Linjastosuunnittelua

Liittynyt
6 Maaliskuu 2006
Viestit
305
Tampereen joukkoliikenne on kokemassa suuria muutosten tuulia. Runkolinjoja vahvistetaan ja heikommat linjat karsitaan, aikataulut porrastetaan ja selkiytetään sekä palvelutasoa pyritään korottamaan, kun vuoroväli koetaan kävelymatkaa merkittävämmäksi kynnykseksi.

Nyt reittisuunnittelu on siis muotia. Linjojen päiden pyörittely aikataulujen porrastamiseksi, heiluripäiden tasapainottamiseksi ja kokonaisuuden yksinkertaistamiseksi on kuin huoliteltua timantin hiomista. Olemme saaneet vuosien mittaan todeta, kuinka monia eri vaihtoehtoja linjaston järjestämiseksi jo Tampereen kokoinen kaupunki tarjoaa. Epun kehotuksesta olenkin nyt alustanut uuden keskustelun aiheesta kiinnostuneille. Ideointi ja kommentointi on suotavaa.

Tavoitteena voisi olla sen optimilinjaston löytäminen…
 
Länsi-Tampereen suunnitelma

Tässä ensimmäinen oma ehdotukseni:
Länsi-Tampereen malli, osa I

Ennen vuoden vaihtumista oli vielä suunnitteilla entistä tehokkaampi linja 22, joka olisi ajanut Tesoman kautta ja ajanut ruuhkissa paikoin jopa viiden minuutin välein. En missään nimessä tuomitse tätä vahvistustaktiikkaa, vaikka sen vaikutus Lamminpään liikenteeseen olisikin ollut tyrmäävä. Suosittelenkin sitä vielä hauduteltavan mahdollisia uusia, parempia tilaisuuksia silmällä pitäen. Toteutinkin tämän suunnitelmani juuri mahti-22 mielessäni. Ohessa olennaisimmat muutokset esittävä kuva tilanteesta, josta lähdin liikkeelle:



Tämä malli on suurilta osin riippuvainen Kalkun seudun tulevaisuudesta. Likolammen metsiin rakennetaan uusia taloja, ja jos Raholan Korvenkadulta järjestettäisiin yhteys Kalkkuun, olisi näiden kaupunginosien tarjonnan yhtenäistämistä mielestäni vakavasti harkittava.

Tämän runkolinjan rooliin sopisi mielestäni parhaiten linja 15, joka näin ollen ajaisi heilurina Kaukajärveltä 15 minuutin välein Kalkkuun. Tällöin vapaaksi jäävälle Kaarilan osuudelle sijoitin Linnainmaan ja Takahuhdin linjan 29. Olisiko sitten päätteeksi soveliaampi Kaarilan aukio vai kenties Länsitori?

Lamminpään olen kartassa ratkaissut rengasreitillä, jota linjalla 28 ajettaisiin puolen tunnin välein. Idänpuoleista Keskustori – Nurmi osuutta voisi ajaa ruuhka-aikana nykyiseen malliin kaksi lisävuoroa. Toteutuksen edellytyksenä on toki yhteistariffin nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen.

Linja 13 Ikuri – Hermia
vuorovälit: 15 min/30 min
Linja 15 Kalkku – Kaukajärvi
vuorovälit: 15 min/20 min
Linja 22 Haukiluoma – Annala
vuorovälit: 10 min/15 min/20 min
Linja 28 Lamminpää – Nurmi
vuorovälit: 30 min
Linja 29 Kaarila - Linnainmaa
vuorovälit: 20 min/30 min


Länsi-Tampereen malli, osa II

Edellä esitetyssä suunnitelmassa ei ollenkaan otettu huomioon tilannetta idässä. Kuitenkin, jos lännessä runkolinjoja vahvistettaisiin, pitäisi mielestäni sama tehdä myös muualla. Tällöin olisi suotavaa yhtenäistää ja selkiyttää Atalan palvelu, jolloin linjan 18 tarjonta kohoaisi jopa 4 autoon tunnissa.



