Linjastomuutokset 1.7.2014

Edellisen ideoinnin jatkoksi voisi esittää, että linjan 30 tilalle Lentävänniemeen vedettäisiinkin linja 23. Sillä on nykytilanteessa linjan 16 kanssa sopivampi aikataulukin. Eihän Lentävänniemeen tarvitse missään nimessä vartin vuoroväliä esimerkiksi pyhinä. Mikäli Vähäniemenkadun tarjonnan hoitaisi linja 27 kuten ehdotin, voisi 23 ajaa suoraan Lielahdenkatua. Tihentämällä ruuhka-ajan vuorovälin 10 minuuttiin täsmäisi se porrastuksen kannalta kaavaillulle linjan 13 (14) muutokselle Tieteenkadulla, jonka ansiosta ko. kadunpätkällä vuoroväli kohoaisi parhaimmillaan tasaiseen 5 minuuttiin. 10 minuutin vuoroväli täsmäisi myös sen ajatuksen kanssa, että reitti siirtyisi Sammonkadulle. Vastaavasti päiväsaikaan 20 minuutin vuorovälillä, kuten kuukanko huomautti, aikataulut on mahdollista porrastaa myös linjojen 17 ja 25 kanssa.

Mielenkiintoisia ideoita, mutta toistan aiemman kysymykseni: onko 28 tarkoitus tässäkin suunnitelmassa jatkaa Siivikkalaan? Ongelmana tässä näen Ryydynpohjan ja Siivikkalan palvelutason romahtamisen, varsinkin kun sunnuntailiikenne jätettäisiin kokonaan pois (vaikka Lintulammella taso paranee). Lisäksi matka-aika erityisesti Siivikkalasta kasvaa.

Laita ajatusta ihmeessä eteenpäin ja korosta huolta linjan 30 kapasiteetin riittävyydestä.
 
Mielenkiintoisia ideoita, mutta toistan aiemman kysymykseni: onko 28 tarkoitus tässäkin suunnitelmassa jatkaa Siivikkalaan? Ongelmana tässä näen Ryydynpohjan ja Siivikkalan palvelutason romahtamisen, varsinkin kun sunnuntailiikenne jätettäisiin kokonaan pois (vaikka Lintulammella taso paranee). Lisäksi matka-aika erityisesti Siivikkalasta kasvaa.
No esimerkiksi linja 28. Kyllähän sille 30 min vuoroväli pääosin riittää, tosin erityisesti arkisin aamuruuhkassa olisi tarpeen vähintään 3 lähtöä tunnissa Siivikkalasta lähinnä Pohtolankadun takia. Voihan 31 kulkea tunnin välein pyhinäkin Keskustorin ja Ryydynpohjan välillä jos tarve vaatii.
 
Edellisen ideoinnin jatkoksi voisi esittää, että linjan 30 tilalle Lentävänniemeen vedettäisiinkin linja 23.
Tässä on se ongelma, että 23:sta ei ole Lentävänniemen suunnassa asuville juuri mitään hyötyä. Opiskelijankadun varressa ei ole juurikaan työpaikkoja ja erityisesti Hermiaan jää pitkä matka. 30 menee jo käytännössä Hermian vierestä.
 
Tässä on se ongelma, että 23:sta ei ole Lentävänniemen suunnassa asuville juuri mitään hyötyä. Opiskelijankadun varressa ei ole juurikaan työpaikkoja ja erityisesti Hermiaan jää pitkä matka. 30 menee jo käytännössä Hermian vierestä.

Niin no, onko toisaalta sellaisiakaan kulkijoita, jotka ajaa lännestä itään tai toisinpäin? Nykyisinkin esim 16:lla auto on käytännössä tyhjentynyt rautatieasemalla niistä matkustajista jotka ovat Lielahdessa viimeistään nousseet kyytiin. Uusi porukka tulee sitten Amurista ja muutamalta muulta keskustapysäkiltä jotka jatkaa edes Taysille.

Näissä suunnitelmissa ainakin itseäni harmittaa tuo, että entisestään kurjistetaan yhteyksiä Pyynikintorin ja linja-autoaseman välillä. Itselleni sopii toki 23 Lentävänniemeen, jos se tuo vaihdottomat yhteydet etelään. Linjaa 30 kannatin sillä varauksella, että se kulkisi Iidesrantaa pitkin. Tuo Sammonkatu vaan tyrmäsi lopullisesti.
 
