Linjastosuunnittelua

Mieleeni tulee jopa linja 2, joka toimisi siten keskustan heilurimaisena runkolinjana.

Mitäs jos kakkosesta tehtäisiinkin ympyrälinja Keskustori - Tampella - Rauhaniemi - Tammela - Keskustori? Arkisin aamusta alkuiltaan ja lauantaina "ostosaikaan" lenkkiä voitaisiin ajaa molempiin suuntiin, hiljaisempina aikoina riittäisi varmaankin yhdensuuntainen lenkki. Puolen tunnin kierrokset varmasti riittäisivät. Päätepysäkki olisi Keskustorilla, lisäksi Rauhaniemessä voisi olla kiinteä välipisteaika. Koska päättäri olisi Keskustorilla, voitaisiin ruuhka-aikaan ajaa kumpaankin suuntaan 20 min välein (1½ x 20 = 30). Tällöin auto vaihtaisi Keskustorilla suuntaa. Jos kysyntää piisaa enemmänkin, voidaan toki ajaa jatkuvalla kierrolla samaa linjaa vartin välein, tällöin tarvittaisiin yhteensä neljä autoa.
 
Miskan idea on ihan ok, mutta päättäri pitäisi silti olla edelleenkin Pyynikintorilla, koska amurilaisetkin tarvitsevat palvelua- näin ollen Satakunnankadun palvelutkin säilyisivät seiskan poistumisen jälkeen, keskustaa on Keskustorin länsipuolellakin, mikä tuntuu usein Tammelan seudun
kustannuksella unohtuvan.
 
Miskan idea on ihan ok, mutta päättäri pitäisi silti olla edelleenkin Pyynikintorilla, koska amurilaisetkin tarvitsevat palvelua- näin ollen

Eiköhän Pyynikintorilta itään päin olisi ihan tarpeeksi paljon liikennettä vaikka linja 2 sieltä poistuisikin. Vielä kun Länsi-Tampereen linjojen keskinäistä tahdistusta on parannettu eivätkä kaikki linjat enää tule jatkuvasti yhdessä klimpissä.
 
Totta turiset, mutta edelleen ne Satakunnankadun pohjoispuolen mummot ja
mammat olsivat varmasti erittäin tyytyväisiä, jos ei tarvitsisi raahautua niin
pitkää matkaa pysäkille ( puhun siis ajasta kun seiskakin poistuu Hämeenpuiston ja Rautatienkadun väliltä) joku voi sanoa että viitsimiskysymys on kävellä Pirkankatu-Hämeenkatu -akselille, mutta vanhoille se on ihan jaksamis- ja kynnyskysymys. Ja päiväsaikaan , kun muut ovat töissä ja opiskelemassa niin nuohan ne linjurin käyttäjät täällä keskustalinjoilla ovat... Miksi kaikkia linjoja ylipäätään pitäisi ajattaa letkassa samoja reittejä pitkin samoihin paikkoihin ?
 
Totta turiset, mutta edelleen ne Satakunnankadun pohjoispuolen mummot ja
mammat olsivat varmasti erittäin tyytyväisiä, jos ei tarvitsisi raahautua niin
pitkää matkaa pysäkille ( puhun siis ajasta kun seiskakin poistuu Hämeenpuiston ja Rautatienkadun väliltä) joku voi sanoa että viitsimiskysymys on kävellä Pirkankatu-Hämeenkatu -akselille, mutta vanhoille se on ihan jaksamis- ja kynnyskysymys.
Itse puhelit "Juppi-Amurin" entisistä pomoista, jotka olivat tästä reittimuutoksesta käärmeissään. Heillä varmaan riittää rahaa siinä määrin että voivat tilata taksin. Ei muutamaa upporikasta pamppua varten voi ylläpitää reittiä, jolla ei ole kysyntää. Ja Satakunnankatu-Hämeenpuisto -akselilla kulkee edelleen 27. Sitäkin voi käyttää. Ja kesällä siellä liikkuu myös 4, joten liikennettä on yllin kyllin silloinkin. Ei pitäis olla siis mitään aihetta narinaan.

