Linjastomuutokset 1.7.2014

Haluaisin vaan säilyttää keskustelussa realismin ja tuoda esiin järjestelmän hyviä puolia, vanhan järjestelmän huonoja (Paununpalvojat eivät niitä ole löytäneet) ja joitakin ihmeellisiä kommentteja.
Realismia voi hakea vaikka aikataulukirjasta. Vielä kesäkuussa Nokialta oli arkisin 53 suoraa yhteyttä Tampereelle. Kun jätetään linja 79, ja perjantain yövuorot laskematta. Nyt vaihdollisia yhteyksiä aseman kautta on vuorokaudessa 28 kappaletta. Ja mitä tulee linjaston selkeyteen, matkustajat tuntui olevan kovasti eri mieltä. Lisäksi tulee vielä linja 72, jolla pääsee suoraan kaupungille. Varsinkin jos sattuu asumaan viholassa ja haluaa käyttää jotain niistä kolmesta vuorosta päivässä.
Mitä tulee lippujen hintoihin, niin Nokian sisäinen matka kallistui 20 senttiä. Tunnin vaihto-oikeus tietysti lämmittää kun kaikilla linjoilla on tunnin vuoroväli. Seutulippu on yhtä kallis kuin ennen, keskustasta keskustaan matka on 30 senttiä kalliimpi, etelä-nokialta 50 senttiä halvempi.
 
Itseäni ihmetyttää varsinkin seutulinjoilla tuo tunnin vaihto-oikeus. Tampereen sisällä matkatessa tuo käytännössä riittää, mutta vaikkapa Vesilahdesta kun lähtee kertalipulla, niin sopivaan väliin tultaessa se ehtii mennä vanhaksi ennen jatkoyhteyttä. Olisiko se oikeasti ollut kovinkin iso tulonmenetys, jos 2- ja 3-vyöhykkeen lipussa vaihtoaika olisi ollut vaikkapa 90 minuuttia, tai peräti 120? Epäilen.

Koko homma olisi saatu varmasti paljon järkevämmäksi noita edellä esitettyjä vaihtoehtoja mukaillen, samoin olisi Nokian kaupunki pitänyt saada suostuteltua yhden tai kahden autopäivän lisäykseen. Sillä olisi jo saatu yksi suoraa Nokiantietä kulkeva linja aikaan.
 
Itseäni ihmetyttää varsinkin seutulinjoilla tuo tunnin vaihto-oikeus. Tampereen sisällä matkatessa tuo käytännössä riittää, mutta vaikkapa Vesilahdesta kun lähtee kertalipulla, niin sopivaan väliin tultaessa se ehtii mennä vanhaksi ennen jatkoyhteyttä. Olisiko se oikeasti ollut kovinkin iso tulonmenetys, jos 2- ja 3-vyöhykkeen lipussa vaihtoaika olisi ollut vaikkapa 90 minuuttia, tai peräti 120? Epäilen.

Ehdottelin tuota kevättalvella. Vastaus oli, että tutkitaan mahdollisuuksien mukaan.

Realismia näyttääkin olevan se, että Nokialle suuntaavat bussit ovat olleet puolityhjiä, eli se kertoo jo jotain. Kun tämä uusi ja erinomainen järjestelmä on mitä on niin asiakkaat näyttävät tosiaan etsivän vaihtoehtoisia kulkumuotoja (=lähinnä henkilöauto) ainakin Tampereelle/-lta matkatessaan.

Toinen surkuhupaisa juttu mitä killerpopin kanssa jutusteltu on linja 45. Noin 15 min ajoa päätteeltä toiselle ja toinen vartti auton seisottamista. Järkeä? Olisi varmasti ollut miellyttävämpää (edes se), että läntinen pääte olisi Koilliskeskuksella. Ajoajan puolestakin tämä menisi mainiosti ja vaihtoehtoja autosta toiseen vaihtamiseen olisi useampia, samoin kuin vaihtoyhteyksiä.

Kuten sanoin aikaisemmin, en ole kertaakaan käyttänyt Nokian suunnan bussia mutta aina kun sellainen on tullut keskustassa vastaan, se on ajanut lähes tyhjänä ja yleensä vielä täydehkön 60-sarjalaisen vieressä. Vasta syksyllä nähdään, kelpaako linjasto nokialaisille. Olisin kuitenkin hämmästynyt, jos tämä näkyisi piikkinä Nokialle myytävien autojen myynnissä.

