Mihin Paunun kuskeilla aina on kauhea kiire?

Siinä mielessä tuleva linja 16 ja sen aikataulurakenne todennäköisesti ovat hyvin tehottomia, mutta häiriöalttiita. Se missä tulevaisuuden liikennejärjestelyt tuottavat Pirkkalaan halvemman taksan, on vastapainona puntarissa entistä suurempi liikenteen epävarmuus, pääseminen kosken länsipuolelle, kysyntään kohdistettu liikenne ja vielä Turkkiradan palvelujen täydellinen heikkeneminen.

Unohdit listasta täysin uudet bussit niiden nykyisten romujen tilalle, ruuhka-ajan 7,5min vuorovälin ja sunnuntain 20/30min vuorovälin nykyisen 60-90min sijaan :)
 
Ajoin joskus ylitöinä yhden "auto turkkiradalta" -kaavan. yllätyin kuinka leppoisaa lopulta oli. Se tosiaan tasasi itsensä varsin mukavasti. Huomattavasti paremmin kuin lempäälän listan ajamat muutama vtk ja ktv kierros satunnaisen säännöllisti.
 
Ne jotka ovat Pirkkalan sarjoja ajaneet Paunulla Pirkkalasta käsin, on myöskin vaihtuvuus ollut sangen pientä. Linjoista ja aikataulusuunnittelusta selvästi pidetään - jos oikeasti jotain ongelmia on, niin näitä ei liiemmin ole tuotu julki

Sen verran voinee mainita Pirkkalasta ajavista kuljettajista, että nämä mainittiin erityisesti viime talvena vähiten kolareita ajaneena. Luulisi että jos Pirkkalassa oikeasti olisi kireät aikataulut, se näkyisi kiireenä ja sitä myöten myös kolaritilastoissa.
 
En muista oliko se suhteutettu lähtöjen ja autojen määrään. Kuvittelen rungon (siis, 70, 71, 71b, 79, sahalahti, saarioinen, moltsiakin mukaan, :D 45, 95. isompi paketti, enemmän sähläystä

"Nykyisistä romuista" heh. kahdeksan nykyistä autoa kuulemma pääsee jatkoille uuden linjan 16 kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Unohdit listasta täysin uudet bussit niiden nykyisten romujen tilalle, ruuhka-ajan 7,5min vuorovälin ja sunnuntain 20/30min vuorovälin nykyisen 60-90min sijaan :)

Kaikkea ihmeellistä unohtelenkin, kun kerran tiedän että nykyisestäkin Pirkkalan ”romukalustosta” joka on keski-iältään tuoreempi kuin monella TKL:n runkolinjalla, päätyy tosiaan jatkossa 16:lle. Tästä esimerkkinä Pirkkalan auto #81 on maalattu sinivalkoiseksi ”romubussiksi”, vai onkohan se ”romubussi” enää, kun väri vaihtunut?.

28 vuotta Pirkkalassa asuneena opetti kyllä paljon. Todellisista romubusseista päästiiin eroon jo 2002 ja 2003, jolloin mm McDonalds-väreissä ollut Ajokki 8000 poistui firmasta, samoin nämä UTU-kilpiset Wiimat. Kehitys oli huikeaa, 2003 jälkeen Pirkkalaan ei korkeilla busseilla liikennöity kuin satunnaisesti, #116 oli niistä yksi viimeisistä, kunnes sekin piti vaihtaa Pyynikintorilla matalalattiaiseen Pirkkalan kierroksen ajaksi. Muutama lentokenttävuoro on ajettu aina EB-kalustolla, mutta yleensä ne kulkevat moottoritietä, samoin linjan 60J aamuvuoro, joka sekin on ajettu pääsääntöisesti Turkuun menevällä EB:llä. ainakin tämä ja viime talvi on ajettu 65:lla toki korkealattiaisella kalustolla, mutta se tuskin on muodostunut ongelmaksi.

Vissiin tuo 7,5 min on kaiken autuaaksitekevää, koska edelleen ongelmana on klo 8:ksi kulkeva massa. Jos Paunun aikataulua olet katsonut, näet että vuoroja kulkee nykyisisin jopa 5 min välein, joka on mielestäni tiheämmin kuin 7,5 min. Esim lähtöajat Suupalta 7:15, 7:15, 7:20, 7:25, 7:30, 7:35 (tosiaan kaksi autoa 7:15), joten en ymmärrä mitä parannusta linja 16 tuo.
 