Amurin palvelutaso ja reitistö on hyvä. Tampellaan tarvitaan ja varmasti saadaankin lähitulevaisuudessa parannuksia...
 
Entisillä pampuilla kuules tulotaso putoaa aikalailla,kun eläköityvät.

Ja eiköhän ne ex-pamput kulje rahakkaina vuosinaan hankkimillaan autoilla,niin kauan kuin terveyttä piisaa.

Tarkoitankin sitä tehtaassa raskaassa ruumillisessa työssä uransa tehnyttä Reinoa tai Ainoa, jonka puolta ei kukaan koskaan missään asiassa pidä. Kun alkaa terveys pettämään, niin palvelut ovat aika kaukana. Yksi linja 27 ei ole mielestäni hyvää palvelua vaikka niin väitätkin , jos Pirkankatua 300 metrin päässä kulkee samanaikaisesti 8 linjaa kunnallista ja länskät+paunut päälle.....
 
Amuria palvelevat lännestä itään tarkasteltuna linjat 50, 16, 27 ja 4. Kyllä luulis riittävän, eli mihin sitä Pyynikintorin kakkosta enää tarvitaan. Linjahan kulkisi kuitenkin Hämeenpuiston kautta Tampellaan, mikäli juuri se olisi Tampellan linja. Joka tapauksessa uskon, että vastaisuudessakin ensi talvikauden päätyttyä Tampellaan kulkee Hämeenpuiston kautta edes jokin linja, joten kävelymatkat eivät voine tulla kynnyskysymykseksi kellekkään.

Ja jos tuleekin, ainahan on palvelubussi.
 
Minulla on jotenkin vahva mielikuva siitä, ettei Tampellan linjan optimaalisena väylänä voisi toimia Hämeenpuisto kiertelynsä vuoksi. Matka koskipuistoon taittuisi tällöin yhtä nopeasti kävellen. Toisaalta Koski- ja Pellavatehtaankadut ovat liian kapeita ja mutkikkaita eivätkä tarjoa yhteyttä itään jos ajetaan Keskustorille asti. Ja taasen reitti Satakunnankatua Aleksis Kiven kadulle päättyy Vanhan kirkon pysäkille. Melkeinpä tarvittaisiin täysin uutta väylää Tampellan ja ydinkeskustan välille.
 
Tampellaan tuskin koskaan tullaan liikennöimään puolta tuntia tiheämmällä vuorovälillä - onhan alue kuitenkin niin lähellä keskustaa, ettei kysyntä taida kovin suureksi kasvaa vaikka asukkaita lisää onkin mitä todennäköisimmin tulossa. Satakunnankatu - Hämeenpuisto - Hämeenkatu -reitti on siitä hyvä, että se on selkeä vaikka nopea ei olekaan. Sen etuna on myös se, että mahdollinen tuleva Tampellan (sekä Kaupin sairaalan) linja voidaan yhdistää johonkin toiseen, kaupungin itäpuolelle ajelevaan linjaan. Tai sitten 32 säilyy ja sen toinen pää jäisi Hatanpäälle. Sellainen linja olisi ainakin jos ei muuta niin selkeä ja toimisi kahden auton voimin kahdella vuorolla tunnissa.
 
Suunnittelin hieman Sammonkadun liikennettä: kartta

Ideana 25:n jatko Jankasta Vehmaisiin Sammon valtatien kautta ja 17:n päättärin palauttaminen takaisin Holvastiin. Ruuhka-aikaan ja päivällä linjoja 17 ja 25 ajetaan kumpaakin 20 min välein, linjat on porrastettu Sammonkadulla niin, että yhteinen vuoroväli on 10 min (+/– 1 min). Lisäksi ajetaan 30 min välein kulkeva 27.

Illalla linjoja ajetaan kuten nytkin niin, että linjojen 17, 25 ja 27 vuoroväli on 30 min, ja vuorot on porrastettu niin, että kaikki linjat yhdessä tarjoavat Sammonkadulle 10 min vuorovälin.
 
