Uudet bussit 2013

Koppi löytyy mitä tuli katsottua auton kyydistä, joku enemmän tietävä voisikin kertoa lisää. (sähköovet löytyy tuttuun tapaan)
 
Viimeksi muokattu:
Ei ollut linjalla laisinkaan. Ehdin huomata vain että takalinjakilvessä oli jotain tekstiä, mutten saanut selvää siitäkään.

Tosiaan nuo neljä loppuvuoden uutta autoa ovat kaikki kevään vastaavien tapaan Volvo B7RLE 6x2 8900LE -mallia ja numeroiksi tullee 25-28. Tietääkö joku muuten että ehtivätkö nuo edellisen sarjan autot 18-21 valmistua vielä Säfflen nyt jo suljetulta tehtaalta vai tulivatko nekin jo Puolasta?

Kyllä nuo #18, #19, #20 ja #21 tulivat vielä Säfflestä, mm Eliaksen kuvasta selviää tämäkin seikka.

Ja tuntuu että Säfflen tehtaalla on ollut millimetrimitan sijaan tuumamitta käytössä, sillä ainakin TKL #18:n sähköovet pitävät niin kamalaa kirskuntaa ja kolinaa, että ko autolla ei tee mieli matkustaa lainkaan.
 
Tuo "kirskunta" mitä keski- ja takaovet pitävät liikkuessaan (jos tuota tarkoitit?), on ihan tarkoituksellinen turvaominaisuus muuten niin äänettömiin oviin. Toki tuo ääni voisi olla Solariksen tapaan piippaus ennen ovien sulkeutumista, mutta kuitenkin päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Aluksihan noissa ei mitään ääntä ollut.

Tämä sarja tosiaan tuli Puolan tehtaalta kokonaisuudessaan, edellinen oli vielä Säfflen tekosia. Ominaisuuksiltaan autot ovat muuten samoja; turvaohjaamo ja ovikamerat löytyvät, WLAN:n olemassaolosta ei itselläni ole varmaa tietoa.
 
Tuo "kirskunta" mitä keski- ja takaovet pitävät liikkuessaan (jos tuota tarkoitit?), on ihan tarkoituksellinen turvaominaisuus muuten niin äänettömiin oviin. Toki tuo ääni voisi olla Solariksen tapaan piippaus ennen ovien sulkeutumista, mutta kuitenkin päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Aluksihan noissa ei mitään ääntä ollut.

No ei, vaan ovet pitävät kiinni ollessaan ajon aikana sellaista räminää, kolinaa ja kirskuntaa että matkustamossa melkeinpä sattuu korviin.
 
Ok, pakko myöntää, että olen itsekin yrittänyt jäljittää tämän äänen aiheuttajaa, mutten ole kuskin paikalta kyennyt sen lähdettä paikallistamaan. Aika ilkeä se kitinä kyllä on, etenkin Hämeenkadulla. :/
 
Olen tuohon autoon osunut pari kertaa ja keskiovi tosiaan pitää aivan käsittämätöntä ääntä.

Eikö noita oven sulkeutumisvaroituksia pysty muuttamaan? Solaris-hybridien äänikään ei ole parhaimmasta päästä. Ääni on hyvä olla, mutta mallia voisi ottaa vaikka Helsingin M100- tai M200-junista.
 
No ei, vaan ovet pitävät kiinni ollessaan ajon aikana sellaista räminää, kolinaa ja kirskuntaa että matkustamossa melkeinpä sattuu korviin.
Juurikin näin, ja tarkennuksena tosiaan keskiovista kyse. Ovien liikehdintää olisi mielenkiintoista seurata lähietäisyydeltä, mutta korvatulpat pitäisi olla mukana.
 
Näissä #25-#28 busseissa on hyvä ovien sulkeutumisääni, sopivan hiljaisella eikä mitenkään hirveän ärsyttävän kuuloinen.
 
Tänään n. klo 13:20 lähti ainakin yksi uusi TKL:n Volvo 8900LE-teli Vuosaaren satamasta Kehä III:lle, kylkinumeroa en nähnyt mutta eiköhän asiasta enemmän tietävät tiedä sen/ne jo valmiiksi.
 
