Linjastomuutokset 1.7.2014

Ai että Alhoniitty motissa. 1,3 km pyörämatka Nokian asemalle tai 500 m Taka-Lauttalankadun varteen. No, makuasioita nämä…

Tätähän se Jolikin on omilla Facebook-sivuillaan ohjeistanut. Että pyörä alle kun bussiliikenne ei enää palvele.
 
Ai että Alhoniitty motissa. 1,3 km pyörämatka Nokian asemalle tai 500 m Taka-Lauttalankadun varteen. No, makuasioita nämä…

Samaa hieman yli kilometrin matkaa kuin mitä Järvensivuntietä olisi ollut (ja on) matkaa vaihtoehtoisiin kulkupisteisiin jos Järvensivun linja olisi lopetettu. Jostain syystä joku vastusti kovasti tätä lopetusta ja muistaakseni suurinpiirtein edellämainituilla kasvavilla siirtymisillä. Yleensä ihminen vähättelee muiden kokemaa harmia ja haittaa ja ylikorostaa itselle kohdistuvaa harmia ja haittaa.
 
Täälläkin puhuttiin ns joustavista vyöhykerajoista. Lissun pysäkkikartan perusteella tällaiset olisi luotu ainakin Pitkäniemeen ja Vatialaan. Eipä ole paljoa meteliä ollut?

Hyviä pysäkkiuudistuksia. Olisin lisäksi siirtänyt Koskipuisto A:lta (0501) linjat 2 ja 9 pysäkille Koskipuisto B (0503). Isommalle muutokselle ensi kesäkauden alussa olisi sitten aihetta ainakin Koskipuiston Hatanpään valtatien pysäkkien kanssa, Tuulensuulla ja Keskustorin etelälaidalla.
 
Täälläkin puhuttiin ns joustavista vyöhykerajoista. Lissun pysäkkikartan perusteella tällaiset olisi luotu ainakin Pitkäniemeen ja Vatialaan. Eipä ole paljoa meteliä ollut?

Jälleen kerran on niin joustavia, ettei niistä ole meille kuljettajillekaan puhuttu mitään. ;) Enkä missään Lissun kartoissa näe mitään viittausta noihin joustaviin vyöhykerajoihin. Niin kauan kun asiasta ei ole mitään faktaa missään virallisissa asiakirjoissa, nämä ovat ainakin itselleni pelkkiä huhupuheita.
 
Niin, käytännössähän sen saa näkyviin avaamalla Lissun ja laittamalla pysäkit näkyviin. Vyöhykerajoilla Pitkäniemessä ja Vatialassa sama pysäkki on merkitty kartalle kahteen kertaan, ykkös- ja kakkosvyöhykkeen pysäkkinä. Sen takia lähinnä kysyinkin, että ei varmaan oo tämäkään päätynyt kuljettajille asti? :)

pitkäniemi-vyöhykeraja.png vatiala-vyöhykeraja.png
 
Kyse on joko järjestelmävirheestä, kun jossain vaiheessa ainakin Lentolan päätepysäkki näkyi tuolla pysäkkilistassa 2-vyöhykkeen pysäkkinä. Tai sitten on kyse jostain kaukaisessa tulevaisuudessa tapahtuvasta muutoksesta, josta kerrotaan aikanaan.

Itse löisin vetoa tuon ensimmäisen vaihtoehdon puolesta. Jolilan pöytäkirjoissakaan ei moisesta ole puhuttu sanallakaan.
 
Niin, käytännössähän sen saa näkyviin avaamalla Lissun ja laittamalla pysäkit näkyviin. Vyöhykerajoilla Pitkäniemessä ja Vatialassa sama pysäkki on merkitty kartalle kahteen kertaan, ykkös- ja kakkosvyöhykkeen pysäkkinä. Sen takia lähinnä kysyinkin, että ei varmaan oo tämäkään päätynyt kuljettajille asti?

Ainakin Lentolassa (Vatiala) on käytössä linjalla 1 I-vyöhyke ja linjalla 45 II- vyöhyke. Ts. Tampereelta Prisman kulmalle pääsee 2,60 €:n kertalipulla ja Kangasalta 3,50 €:n lipulla, mutta vaihdettaessa TOISEEN LINJAAN tarvitaan 5 €:n lippu. Sama pätee Kalkussa linjoilla 71/17.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Niin, käytännössähän sen saa näkyviin avaamalla Lissun ja laittamalla pysäkit näkyviin. Vyöhykerajoilla Pitkäniemessä ja Vatialassa sama pysäkki on merkitty kartalle kahteen kertaan, ykkös- ja kakkosvyöhykkeen pysäkkinä. Sen takia lähinnä kysyinkin, että ei varmaan oo tämäkään päätynyt kuljettajille asti? :)

Olen matkustanut Pirkkalasta linjalla 14 pysäkille 8752 Pitkäniemi th (ensimmäinen pysäkki Nokiantien varressa Pitkäniemen jälkeen) ja tämä onnistui I-vyöhykkeen lipulla mutta nyt pysäkki on merkitty sinisellä värillä, joten tarvitseeko tähän matkaan nykyään seutulipun?

