Linjastomuutokset 1.7.2014

Suurimman osan päivästä pari 22:n autoa makaa Paunun pihassa jouten, tuleva 7 ei vaadi teliautoa, maaseutukäytössä oleva tummansininen teli vapautuu sekin kun nykymuotoinen lempäälä-nokia loppuu. Kun vielä otetaan huomioon tulossa olevat telit. Nokian mt vuoroihin ja linjalle 1, niin sopivilla autokierroilla 17 onnistuu.
 
Vaan kun ei kumpikaan näistä. Kuten aiemmin tässä ketjussa on mainittu, on linja 17 osa isompaa pakettia, johon kuuluvat myös linjat 20 ja 22, eli yhteensä alunperin 16 auton liikenne. 17 tarvitsee 2-3 autoa lisää, joten tässä suhteessa kohteeseen mahtuu tällainen suoritelisäys. Toisin sanoen linjalla nähtäneen edelleen vain länskäreitä, mahdollisesti myös paunulaisiakin. Toivottavasti vain tajuavat antaa tuolle ajoaikaa arkisin 1 h 10 min per linjasivu, eli 7 autoa 20 min vuorovälin ollessa käynnissä. Samalla linjan 25 aikataulukin menis uusiksi Sammonkadun porrastuksen takia.

Ymmärsinkö oikein, että tämä edellyttää autojen vähentämistä joko 20:lta tai 22:lta?
 
Koska kutoselta poistuu Länsi-Hervannan kierto niin Hervannan sisäisten yhteyksien turvaamiseksi olisi hyvä jatkaa 23 ainakin Hervantakeskukselle asti.

Eppu sanoi:
Toivottavasti vain tajuavat antaa tuolle ajoaikaa arkisin 1 h 10 min per linjasivu, eli 7 autoa 20 min vuorovälin ollessa käynnissä. Samalla linjan 25 aikataulukin menis uusiksi Sammonkadun porrastuksen takia.

Kun 30 tulee Sammonkadulle 10 min vuorovälillä niin 17:aa ja 25:aa tuskin kannattaa enää kauheasti porrastaa keskenään, paitsi ehkä hiljaiseen aikaan.
 
Kun 30 tulee Sammonkadulle 10 min vuorovälillä niin 17:aa ja 25:aa tuskin kannattaa enää kauheasti porrastaa keskenään, paitsi ehkä hiljaiseen aikaan.
No ei Sammonkadun takia tarvii, mutta Sammon valtatien/Jankan takia jo tarviikin.
 
Ymmärsinkö oikein, että tämä edellyttää autojen vähentämistä joko 20:lta tai 22:lta?
Ei vaan tilaaja on sopimuksessa varannut oikeuden vähentää tai lisätä liikennettä tietyn määrän ja tuottajan pitää pystyä se tekemään. Paunun puolelta vapautuu heinäkuussa pari teliä muihin tehtäviin kun seiskalle ja runkolinjoille ei tarvita. Ne ja Länsilinjojen nykyiset linjan 17 autot saattaa riittää. Ja saahan niitä ruotsista lisää.
 
Yhteenvedossa sivulla 18 mainitaan myös: "Linjan 13 avuksi uusi linja 14 samalle reitille välille Hermia – Pyynikintori. Ruuhka-aikaan yhteisesti 10 min vuoroväli, muuten 20 min". Onkohan tosiaan noin, että Tohloppi, Lamminpää ja Vuorentausta pärjäävät kolmella vuorolla tunnissa?

Tullankohan tämä kilpailuttamaan vai tuleeko TKLn ajettavaksi? Onko mahdotonta tietää vielä?
 
Eihän rajanylitys automaattisesti tarkoita kilpailuttamista, jos on tarkoituksenmukaisempaa hankkia ajot omalta tuotannolta. Etenkään kun nykyisten kierrosten jälkeen tuskin paljoa halukkaita kilpailuun osallistujiakaan on jäljellä, isoilla yrityksillä kun ei isommin mielenkiintoa ole tänne suunnalle ollut aiemminkaan. Ensi syksyksi ei missään tapauksessa enää ehdi yhtään uutta kilpailutusta. Sen jälkeenkään en pidättelisi hengitystä noiden suhteen.