Tänään n. klo 13:20 lähti ainakin yksi uusi TKL:n Volvo 8900LE-teli Vuosaaren satamasta Kehä III:lle, kylkinumeroa en nähnyt mutta eiköhän asiasta enemmän tietävät tiedä sen/ne jo valmiiksi.
Jaa. Käsittääkseni kaikki tämän vuoden autot on jo toimitettu. Olisiko kyse jostakin muusta? Oliko autossa kylkinumero paikallaan?
 
Tätä vuotta ei ole enää paljoa jäljellä. Olisiko jo seuraavaksi vuodeksi tuleva auto?
Mitä etua liikenteen tilaaja luulee saavansa sähköovista? Vieläpä puolikas kalustopiste... Luotettavuuteen en usko, äänettömyys on riski ja ovatko edes paineilmaovien veroiset nopeudessa. En ole edes matkustanut sähköovisella autolla, joten skeptisyyteni on uutuuden vierastamista. Aiheestako?
 
Ainakin TKL:n 18-21 sarjalaisissa sähköovet kolisee ihan jumalattomasti Hämeenkadulla ja ne on todella hitaita. Ainoot edut lienevät hiljaisuus ja se että ne vievät vähän tilaa. (normaaleihin paineilmaoviin verrattuina)
Niin siis omien kokemusten mukaan. Tämän mukaan säästäisivät polttoainetta.
 
Tätä vuotta ei ole enää paljoa jäljellä. Olisiko jo seuraavaksi vuodeksi tuleva auto?
Mitä etua liikenteen tilaaja luulee saavansa sähköovista? Vieläpä puolikas kalustopiste... Luotettavuuteen en usko, äänettömyys on riski ja ovatko edes paineilmaovien veroiset nopeudessa. En ole edes matkustanut sähköovisella autolla, joten skeptisyyteni on uutuuden vierastamista. Aiheestako?

Nopeudessa ei käytännössä ole juurikaan eroa paineilmakäyttöisiin oviin. Äänettömyyden takia noissa poistumisovissa on merkkiääni suljettaessa, ensimmäisissä sähköovisissa ääni on yhtenäinen piippaus, juuri tulleissa 2 lyhyttä piippausta ennen sulkeutumista. Lähes jokaisessa paineilmaovisessa Volvo-sarjassa on ollut jotain ongelmaa ovien kanssa, joko etu- tai takaovi ei suostu aukeutumaan/sulkeutumaan ensimmäisellä yrittämällä ilman pakkokäyttöä (jopa takuuhuoltojenkin jälkeen), kun taas sähköovisissa ovat käyttöongelmat olleet huomattavasti vähäisempiä, etenkin talvikelillä. Ainoa lastentauti on ollut joissain ensimmäisen sarjan yksilöissä tuo edellisissä viesteissä mainittu kovaääninen kitinä esim. Hämpillä.

Nämä siis omiin empiirisiin havaintohin perustuvia.
 
Näissä sähköovi-Volvoissa on toinenkin epämiellyttävä piirre, nimittäin wifi. En edelleenkään ymmärrä mitä virkaa se toimittaa, kun jokaisella joka nettiä esim. puhelimellaan selaa bussissä, on jo laitteessaan jonkinlainen nettiyhteys. Onkohan kenties koko wifi-touhun pääasiallinen tarkoitus aiheuttaa säteilysairauksia? Ainakin minulla vaikutus on lähes joka kerta jonkinmoinen epämiellyttävä jomotus pään alueella. Ja ei, en kuvittele enkä ole vainoharhainen. Tämä ilmiö toistuu joka kerta kun teen noin 20 minuutin matkan wifillä varustetulla bussilla. Wifittömällä autolla matkustettaessa ilmiötä ei tapahdu.
 
Tuo wifin lähetysteho on kyllä ehkä hieman turhan isolla käyttöalueen kokoon nähden; Hämeenkadulla seistessä oma puhelimeni löytää tuon wifi-yhteyden hyvällä kuuluvuudella, vaikka istuisi Hämeenkadulla wifittömässä autossa kadun toisella puolella. Jopa vastapuolen jalkakäytävällä liikkeen edustalla kenttä löytyy helposti. Samaa käy myös Onnibusin autojen kanssa, ei sen puoleen.
 
Takaisin
Ylös