Talven 2006-2007 aikataulut

Liittynyt
6 Maaliskuu 2006
Viestit
305
Nyt ne ovat viimein valmiit. Ensi talven 2006-2007 aikataulut tulevat ja toivon mukaan pysyvät, sillä muutosten laatu on, ei paitsi näkyvä, vaan myös tuntuva. En ole eläissäni nähnyt korkeampaa palvelutasoa, kuin mitä ensi talven aikataulut antavat ymmärtää.

Johtokunta on selvästi tehnyt päätöksen palvelutason parantamiseksi, sillä muuten tämä ei voisi olla mahdollista. Puolen vuoden sisällä ilmestyvä aikataulukirja tulee olemaan kerrassaan täydellistä luettavaa. Nyt ei enää pihtailla tippaakaan vuoromääristä.

Tulevatko huikeat parannukset koitumaan täysin kannattamattomaksi toiminnaksi vai saadaanko asiakasmäärät tällä tavoin nousuun? Ensi talvi tulee kaikesta huolimatta olemaan asiakkaille kulta-aikaa, joka kannattaa käyttää hyväksi.

Huomattavaa on myös vuorojen määrän lisäksi lähtöaikojen säännöllisyys ja luettavuus. Ainoastaan muutamista aikatauluista löytyy enää muita kuin viidellä jaollisia lähtöaikoja, mikä helpottaa valtaisasti, ei vain aikataulun luettavuutta, vaan myös ulkoa muistettavuutta.

On myös mainittava linjan 39 palvelutason korottamisesta. Vuoroja tulee olemaan ensi talvena nykyistä tuplasti enemmän.

Mutta onko nyt annettu enemmän vuoroja, kuin mitä olisi tarpeen? Seuraako tästä autojen asiakasvähyyttä ja sitä kautta lippujen hintojen nousua, vai pysähtyykö viime vuosina hiertänyt oravanpyörä niin, että asiakaskunta alkaa jälleen laajentua? Tämä on varmasti ollut myös perimmäisenä tarkoituksena muutoksia tehtäessä, mutta tuottaako se hedelmää?

Tässä vielä kyhäilemäni esimerkki Hatanpään valtatien palvelutason parantumisesta pysäkkiaikataulun muodossa:

Vihilahti – Keskustori ensi syksynä (linjanumero suluissa)
klo 7: 00(21) 10(1) 15(7) 18(3) 30(1) 30(21) 40(1) 45(7) 48(3) 50(1)

TKL:n nykyisten kuuden vuoron sijasta tullaan Vihilahdessa ajamaan ensi vuonna kokonaista kymmenen auton voimin kello seitsemän ja kahdeksan välillä, mikä on huikea parannus nykyiseen verrattuna. Koivistonkylän palvelu on onnistuneesti porrastettu ja linjalle 1 on lisätty jopa kaksi vuoroa nykyistä enemmän. Onko tämä sitten tarpeellista, sen saa jokainen itse päättää.
 
Hyvä.

Sen verran osaan sanoa itse reittimuutosprosessista, että jo se oli ymmärtääkseni äärimmäisen kovaa vääntöä - myös pikkuasioista.

Ehkä nyt ollaan oikeasti herätty viime vuosien hölmöyksistä ja haluttu todella parantaa asioita. Varmasti tällä uudella tilaaja-tuottaja -mallilla on myös vaikutuksensa tähän asiaan. Jos ens talveksi on saatu paljon hyvää aikaiseksi, mitähän ihanuuksia mahdollisesti ilmenisi siinä tapauksessa, että joukkoliikennekeskus saisi lisää "reviiriä" ja laajenisi koko seutua koskevaksi?

Sitä ei tietenkään tiedä, saadaanko matkustajamääriä nyt kasvuun, mutta ilman muuta tässä on nyt sellaiselle erinomaiset edellytykset. Toivon parasta. Ehkä TKL:n olisi syytä nyt mainostaa itseään ja ilmaista näkyvämmin ensi talven palvelutason parantaminen.

Ja kyllä ykköselle on varmasti se yksi lisävuoro tunnissa tarpeen. Härmälä kaipaa sitä kipeästi - Tesoma puolestaan saa sen myötä kuluvaan talveen verrattuna vieläkin huikeamman palvelutason korotuksen kuin mitä suunnitelmat pitivät vuodenvaihteen jälkeisinä aikoina sisällään.
 
Mistä nämä Razerin mainitsemat talven 2006-07 aikataulumuutokset mahtavat löytyä? 4 vuoroa tunnissa ruuhka-aikaan linjalla 1 on hurja lisäys mutta Härmälän suunnalla lisäykselle lienee tarvetta asiakaspalautteen perusteella.
 