Ja valtaosa noista mainituista linjoista muutenkin kulkee Tampereen sisällä, vain toisessa päässä heiluria pyörähdetään naapurikunnan puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Paraneeko joukkoliikenteen palvelutaso esim. Härmälässä?

Nykytilanteessa Nuolialantietä keskustaan kulkee parhaimmillaan 13 autoa tunnissa (1, 11 ja 6x). Esitettyjen muutosten jälkeen tilanne lienee likimain seuraava: 8*1, 2*11 ja 60*1 = 11 autoa tunnissa. Minun laskuopilla jo nykyisinkin lähes tuulilasikuormassa kulkevien autojen vähentäminen kahdella ei voi tarkoittaa tamperelaisille parempaa joukkoliikennettä. Lisäksi pirkkalalaiset saavat lähtökohtaisesti istumapaikat ja aikatauluvarmuus vähenee.

Esitetty linja 7 on huono vitsi. Kenen idea on jättää Lentokentänkatu palvelematta ja ajatuttaa suuri osa matkustajista ylimääräisellä rautatieaseman lenkillä? Asuuko Pereessä joku vaikutusvaltainen henkilö, jonka etu on saada ekslusiivinen pikalinja kotiovelta rautatieasemalle?
 
Nyt kun tarkemmin tutkin karttaa, niin tuo Ruutanan-linjako on tarkoitus ajattaa suoraa Aitolahdentietä Sammon valtatielle? Tulee menettämään matkustajia Linnainmaalta.

Jaa miksikö? Valtaosa Sammonkadulle matkaajista nousee kyytiin nimenomaan Mäentakuselta, Leinolan koulun ympäristöstä. Vastedes tämä matka siis edellyttäisi vaihtoa Koilliskeskuksella, jonka nykyisillä pysäkkijärjestelyillä vaihto on kaikkea muuta kuin vaivatonta. Lisäksi matka-aika pidentyy. Rissoon vedettävä 29 helpottaisi vaihtoa hieman, olettaen, että reitti kulkisi Lahtomäenkadun kautta edelleen.

Tai voisiko Atanväylän ja Orimuskadun kautta 37:n reitille kulkeva 96 tulla kysymykseen?
 
No koko linjastoluonnos tuntuu väkisinpiirretyltä. Ehkä et osaa sijoittaa itseäsi Ruutanan/Suinulan matkustajapotentiaaliin, mutta he, jos ketkä arvostaisivat nopeaa linjaa 9-tien ja Teiskontien kautta. Tällaiset mäentakusenkadun matkustajat on ihan yhtä tyhjän kanssa, vaikka ajattelisitkin vain 37:n matkustajien näkökulmasta.

Koko Sammonkatu on näissä suunnitelmissa niin ylipriorisoitukohde, että sillä kadulla ei totisesti kaivata sellaista kapasiteetin parannusta mitä näissä dioissa tarjotaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:35 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:08 ----------

Paraneeko joukkoliikenteen palvelutaso esim. Härmälässä?
Paraneeko se oikein missään (paitsi näissä suunnitelmissa vain ja ainoastaan Sammonkadulla?

Esim Nokia-Tampere vuorojen määrä romahtaa alle puoleen ja samanaikaisesti Nokian maksuosuus nousee vähintään 300000€ vuodessa. Palvelutaso ei parane vaan heikkenee totaalisesti ja samalla on unohdettu mm Nokialta työssäkäyntiliikenne mm Pitkäniemeen. Jatkossa niinkin keskeiselle paikalle kuin Nokian keskustaan (Pirkkalaistori) ei pääse vaihdotta.