Jos kuitenkin edellisen suunnitelman linja 29 ajaisi tällöin Kissanmaan läpi vain kahdenkymmenen minuutin välein ilman linjan 19 tukea, kapasiteetti alueella tuskin riittäisi. Linjan 29 Kaarilan osuus olisi siis tällöin korvattava jollain muulla linjalla, jotta vuorovälin tihentäminen olisi toteutettavissa. Soveltuisiko tähän Kaarilan rooliin sittenkin paremmin Vehmaisten linja 17?

Tässä olisi sitten lännen lopullinen tilanne, jossa 29 on korvattu linjalla 17, jotta myös idän puoleisesta liikenteestä saisi mahdollisimman toimivan:



Linja 17 Vehmainen – Länsitori
vuorovälit: 20 min/30 min
Linja 18 Atala – Pyynikintori
vuorovälit: 15 min/20 min
Linja 29 Linnainmaa – Keskustori
vuorovälit: 15 min/20 min

Uskon tuotokseni olevan jo täysin kilpailukykyinen ehdotus, mutta jotkin asiat toki saattavat ontua. Olen kuitenkin pyrkinyt toteuttamaan liikenteen mahdollisimman vähin, mutta vahvoin linjoin, mikä Tampereella nyt olisi mielestäni juuri tärkeintä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mielestäni ensi talven tilanne on jo hyvin merkittävä askel eteenpäin myös linjastollisesti.

Suunnitelmasi eivät välttämättä ole huonoja ollenkaan. Mutta länsipuolen pitkäaikaisena asukkina muutamasta kohdasta olen eri mieltä. Kalkun ja Tesoman välinen yhteys on hyvin tärkeä, ja sen unohdit tyystin. Lisäksi Kaarilaan päättyvä linja vaikuttaa tuovan jonkin verran päällekkäisyyttä, vaikka reitit kauempaa lännestä suoristuisivatkin.

Sitten on vielä se Heinämiehentie. Oli suuri ihme, että 26 saatiin nyt jatkettua Haukiluomaan. Sen verran kovaa vastustus oli tuon kadun varren asukkailta. Järeästi liikennöivä linja ei sen suhteen taida olla ainakaan vielä kovin todennäköinen ratkaisu. Ja miksi sellainen tulisi - mielestäni ensi talven ratkaisu on erittäin tasapainoinen ja järkevä, kun Lamminpäätä ei unohdettu.

Se, mitä länteen kaivattaisin on kunnollinen poikittaislinja - joka ehkäpä liikennöisi kuntarajojen yli. Vaikkapa Lielahti - Lamminpää - Tesoma - Kalkku - Nokia. Ensi talvena voimaan astuviin reitteihin sen sijaan en haluaisi kajota vähään aikaan - lukuun ottamatta ykkösen siirtoa Kalkunvuorenkadulle.

Kirjoittelen tähän viestiketjuun vielä... :wink:
 
Länsi-Tampereen suunnitelma

Eppu sanoi:
Kalkun ja Tesoman välinen yhteys on hyvin tärkeä, ja sen unohdit tyystin. Lisäksi Kaarilaan päättyvä linja vaikuttaa tuovan jonkin verran päällekkäisyyttä, vaikka reitit kauempaa lännestä suoristuisivatkin.
En minä sitä nyt täysin unohtanut, mutta mainitsematta jätin kylläkin. Yritin vain pääasiallisesti luoda tiheästi liikennöiviä linjoja. Ja mikäli tuo Mustavuoren maasto todella kansoittuu, tämä olisi mielestäni ehdottomasti toimivin ratkaisu ajatellen keskustaan suuntautuvaa matkustusta. Tällöin vain vääjäämättä Kaarilan alue jää ilman runkolinjaa. Voisi toki miettiä tuon 17 jatkamista Tesomankatua aina Kalkkuun asti, mutta se todennäköisesti toisi vain lisäkustannuksia pituutensa vuoksi.

Eppu sanoi:
Se, mitä länteen kaivattaisin on kunnollinen poikittaislinja - joka ehkäpä liikennöisi kuntarajojen yli. Vaikkapa Lielahti - Lamminpää - Tesoma - Kalkku - Nokia.
Mielenkiintoista. Tuon toteutus saattaisi toki teoriassa toimiakin, mutta tässä kohdin en ole mikään käytännön ekspertti, joten en uskalla enempää kommentoida. Hyvä, jos joku sitä lähtee kehittämään (Vaikka jo tässä foorumissa).

