Linjastomuutokset 1.7.2014

Toivoisin että tämä idea päätyisi suunnittelijoille asti. Kävelymatkat Enqvistinkadun ja Harjuntaustan välillä ovat mitättömät verrattuna aikasäästöön, joka suoremmalla reitillä saadaan. Lisäksi Enqvistinkatu sopii paremmin joukkoliikenteelle pysäkkiympäristöineen, varsinkin jos Sellukadulle saataisiin se odottamansa pysäkkikatos.
 
Toivoisin että tämä idea päätyisi suunnittelijoille asti. Kävelymatkat Enqvistinkadun ja Harjuntaustan välillä ovat mitättömät verrattuna aikasäästöön, joka suoremmalla reitillä saadaan. Lisäksi Enqvistinkatu sopii paremmin joukkoliikenteelle pysäkkiympäristöineen, varsinkin jos Sellukadulle saataisiin se odottamansa pysäkkikatos.

Yhdelle reittikadulle tuskin kaikkea saadaan keskitettyä, mutta kun liikenne menisi edes kahta reittikatua kolmen sijaan, olisi lopputulos varmasti parempi. Sen mitä 27:lla olen kulkenut, sillä kyllä on selvästi asioimistarvetta sekä Ryydynpohja-Citymarket että Citymarket-Hyhky väleillä, mutta siirtäisin ilomielin 27:n pois pujottelemasta tuolta osuudelta.

Sinänsä ihme homma, että tuo Lielahdenkadun ja Paasikiventien risteyksessä oleva pikavuoropysäkki Tampereen suuntaan tuntuu olevan hankala saada Jolin käyttöön. Pysäkkimerkin väristä se tuskin voi olla kiinni, esim linjalla 7 autot kun stoppaavat Siivikkalan puolella juurikin sinisillä pysäkeillä. Linjan 50 aikaan siinä toki pysähyttiin tarvittaessa, jos asiakas niin tahtoi. Lähinnä mieleen tulee yhteydet Lentävänniemen/Niemen/Lielahden alueilta Ikaalisten suuntaan, toisaalta onhan tässä ihan kiva vaihtaa myös Helsinkiin meneviin busseihinkin ja kävelymatkaksi muodostuu 0 metriä.
 
Tekisin itse tämän linjojen keskittämisen siirtämällä 27:aa. Linjan 21 siirrossa ei ole järkeä, sillä sen reitti on nyt todella suoraviivainen. En koskisi ollenkaan 16:aan tai 7:ään, sillä nekin toimivat nyt hyvin ja palvelevat hyvin Kruunukalusteen seutua korvaten 27:n sillä alueella.

Lopputuloksena linjan 27 nykyinen hyvin hidas ja kiertelevä reitti oikenisi hieman matka-ajan lyhetessä, Lielahteen muodostuu kaksi joukkoliikenteen laatukäytävää ja linjan 27 matkustajat saavat paremmat pysäkkiympäristöt.
----
Vielä Satakunnankadulle siirrosta. Perustelen tätä tosiaan sillä, että pohjoiskeskustaan halutaan lisää liikennettä ilmeisesti myös jatkossa. Linja 27 palvelee kohtuullisella vuorovälillä, ja lisäksi sen reitti jatkuisi luontevasti nykyistä linjausta pitkin Amurin läpi.

Ongelmana näen, että tämä saattaisi edellyttää linjojen 17 ja 25 kehittämistä. 25:llä autot tuntuvat olevan ääriään myöten täynnä Sammonkadun suuntaan jo nyt työmatkaruuhkissa ja ei 17:llakaan tilanne paljoa helpompi ole. Jos 37:n lisäksi myös 27 alkaa kulkea eri reittiä, on Sammonkadulle lisättävä joko uusi linja, tihennettävä nykyisten vuorovälejä tai ottaa linjalle 25 isompaa kalustoa.
 
Paljon saataisiin jo sillä aikaan, kun 27:aa synkattaisiin vähän paremmin 17 ja 25 kanssa. Nykyisellään kun tilanne usein on se, että 27 ajaa molempiin suuntiin peräkkäin jomman kumman linjan kanssa, yleensä tyhjillään. Toki ihan tasan sitä ei 30 minuutin vuorovälillä saa limitettyä, mutta uskoisin, että nykytilaan verrattuna jotain saataisiin tehtyä, kun joustettaisiin sitä iänikuisesta tasaminuuttikäytännöstä.
 
Nykyisellään kun tilanne usein on se, että 27 ajaa molempiin suuntiin peräkkäin jomman kumman linjan kanssa, yleensä tyhjillään.

Arkisin aamuruuhkan alusta iltaruuhkan loppuun asti molempiin suuntiin joka toinen 27 menee lähes yhtä aikaa 17:n kanssa ja joka toinen 25:n kanssa. Käytännössä ne siis yleensä ketjuuntuvat.