Samanaikaisesti Jolissa valehdellaan, että Nokian linjastolle on pakko tehdä näin, eikä ne voi enää kulkea Nokiantietä. No miksi ihmeessä ei voisi kulkea, jos ne ovat sieltä kulkeneet _aina_. Vaikka jatkossa ei enää lipputuloilla pelattaisikaan, voisi tarpeettomia Jolin linjoja raholassa heivata roskiin ja panostaa siihen, että Nokian linjasto kulkisi pääasiassa Nokiantietä. Mutta kun ei käy, jos ennen on linja-auto hakenut kotiovelta, niin jatkossa ollaan liitynnän ja kerran puolessa tunnissa kulkevan yhteyden varassa, kun liikennöitsijä ihan oikeasti ajatteli asiakkaita. No, ehkä näemme Nokialla vielä totaalisen asiakasromahduksen.

Pirkkalassakaan ei parane muuta kuin taksan suhteen. Asuin Kyöstillä 2003 - 2007 ja sinä aikana totisesti arvostin VTK ja KTV -ratkaisuja. Nyt tämä tehokas systeemi halutaan väkisin purkaa ja Kyöstiltä kulkee jatkossa vuoroja ei minnekään, tai jos haluat jonnekin niin joudut kulkemaan vaihdolla etkä siltikään pääse esim Pyynikintorille. Turkkirata tulee olemaan toki suurin menettäjä, mutta ehkä linjastolla ei ole ajateltukaan työssäkäyviä ihmisiä vaan niitä, joiden on joskus päästävä Tampereen matkakortilla Pirkkalan lentokentälle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Näyttää myöskin alustavat numerosuunnitelmat taas muuttuneen mm. 16 -> 1.
Ihan aluksi täytyykin lesoilla sillä, että tämä oli pitkälti meikäläisen lobbauksen ansiota. :cool:

Linnainmaan osalta menee niin tehokkaasti metsään kuin vain voi. 1 ja 18 suoraa rivitalovaltaista Mäentakusenkatua ruuhkassa <5 minuutin välein, tiheämmin asutulle Piettasenkadulle ruuhkassa 15 minuutin vuorovälillä ja Pappilan kautta mutkitteleva 29. Samaan aikaan Risso jätetään 18:n sakkolenkkien varaan. Tuntuu, että suunnittelijoiden mielestä Linnainmaa == Prisman ja Citymarketin ympäristö

Miksei 18:aa voisi siirtää ajamaan Piettasenkatua, ja 29:n vuoroista ainakin osaa ajamaan Rissoon? 18 kun on muutenkin tarpeeksi pitkä ilman tuota koukkausta.
Olen ymmärtänyt, että Piettasenkadusta halutaan luopua, koska se on ylimääräistä kiertoa verrattuna suoraan Mäentakusenkadun ajoon. Se, onko pohjaesitys paras mahdollinen ratkaisu on toki kyseenalainen. Itsekin ehdotin kyselylomakkeessa, että Lahtomäenkadun kierron sijaan 29 ajaisi Piettasenkadun kautta Rissoon.

Nyt suunnitelmaan numeroilla 60 ja 65 merkityt linjat on numeroitu kyllä harvinaisen typerästi. Olisi oikeasti järkevää nimetä linja 60 linjaksi 8 ja 65 olisi 34.
Miksi ihmeessä tunnin välein liikennöivä seutulinja Tampere–Pirkkala–Pitkäniemi–Nokia olisi runkolinjamainen "8"? 60 on se numero, jolla Kurikan kautta on tähänkin asti liikennöity, ja on esteettisestä näkökulmasta hyvä, että seutulinjojen "kellotaululogiikassa" on myös 60-sarjaan numeroituja linjoja. Samoin 65 on se linja, jolla tähänkin asti on kuljettu Pirkkala–Hervanta-väliä, joten numero pysyköön.