Jufo sanoi:
Mistä nämä Razerin mainitsemat talven 2006-07 aikataulumuutokset mahtavat löytyä?
Ne eivät taida vielä olla nähtävillä muualla kuin itse laitoksella. Ajattelin vain tiedotusmuotoisesti lisätä tänne tästä uuden aiheen, jotta porukka saisi päivitettyä jälleen tietouttaan. Mutta kyllähän nämä talven aikataulut on ennenkin maaliskuussa laadittu.

Jufo sanoi:
4 vuoroa tunnissa ruuhka-aikaan linjalla 1 on hurja lisäys
Pirkkahallilta lähtee ykkösiä ensi talven aamuina klo 7 ja 8 seuraavasti: 00 20 30K 40. Kalkusta ei tätä ylimääräistä K-vuoroa lähde, joten nykyiseltään tilanne muuttuu päätteiden osalta päinvastaiseksi, sillä nythän tuo ylimääräisvuoro ajaa Kalkun päätä.

Jufo sanoi:
mutta Härmälän suunnalla lisäykselle lienee tarvetta asiakaspalautteen perusteella.
Itse käytän ykköstä Hatanpäältä, mutta en kertaakaan ole joutunut toteamaan puolen tunnin vuoroväliä liian harvaksi asiakasmääriin nähden. Toisaalta olen saanut lähes joka kerta Paunuun ruuhka-aikana astuessani kokea, kuinka ihmiset ahtautuvat pieniin pätkävaunuihin. On siis mielestäni todettavissa, että Paunu on vallannut ykkösen aseman Härmälässä.

Ehkä suuremmin bussein ajettavan ykkösen vuorovälin tihentyessä ihmiset todellakin palaisivat jälleen käyttämään pääasiallisesti ykköstä Härmälään matkustaessaan. Sinänsä siis ymmärrän TKL:n yritystä saada asiakasmäärät jälleen nousuun, varsinkin Härmälässä.

Mutta kaikkea ensi vuoden aikatauluista en ole vielä sulattanut. Esim. linjaa 17 Vehmaisista ajetaan ensi vuonna 20 minuutin välein aamusta iltaan kokonaista 10 tuntia putkeen. Keskipäivällä jopa linjalla 18 Atala-Lamminpää-Haukiluoma on harvempi aikataulu. Onkohan tämä kuitenkin jo hieman kohtuutonta?

Eppu sanoi:
Ehkä TKL:n olisi syytä nyt mainostaa itseään ja ilmaista näkyvämmin ensi talven palvelutason parantaminen.
Totta. Toivon mukaan näin myös käy, sillä muuten tämä 'ihmeiden helmi' jää kiillottamatta.
 
Kertoisitko Razer miten kävi esim. linjan 19? Jäikö sinne tuo 4 vuoroa per tunti mitä suunniteltiinkin? Entä tuleeko 22:lle 10 minuutin väli ruuhkissa? Ja millaiselta näyttää aikataulut K:tori - Haukiluoma (18/26) ja K-tori - Tesoma (1/19/26)?

Oikeastaan ihmettelen (ja kyseenalaistan) saako ensi talven aikatauluista edes keskustella tällaisella foorumilla tässä vaiheessa, kun niitä ei ole annettu julkisuuteen :?:
 
Eppu sanoi:
Oikeastaan ihmettelen (ja kyseenalaistan) saako ensi talven aikatauluista edes keskustella tällaisella foorumilla tässä vaiheessa, kun niitä ei ole annettu julkisuuteen :?:
Enpäs tullutkaan tuota ajatelleeksi...
 
Eppu sanoi:
Oikeastaan ihmettelen (ja kyseenalaistan) saako ensi talven aikatauluista edes keskustella tällaisella foorumilla tässä vaiheessa, kun niitä ei ole annettu julkisuuteen :?:
No ehkäpä bussien aikataulut eivät ole ihan niin salaista tietoa, etteikö niistä voisi puhua julkisesti ennen niiden voimaantuloa ja virallista julkistamista...
 
Eppu sanoi:
Miten kävi linjan 19? Jäikö sinne tuo 4 vuoroa per tunti mitä suunniteltiinkin?
En ole varma mihin nyt sitten on päädytty, mutta eikö siellä pitänyt olla alkuperäisen suunnitelman mukaan yhteensä neljä autoa?

Eppu sanoi:
Entä tuleeko 22:lle 10 minuutin väli ruuhkissa?
Sain katseltavakseni vain linjat 1-18, mutta olen suhteellisen varma että kyllä, mitä yleisestä linjauksesta on pääteltävissä, Annalaan ajetaan kymmenen minuutin välein.

