kääntöpaikkaan (linja 27 menee jo linjan 7 päätepysäkille eikä Kissanmaallakaan asu ketään)
Ja jos jossakin edellämainituista alueista ilmenee sittenkin asutusta, voivat mahdolliset asukkaat kävellä, käyttää taksia tai palveluliikenteen autoja, jotka ovat ihan sitä varten käytettävissä. Tai ostaa oman auton, joka tukee Tampereen seudun liikenteellistä kehitystä saamalla alueelle lisää tiemäärärahoja henkilöautoliikenteen kehittämistä varten.
 
Miska sanoi:
Olisikohan 25:n harventaminen 20 minuutin vuorovälille ruuhka-aikojen välillä mahdollista? Tällöin Sammonkadulle ajaisi kaksi linjaa 20 minuutin välein, eli yhteiseksi vuoroväliksi tulisi 10 min. Lisänä vielä kolmas linja pari kertaa tunnissa. Toinen vaihtoehto olisi 25:n ajattaminen 10/20 minuutin välein.
Minä puolestani olen mielummin vuorojen vähentämistä vastaan. Sammonkadun varrelta taitaa kuitenkin olla runsaasti nousijoita myös päivällä. Mutta olisihan tällainen harventaminen mahdollista esim. klo 10-12 välisenä aikana mahdollista. Silloin linjan 25 lähtöajat pitäisi olla (esimerkkiaikataulua verrattaessa) Jankasta 00 / 20 / 40 - eli samoin kuin lauantaisin. Toisaalta 27:n aikataulua olisi varmasti myös mahdollista hieman fixata tällaiselle kuviolle suotuisammaksi.

ja länsipuolen liikenteestä vielä sen verran, että aikataulut linjoilla 18, 19 ja 26 näyttävätkin itse asiassa todella hyviltä. Lähtöaikojen yhteensovittaminen on monelta osin vaikeaa, eikä esimerkkiaikataulua parempia aikoja taida sittenkään löytyä. Muutamissa kohdissa 5/15 minuutin vuorovälit samalle suunnalle saattavat hieman jäädä harmittamaan, mutta kokonaisuus ratkaisee. Toivon vain että 26:n lähtöajat Multisillasta olisivat aamuruuhkassa 10 / 30 / 50, päivisin 25 / 55 ja iltapäiväruuhkassa 05 / 25 / 45. Tälaisesta seuraa se, että torilta Haukiluomaan päästäisiin tasaisin 10 minuutin välein - iltapäiväruuhkissa 08/18/28/38/48/58. Myös 19:n lähdöt Tesomalle osuisivat kivasti 26:n lähtöjen väliin 15 / 55 (?). Luultavasti ykkösen aikatauluihin ei mitään suurempia muutoksia taida tulla (lukuunottamatta sen yhden suunnan osapäivän poistamista), joten 10 / 40 -lähtöajat sopivat tähän pakettiin myös hyvin.

Seuraavassa esimerkkiä tästä edellisestä, eli lähtöajat Keskustori --> Tesomankatu iltapäiväruuhkissa: 08/10/15/28/40/48/55
 
Eppu sanoi:
Seuraavassa esimerkkiä tästä edellisestä, eli lähtöajat Keskustori --> Tesomankatu iltapäiväruuhkissa:
08/26 10/1 15/19 28/26 40/1 48/26 55/19
Onhan tuo hyvää palvelua Tesomalle mutta peräkkäinajoakin esiintyy jonkin verran. Linjan 1 matkustajista varsin suuri osa tulee Tesomalta, joten tuon linjan suosio ja kannattavuus kärsii varmaan eniten muutoksesta.

Jos kerran linja 14 aiotaan säilyttää nykyisellään (?) niin voisiko se poiketa Kalkussa edes Kalkun viertotien ja Pitkäniemenkadun risteyksessä asti. Vastaavasti Kyntäjäntien kierros voitaisiin poistaa niin linjan ajoaika säilyisi entisellään. Kalkusta on nimittäin varsin heikot yhteydet Lielahden asiointikeskukseen. Vaihdot Pispalassa linjaan 27 tietävät pitkiä vaihtoaikoja ja jos vaihtaa linjaan 16, joutuu matkustamaan melkein Tampereen keskustaan asti. Myös kävelymatka linjan 14 pysäkille Ikuriin on varsin pitkä.
 