Vaan minkä ihmeen takia näin? Nykyinenkin systeemi on toimiva. Ei 25:a tartte minnekään Jankasta jatkaa. Ei sieltä Sammon valtatien päästä ja Vestonkadun kulmilta tule kyytiin juuri ketään. 20 minuutin väli on siellä silkkaa tuhlausta kun sinne suunnalle menee jo 17. Ja nythän tulee vielä tämä uusi rengaslinja 8, joka tarjoaa Vehmaisiin taas lisää liikennettä.

Kannattais ennemmin pohtia, miten Sammonkadulle saatais lisää tarjontaa. Siellä se suurin kysyntä on näillä tässä käsitellyillä reiteillä. Yks vaihtoehto olis linjan 19 muuttaminen kulkemaan sen kautta, joskin linja ehkä hidastuisi hieman. Ja tietysti 29:n täytyis ehkä kulkea tiheämmin, käytännössä siis 15-30 min. välein.
 
Suunnittelin hieman Sammonkadun liikennettä: kartta

Ideana 25:n jatko Jankasta Vehmaisiin Sammon valtatien kautta ja 17:n päättärin palauttaminen takaisin Holvastiin.

Hmm. Tuolla saadaan kyllä tasavälinen aikataulu, mutta jotenkin epäilyttää, onko Vehmaisissa ja kartassasi heti 9-tien itäpuolella olevalla sinisellä pätkällä riittävästi kysyntää.

Pari kysymystä:
  • Paljonko kierrosaika lisääntyisi tuossa?
  • Kuinkas paljon nimenomaan (Länsi)-Vehmaisista tulee nykyään väkeä? Riittääkö nolla- eli kasilinja?
Edit: Eppu näemmä samaan aikaan liikkeellä. Samaa mieltä Sammonkadusta.
 
Viimeksi muokattu:
Vaan minkä ihmeen takia näin? Nykyinenkin systeemi on toimiva. Ei 25:a tartte minnekään Jankasta jatkaa. Ei sieltä Sammon valtatien päästä ja Vestonkadun kulmilta tule kyytiin juuri ketään. 20 minuutin väli on siellä silkkaa tuhlausta kun sinne suunnalle menee jo 17. Ja nythän tulee vielä tämä uusi rengaslinja 8, joka tarjoaa Vehmaisiin taas lisää liikennettä.

Ymmärtääkseni Sammon valtatien varteen Mikkolan pelloille on viime vuosina noussut ja vielä nousemassa uusia asuintaloja. Sen lisäksi tien varressa on useita yrityksiä. Kun 25 oikaisee Sammon valtatien kautta, pysyy matka-aika vielä Jankan kierrosta huolimatta kohtuullisena, kun Leinolankadun kautta syntyy kiertoa, ja sieltä kulkisi joka tapauksessa 8 ja 17.

Kannattais ennemmin pohtia, miten Sammonkadulle saatais lisää tarjontaa. Siellä se suurin kysyntä on näillä tässä käsitellyillä reiteillä. Yks vaihtoehto olis linjan 19 muuttaminen kulkemaan sen kautta, joskin linja ehkä hidastuisi hieman. Ja tietysti 29:n täytyis ehkä kulkea tiheämmin, käytännössä siis 15-30 min. välein.

Aiemmin foorumilla pohdittu 25:n päättärin palauttaminen Sammonkadulle tiheän vuorovälin (10 min) linjana ja 17:n kierrättäminen Jankan kautta mahdollisine haaroineen (17H Holvasti, 17V Vehmainen, yhdistetty vuoroväli 15 min) on toki yksi ratkaisu, mitä olen miettinyt. Ratkaisu vaan tekisi Vehmaisten/Holvastin päässä linjasta tuhottoman hitaan, matka-aika Keskustorille olisi yli 30 minuutin luokkaa.

Hmm. Tuolla saadaan kyllä tasavälinen aikataulu, mutta jotenkin epäilyttää, onko Vehmaisissa ja kartassasi heti 9-tien itäpuolella olevalla sinisellä pätkällä riittävästi kysyntää.

Kuten yllä totesin, Sammon valtatien kautta oikaisu olisi vain matka-ajan pitämiseksi kohtuullisena ja palvellakseen Sammon valtatien varren yrityksiä ja mahdollisesti lähitulevaisuudessa nousevia asuntoja.