Eppu sanoi:
Ja millaiselta näyttää aikataulut K:tori - Haukiluoma (18/26) ja K-tori - Tesoma (1/19/26)?
Näistäkin tiedän vain ykkösen ja kahdeksantoista tilanteen. Mutta uskon kaikilla olevan toisiinsa nähden porrastetut kahdenkymmenen minuutin välit. Ikävää tosin on, että 1 ja 19 tulevat todennäköisesti lähtemään samoihin aikoihin lännessä.
 
Razer sanoi:
Eppu sanoi:
Miten kävi linjan 19? Jäikö sinne tuo 4 vuoroa per tunti mitä suunniteltiinkin?
En ole varma mihin nyt sitten on päädytty, mutta eikö siellä pitänyt olla alkuperäisen suunnitelman mukaan yhteensä neljä autoa?
Öh... Tarkoitin siis toki automäärää. Pahoittelen sekaannusta. :oops:
 
Linjalla 1 taitaa siis olla aamuruuhkassa peräti 7 autoa. Tosin tuo 7.30K lähtö Härmälästä jatkaa varmaan jollain muulla linjalla esim. 3 tai 20.

Edelleen vähän ihmettelen tuota linjaa 19 Tesomalle varsinkin kun se ajaa ykkösen kanssa peräkkäin ja linjoilla on yhteinen reitti paria Virontörmänkadun pysäkkiä lukuunottamatta. Onko tämä täysin tarpeellista? Niin antaahan linja 19 Tesomalta vaihdottoman yhteyden itään mutta silti pidän parempana vahvistaa nykyisiä linjoja sen sijaan että perustetaan uusia. Hyvää on se, että linjat 1 ja 26 tarjoavat Tesomalle tasaisen 10 minuutin vuorovälin.

Kun vuoromäärää lisätään tuntuvasti niin luulisi TKL:n kalustotarpeenkin lisääntyvän (en löytänyt tämän talven vakiosijoituslistaa eli montakos autoa ruuhka-aikaan on liikenteessä yhtä aikaa). Tämähän tarkoittaisi sitä, että vanhaa kalustoa ei voida poistaa 1:1 suhteessa uuteen hankittuun kalustoon nähden vai kuinka?
 
Uudet aikataulut löytyy TKL:n nettisivuilta, johonki-palvelusta kohdasta aikataulut. Päiväykseen täytyy vain laittaa jokin ensi elokuun päivä (arki, lauantai tai sunnuntai) ja rasti ruutuun "näytä koko aikataulu". Linjavalikoimassa on vielä vanhat linjat, mutta esimerkiksi Annalan lähdöt ovat jo uuden syksyn mukaiset, vaikka niissä saatetaan esittää "Annalasta Haukiluomaan"- tietoa.

Vielä yksi vinkki. Esimerkiksi Holvasti-Keskustoria ei syksyllä ole enää olemassa, joten aikataulua ei löydy. Sen sijaan 17 lähdöt keskustorilta Holvastiin löytyy.

Kyllä juu, Annala pyörii ruuhkassa 10 min välein, keskipäivällä 15, lauantaina 20 ja sunnuntaina 25 min välein. Linja 19 kulkee muistaakseni ruuhkassa kuudella autolla (20 min tasavälein) eli useammin kuin vielä alkutalvesta luvattiin.

Hassuin havainto löytyy linjalta 30 (tai sitten kyseessä on virhe). Sunnuntaina tiheys olisi 20 min ja lauantaina 25 min. En tiedä, johtuuko tämä siitä että linja 20 kulkee lauantaisin.
 
Multsun poika sanoi:
Hassuin havainto löytyy linjalta 30 (tai sitten kyseessä on virhe). Sunnuntaina tiheys olisi 20 min ja lauantaina 25 min. En tiedä, johtuuko tämä siitä että linja 20 kulkee lauantaisin.
Ei ole virhe. Yksi syy on tosiaan linjan 20 liikennöinti lauantaisin, muttei pyhisin, ja toinen syy on ajoaika. Linja 23 kulkee 20 minuutin vuorovälillä ja siten myös linjan 30 on järkevää kulkea samalla vuorovälillä porrastuksen aikaansaamikseksi. Lauantaisin 60 minuutin kierrosaika olisi tämän talven ajoaikatietojen mukaan satunnaisesti tiukahko, mutta pyhisin se riittää ja siten lopputuloksena linjat 23 ja 30 kulkevat 10 minuutin porrastuksella pyhisin. On valitettavaa ettei sama onnistu lauantaisin.

Mitään lisäkalustoa ei tarvita koska autopäivien määrä ei kasva esimerkiksi toissa talvikaudesta. Lakkauttamalla linjat 5, 11, 14 ja 24 saatiin vapautumaan resursseja joita suunnattiin jäljelle jäävien linjojen parempaan palveluun.
 