Eppu sanoi:
aikataulut linjoilla 18, 19 ja 26 näyttävätkin itse asiassa todella hyviltä. Lähtöaikojen yhteensovittaminen on monelta osin vaikeaa, eikä esimerkkiaikataulua parempia aikoja taida sittenkään löytyä.
Nuo linjat muodostavat eräänlaisen paketin: kaikilla 120 minuutin kierrosaika ja yhteisiä porrastuspisteitä Atala (18&19), Multisilta (26&71), Virontörmänkatu (19&26) ja Haukiluoma (18&26). Lisäksi linja 1 on porrastettu Tesomankadulla linjan 26 kanssa, joskin se osuu pakosti linjan 19 kanssa samaan slottiin.

Kaikilla em. linjoilla on sama 20 minuutin vuoroväli, joskin linjalla 19 tunnin kolmas lähtö puuttuu pitkälti Epun arvaamasta syystä.

Lähtöminuutit on valittu niin, että Paunun Multisillan minuuttien ollessa 00 20 40 linjalla 26 on luonnollisesti 10 30 50. Tällöin linjalle 18 tulee Haukiluomaan samat minuutit kuin Paunulla Multisillassa. Linja 19 on haastava koska se pitää porrastaa Atalassa linjan 18 kanssa ja Virontörmänkadulla linjan 26 kanssa. Pääteseisontaa on siirretty toiseen päähän, ja näin porrastus on saatu onnistumaan. Linjalla 1 on samat lähtöminuutit kuin linjalla 18, jolloin se porrastuu Tesomankadulla linjan 26 kanssa.
 
Olisikohan kuitenkin tuon lakkautettavan linjan 14 tilalle saatavissa jonkinlainen palvelulinja? Monet lännen palvelut kun keskittyvät Lielahteen eikä kaikilla ole autoa. Uskoisin, että Tampereelta löytyy firmoja, jotka mielellään ottaisivat tällaisen linjan liikennöitäväkseen, jos TKL:lla ei kerta kaikkiaan ole varaa tämän linjan ylläpitoon.

Tuossa alkuvuodesta kävin eräänä lauantaina (kun olin kotinurkilla kyläilemässä) asioimassa Lielahdessa ja samassa 14:n vuorossa oli lähemmäs parikymmentä matkustajaa. JOHONKI näyttää yleensä tämän linjan matkustajamääräksi n. 70-110, joten kyllä kelpaisi tällainen matkustajamäärä jollekin firmalle. Tässä tapauksessa rahoituksen pitäisi vain tulla sosiaali- ja terveystoimen kautta, koska koko palveluliikennettähän hallinnoidaan sieltä käsin.

Koska näitä palvelulinjoja on suunniteltu viime aikoina enemmänkin, pitäisi nämä linjat lopulta kilpailuttaa. Tämä olisi sikäli järkevää, että TKL ei kuitenkaan halua niitä liikennöidä pienten matkustajamäärien ja suurten kustannusten takia.
 
Allisonin esimerkkiaikataulusta (Sammon valtatie) havaitsee erään seikan, joka saattaa kiinnostaa Takahuhdin ja Ryydynpohjan ihmisiä.
Linjalle 27 on la ja su merkitty 30 min vuoroväli eli linja saisi viikonloppuisin yhden auton lisää.
Samoin Atalan viikonloppuliikenne paranee kuten myös linjan 17.
Kiinnostavaa olisi myös tietää, millainen ajotiheys Annalaan nyt tulee (päivä, ruuhka, la ja su), kun pitkä linja ja päiden epätasainen kuormitus ei enää haittaa.
Kauksullehan tulee aika paljon lisää tarjontaa linjan 15 myötä.
 
Takaisin
Ylös