Perusongelma tietysti tulee jo siitä, että 27:lla on tuohon aikaan eri vuoroväli kuin 17:lla ja 25:llä. Iltaisin ja viikonloppuisin tahdistus toimiikin paremmin, kun kaikilla noilla linjoilla on 30 min vuoroväli.
 
http://joukkoliikenne.tampere.fi/me...tteet/yleisotilaisuus_lielahti_2013-11-13.pdf

Arvasinhan että 28 on vedetty Lielahden suunnan suunnitelmiin mukaan. Vartin välein kulkeva linja ei taida kuitenkaan olla riittävä palvelemaan Lentävänniemeä ruuhkassa. Kävi miten kävi, paras vaihtoehto olisi mielestäni jokin 10 minuutin välein kulkeva linja vahvistettuna toisella kokopäiväisellä linjalla Reuharinniemestä Vähäniemenkatua ja Pohtolankatua.

Toisaalta tuohon kakkosvaihtoehtoon kävisi Lentävänniemeä palvelemaan linjat 1 ja 12 (tai sitten jokin näistä Hervannan linjoista jos/kun niitä pilkotaan), näistä toinen ajelisi Niemenrannan ja toinen Vähäniemenkadun kautta. Silloinkin reitti olisi syytä kulkea Pohtolankatua, miksi kierrättää autot hidasta reittiä Possilankadun kautta...
 
Viimeksi muokattu:
Possilankadun vaihtoehdossa on toivottavasti taka-ajatus, että linjan 27 reittiä muutettaisiin tämän myötä. Ihmettelen yllättävän alhaisia vuorovälejä. Tilanne näyttäisi huononevan nykyisestä, jos Niemenrantaa ja Reuharinnniemeä ei lasketa.

Hyvä, että mukana oli myös kysymys Lielahden liikenteen selkiyttämisestä. En päässyt paikalle, mutta joku paikalla ollut voisi varmaan kertoa mitä mielipiteitä paikalla heräsi?
 
Alhaisia tiheyksiä voi selittää se, että Tampereen kaupungilla on edessä aika kovat säästöpäätökset.

Ne koskevat myös joukkoliikennettä.

Pormestarin talousarvioesityksessä säästöpäätösten teko jätetiiin lautakuntien harteille. Eli leikkausten vaikutukset käytännössä alkavat pikku hiljaa selvetä, kun säästöjen seurauksia aletaan purkaa kentälle.
 
Vartin välein kulkeva linja ei taida kuitenkaan olla riittävä palvelemaan Lentävänniemeä ruuhkassa. Kävi miten kävi, paras vaihtoehto olisi mielestäni jokin 10 minuutin välein kulkeva linja vahvistettuna toisella kokopäiväisellä linjalla Reuharinniemestä Vähäniemenkatua ja Pohtolankatua.
Mitä itse tota kalvosettiä tuijottelen, niin juuri näin on käymässä: Federleynkadun kautta tuodaan vaihtoehdossa 1 10 minsan välein kulkeva runkolinja ja Vähäniemenkadulla palvelee puolen tunnin välein bussi, joka on Pohtolankadulla synkattu yhteen Siivikkalan kanssa, ja kakkosvaihtoehdossa tarjoillaan kompromissinomaisesti vartin välein kummallekin kadulle bonarina Vähäniemenkadun linjan reitti Possilankadun kautta Y35:n tapaan.

Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta jälkimmäisen eduksi voitaisiin argumentoida se, että Niemen alueen joukkoliikennettä ei vähennetä šokeeraavasti 7 vuorosta ruuhkatunnista kahteen. Itse ehkä veisin kakkosvaihtoehdossakin tuon sinisen linjan Pohtolankadun kautta, koska sekä pysäkeiltä 1031 että 1029 tulee kohtuullisen hyvin matkustajia läheisen taloyhtiöasutuksen ansiosta.
 
Lielahden osalta suunnittelu tuntui olevan kaikken keskeneräisin. Mitään konkreettista ei vielä ollut valmiina.

Paikalla ollut väestö oli hyvin eläköitynyttä ja suurimmat huolet tuntui olevan, kuinka he pääsevät joskus labraan. Tai voisiko eläkeläisten arvolipun -50% hintaa jatkaa vielä tunnilla eteenpäin klo 15 asti, että voisi kulkea bussilla (ilmeisesti bussia ei voi käyttää, jos siitä maksaa normaalin asiakasmaksun).

Esittelytilaisuus ei antanut vastauksia 16:n korvaajan osaltakaan, kulkisiko reitti Sepänkatua, Kortelahdenkatua vai jopa Hämeenpuistoa. Reittien selkeyttämisen sijaan yleisöstä tuli sangen lennokkaitakin ideoita, että Niemenrannan tarjontaa voisi hoitaa Siivikkalan linjalla Pohtolankatu - Vähänniemenkatu - Lentävänniemen koulu - Lielahdenkatu.... ja kun Häyrynen epäili Pohtosillan asiakkaiden halukkuutta tällaiseen kiertoon tarjottiin jo kompromissina puolivälistä Isoniemenkadun kautta Lielahdenkadulle.

