Kuljettajien toiminta

Joo Pirkanmaan Tilausliikenteen asiakaspalvelu on useimmiten todella huonoa.

Muistan tuossa pari kuukautta sitten linjalla 19 ( auto #66) tapauksen, kuljettaja ajoi koko matkan keskustan suuntaan Kaukajärveltä kääntyessään edellä olevan mopoilijan perässä aivan kiinni, ja koko ajan vaan meni lähemmäs ja lähemmäs kuin mahdollista, Kalevan kohdalla päättyvällä kaistalla kuljettaja lähti ohittamaan tätä mopoilijaa, mutta teki sitten vaarallisen koukkauksen kaistalta pysäkille ottamaan asiakasta kyytiin ohittamatta sitä. Meinasin hänelle asiasta huomauttaa, mutta en kehdannut koska kyseessä oli aasialaistaustainen kuljettaja ja on aika v****maisen oloinenkin vielä.

Koskipuistossa rupesi tööttäämään ja raivoamaan omalla kielellään suojatietä ylittäville ilman mitään syytä, vaikka normaalisti ylittivät tien, ja kuljettaja antoikin jalankulkijoiden mennä ensin.

Viime keväänä maskipakon aikaan linjalla 21 samainen kuljettaja vaati asiakkaita käyttämään maskia, eikä päästänyt asiakasta sisään jos ei maskia laittanut päälle, siitä syntyikin yhden asiakkaan kanssa Keskustorilla riitaa, kun maskiton asiakas tulee kyytiin, ja oli sanonut että ei pysty käyttämään maskia, mutta kuljettaja oli silti heittänyt asiakkaan pihalle autosta, itse Tesomalta noustessani laitoin kuitenkin maskin päähän, vaikka mieli kyllä teki väittää vastaan, mutta en kuitenkaan niin tehnyt

Kirjoitin noista molemmista tapauksista nysselle palautetta, mutta vastausta ei vieläkään ole kuulunut, vaikka yhteyttä luvattiin ottaa, tuo on jo törkeää että kuljettaja vaatii asiakasta käyttämään maskia, vaikka näin ei sais tehdä ja vielä heittää asiakkaan pihalle autosta, jos ei maskia laita päähän.

Kuulin tuosta kuljettajasta yhdeltä toiselta Tilausliikenteen kuljettajalta, ja tiesi kuljettajan, ja mainitsi vaan että ei ihan käytöstavat tuolla kuljettajalla ole.

Ite en pidä Pirkanmaan Tilausliikenteen tulosta lainkaan, voittaa halvalla linjoja ja hankkii autot Leasingillä, mm. nuo uudet volvot hankittu, kuulemma scaniatkin aluksi, ellei Johansson ole ostanut niitä itselleen, eikä pirtili huolehdi autojen kunnosta yhtään. vanhemmista autoista penkkikankaat revittu ja scanioissa isoja perävalon kolhuja, eikä nysse puutu autojen kuntoihin ei sitten millään tavalla..
Onko jopa sama kuljettaja? Ulkomaalaistaustainen mies oli omallakin kohdalla.

Tympääntyneen oloinen ja vihainen, asiakas on hänelle ongelma, ei palkanmaksaja. Itse olen lopettanut noista kirjoittamisen Nysselle. Sieltä tulee vakiovastaus ja Pirtililtä ei kuulu mitään koskaan.

Sekin on jo outoa itsessään, että heidän Nysse-reklamaatio-osoite on Gmailissa, jota tuskin kukaan edes lue.

Bussit on välillä tosi likaisia ulkoa sääolosuhteista riippuen eikä ilkivaltaa siivota, sitten tosiaan juuri tällä ne kilpailut voitetaan.

Jos tekisit vaikka itse noista tilanteista lehtikirjoituksen, niin ehkä se tavoittaisi sitä kautta Nysse-päättäjät, jotka antaisivat seuraavissa kilpailutuksissa moiselle palveluammattilaiselle kenkää koko Nysse-verkosta.
 
Tuskin riittänee (ei ainakaan pitäisi) sopimuksen purkuun. Jos riittäisi, niin luultavasti hallinto-oikeuksien käsittelyjen jälkeen tulisi kaikki liikennöintisopimukset irtisanoa ja kilpailuttaa uusilla sopimusehdoilla. Nysselle tulisi ainakin todella edulliseksi vai eikös Tuomi-logistiikka kilpailuta teillä kaiken?
 
Onko jopa sama kuljettaja? Ulkomaalaistaustainen mies oli omallakin kohdalla.

Tympääntyneen oloinen ja vihainen, asiakas on hänelle ongelma, ei palkanmaksaja. Itse olen lopettanut noista kirjoittamisen Nysselle. Sieltä tulee vakiovastaus ja Pirtililtä ei kuulu mitään koskaan.

Sekin on jo outoa itsessään, että heidän Nysse-reklamaatio-osoite on Gmailissa, jota tuskin kukaan edes lue.

Bussit on välillä tosi likaisia ulkoa sääolosuhteista riippuen eikä ilkivaltaa siivota, sitten tosiaan juuri tällä ne kilpailut voitetaan.

Jos tekisit vaikka itse noista tilanteista lehtikirjoituksen, niin ehkä se tavoittaisi sitä kautta Nysse-päättäjät, jotka antaisivat seuraavissa kilpailutuksissa moiselle palveluammattilaiselle kenkää koko Nysse-verkosta.