No olen sen verran monta kertaa osunut Pirkkalan autoissa noihin #81:n kaltaisiin autoihin. Ja tuonkin luokittelen romuksi. Voi olla, että TKL:n autojen ikien keskiarvo on Paunua korkeampi, mutta vastaavasti TKL:llä on nyt lähemmäs kolme kymmentä (tarkka määrä?) uuden sukupolven 8900-sarjaa, joita Paunulla ei ole nyt yhtään.

Huikeaa, että tämän tasoisella linjalla korkealattiabusseista on päästy eroon "jo" 2000-luvun puolivälissä (hieman ennen 2005)! Hyväksyn korkealattiaisen kaluston käytön 60J- ja 65-linjoilla ja 61-linjan vuoroilla, jotka oikaisevat moottoritietä pitkin. Muualla ne eivät tule kyseeseen.

Matkustusmukavuudeltaan matkustan mieluummin näillä "romuautoilla" kuin sillä kalustolla, mitä valtaosa Pirkkalan liikenteestä on. Kyyti on melko tasaista, vaikka sisätilat tuovat ahtaan paikan tunnetta. 8900-sarja yhdistää tyylikkään ulkonäön ja tasaisen matkustuskokemuksen. Jos saan valita, odottelen mieluummin TKL:n autoa kuin Paunua. Jostain syystä en ole osunut näihin TKL:n autoihin, jotka tätä keski-ikää mielestäsi laskee.

Onhan se totta, että aamuisin vuoroväli on 5 minuuttia sen puolen tunnin ajan. Sitten se paunulaisuus alkaa: 7:30-8:00 vuoroväli hupenee 15 minuuttiin. Isoimpana muutoksena näenkin parannukset viikonloppuihin ja iltoihin. Iltapäivän kymmenen minuutin vuoroväli ei jostain syystä toimi, en tiedä miksi. Koskipuistossa odotellessa on tyypillistä nähdä kahden kolmikymppisen ja jopa kahden 23:n menevän ohi, mutta 6x:istä ei ole tietoakaan.
 
Viimeksi muokattu:
... mutta vastaavasti TKL:llä on nyt lähemmäs kolme kymmentä (tarkka määrä?) uuden sukupolven 8900-sarjaa, joita Paunulla ei ole nyt yhtään.

Matkustusmukavuudeltaan matkustan mieluummin näillä "romuautoilla" kuin sillä kalustolla, mitä valtaosa Pirkkalan liikenteestä on. Kyyti on melko tasaista, vaikka sisätilat tuovat ahtaan paikan tunnetta. 8900-sarja yhdistää tyylikkään ulkonäön ja tasaisen matkustuskokemuksen. Jos saan valita, odottelen mieluummin TKL:n autoa kuin Paunua. Jostain syystä en ole osunut näihin TKL:n autoihin, jotka tätä keski-ikää mielestäsi laskee.

Äkkiseltään laskettuna, tämän syksyn hankinnat sisältäen TKL:llä on 17 kpl 8900:aa. Ja tokihan Paunulle tuli viimeiset 8700:t sen jälkeen kun 8900 oli esitelty, näitäkin on kuitenkin 4 kpl, eikä se taida olla sittenkään haitta - itsekin tuossa iltasella (26.10.) kuljin TKL:n autolla #6, jonka takaovi vaan ei jaksanut aueta edes puolilleen, vaan asiakkaat saivat tönätä sitä enemmän auki, jotta mahtuivat pois autosta. No, ehkä laatu paranee, kun Säfflen bussiverstas suljettiin ja autot tulevat jatkossa vain Volvon bussitehtaalta (josta nämä vimeiset 8700:t muuten tulivat).

No, valintojen maailma. Itse kun nousen linja-autoasemalta kyytiin, mieluusti otan aina 6x-sarjan Paunulaisen, koska se ei jää Keskustorille tasaamaan aikaa ja kyytiin nouse Tesoman ja Kalkun narkkareita kulkiessani Pyynikintorille.
 
Sen verran voinee mainita Pirkkalasta ajavista kuljettajista, että nämä mainittiin erityisesti viime talvena vähiten kolareita ajaneena. Luulisi että jos Pirkkalassa oikeasti olisi kireät aikataulut, se näkyisi kiireenä ja sitä myöten myös kolaritilastoissa.

Erikoinen tapa mitata aikataulun toimivuutta kolaritilastoina, tosin kertonee ainakin joidenkin suuntien aikataulun yleisestä kireydestä, jopa järjettömyydestä (joiden mukaan jotkut sitten yrittävät vielä ajaa).
 
Ehkä huono tapa mitata, mutta ehkä toteamus "ei kynäkään sovi jokaisen kirjailijan käteen yhtä hyvin" kuvaa sopivasti todellisuutta ;)
 
Takaisin
Ylös