Lielahdessa siirtäisin edelleen 27:n ja miksei seiskaakin Enqvistinkadulle. Linja 27 tekee mutkia muutenkin jo tarpeeksi, joten hidas Harjuntausta tulee tuottamaan ongelmia 28:lle. Linjan 28 matkustajamäärät lännessä tulee tällä uudistuksella romahtamaan, sillä yhdessä nuo kaksi muutosta (em. + Pispalan vt) pidentävät matka-aikaa kymmenisen minuuttia.
Samaa mieltä. 27 ja 28 pois Harjuntaustalta, Enqvistinkatu on paljon parempi joukkoliikennekatu. Tosin toi 10 minuuttia kuulostaa kyllä liioittelulta, itse arvioisin pikemminkin 5 min.

Linja 7 ihmetyttää kaikin puolin. Se on laitettu väkisin palvelemaan huonosti Pereetä ja hyvin Pirkkahallia. Samalla Lentokentänkadulta vuorot häviävät.
Väitän, että tulkinta on väärä, ja että 7 kulkee Lentokentänkatua. 26 kun kulkisi Sarankulmankatua, ja aiemmissa kuvissa Pirkkahallin linja on kulkenut nimenomaan Lentokentänkatua. Tarkkasilmäinen huomaa myös, että 30:n päättäri on Lielahdenkadun päässä, mikä lienee lähinnä kartan piirtäneen joukkoliikenneinsinöörin vähäinen huolimattomuusvirhe.

Juurikin näin päin. Linjojen 11 ja 29 kuvio voisi mennä toisinkin: 29 kääntäisi edelleen Linnainmaalla kuten nyt, mutta länsipäässä päätteenä olisi Pitkäniemi. Samalla linjan vois kuitenkin jakaa kahtia ja ottaa linjanumeron 19 jälleen käyttöön. Reittinä olisi Risso - Keskustori - Kalkku ja sillä olisi yhteinen reittiosuus 29:n kanssa aina Linnainmaalta Villilään. Samalla 11 kääntäisi Korvenkadulla. Nykyisellä 29:llä on vartin vuoroväli arkisin klo 6-19. Olkoon tuo sitten tuon 19:n liikennöintiaika samalla, eli mainitulla yhteisellä osuudella edelleen vartin vuoroväli.
Freesi idea! Jos et vielä jättänyt tätä, niin käy ihmeessä laittamassa palautesivulle tämä ajatus!

Huolestuttavimmat kohdat suunnitelmassa ovat kuitenkin (itseni kannalta) tuo linja 30 ja muut Lielahden suunnan linjat. Selvää on että 10 minuutin vuoroväli arkiruuhkassa Lentävänniemeen ei missään tapauksessa ole riittävä, kun Niemenrantakin rakentuu koko ajan kohtuullisen vauhdikkaasti.
Kyllä, vuorovälin pitäisi olla mieluummin 7,5 min, joka juuri ja juuri saattaa riittää. Kaupunki on ns. pississä, jos ja kun tarjonta on alimitoitettua. Veikkaan Täynnä-valon polttamista myös Hervannan puolelle linjaa ja vihaisia kalevalaisia, kun se tarjontaa selvästi parantanut runkobussi ajaakin pysäkin ohi.

---------- Viestit yhdistetty klo 4:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 3:58 ----------

Esitetty linja 7 on huono vitsi. Kenen idea on jättää Lentokentänkatu palvelematta ja ajatuttaa suuri osa matkustajista ylimääräisellä rautatieaseman lenkillä? Asuuko Pereessä joku vaikutusvaltainen henkilö, jonka etu on saada ekslusiivinen pikalinja kotiovelta rautatieasemalle?
Sarankulmankatu tosiaan lienee piirtäjän "mutkat suoriks"-naksuttelu, jota ei pitäne ottaa turhan vakavasti. Uskon, että linja tulee kulkemaan Lentokentänkatua, koska muuten kävelymatkat Härmälän kirkon ympäristössä kävisivät jo liian pitkiksi.