Todellakin toivoisin, jos tänne muutkin lähettäisivät ehdotuksiaan ja kommenttejaan. Toteutustapoja on niin monia, ettei niitä kaikkia ehdi yksin ajattelemaan. Kun on monia ehdotuksia, on myös todennäköisempää löytää se paras ratkaisu.
 
Lähitulevaisuudessa rakennettavat uudet asuin- ja työpaikka-alueet aiheuttanevat myös muutoksia reittiverkostossa. Merkittävimpiä suunnittelu- ja rakennuskohteita ovat tällä hetkellä Vuoreksen lisäksi esim. Hervantajärvi ja Lielahdessa sijaitseva M-Realin alue.

Vuoreksen osalta voi vain todeta, että sinne tarvittaisiin enemmän kuin yksi linja. Uudesta runkolinjasta (31?) tulee varmasti melko tiheästi liikennöity, mutta ongelmana on Ruskontien varren kaavoitus. Asutus lopulta jakaantuu Vuoreksen keskustasta molempiin suuntiin, eikä runkolinjalla kuitenkaan voi hoitaa näitä molempia. Tähän olen ideoinut sellaista ratkaisua, että linja 50 voisi kulkea myös Vuoreksen kautta. Tälläkin hetkellä se kulkee Höytämön päässä kahta reittiä. Tätä voisi hyödyntää laajemmin - ottaen huomioon senkin asian, että myös Siivikkala laajentuu ja kasvaa lähivuosina:

50A Höytämö - Vuores - Keskustori - Siivikkala
50B Höytämö - Multisilta - Keskustori - Siivikkala

Vuoreksen kohdalla sellainenkin idea minulla on ollut, että nykyinen linja 3 voisi jatkua Lahdesjärveltä Vuoreksen kautta Hervantaan ja Hermiaan (jolloin mainitun runkolinjan ei tarvitse tätä yhteyttä hoitaa).

Hervantajärven uuden asuinalueen joukkoliikennetarpeen taas voi hoitaa yksinkertaisesti jakamalla linja 30 kahtia. Nämä kaksi linjaa voisi sitten liikennöidä (esim.) ruuhkissa vartin välein, jolloin yhteisellä osuudella vuoroväli olisi 7,5 minuuttia.

Lielahden uudesta asuinalueesta taas ei välttämättä tule kovin isoa. Tämän alueen liikenteen voisi hoitaa seuraavasti:

3 TAYS - Petsamo - Keskustori - Lielahti
(8 Hermia - Vuores - Hatanpää - Pyynikintori)

Tarvitaan siis uusi (mutta jo kauan suunniteltu) katuyhteys Petsamosta Kuntokadulle. Tämä uusi linja 8 voi hoitaa mainitut yhteydet Vuoreksen ja Hervannan välillä ym.

Muistaakseni TKL on jossain vaiheessa suunnitellut lisäliikennettä kolmoselle mikäli katuyhteys TAYSiin toteutuu, joten tässäkin on miettimisen aihetta Lielahden suhteen. Toisaalta näiden uusien alueiden suunnittelu on vielä niin alkuvaiheessa, että on vaikea sanoa millaisia ja minkä kokoisia niistä lopulta muodostuu.

Poikittaisliikenteen kehittämisideoita minulta löytyy myös, mutta ehkä niistä myöhemmin...
 
Katson nykyisen linjastouudistuksen olevan varsin kattavan, enkä näe tarvetta muuttaa sitä säteittäisten yhteyksiensä suhteen ainakaan tällä vuosikymmenellä Vuoresta lukuunottamatta.

Vuoreksesta vielä sen verran, että linjan 65 linjausta tulisi Vuoreksen rakentuessa muuttaa Vuoreksen puistokatua kulkevaksi eli Särkijärven sillan ylittäväksi. Tämä on jo seudullisessa joukkoliikennesuunnitelmassa. Lielahden uutta asuinaluetta voisi palvella ennen mahdollisen pikaraitiotien tuloa tosiaan jokin vähäliikenteisempi linja kuten 3.

