Linjastomuutokset 1.7.2014

http://joukkoliikenne.tampere.fi/me...tteet/yleisotilaisuus_hervanta_2013-11-06.pdf

Näköjään Hervannan kalvoista käy ilmi, että eräs vaihtoehto voisi olla Härmälä-Lentävänniemi. Tuo voisi tulla kyseeseen mikäli Härmälän/Pereen/Toivion alueella käytetään tuota 3-vaihtoehtoa. Oikeastaan odotan tuota viimeistä infokalvoa eniten, siinä kun käy lopultakin ilmi miten linjasto mahdollisesti kytkeytyisi itäpuoleen...
 
Loistavalta idealta vaikuttaisi linjan 30 kaksi haaraa! 23:lle saattaisi tulla ehkä liikaa kiertoa, mutta ainakin yhteydet Hervantakeskukseen paranevat. Vaihtoehto 1 vaikuttaa parhaimmalta. Mielenkiintoiseksi sen tekee 23:n ja 30:n vanhojen päätepysäkkien uudelleen käyttöönottamista (Muroleenkadun kerrostalojen pihalla ja Siltastenlahden kääntöpaikka) Vaihtoehto 2 hyvinkin sekavalta, parempi olla koskematta 30:n reittiin Arkkitehdinkadulla. 39:n pääte tuossa kuvassa vaikuttaa epäilyttävältä, ei ainakaan tuohon kohtaan saa mitenkään kääntöpaikkaa, ellei autotalleja pureta..
 
Mikä järki tuossa on että 23:sen "lenkki" on näissä uudemmissa ehdotuksissa käännetty, sakkokierros Duon kautta suurelle osalle Länsi-Hervannasta keskustaan matkustaville? Loogisemmalta vaikuttaisi että kierros ajettaisiin toiseen suuntaan, päättärinä Hervantakeskus.
 
Mikä järki tuossa on että 23:sen "lenkki" on näissä uudemmissa ehdotuksissa käännetty, sakkokierros Duon kautta suurelle osalle Länsi-Hervannasta keskustaan matkustaville? Loogisemmalta vaikuttaisi että kierros ajettaisiin toiseen suuntaan, päättärinä Hervantakeskus.
Tää on hyvä kysymys. Mun mielestäni olisi ihan fiksua sellainen, jossa Länsi-Hervannasta pääsisi aina suoraan keskustaan, ja takaisin palattaisiin Hervantakeskuksen kautta, jolloin töistä etc. palatessa olisi näppärä käydä asioilla Duossa tai muissa Hervannan keskustan kaupoissa ja jatkaa seuraavalla 23:lla kotiin (jolloin ei tarvitse raahata painavia kasseja pitkin Hervantaa). Linjan 6 reitti olisi samalla hyvä laittaa kulkemaan 23:n kanssa yhteistä reittiä, itse asiassa koko linja kannattaisi pilkkoa kahtia länsi- ja itäpään linjoiksi.
 
Viimeisin aivoriihi: http://goo.gl/maps/DQpUE

Tuossa reitit Hervannassa voivat olla toisinkin, Arkkitehdinkadulta kun ei tosiaan kääntöpaikkaa löydy eli sellainen pitäisi sinne tehdä. Melkein voisin olla sitäkin mieltä, että mikäli 13:n reittiin ei kosketa, voisi sitä siltikin tihentää kulkevaksi 10 min välein ruuhkassa aina Lamminpäähän asti. Nytkin sinne suunnalle on laitettu lisälähtöjä. Tässä tapauksessa 23 jatkuis Lentävänniemeen. Näiden kahden linjan myötä Tieteenkadulla vuoroväli tihenisi 5 minuuttiin ruuhkassa. Vastaavasti linja 30 jäisi sitten kääntämään Keskustorilla, tai sitten jatkuisi Kalkkuun. Tämä puolestaan jättäisi Tampellan "tyhjäksi" reitistä.

Kartasta puuttuisi vielä jonkinlainen ratkaisu Vähäniemenkadun ja Reuharinniemen osalta, jonne ehkä tarvis kuiteski jotain mikäli runkoreitti siirtyy sieltä pois.
 