Kutoslinjan muutoksista oli tänään Aamulehdessä laskujeni mukaan jo kolmas negatiivissävytteinen palaute. Onkohan JOLI tutkinut lainkaan sellaista vaihtoehtoa, että Hervanta-Pirkkala -väli hoidettaisiinkin jatkamalla linjaa 38? Perustelunahan muutokselle oli näiden kahden linjan yhteinen reitti Kaukajärveltä Hervantaan, mutta voisihan tämä yhteinen reitti kulkea Itä-Hervannan kauttakin. Hervantakeskukselta linja 38 vain jatkaisi suoraan valtaväylää ohitustielle ja sieltä Pirkkalaan. Matkan varrella olisi vielä erilaisia reittivaihtoehtojakin. 1) Linja voisi poiketa Lahdesjärvellä TAKK:lla, jonne ainakin Hervannasta varmastikin olisi kulkijoita. 2) Lahdesjärveltä olisi myös mahdollista ohitustien sijaan ajaa Ikean ohi Lempääläntielle ja sieltä Rukkamäentie - Ilmailunkatu, Pirkkahallin ohi Partolaan jne. Pirkkalaan. Ainakaan ruuhka-aikoina tämä reitti ei lienisi paljoakaan ohitustietä hitaampi, mikäli se ruuhkautuu. Lisäauto tuonne voitaisiin ottaa ehkäpä linjalta 24, kun Itä-Hervantaa sitten palveltaisiin noiden kahden poikittaislinjan avulla tiheämmin. Tosin koska en ikinä käytä linjaa 24, en tiedä mikä on Tampellan ja Hervannan välinen palvelutarve, eli ovatko autot miten täynnä tuolla välillä...
 
Linjakartassa on joitakin kysymyksiä herättäviä asioita. Sellainen on esim. linjan 8 itäpää. Tummanvihreä väri kun loppuu Risson risteykseen, mikä herättää kysymään että ajetaanko osa vuoroista sinne, vai käykö osa vuoroista siellä vain kääntymässä kuten oli suunniteltu. No, kunhan lautakunnan esityslista tulee nähtäväksi, löytyy sieltä tarkemmin infoa.

Kolmoslinjalla Lentävänniemessä on sellainen ominaisuus, että mutkat on vedetty kunnolla suoriksi eikä käydä edes Männistönkujalla (paitsi Vähäniemenkadun kautta ajavat vuorot). No, ei liene pitkäaikainen ratkaisu, koska hyvinkin Lielahdenkadun siirto saattaa alkaa jo keväällä/kesällä. Asemakaava on tällä hetkellä ilmeisesti nähtävillä.
 
Ovat sitten palauttaneet edellisestä suunnitelmasta poiketen linjan 65 kulkemaan moottoritietä. Käsittämätöntä ja todella tyhmää.
 
Onneksi saatiin Piettasenkadulle kulkemaan tuo 8, saa nähdä miten yöliikenteen kanssa käy.

Numeroiden muistiin saaminen vie varmasti aikaa, siinä ollaan sitten muutama viikko ihan ulapalla niiden kanssa.
 
Eiköhän se numerointi onnistu, kunhan otetaan mallia HSL:stä tiedotuksesta = värikkäitä julisteita tärkeimmille pysäkeille. Mahtavaa, että uskallettiin ottaa askel kohti runkolinjanumerointia!

Linnainmaan liikenne onnistuttiin pelastamaan kaikkien osalta, loistojuttu. Samoin Pereen liikenteen epäilyttävä seiskalinja järkevöitettiin ja samalla saatiin keskustan läpi kulkeva linja yhdistämällä vanhaan kolmoseen.