Hatka sanoi:
Ainakin Lentolassa (Vatiala) on käytössä linjalla 1 I-vyöhyke ja linjalla 45 II- vyöhyke. Ts. Tampereelta Prisman kulmalle pääsee 2,60 €:n kertalipulla ja Kangasalta 3,50 €:n lipulla, mutta vaihdettaessa TOISEEN LINJAAN tarvitaan 5 €:n lippu. Sama pätee Kalkussa linjoilla 71/17.

Sanotko, että jos matkustan I-vyöhykkeen lipulla linjalla 17 Kalkun päätteelle, en voi ostaa 3,50€ kertalippua linjalle 71 Nokialle vaan minun pitää ostaa seutulippu? Mutta jos kävelen linjan 71 Kalkun päätteelle 3,50€ lippu on ok, koska en vaihda toiselle linjalle. Mielestäni sillä ei pitäisi olla merkitystä millä tavoin matkustan Kalkun päätteelle, hinnan Nokialle pitäisi olla sama.
 
Voit toki ja pitääkin ostaa 3,50 €:n lippu. Mutta ostamalla jo linjalla 17 1-2 vyöhykkeen 5 €:n hintaisen lipun pääset tunnin vaihto-oikeudella vaihtamaan linjalle 71.
 
Joo toki, mutta ajattelin sellaista tilannetta jossa mulla on esim. I-vyyöhykkeen kuukausilippu ja teen satunnaisen matkan Nokialle niin tulee halvemmaksi matkustaa Kalkun pääteelle kuukausilipulla ja ostaa 3,50€ lippu Nokialle. Ymmärsin ekasta viestistäsi että näin ei saisi tehdä?
 
Hetkinen... Onko jossain kerrottu, että "Kalkun" päätteeltä Nokialle (linjalla 71) voisi matkustaa Nokian sisäisellä kertalipulla? Käsittääkseni Kalkun päätepysäkki on Tampereella, ei Nokialla.

Linjan 1 pääte "Vatiala" eli Lentolan Prismalla on rehdisti Kangasalan puolella, jolloin sieltä linjalla 45 Kangasalan suuntaan kuuluukin saada 3,50 hintainen lippu. Itse kyllä myisin Kalkussa Nokian suuntaan viiden euron lipun ilman lisäohjeistusta, ihan "maalaisjärjellä"
 
Hetkinen... Onko jossain kerrottu, että "Kalkun" päätteeltä Nokialle (linjalla 71) voisi matkustaa Nokian sisäisellä kertalipulla? Käsittääkseni Kalkun päätepysäkki on Tampereella, ei Nokialla.

Palvelun tuottajan liikennetarkastajalta tänään maanantaina asiaa varmistaessani, hän vastasi ajomestarin kanssa ensin keskusteltuaan: "Kakkosvyöhykettä Nokian suuntaan siis 3,50 ja ykköstä Tampereen suuntaan 2,60." Tämän tiedon sain kesällä myös vanhemmalta kuljettajalta Nokialla.

Linjalla 17 pitää Kalkussa siis tarkastaa tulevien vaihtokertalipulla matkustavien taksa, että se on 5 € eikä 3,50 €, elleivät he tee paluumatkaa, jolloin luonnollisesti riittäää 2,60 €:n arvoinen lippu, joka on ostettu linjalta 17.

Kyllä näistä "maalaisjärjen" vastaisista käytännöistä pitäisi tiedottaa paremmin, ettei tulisi tilanteita, että taksa asiakkaan mielestä riippuu kuljettajan "pärstästä". :icon_frown:
 
Niin kauan kunnes toisin virallista tietä ilmoitetaan, Pitkästäniemestä Nokian keskustaan maksaa ainakin omalta osaltani sen 5 euroa, Pirkkalan ja Tampereen suuntaan 2,60 euroa, koska tämä on edelleenkin ainoa paikka, josta olen tästä kuullut. Rahastus menisi varsin villiksi, jos nettipalstojen kirjoitusten perusteella alettaisiin suorittamaan rahastusta. ;)

Ei riipu siis kuljettajan pärstästä, vaan siitä, mitä myyntiohjeessa mainitaan sekä muiden asiaan liittyviin dokumentteihin on kirjoitettu.
 
Samaa hieman yli kilometrin matkaa kuin mitä Järvensivuntietä olisi ollut (ja on) matkaa vaihtoehtoisiin kulkupisteisiin jos Järvensivun linja olisi lopetettu. Jostain syystä joku vastusti kovasti tätä lopetusta ja muistaakseni suurinpiirtein edellämainituilla kasvavilla siirtymisillä. Yleensä ihminen vähättelee muiden kokemaa harmia ja haittaa ja ylikorostaa itselle kohdistuvaa harmia ja haittaa.
Alhoniityn ja Järvensivun väestöpohjat ovat vähän eri kaliiberia.
 
Takaisin
Ylös