Mutta onko sinulla parempaa tietoa seiskan matkustajien kohteesta kuin minulla? Rautatieaseman ympäristö on koko ajan kasvava työpaikkaympäristö, joten Keskustorin merkitys rautatieasemaan verrattuna vähenee vuosi vuodelta. Itse kuitenkin yhdistäisin mieluummin seiskan ja kolmosen yhdeksi linjaksi (linjanro 3), jolloin ärsyttävää linja-autoaseman takaa koukkailua ei tarvitsisi tehdä, vaan linja voisi siististi ajaa Koskipuistoon ja kääntyä sieltä rautatieaseman suuntaan ja edelleen Petsamoon.

No koko linjastoluonnos tuntuu väkisinpiirretyltä. Ehkä et osaa sijoittaa itseäsi Ruutanan/Suinulan matkustajapotentiaaliin, mutta he, jos ketkä arvostaisivat nopeaa linjaa 9-tien ja Teiskontien kautta. Tällaiset mäentakusenkadun matkustajat on ihan yhtä tyhjän kanssa, vaikka ajattelisitkin vain 37:n matkustajien näkökulmasta.
Totesinkin jo itselleni, että jos matka-aika keskustasta Ruutanaan on 40 min ja Suinulaan 45 min, kannattaisi Kangasalan kunnan rakentaa kiireen vilkkaa kiskobussiseisakkeet em. taajamiin ja solmia LVM:n ja VR:n kanssa sopimus kiskobussipysähdyksistä ja seutulippujen kelpoisuudesta kiskobusseissa.

Koko Sammonkatu on näissä suunnitelmissa niin ylipriorisoitukohde, että sillä kadulla ei totisesti kaivata sellaista kapasiteetin parannusta mitä näissä dioissa tarjotaan.
Sammonkadun linjoilla on (oman kokemukseni mukaan) aika tiukkaa seisomapokaa ruuhka-aikoina, joten jo valmiiksi sardiinipurkkimainen 30 ei juurikaan auta. 37:n korvaava 96 taas on lähinnä "37:n korvaava", mutta en keksi mitä muuta tarkoitusta se palvelee Sammonkadulla. Jos toteutuu sellaisenaan, niin odotellaan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu. No, ainakin Sammonkadun matkustajat mahtuvat kyytiin siihen, kun muut ovat liian täynnä. ;)

Esim Nokia-Tampere vuorojen määrä romahtaa alle puoleen ja samanaikaisesti Nokian maksuosuus nousee vähintään 300000€ vuodessa. Palvelutaso ei parane vaan heikkenee totaalisesti ja samalla on unohdettu mm Nokialta työssäkäyntiliikenne mm Pitkäniemeen. Jatkossa niinkin keskeiselle paikalle kuin Nokian keskustaan (Pirkkalaistori) ei pääse vaihdotta.
Nokian ja Tampereen välillä kulkee jatkossa ruuhka-aikaan 70, 72, 74 ja 79, eli n. 8 bussivuoroa tunnissa. Lisäksi 1 junavuoro tunnissa, jossa pitäisi kapasiteetin riittää varsin mainiosti. Ruuhka-aikojen ulkopuolella kulkee toki 70 vain kahdesti tunnissa ja 79 sekä juna satunnaisesti.