Joitain tyhmiäkin muutoksia tehtiin, kuten:
- Itse olisin jatkanut 29:n Rissoon ja antanut uuden kasin mennä Piettasenkadun kautta jokaisella vuorolla suoraan Atalaan. Kaikki haarat aiheuttavat tunnetusti harmaita hiuksia...
- Itse pidin kovasti uudesta Pirkkala-Hervanta-TAYS-välisen alueen linjastosta, joten on valtava pettymys nähdä, että 65 pistetään kiemurtelemaan ensin Pereeltä Partolan mutkien kautta moottoritielle palvelemaan ei-ketään. Edellisessä suunnitelmassa reitit olivat suoria ja samalla palveltiin Härmälää. Pirkkalasta tulee paljon opiskelijoita ja ilmeisesti jonkin verran työväkeäkin Koivistontien ammattiopiston suuntaan, joten linja olisi palvellut heitäkin paremmin.
- Pelkäsin, että Pyynikintorille jäisi vain kakkonen, onneksi 20 siirrettiin Pyynikintorille. Sen sijaan ihmetyttää, miksi monet linjat jätetään ruuhkaiselle Keskustorille. Ainakin linja 60 tulisi ehdottomasti siirtää Pyynikintorille, sillä se säilyttäisi edes jonkun yhteyden Pirkkalan keskustan alueilta Koskipuiston länsipuolelle.
- Amurin palvelutaso huonenee, vaikka muuta väitetäänkin.
- Pahimmat yskäisyt aiheutti kuitenkin Lielahti ja erityisesti Siivikkalan linja, joka nyt nopeana ja pitkänä linjana muutetaan hitaaksi ja pidemmäksi linjaksi. Siirtäkää herran jumala nyt ne linjat pikkuiselta Harjuntaustalta (katu) pois nopeammalle Enqvistinkadulle.
 
Linjan 65 olis voinut ainakin linjata tekemään lenkin Lahdesjärvellä TAKK:n kautta. Sinne olisi varmaan ainakin Hervannasta menijöitä. Pirkkala-Koivistonkylä menee toimivasti vaihtoyhteytenä Vihilahdesta.
 
Linjan 65 olis voinut ainakin linjata tekemään lenkin Lahdesjärvellä TAKK:n kautta. Sinne olisi varmaan ainakin Hervannasta menijöitä. Pirkkala-Koivistonkylä menee toimivasti vaihtoyhteytenä Vihilahdesta.

Vaihto toimii suuntaan Pirkkala-Koivistonkylän suunta hyvin, mutta toiseen suuntaan vaihtomatka on melko pitkä. Ja onhan suora yhteys aina mukavempi, kun yhteydelle tuntuisi ainakin ruuhka-aikaan olevan kysyntää. Härmäläläisillehän tämä on isoin menetys, kun hyvää yhteyttä Hervannan suuntaan ei tulekaan.

Sääliksi käy Etelä-Härmälässä asuvia. Eikö Ilmailunkadun länsipäähän saataisi 1-2 pysäkkiparia? Pirkkahallin kohdalle se pitää tehdä joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Pahimmat yskäisyt aiheutti kuitenkin Lielahti ja erityisesti Siivikkalan linja, joka nyt nopeana ja pitkänä linjana muutetaan hitaaksi ja pidemmäksi linjaksi. Siirtäkää herran jumala nyt ne linjat pikkuiselta Harjuntaustalta (katu) pois nopeammalle Enqvistinkadulle.

Lielahtelaisena jotenkin osasinkin odottaa, että tänne ei lopulta mitään parannusta saada. Siinä missä suorat yhteydet Hatanpään valtatielle lakkaavat ja Pyynikintorin seudulle huononevat, jatkuu tämä Harjuntaustan sekoilu edelleen. Ei taida missään muualla Tampereella kolmella samansuuntaisella vierekkäsellä kadulla olla bussiliikennettä tällain hajautettuna.

Linjanumerointiin vielä ... onko tuossa sittenkään mitään järkeä, että Y35 on tosiaan Y35, eikä vain 35? No, säästetään siinä todennäköisesti pysäkkien päreitä vaihtavalta porukalta vähän työtä.
 
Ei sitä varmaan enää Y35:ksi numeroitaisi. Kuukausi sitten linjaa oltiin vielä lakkauttamassa, mutta ilmeisesti se säästyykin?

Samoin 13:n apulinja 14 hävisikin Petsamoon ja Pereelle ja Ruutana-Eteläpuisto-linja liikennöisi myös viikonloppuisin.
 
Takaisin
Ylös