Pikaratikan tullessa sekä tämä, että 16:n länsipää voitaisiin korvata asiakkaita Niemen ja Lintulammen asuinalueilta keräävällä pikaratikan kanssa synkronisoidulla liityntälinjalla, numeroksi perinteikäs 14 (Lentävänniemi - Lielahden terminaali - Tesoma), reitiksi soveltaen 16:n nykyreittiä Lielahden kauppakeskukselle, josta 27:n reittiä Lielahden asemalle, täältä käännös heti oikealle Vaitinaronkadulle ja vielä Pispalan valtatielle ja nykyistä 26:n reittiä (tai 25:n reittiä Kaarilan kautta koukaten) Tesomalle. Tesomalta linjaa voisi jatkaa Kalkkuun.

Itse asiassa tämän linjan 14 toteuttaminen voisi olla jo nykytilanteessa ihan järkevää kokopäiväisenä poikittaislinjana (vuoroväli 30 tai 60 min). Poikittaisliikenteen tarve lähempänä Ylöjärven rajaa rajoittuu lähinnä mummojen hautuumaakävelyihin ja asiointiin Lielahden puolella, joten työssäkäyntiä varten eteläkautta toteutettava poikittaislinja olisi parempi. Sekä Lielahden että Tesoman työssäkäyntialueet ja vaihtopysäkit (Nokialle, Ylöjärvelle, Siivikkalaan ja Länsi-Tampereen kaupunginosiin) matkan varrella ovat paljon paremmin saavutettavissa näin, kuin nykyisellä linjauksella.

Piirrän oman, vuotta 2020 kuvaavan visioni myöhemmin, jossa havainnollistan ajatuksiani Länsi-Tampereen liityntäliikenteestä pikaraitiotien toteutuessa.
 
2020 visio

ultrix sanoi:
Piirrän oman, vuotta 2020 kuvaavan visioni myöhemmin, jossa havainnollistan ajatuksiani Länsi-Tampereen liityntäliikenteestä pikaraitiotien toteutuessa.
Teepä se, tuo oli kovin epäselvää kerrontaa. Taidan kommentoida vasta täysin ymmärrettyä suunnitelmasi.
 
Hervanta Vuoreksen rakennuttua

Hervannan malli I

Tässä pohjustuksena kuva siitä, miltä Hervannan linjat näillä näkymin tulisivat näyttämään muutaman vuoden kuluttua, kun Vuores on saatu rakennettua:



Nykyiseen liikenteeseen toivoisin yhteyttä myös Hervannasta Keskustorin länsipuolelle. Tässä kuvassa se on toteutettu linjalla 39, mutta miten Keskustan päätteet olisi paras sijoittaa? Olisiko Hervannan linjoista heilureiksi?

Kuvassa toteutus on muutenkin yksinkertaista: 23 ja 39 liikennöivät Vuorekseen porrastetusti eri puolin Hervantaa. Loput linjat säilyisivät ennallaan. Suurempiin muutoksiin on toki täydet mahdollisuudet, mutta itse en vielä ole asiaa tarpeeksi ehtinyt miettiä.

Mutta mitä Hervannan liikenteelle todella pitäisi tehdä? Vuores tulee näyttelemään tärkeää roolia Hervannan reittejä suunniteltaessa.

Eppu sanoi:
8 Hermia - Vuores - Hatanpää - Pyynikintori ja Hervantajärven uuden asuinalueen joukkoliikennetarpeen taas voi hoitaa yksinkertaisesti jakamalla linja 30 kahtia.
Olisivatko tälläiset toimintaperiaatteet todella käytännöllisiä? Mikä olisi paras kokonaisratkaisu? Vuoreksen toteutus on vielä niin avoin, että keskustelua aiheesta todella tarvitaan. Tulen lisäämään tänne grafiikkaa ja esittelyä itse Vuoreksen liikenteestä vielä tänään iltapäiväivällä, mutta kuten sanoin, tilanne on yhä täysin avoin...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vuoreksen suunnitelma

Vuoreksen uusi kaupunginosa tulee ennakkotietojen mukaan kattamaan lähes Hervannan kokoisen asukasmäärän. Tämä toki tarkoittaa myös uusien suunnitelmien laatimista kasvava kaupunki silmällä pitäen. Tällä hetkellä yksikään Tampereen liikenteen linjoista ei aja Vuoreksen ohi, mutta jo lähitulevaisuudessa tarvetta olisi jopa useammalle. Miltä tämä linjasto sitten käytännössä tulisi näyttämään?