Itse alan kannattamaan 30:n jatkoa Lentävänniemeen ja 28:n Siivikkalaan, etenkin jos jälkimmäinen tuo myös mukanaan suuremman kalustokoon (nykyisellään etusiltaa myöten täynnä olevat aamulähdöt eivät oikein houkuta matkaamaan). Amurin hoitoon toivon jotain muita ratkaisuja, kuin Lielahden linjoilla turhia koukkausia.

Joitakin muita esilletulleita asioita:
- miksi viimeisten bussien on lähdettävä klo 23:10 torilta, jos töistä pääsee klo 23, on hyvin hankala keretä kyytiin. Voisiko vaikka ajatella 23:15 ?
- Ryydynpohjaan lähtee viimeinen auto liian aikaisin. Teatterista tullessa on pakko kävellä koululta.

Eipä tuo ilta oikein antanut mitään. Odotellaan tarkempia suunnitelmia tyrmättäväksi.
 
Joukkoliikenneuudistuksista julkaistiin tietopaketti tänään joukkoliikenteen sivuilla (http://joukkoliikenne.tampere.fi/fi/muutokset-tampereen-seudun-joukkoliikenteessa-1.7.2014.html).

Mielenkiintoisia poimintoja:
- Linjan 30 jatko Lentävänniemeen on hyväksytty ainakin jollain tasolla. Ainakin sen verran, että se on päätynyt reittikarttaan asti (30 ja 30R). Mitään muita muutoksia ei ole toisaalta tehty, ja reittikin kulkee vielä tuttuun tapaan Niemen läpi.
- Nykyisestä linjasta 7 ei taida olla paljoa jäljellä parin vuoden päästä. Tällä työnumerolla olevaa linjaa aiotaan jatkaa Pirkkalan Kyöstiltä Nokialle asti ainakin jollain palvelutasolla. Suora yhteys Hervannan ja Nokian välillä on näin ollen häviämässä?
- Seiskaan liittyvät kokonaisuudet suunnitellaan tämän vuoden aikana. Seiskan kohdalla on mielenkiintoinen myös linjan reitti Kurikan ja Kyöstin välillä: se kulkee Suupantien sijasta suoraan Naistenmatkantietä pitkin. Tämä toki saattaa vielä muuttua jatkosuunnittelussa.
- Linja 26 siirretään suunnitellusti Höytämöön. Linja 36 ajaa sen sijaan jatkossakin nykyiselle Multisillan päätepysäkille.
- Ykkösvyöhykkeen tunnus on vaaleanpunainen ympyrä, kakkosvyöhykkeen sininen neliö ja kolmosvyöhykkeen oranssin kolmio. JOLI:n FB-sivuilta löytyy tästä markkinointikuvakin.
- Linjan 16 vuorot siirtyvät pääosin pois Piettasenkadulta. Jonkinnäköinen vuorotarjonta kuitenkin ilmeisesti säilyy.

------
Edelliseen viestiin: Miten hoitaisit sitten Amurin liikenteen? Linja 27 kerää lähes aina 5-10 ihmistä Amurista, kuudestatoista minulla ei ole tarkempia tilastotietoja. Kieltämättä 16:n reittiin tulee mutkia varsinkin ajettaessa pois keskustasta Mustalahden kohdalla.

Yksi vaihtoehto voisi olla, että 16 ja 20 vaihtavat paikkoja tällä alueella. Näin Annalasta tulisi myös vuoden tauon jälkeen yhteys Metsolle. Tämä tosin edellyttäisi ainakin 20:n sunnuntailiikennöintiä ja kääntöpaikan perustamista/keksimistä Amurin pohjoisosiin.

Seiskaa/28:a en laittaisi Amuriin, sillä reitti on muutenkin jo tarpeeksi pitkä.
 
Viimeksi muokattu:
Härmälän tilaisuudessa Häyrynen totesi, että Nokian ja Hervannan välinen suora yhteys lakkaa. Nykysen 65 linjan käyttäjistä vain muutama tulee Nokialta saakka. Suurin osa tulee Pirkkalasta.
 
Linja 16 ja 18 todennäköisesti vaihtavat Linnainmaalla paikkaa. Eli 18 alkaa kulkemaan Piettasenkadun kautta. Palvelutaso ei siis juurikaan tipu, ainoana miinuksena suhteellisen pitkä kävely Piettasenkadun keskeltä Tuluskadun pysäkille hiljaiseen aikaan. Suurin osa käyttäjistä asuu kuitenkin Piettasenkadun varrella, silti reitti viedään hiljaisemman vaihtoehdon mukaan.

(Muutaman vuoden empiirisen tutkimuksen perusteella Mäentakusenkadun lenkiltä nousijamäärä on useimmiten pienempi kuin Piettasenkadun pätkältä.)
 
Näyttäisi pikemminkin siltä, että linja 37 tai osa 18:n vuoroista ohjataan Piettasenristille. Katu on nimittäin värjätty "ei liikennettä kaikkina viikonpäivinä" -värillä.
 
Takaisin
Ylös