Linjalle 45 Linnainmaa olisi tosiaan järkevämpi pääte. Jos asia on tosiaan näin sen tyhjän ajan suhteen, toivottavasti tätä saataisi vietyä eteenpäin. Toimiikohan talviliikenteessä, kun vuoroja on jonkin verran enemmän?
 
Koko jutun perusongelma taitaa olla se, että ennen mafia-sukuoikeusparonien aikaan heidän piti nöyrtyä ajamaan siellä ja silloin kun asiakas haluaa.
No nyt JoLin "punakaartin" sosialisoitua liikenteen - pitäisi asiakkaan nöyrtyä liikkumaan siellä ja milloin uusi hieno liikenneverkosto haluaa. :D

Toinen riemastuttava piirre koko jutussa on se, että nyt todellakin tämä JoLi-kaartin eliitti pelaa joukkoliikenteen SIM-Cityä ihan elävänä mutta meidän kaikkien verovaroilla.
Ympäristökunnat ovat vain sponsorin asemassa koko hommassa, joukkoliikennelautakunnan koostumus ja puheenjohtajasääntö allekirjoittaa tämän väitteen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
No nyt JoLin "punakaartin" sosialisoitua liikenteen - pitäisi asiakkaan nöyrtyä liikkumaan siellä ja milloin uusi hieno liikenneverkosto haluaa.

Olen ennenkin toivonut forumille facebookista tuttua tykkää-nappia.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Asiat pystyy näkemään ihan niiden lasien läpi kuin haluaa. En nyt sano, että tämä muutos olisi mennyt kaikilta osin putkeen, mutta silti on mielenkiintoista, miten liikennöitsijöiden mainostama "veronmaksajille ilmainen" joukkoliikenne sai kuitenkin eri kunnilta subventiota mm. seutulippujen muodossa. Ehkei tämä tulo kuitenkaan suoraa yhtiöille tullut, mutta välillisesti joka tapauksessa.

Aiempi kokemus tässä kyllä sivutettiin turhan kepeästi, kun haluttiin itse keksiä pyörä uudestaan. Toivoa sopii, että tästä otettiin jotain opiksi.
 
Asiat pystyy näkemään ihan niiden lasien läpi kuin haluaa. En nyt sano, että tämä muutos olisi mennyt kaikilta osin putkeen, mutta silti on mielenkiintoista, miten liikennöitsijöiden mainostama "veronmaksajille ilmainen" joukkoliikenne sai kuitenkin eri kunnilta subventiota mm. seutulippujen muodossa. Ehkei tämä tulo kuitenkaan suoraa yhtiöille tullut, mutta välillisesti joka tapauksessa.
Oli miten oli, mutta väitätkö että nykysysteemillä, mikä on edellistä selvästi kalliimpi veronmaksajille, olisi nyt saatu aikaiseksi jotain parempaa? Tietysti joukkoliikenteen kehittäminen ja siihen panostaminen on hyvä asia. Mutta nyt on vaan käynyt niin, että näille panostetuille rahoille ei taideta saada pitemmälläkään aikavälillä kunnollista vastinetta - ainakaan tällä menolla.
 
En väitä, parempaa jälkeä olisi varmasti saatu palautetta kuuntelemalla, eikä jääräpäisesti työntämällä jonkun omasta mielestä hienoja visioita, ainakin paperilla, läpi.

Pointti vain oli se, että kärjistystä on varmasti tässä molemmin tapahtunut, asia tuskin on noin mustavalkoinen kuin asia annetaan toiselta puolen ymmärtää.

Informaatiopuolella melkein joka asia, mikä voi mennä pieleen, meni myös.
 
Pointti vain oli se, että kärjistystä on varmasti tässä molemmin tapahtunut, asia tuskin on noin mustavalkoinen kuin asia annetaan toiselta puolen ymmärtää.

Minä en ole millään puolella enkä kärjistä.

