Havainnot paikallis- ja lähiliikenteestä - syyskuu 2013

Mielenkiintoinen juttu toi Y21. Joli:n sivuilla tuolla linjatunnuksella ajellaan Länsitorilta Tays:ille.
Sehän nyt olisikin väärin, että numerointi olisi selkeää. En valita, mutta missä se järki on ?
 
Tuota olen itsekin aiemmin ihmetellyt jossain ketjussa. Lisäksi tuossa uutisessa (joka on näemmä jo poistettu) mainitaan paikalle pääsevän linjalla 6. Itse tapahtuma oli lauantaina, joten on pari vuorokautta saanut odotella tuota linjaa saapuvaksi.

Y21:n "normaalivuorot" eivät tosin lauantaina liikennöi, joten sinällään tuo ei isompaa sekaannusta aiheuta. Mutta kun vaikkapa Y12 olisi täysin käyttämättä, joten miksei käyttää sitä? 12 on kuitenkin se linja, jota valtaosa todennäköisesti Ahlmannille mennessään käyttää suoremman reittinsä takia.
 
23.9

TKL #220/37

Miksi ihmeessä näin piskuisella linjalla pitää ajattaa näin isoja busseja? (yleensä 1 pätkä ja 2 teliä)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tutkimattomia ovat tilaajan tiet. ;) Linjalle on jostain syystä tilattu 2 teliä, vaikka tuohon riittäisi mainiosti 3 pätkäautoa.
 
^Niin totta, kuitenkin 37:n vakiokäyttäjänä tulee tämä "hukkapenkit" huomattua.

25.9

TKL #24/29
 
27.9.

TKL #11/24
TKL #17/10
TKL #24/6
TKL #645/30

Lisäksi Hakametsän jäähallilla majaili parkissa 14.40 aikaan TKL #23, linjakilvissä venäläistä/kyrillisin kirjaimin kirjoitettua tekstiä. Lieneekö ollut tilausajossa. En saanut kuvaa, koska olin #95/24 kyydissä ja seuraava pysäkkihän olisi ollut vasta Palvaanniemessä..

Mielenkiintoinen juttu toi Y21. Joli:n sivuilla tuolla linjatunnuksella ajellaan Länsitorilta Tays:ille.
Sehän nyt olisikin väärin, että numerointi olisi selkeää. En valita, mutta missä se järki on ?
Eilen 26.9. TKL:n vuoro 8:10 Siivikkalasta Keskustorille ajettiin linjakilvessä Y7 KESKUSTORI. Tuossa lienee sattunut kilvitysvirhe, sillä mitään poikkeavaahan tuon reitissä ei ole esim lauantain Keskustorille päättyviin vuoroihin. Autona oli kaiketi TKL #643

Yleensähän Y7 tunnetaan Pirkkahallin ja keskustan välisinä lisävuoroina, jotka oikaisevat Sarankulman ja Hatanpään.
 
30.9. TKL #647/16. Lähti Lentävänniemestä noin 1525, eikä menovuoroa tullut lainkaan jota odottelin noin klo 15-1515 Pohtolankadulla, joten liekö kalustorikko tapahtunut. Puuttuvaa vuoroa ei kyllä Lissussakaan näkynyt, vaan tarjosi yli 20 min vuoroväliä.
 
Tämä bussi tuli bongattua hieman ennen klo 16 Lentävänniemeen päin menossa Lielahden Tokmannin pysäkillä. Tiedä häntä minkälaisen kierroksen on tehnyt.
 
Takaisin
Ylös