Mitä mieltä olette linjan 27 (säilyy ilmeisesti pitkälti entisellään?) oikaisemisesta Lielahdessa Enqvistinkadulle linjan 21 tapaan? Kokemusteni mukaan Harjuntaustan kautta kiertäminen tuo kaksi ruuhkaista ja tiukkaa käännöstä lisää ja yhdet liikennevalot. Enqvistinkadulle saataisiin hyvä vuoroväli kahdella+yhdellä (Y35) linjalla ja vastaavasti 16 ja 7 kiertäessään Lielahden muodostaisivat toisen runkoreittitarjonnan.

Enqvistinkadulta ei ole kohtuuton kävelymatka Harjuntaustalle ja kävelymatka Sellukadun puolelle lyhenee. Lisäksi kadulla on paremmat pysäkkiympäristöt, varsinkin jos Sellukatu saa kauan odottamansa katoksen takaisin siirron jäljiltä.

-----
Olen myös pohtinut samaisen linjan siirtoa Hämeenkadulta Satakunnankadulle. Reitti jatkuisi selkeämmin ja virtaviivaisesti Amurin läpi ja hankalat käännökset Hämeenpuistossa jäisivät pois. Samalla pohjoiskeskustaan saataisiin ympäriviikkoinen liikenne.
 
Muuten erinomainen ehdotus mutta en jättäisi Harjuntaustaa pois. Vai pitäisikö sitten 21 siirtää harjuntaustaa pitkin kulkemaan, ei olisi paha idea loppujen lopuksi (vaikka ajoaika saattaa hieman tulla vastaan).
 
Muuten erinomainen ehdotus mutta en jättäisi Harjuntaustaa pois. Vai pitäisikö sitten 21 siirtää harjuntaustaa pitkin kulkemaan, ei olisi paha idea loppujen lopuksi (vaikka ajoaika saattaa hieman tulla vastaan).
Eli siis Harjuntaustalta poistuminen on muuten erinomainen ehdotus, mutta et jättäisi Harjuntaustaa pois?
 
Linjan 21 siirrossa ei ole ainakaan mitään järkeä. Sille tulisi reittiin mutkia kohtuuttomasti, sillä nyt reitti kulkee suoraviivaisesti Lilelahden läpi Myllypurolle asti. Samalla matka-aika Ikurista, jota palvelee käytännössä vain 21, kasvaa helposti liian pitkäksi.
 
Olisiko nyt samalla aihetta tarkistaa hieman linjakilpien määränpäätekstejä enemmänkin? Esimerkiksi 29:llä on itään päin ajettaessa määränpäänä Linnainmaa, mutten itse lähtisi sinne pyrkivää opastamaan tuolle linjalle, koska:

a) sinne menee suorempiakin vuoroja suoraa Teiskontietä ja Mäentakusenkatua (16/18),

b) iso osa Linnainmaasta on Lahtomäenkadusta itään päin.

Parempi kilpi voisi olla joko "PAPPILA" tai ennen kasilla ollut "KOILLISKESKUS".

Samaa kastia edustaa 16:n Leinola-kilpi. Okei, vanha päättäri ehkä teknisesti on Leinolaa, mutta valtaosa kyselijöistä on tässäkin tapauksessa matkalla nimenomaan Leinolankadulle.

Jälkimmäinen ehkä korjaantuu kesällä, tosin.
 
Yhtä hyvin 29:llä voisi olla myös KISSANMAA tai TAKAHUHTI. Joskin se lienee vastoin JOLI:n periaatteita jos yhdelle riville linjakilvessä laitetaan useampi määränpää, joten ei onnistu. :D Koilliskeskusta en laittaisi kilpiin, sillä pääseehän sinnekin nopeammin linjoilla 16, 18 tai 28. (vaikka se kuvaakin paremmin päätepysäkin paikkaa)
 
Eli siis Harjuntaustalta poistuminen on muuten erinomainen ehdotus, mutta et jättäisi Harjuntaustaa pois?
Oli juu hieman epäselvä teksti mutta tarkoitin sitä että jos 27 otetaan pois Harjuntaustalta niin joku toinen linja pitäisi saada tilalle.
 
Takaisin
Ylös