  • Paljonko kierrosaika lisääntyisi tuossa?
  • Kuinkas paljon nimenomaan (Länsi)-Vehmaisista tulee nykyään väkeä? Riittääkö nolla- eli kasilinja?
Kierrosaika lisääntyisi noin 25 min (Ristinarkuntien pysäkiltä Juvelankadun päättärille on nimellisesti 12 min matka-aika).
Kasilinja kulkee Itä-Vehmaisten kautta, länsivehmaislaisille linjasta on käytännössä yhtä paljon hyötyä kuin linjoista 70 ja 75. Eli Kangasalantien varrella on palvelua, muttei itse asuinalueen sisällä. Vehmaisista ei hirveästi matkustajia nouse, mutta peruspalvelutaso on joka tapauksessa ylläpidettävä.

Toinen mahdollinen ratkaisu olisi tietenkin se, että koko päivän olisi Sammonkadulle limitettynä 30 min vuorovälit linjoilla 17, 25 ja 27, lisäksi Sammonkadun suurempaa kysyntää varten jokin 10 min välein kulkeva osapäivälinja Sarvijaakonkadulle asti. Vaikkapa 24 Pyynikintori-Sammonkatu :)
 
No en pidä tätäkään kovin hyvänä ideana. Noi 20 minuutin välit 17:llä ja 25:lla ovat arkisin ihan paikallaan. Sellaistakin mahdollisuutta vois miettiä, että 25 jaettais kahdeksi linjaksi. Näistä toinen kulkis reittiä Sammonkatu - Kaarila. Nyt kun tässä vähän aiemmin ideoitiin 25:n suoristamista Epilän kautta ja jonkun toisen linjan laittamista Kaarilaan, niin tässä vois olla sellainen. Mainittu uusi linja menis 3 X 30 aikataulutuksella, joten autoja näille kahdelle linjalle menis yhteensä 8. Hiljaiseen aikaan 25 vois toki edelleen ajella Kaarilan kautta, eikä tämä uusi linja kulkisi silloin ollenkaan.
 
Nyt olen (jälleen kerran) pohtinut lännen liikennettä, ja kyhännyt uuden suunnitelman: Linjakartta, Excel-taulukko, jossa mm. myös aikataulutusesimerkkejä.

Linjastohan olisi seuraavanlainen:

7 Sarankulma - Keskustori - Tohloppi - Myllypuro
13 Hermia - Lukonmäki - Keskustori - Tesoma - Haukiluoma
18 Atala - Keskustori - Tesoma - Kalkku
19 Atala - Takahuhti - Keskustori - Lintulampi - Reuharinniemi (korvaa Y35:n)
28 Olkahinen - Keskustori - Epilänkatu - Ikuri - Myllypuro
29 Leinola - Takahuhti - Keskustori - Lielahti - Lamminpää - Tesoma
33 Kaleva - Keskustori - Ikuri (arkisin ruuhka-aikoina)
81 Linja-autoasema - Lamminpää - Vuorentausta - Ylöjärvi, Soppeenmäki

Huomioita: Lamminpään liikenne hoituisi pääasiassa linjoilla 29 ja 81, joilla molemmilla olisi 20-30 minuutin vuorovälit (eli yhdessä 10-15 min). 80, 85 ja 86 ajettaisiin pääasiassa joko suoraan Vaasantietä tai Teivon kautta Mäkkyläntietä. Hiljaisena aikana (eli lähinnä iltaisin ja viikonloppuaamuisin sekä tietysti öisin) linja 81 ei kuitenkaan kulkisi, silloin Vuorentaustan kautta ajettaisiin suurin piirtein kuten nytkin.
Linja 29 voisi juuri ja juuri toimia myös kuudella autolla. Tässä olen ajatellut sen ajettavan 7:llä autolla. Silloin linjan pääte voisi hyvin olla jopa Virontörmänkadun päässä.

Plussia ja miinuksia:
+ Reitit nopeutuvat, ainoa hidas reitti on 7:lla
+ Erinomaiset poikittaiset yhteydet länteen
+ Palvelutason huomattava kasvu

- Liian sekava? (esim. Myllypuronkadulla monta pientä linjaa)
- Kustannusten nousu?
 
Takaisin
Ylös