30:llä on ilmeisesti arkiruuhkassa enemmän kulkijoita kuin 23:lla, vai miksei opiskelijankadulla ole 10 min vuoroväli? Näin saataisiin Lukonmäen kohdalle 5 min tasavälit.

Toinen vaihtoehto olisi 30:lle 12 minuutin vuoroväli (6x12 nykyisen 7x10 sijaan). Pitäisi onnistua, koska 39:lle on lisätty vuoroja.
 
Jufo sanoi:
Edelleen vähän ihmettelen tuota linjaa 19, varsinkin kun se ajaa ykkösen kanssa peräkkäin. Linjat 1 ja 26 tarjoavat Tesomalle tasaisen 10 minuutin vuorovälin...
... joten mihin sitä yhdeksäätoista Tesomalla tarvitaan? Totta.

Mutta vieläkin jaksan jatkaa tuosta 17 keskipäivästä... Linjat 1, 18, 26... kaikilla harventuu keskipäivällä vuorovälit puoleen tuntiin (porrastuksen takia luonnollisesti), mutta onko silloin oikein ajattaa Vehmaisiin yhtä usein busseja keskipäivällä kuin ruuhkassa? Toki, puolta tuntia ei sinne vuoroväliksi saa, mutta kyllä kai 35 minuuttiakin kävisi...

Ja yleisen linjauksen ollessa "lisää vuoroja" ja "säännölliset lähtöajat", niin miksi linjan 28 aikataulu näyttää edelleen karmean epätasaiselta ruuhkissa? Toki tässäkin tulee jälleen vastaan kierrosaika: 90 minuuttia ei ole jaettavissa viidelle autolle, mutta kyllähän siitä olisi voinut edes siistimmän ja selkeämmän saada aikaan...

Multsun poika sanoi:
30:lle 12 minuutin vuoroväli (6x12 nykyisen 7x10 sijaan). Pitäisi onnistua, koska 39:lle on lisätty vuoroja.
Ehkä tarjonta riittäisikin, mutta kun aikataulujen teemana ovat selvästi olleet viidellä jaolliset lähtöajat. Se on hyvä malli, josta kannattaa mielestäni pitää kiinni.

Mutta mitä Hervannan suurlinjalle olisi mielestäni oikeutettua tehdä, olisi Pyynikintori-yhteyden palauttaminen. Itäpuolelta on heiluriyhteyksiä länsipuolelle ja Pyynikintorille oikeastaan kaikkialta muualta paitsi Hervannasta. Jos esim. 28 siirtyisi Keskustorille (=> 80 minuutin kierrosaika => 20 minuutin tasavälit !!!) ja 30 Pyynikintorille, olisi tilanne mielestäni huomattavasti tasapuolisempi.

Uskon tämän linjojen päiden pyörittelyn jatkuvan vielä pitkään. Sehän on nyt suorastaan muotia. Kun tulevaisuudessa rakennetaan vielä uusia kaupunginosia, on kai todettavissa, että elämme eräänlaista 'välivaiheen murrosta', mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...
 
Eipä muuten taida sittenkään pitää paikkaansa ensi talven osalta tuo Tesomankadun väitetyt peräkkäinajot. JOHONKIsta tarkistin, että esim. Länsitorin (itään) pysäkin lähtöajat näyttävät aamuruuhkassa seuravalta:

7: 02(1) 11(19) 18(26) 23(1) 31(19) 38(26) 43(1) 51(19) 58(26)

Hyvältä siis näyttää. Ainoa tapaus kyseisellä suunnalla, missä lähes peräkkäin ajetaan, löytyy länteen päin ajettaessa ja se koskee ykköstä ja 19:ää.

Razer sanoi:
Jufo sanoi:
Edelleen vähän ihmettelen tuota linjaa 19, varsinkin kun se ajaa ykkösen kanssa peräkkäin. Linjat 1 ja 26 tarjoavat Tesomalle tasaisen 10 minuutin vuorovälin...
... joten mihin sitä yhdeksäätoista Tesomalla tarvitaan? Totta.
Kyllä 19 on ihan tarpeen Tesomalla, koska 26 jatkuu Haukiluomaan. Sieltä kulkee sen verran väkeä, ettei varsinkaan aamuruuhkassa taidettais kahdella linjalla pärjätä Tessulla.

Razer sanoi:
Uskon tämän linjojen päiden pyörittelyn jatkuvan vielä pitkään. Sehän on nyt suorastaan muotia. Kun tulevaisuudessa rakennetaan vielä uusia kaupunginosia, on kai todettavissa, että elämme eräänlaista 'välivaiheen murrosta', mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...
Tästä sangen kiintoisasta aiheesta voisi jopa aloittaa uuden viestiketjun...
 
Takaisin
Ylös