Tampereen joukkoliikenteen kilpailutus 3/2013

Nyt toimii.

Kiinnostavana yksityiskohtana linja 70Y, joka ajaa arkiöisin moottoritien sijasta Raholan ja Epilän kautta.
 
Ilmeisestikin 13:n R-lenkit jäävät sitten historiaan (ellei tähän nyt jostain syystä tehdä 30 minuutin vuoroväliä, ei ainakaan kysynnän puolesta olisi tarvetta), ja hyvä niin. Soppeenmäkeen menevälle kun tuo R-lenkki pidentää jo muutenkin puolen tunnin matka-aikaa vielä 5 minuuttia lisää. Samalla saadaan 13:n kivitystä vähän selkeämmäksi (tällä hetkellä kilpivaihtoehtoja yli 10).
 
Kilpailukohteiden määrityksistä (liite 4) löytyy vielä asia hieman selvemmin: linja 70 ajaa yövuoronsa tunnin vuorovälillä (vanhan) Nokiantien kautta.

Nokian sisäiseen liikenteeseen tarjonta öisin tuntuu hurjalta: linjat 71 ja 73 liikennöivät perjantaiöisin kolmeen saakka. Eipä tule heti mieleen 30min vuorovälin linjoja, jotka tekevät samoin. Niille on turha myös odottaa hybridejä: puolet autoista saa olla Euro3-tasoisia.

Hyvä, että 13R lenkki jätetään pois, joka tuntuisi aika todennäköiseltä. Matka on 70Y:llä vain pari sataa metriä pidempi, ja mahdollistaa 11- ja 29-linjojen hiljaisen ajan liikenteen korvaamisen.
 
Tampereen logistiikka liikelaitos sanoi:
ILMOITUS KYSYMYKSEEN VASTAUKSESTA

Ilmoitukseen liittyvään kysymykseen on vastattu.

5930/2013 / Joukkoliikennepalvelut kohde 21 ja kohde 22

Kysymys:
Kohde 21
Kohta 13. Päätöksenteon perusteet
Kolmannesta lastenvaunupaikasta ei kohdan mukaan saa 0,5 pistettä mukavuustekijäpisteitä kuten aiemmissa kilpailutuksissa ja kohteessa 22. Onko näin, vai onko kyseessä virhe?
Autokierto 7201 aikataulu talviarki
Linja 72
Kierrosta puuttuu aikojen lähtö-, väliaika- ja päätepaikat.
Lisäksi on epäselvää, kertyvätkö suoriteet ilmeisiltä tyhjiltä siirtymämatkoilta vuorojen välillä.
Autokierto 7001 talviarki
Linja 74
Kertyvätkö suoriteet tyhjältä siirtymämatkalta vuorojen välillä. (klo 17.01- klo 17.45).



Vastaus:
Kaikkiin esitettyihin kysymyksiin on vastattu lisätiedot-liitteessä. Huom! Lisätty myös liite "7201 talviarki".

Laitoin liitteenä olleet pdf:ät tänne: https://www.dropbox.com/sh/bbap51o1h3l6tv0/VDpmKzvlkr
 
Toivon sydämestäni, että paunu voittaa. muuten olen suuressa vaarassa päätyä "väärään =)" firmaan töihin tai ehkä opiskelemaan joku oikea ammatti.
Toisaalta toivon myös, että laskuissa pysytään riittävästi plussalla. Pitkällä tähtäimellä se ratkaisee yrityksien tulevaisuuden muuttuvassa markkinatilanteessa. Eikö yrityksen tehtävä ole tuottaa voittoa omistajilleen?
 
Itse toivoisin että menisi jollekin muulle kuin Paunulle/Länsilinjoille/jopa OB:lle, eli täysin uudelle liikennöitsijälle, mikäli kalusto ja hinta on kunnossa. OB:lle ensimmäinen seutukilpailutusvoitto Tampereella tekisi hyvää.

Joka tapauksessa pelkään ja luulen että Paunu voitti.
 
^^ ja näinhän siinä kävi, Paunu voitti molemmat. Olisin toivonut vaikkapa ML-Charterin voittoa Nokian sisäisessä liikenteessä.
 
Jihaa! :cool: Taidan siemaista lasillisen tuoremehua Masin laskukoneen kunniaksi.
Minun on pakko kysyä sinulta Precise, että mitä sinulla on Paunua vastaan?
Pelkäsit niin kovin Paunun voittavan Nokian liikenteen ja härmäläänkin kuljet mieluummin tkl:n kyydissä. Sieltä saattaa tulla jumalainen 8900 volvo kun muuten voit joutua romun 8700 mallisen tai jopa scalan kyytiin. Näitä kahta edellä mainittua automallia tuntuu muuten olevan valtaosa linjan 1 autoistakin.
 
Viimeksi muokattu:
Minä taas onnittelen Tampereen Joukkoliikennettä onnistuneesta kilpailutuksesta, hintataso vaikuttaa varsin kohtuulliselta! Seutuliikenteen järjestäminen PSA-liikenteenä näyttää ainakin kustannustason puolesta olevan oikea valinta.
 
Löytyisikö tarkempia tuloksia jostain?

Mikäkö minulla on Paunua vastaan? Olen saanut ja nähnyt ko. firman tietyiltä kuskeilta sellaista asiakaspalvelua, että ei voi kuin ihmetellä. Paunun kalusto on todistetusti huonokuntoista ja ikääntynyttä (mm. muutaman viikon takaiset oviongelmat). Miellän Paunun pääjehuksi nykyisen Tampereen seutuliikenteen luokattoman tason taustalla.

TKL:n Scaloissa on takaovi (joka on yllättävän kiva ruuhka-aikaan...) ja ovet myös toimivat.

Lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä muitakin liikennöitsijöitä kuin TKL/Paunu/LL. Onneksi OB voitti edes 25:n, toivon että saisivat vielä ainakin yhden paketin näistä seutukilpailutuksista.
 
Takaisin
Ylös