Samanaikaisesti Jolissa valehdellaan, että Nokian linjastolle on pakko tehdä näin, eikä ne voi enää kulkea Nokiantietä. No miksi ihmeessä ei voisi kulkea, jos ne ovat sieltä kulkeneet _aina_. Vaikka jatkossa ei enää lipputuloilla pelattaisikaan, voisi tarpeettomia Jolin linjoja raholassa heivata roskiin ja panostaa siihen, että Nokian linjasto kulkisi pääasiassa Nokiantietä. Mutta kun ei käy, jos ennen on linja-auto hakenut kotiovelta, niin jatkossa ollaan liitynnän ja kerran puolessa tunnissa kulkevan yhteyden varassa, kun liikennöitsijä ihan oikeasti ajatteli asiakkaita. No, ehkä näemme Nokialla vielä totaalisen asiakasromahduksen.
Mun näkökulmastani nykyinen liikennöitsijä ei ole enää vuosikymmeniin ajatellut asiakkaita. Ainakaan uusia asiakkaita, vanhat ovat varmasti tottuneet pysyvyyteen ja kaiken maailman myllyhakalaisiin sekä muihin kryptisiin linjavariaatioihin ja reittikatuihin. Mulle selvisi Nokian joukkoliikennereitistö kunnolla oikeastaan vasta seudullista linjakarttaa piirtäessäni, enkä muista sitä vieläkään tarpeeksi ulkoa, että osaisin pelkkää Paunun aikataulua lukemalla mennä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Uudistus on varmasti monien vakiasiakkaiden kannalta haitallinen heilautus status quoon, mutta se riski on mielestäni otettava, jotta matkustajamäärät voivat kääntyä nousuun hub-and-spoke-mallissa – joka ohjannee ison osan kynnellekykenevistä vaihtomatkustajista junan kyytiin.

Nokian keskusta on laaja ja hajanainen, ja Pirkkalaistori on palvellut ihan hyvänä seutuliikenteen keskuspysäkkinä. Tulevaisuudessa se ei vain riitä, sillä se ei ole toimiva vaihtoterminaali. Nokian linja-autoasema on, ja toivottavasti se kehittyy lähivuosina todelliseksi matkakeskukseksi, jossa valikoimana on joli-seutubussien sekä vakio- ja pikavuorobussien lisäksi säännöllinen ja laadukas junatarjonta.
 
Nokian ja Tampereen välillä kulkee jatkossa ruuhka-aikaan 70, 72, 74 ja 79, eli n. 8 bussivuoroa tunnissa. Lisäksi 1 junavuoro tunnissa, jossa pitäisi kapasiteetin riittää varsin mainiosti. Ruuhka-aikojen ulkopuolella kulkee toki 70 vain kahdesti tunnissa ja 79 sekä juna satunnaisesti.
Laskin, että 6-8 välillä arkena Nokialta lähtee Tampereelle yhteensä 16 vuoroa linjoilla 79/70/71. Tämän kun jakaa kahdella saadaan tulokseksi keskimäärin 8 vuoroa tunnissa. Totta kyllä, että nykyisiä linjoja olisi ollut vara parantaa, mutta hiukan hienovaraisemmin. En usko, että hajota ja hallitse toimii. Taka-lauttalan suhteellisen uusi alue on unohdettu käytännössä kokonaan ja Satakunnan Liikenne käy Tervasuolla joskus ja jouluna. Paunu vielä harvemmin. Kalkuntielläkin saattaisi olla potentiaalisia matkustajia, mutta harvoin Paunulainen ajaa sitä kautta ja ykkösen päättärille on pitkä kävely.
 
Olen ymmärtänyt, että Piettasenkadusta halutaan luopua, koska se on ylimääräistä kiertoa verrattuna suoraan Mäentakusenkadun ajoon. Se, onko pohjaesitys paras mahdollinen ratkaisu on toki kyseenalainen. Itsekin ehdotin kyselylomakkeessa, että Lahtomäenkadun kierron sijaan 29 ajaisi Piettasenkadun kautta Rissoon.

Ymmärrän pointin, mutta jos asukkaita on tarkoitus palvellakin, niin vuorovälin kadulla pitää olla ruuhkassa se 10 minuuttia, kysynnästä se ei ainakaan ole kiinni. 30 minuuttia ruuhkan ulkopuolella on tuollaiselle keskittymälle aivan liian harva. Lisäksi kun ainakin nykyisen 29:n aikatauluvarmuuskin on mitä on, kyseessä olisi todellinen palvelutason heikennys valtaosalle linnainmaalaisia.

Hinta on vain liian suuri maksettavaksi parin minuutin säästöstä IMO. 2 tuon tason runkolinjaa samalla harvaanasutulla kadunpätkällä on vain rahan tuhlausta.
 
Takaisin
Ylös