Vuoreksen malli I

Vuorekseen suunnitellaan yleisesti reittejä Hervannasta ja Keskustasta. Tämä vaatii Särkijärven ylittävää siltaa ja mahdollisia uudelleenjärjestelyjä Hervannan liikenteessä. Toimintamalleja on jo esitetty useita, ja tässäpä niistä muutamia esittävä kuva:

vuores18qk.jpg

Musta: Vuoreksen peruspikalinja (yleisesti 31)
Harmaa: Linjan 3 hyödyntäminen Hermia-Vuores -yhteytenä (Epun 8)
Violetti: Linjojen 23 ja 39 hyödyntäminen Hervanta-Vuores -yhteytenä
Sininen: Mahdollisia reittivaihtoehtoja

Todellakin, linjan 3 reitin jatkaminen aina Hermiaan asti tarjoaisi Vuoreksesta yhteyden Hermiaan. Mutta käsittääkseni tämä samainen yhteys olisi toteutettavissa myös seudullisella liikenteellä Lempäälästä, joten ehkä Hervannan linjojen Vuorekseen jatkaminen olisi kuitenkin se parempi vaihtoehto.

P.S. Jos jollakulla on parempaa tietoa Vuoreksen tielinjauksista, ottaisin sen mielelläni vastaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Hienoja visioita ja tekijöilleen kiitokset, mutta onkos ihan tosissaan mietitty sitä, kukas Pirkanmaan raharikkaista tosissaan sinne Vuorekseen muuttaisi (tulee kaavoituksen jälkeen lapsiperheiden lähiö) ; yhtälailla ja runsaasti enämpikin ihan täyden arpaonnen varassa on Kuljun moottoritien eteläpäässä tuo Marjamäen Ideapark; alkuinnostuksen jälkeen tuosta tulee kävijämääriltään ehkä parhaassa tapauksessa Linnatuuleen verrattava rysä, kuka Mansesta ajaa 17 km sivu kauppaan? ; kannattaako suunnitella hirveästi, ennenkuin totuus paljastuu... :roll:
 
Tampereen Jokeri

Mä olen mietiskellyt eräänlaista Jokerilinjaa Tampereelle pääkaupunkiseudun malliin ja yksi vaihtoehto olisi nopea yhteys Länsi-Tampereen ja Hervannan välillä ilman, että on pakko kulkea keskustan kautta. Myös TKL tutki tällaista linjaa aikoinaan ja se oli suunnitelmissa numeroitu 29:ksi mutta koska tämä numero on jo käytössä niin olkoon linjan numero sitten 9.

Idea lyhyesti: Hervannasta Kekkosentietä Länsi-Tampereelle, jossa linja haarautuu kahteen osaan: 9T Tesomalle ja 9L Lielahden kautta Haukiluomaan ja Kalkkuun. Piirsin oheisen kartan havainnollistamaan linjan reittiä ja siihen on merkitty myös tärkeimmät vaihtopysäkit/kohteet:

Kuvalinkki

Huomatkaa, että linja tarjoaisi samalla poikittaisyhteyden Lielahden ja Haukiluoman välillä ja siten korvaisi lopetettavaa linjaa 14.