Sanoinpahan vain aika objektiivisesti miten mielestäni tämä vallankumous on sujunut tähän asti. :D

Tavallaan huvittavaa myös tuo toisten puolesta selitteleminen. Vaikka tunnustan kyllä, etten tunne täällä nimimerkkejä niin hyvin että tietäisin kuka on asianosainen ja kuka ei.

On nyt vaan niin, että tämän tason jutussa kun seudullinen joukkoliikenne on, ei olisi varaa möhliä ihan näin megalomaanisesti.

Ei joukkoliikenteen suunnittelukaan ole mitenkään mustavalkoinen asia. Siinä insinööriälyn pitäisi tulla toimeen tunneälyn kanssa.

Informaatiopuolella melkein joka asia, mikä voi mennä pieleen, meni myös.

Sivusta seuranneena tulee eittämättä vaikutelma, että tavisten sekä myös joukkoliikenteen ammattilaisten palautteisiin on suhtauduttu oletusarvoisen ylimielisesti ja kaikentietävästi.
 
Viimeksi muokattu:
Koko jutun perusongelma taitaa olla se, että ennen mafia-sukuoikeusparonien aikaan heidän piti nöyrtyä ajamaan siellä ja silloin kun asiakas haluaa.
No nyt JoLin "punakaartin" sosialisoitua liikenteen - pitäisi asiakkaan nöyrtyä liikkumaan siellä ja milloin uusi hieno liikenneverkosto haluaa. :D

Toisaalta paroneja ei kauheasti kiinnostane, vaikka Tampereen kehätiellä kulkisi kuinka paljon autoja, kunhan saavat omansa pois bussiliikennöinnistä. Yhteiskunta voi myös liikennöitsijöiden reviirirajoista huolimatta halutessaan suunnitella sellaisen linjaston, jossa yhdellä vaihdolla pääsee lähes joka paikkaan.

Yhteiskunnan suunnittelema joukkoliikenne antaa siis paljon mahdollisuuksia, mutta sen pystyy myös helposti pilaamaan. Kuulopuheiden perusteella Tampereella eivät asiat ole todellakaan sujuneet parhain päin tässä muutoksessa. Mutta kokemukset Helsingin seudulta kertovat myös siitä, että muutoksista valitetaan aina.
 
Koko jutun perusongelma taitaa olla se, että ennen mafia-sukuoikeusparonien aikaan heidän piti nöyrtyä ajamaan siellä ja silloin kun asiakas haluaa.
No nyt JoLin "punakaartin" sosialisoitua liikenteen - pitäisi asiakkaan nöyrtyä liikkumaan siellä ja milloin uusi hieno liikenneverkosto haluaa. :D
Jos nyt puhutaan Nokian linjastosta, niin aiemmin asiakkaan piti leikkiä salapoliisia tai kysyä paikkakuntalaiselta kaverilta, jos halusi tietää, mikä linjan kirjainvariaatioista NKJMmoRVE vie perille. Paunun lähiliikennetaulun kannessa olleella himmelillä ei tehnyt mitään, jos halusi tietää miten reitit kulkee piti piirtää puhelinluettelon keltaisten sivujen osoitekarttaan reittikuvauksen mukaiset linjat ja siltikin jäi vielä hämärän peittoon, missä on lähin pysäkki kohteessa. Onneksi pysäkkitiheys kauppalassa oli vähintäänkin riittävän tiheä, melkein yhtä hyvin pysäkkejä ei olisi edes tarvittu. :)

Suurimmaksi osaksi nykysysteemi on oleellisesti helppolukuisempi asiakkaan kannalta kun entinen. Suurimpana poikkeuksena turhanpäiväinen kirjainten käytössä kitsastelu aiheuttaa hämmennystä joillain linjoilla. Vaihdollisuudesta huolimatta Nokialla on lopultakin sellainen linjasto, jota jopa oppisi käyttämään, ainoa vain että satunnaisten lipputuotteiden hinta on toistaiseksi aivan liian kova.

Toki kanta-asiakkaiden kannalta muutos voi olla harmillinen, jos omaan kulkemiseen soveltunut vuoro korvautui ainoastaan vaihdollisella yhteydellä Nokian aseman kautta. Vasta syksy kuitenkin näyttää, onko kyseessä katastrofi, joka tulee korjata saman tien, mutta kyseessä on kuitenkin Nokian kaupunginkin osaltaan siunaama linjasto ja JOLI:n suunnittelupäällikkö on tunnetusti itsekin nokialainen.