Väsäsin linjalle myös aikataulun. Oletin että kummallekin haaralle riittää 45 min ajoaika, joten ruuhka-aikana linjaa voitaisiin ajaa 4 autolla (kumpaankin haaraan 45 min välein ja Hervantaan 20/25 min välein). Keskipäivällä kumpaakin haaraa ajettaisiin yhdellä autolla (Hervantaan 45 min välein):

Koodi:
9L  KALKUSTA

06| 30
07| 15
08| 00  45
09| 30
10|
11| 00
12| 30
13|
14| 00  45
15| 30
16| 15
17| 00  45

9T  TESOMALTA

06| 50
07| 35
08| 20
09| 05
10| 15
11| 45
12|
13| 15
14| 25
15| 10  55
16| 40
17| 25

9L, 9T	HERMIASTA

06| 50T
07| 15L 35T
08| 00L 20T 45L
09| 30T
10| 15L
11| 00T 45L
12| 30T
13| 15L 40T
14| 00L 25T 45L
15| 10T 30L 55T
16| 15L 40T
17| 00L 25T 45L
18| 10T

L = Linja 9L
T = Linja 9T
Antakaa kommentteja!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuollainen "ysilinja" olisi ollut lukiomatkojani varten erittäin hyvä ratkaisu, vaikka olisikin tullut kaksi vaihtoa. (Lintulampi-Lielahti-Hakametsä-Messukylän lukio)

Kehittäisin tuota vielä niin, että linja olisikin seudullinen Ylöjärvi-TAYS/AMK-Hervanta, sulkematta tietenkään tuota TKL-vaihtoehtoa pois.
 
Tampereen Jokeri

En ole kertaakaan ajatellut moista pikalinjaa, mutta idea siinä on kyllä selkeä. En kuitenkaan usko, että nuo reitit olisivat sellaisinaan toimivin ratkaisu, ja ideaa olisi kehitettävä hieman lisää.

Ensinnäkin tuo haarautuminen ei ole kovin suotavaa. Jos minulta kysytään, niin tuon Kalkun haaran voisi kääntää Ylöjärvelle, kuten ultrix tässä jo mainitsikin. Esitän pian aiheesta omaa grafiikkaa...
 
Jokerilinja 9

Lähdin muuttamaan 'jokeria' oikeastaan täysin seudulliseksi. Kuten varmasti täälläkin jo tiedetään, sekä Ylöjärveltä että Nokialta olisi hyvä olla toimiva, vaihdoton yhteys Hervantaan. Nokialta tätä kylläkin hoidetaan jo linjalla 65, mutta tässä 'jokerissa' olisi myös mahdollisuuksia tuohon paljon toivottuun lännen poikittaisyhteyteen.

jokerilansi2vx.jpg


9Y: Soppeenmäki - Käyräkuja - Lamminpää - Lielahti - TAYS - Hermia
9N: Nokia - Kalkku - Tesoma - Lielahti - TAYS - Hermia
(Kuvassa linjan 9N reitistä osa sinisellä älyttyäni poikittaisyhteyden vasta myöhemmin)

9tays0xz.jpg


Kuvassa esitetty myös mahdollinen Kissanmaan läpiajo.

9hermia9vo.jpg


Tällöin Ylöjärveltä olisi suorat yhteydet sekä Taysille että Hervantaan ja Nokialta ja Kalkusta myös Tesomalle ja Lielahteen (poikittaisyhteys). Jatkokehittely on kai edelleen suositeltavaa, mutta eiköhän tästä jo ymmärrä, minkälainen suuridea tästä 'jokerista' on jo kehitelty.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Olen samaa mieltä kuin Eppu siitä, että ensi talven linjasto on syytä pitää jonkin aikaa ennallaan. Poikkeuksena tosiaan tuo Kalkunvuoren oikaisu ykkösellä.
Keskusta-Vuores runkolinjan laittaisin nopeimmalle reitille, joka lienee Särkijärven sillan kautta. Hervannan linjoista vetäisin yhden Vuorekseen, esim. 13 voisi olla käytännöllinen. Epäilen, että Sääksjärveltä kulkijoita Vuorekseen (ja Hervantaan) on melko vähän.
Linjojen jakamisia A- ja B-versioihin en kannata. TKL:n linjat ovat parhaimmillaankin harvakseen kulkevia, haaroittaminen vain sekoittaa.
Lielahteen tulevat 4000 uutta asukasta eivät mielestäni tarvitse uutta linjaa. Ohi menee tiheä 16, ja Lentsussa väki vanhenee ja vähenee tasaisesti eli tilaa riittää.
 
Takaisin
Ylös