Pirkkalasta taas olen itse kuullut pelkkää ylistystä uutta systeemiä kohtaan, muista kunnista en juuri mitään, sillä juuri mikään ei muuttunut (paitsi taksajärjestelmä, jossa toiset voittavat ja toiset häviävät).

On nyt vaan niin, että tämän tason jutussa kun seudullinen joukkoliikenne on, ei olisi varaa möhliä ihan näin megalomaanisesti.
Seutukertalipun hinta on posketon ja Nokialla on liityntälinjasto ilman kelvollista runkokuljetusvälinettä (lue: paikallisjunaa puolen tunnin välein), mutta miten muuten on mielestäsi "möhlitty ihan näin megalomaanisesti"?
 
Viimeksi muokattu:
Toki kanta-asiakkaiden kannalta muutos voi olla harmillinen, jos omaan kulkemiseen soveltunut vuoro korvautui ainoastaan vaihdollisella yhteydellä Nokian aseman kautta. Vasta syksy kuitenkin näyttää, onko kyseessä katastrofi, joka tulee korjata saman tien, mutta kyseessä on kuitenkin Nokian kaupunginkin osaltaan siunaama linjasto ja JOLI:n suunnittelupäällikkö on tunnetusti itsekin nokialainen.

Luulitko, että nykyisen Nokia-Tampere välin reitin alueelta tulevat asiakkaat olisivat olleet edes murto-osa Nokia-Tampere välin matkustajista? Enemmistö (arvio n. 90%) Tampereelle matkustajista tuli muualta kuin nykyisen Nokia-Tampere reitin varresta, joten heille kaikille matka muuttui nyt vaihdolliseksi. Eli käytännössä lähes kaikkien matkustus on muuttunut. Ja empiirisesti tuntumana on, että nykyisen reitin varreltakin tulee nyt vähemmän väkeä kyytiin kuin viikko, kaksi sitten. Toki on kesälomakausi yms. mutta mielestäni kuvaavaa ja huolestuttava kehityssuunta.
Edelleenkin mielestäni on väärin, että jo palvelua käyttävien ihmisten mahdollisuuksia käyttää palvelua aina heikennetään ja hankaloitetaan muutosten yhteydessä.

JOLI:n suunnittelupäällikön aluessa Harjuniityssä, muistaakseni jossain suunnitelmassa oli 2-3 linjaa päättyvänä Harjuniiittyyn? Kun hän muutti nykyisen reitin varrelle, olin näkevinäni suunnitelman, jossa Harjuniittyyn ei ollut ollenkaan linjaa... Siis voi hyvin olla, että muistan väärin tai olen käsittänyt asiat väärin.

Ja luuletko, että keskiverto poliitikko oikeasti ymmärtää näistä asioista yhtään mitään? Tai edes välttämättä kiinnostaako?
Nokian edustajana aikoinaan ollut henkilö oli hienoisesti pihalla tässä muutoksen jälkeen kun kerran asiasta käytiin keskustelua FB:n kautta... Toki kaikkihan ovat ihmisiä ja on sitä itsekkin joskus tullut käsittäneeksi jotain väärin tai jopa neuvottua väärin.
 
Koko jutun perusongelma taitaa olla se, että ennen mafia-sukuoikeusparonien aikaan heidän piti nöyrtyä ajamaan siellä ja silloin kun asiakas haluaa.
No nyt JoLin "punakaartin" sosialisoitua liikenteen - .

Ainakin minun käsittääkseni tämän hässäkän suurin aikaansaaja varsinkin Tampereella on Viher-kaarti , joka ensin sekoitettuaan linja-autojen paikallis- ja seutuliikenteen runnaa tuota niin saasteetonta sähköratikkaa , joka nurkille. Sillä eihän sähkö voimanlähteenä aikaansaa minkäänlaisia päästöjä, ei ainakaan meidän töpselistä tuleva, paitsi silloin, kun leivänpaahtimessa pääsee leipä kärähtämään ; Saisikohan leivänpaahtimia varustettuna katalysaattorilla ?
 
Takaisin
Ylös