Voi olla, aasialaistaustainen, harmaahiuksinen kuljettaja, ajaa maski päässä ja veemäinen ilme aina kun tulee vastaan jossakin, oon nähnyt sen useasti 9/19 linjalla sekä myös 13.
 
Itse olen lopettanut noista kirjoittamisen Nysselle. Sieltä tulee vakiovastaus ja Pirtililtä ei kuulu mitään koskaan. Sekin on jo outoa itsessään, että heidän Nysse-reklamaatio-osoite on Gmailissa, jota tuskin kukaan edes lue.

Kyllä kannattaa palautetta antaa vaikka se johtaisikin vakiovastaukseen. Jokainen todennettu tapaus voi silti johtaa liikennöitsijälle sanktion langettamiseen. Siksi kannattaa lähettää myös eri aiheista ja eri päivinä tapahtuneista tilanteista erilliset palautteet, jotta ne rekisteröidään erikseen. Vain sitä kautta Nysse voi itse havahtua siihen, että ongelman mittakaava on merkittävä ja mahdollisesti kasvussa. Samasta syystä jokainen palaute pitää lähettää Nysselle eikä liikennöitsijälle. Kaupungin omasta palautejärjestelmästä reklamaatiot tarvittaessa ohjataan edelleen liikennöitsijälle vastattavaksi. Jos liikennöitsijä ei jostain syystä vastaisi, niin siitäkin voi sitten kirjelmöidä erikseen. Liikennöitsijähän on varmasti sangen tyytyväinen, jos erehdyt heidän omaan Gmail-osoitteeseensa kirjoittamaan, kun silloin kaupunki ei pääse tietoiseksi ongelmista ja liikennöitsijä selviää ilman sanktioita.
 
Olen kiinnittänyt huomiota, kuinka Nyssen palautekentässä nykyisin on pakollista laittaa nimi. En tiedä mikä tähän on syynä, varsinkin kun Nysse itse vastauksissaan kirjoittaa vain "Terveisin NYSSE". Mietin, että jos samalta nimeltä tulee paljon negatiivista palautetta, niin ajatellaankohan Nyssellä, että "taas tämä sama valittaja taas", eikä palautteeseen reagoida. Siksi minulla on ehkä turhankin korkea kynnys nykyisin lähettää palautetta, kun eipä ole aikaisemmistakaan palautteista erityisemmin hyötyä ollut.

Tässä syyskauden alussa lähetin palautteen virheellisistä pysäkkipäreistä, johon vastattiin että "viestisi on välitetty liikennesuunnitteluun tiedoksi ja huomioitavaksi". Mietin että liikennesuunnittelijatko niitä päreitä tulevat korjaamaan. :D
 
Voithan aina keksiä sinne jonkun nimen.

Jos ne itse ei nimeään laita, niin miksi sinunkaan pitäisi? En usko, että jättävät vastaamatta kenellekään. Ongelma on siinä, että on niin paljon reklamoitavaa välillä.

Silloin kun noista super halvoista operaattoreista tulee paljon negatiivista palautetta, ehkä kilpailuttavat linjat uudelleen.

Harmi, että suurin osa ei sitä palautetta laita, kun se yleinen uskomus on ettei tehdä mitään.

Juurikin sillä palautteella voi saada parempaa joukkoliikennettä.

Linjalla 2 ei esimerkiksi pääse kahdeksaksi töihin Lapinniemeen sunnuntaina, palautetta on laitettu, ei vielä muutoksia. Eikö joukkoliikenteen tulisi palvella asiakkaita? Eikö sunnuntaina kuljeta töihin?

Itse laitan vaihtelevasti palautetta, monesti on on kiitetty Paunun kuljettajia Nyssen kautta, suoraan Paunulle ja ohjaamoon. Eilen annoin suklaata naiskuskille ja oli kovasti iloissaan jouluntoivotuksista. Oli harmissaan, ettei kesäkuusta alkaen enää kuljeta heidän toimesta täällä. Siinä on aina erinomaista palvelua ollut palvelulla, olenkohan tottunut kymmenessä vuodessa liian hyvään :) Juuri mitään negatiivista ei ole heistä sanottavaa, autotkin kunnossa ja pelaa.

Rikkinäiset jutut korjataan jne. Mutta eihän ne kilpailuttajat niitä busseja käytä, joten...
 
Taas lähti valitus Nysselle, nyt TKL-kuljettajatoiminta.

Miten TKL:n kuljettajille voi tulla yllätyksenä, että Pirkkalassa on ajantasauspysäkkejä? Näitä seutuja on kymmenen vuotta ja enemmän ajanut Väinö Paunu Oy ja he tietävät niistä kaiken. Aina jäävät tasaamaan.

TKL meni tänään ohi ajantasauspysäkin viisi minuuttia etuajassa. Jos Nyssen sivuilla linjalla 12 sanotaan että Pirkkala myös suuntaan Vaitti on täsmällinen aika, ei ollut.

Ei ainakaan tänään, kun TKL-kuski ohitti pysäkin 13.34, kun sen olisi pitänyt odottaa ja lähteä 13.39.

Tästä syystä en ehtinyt vaihtoon kasista. Ja kun siinne Vaittiin ei mene busseja 7,5 min välein kuten Soljaan niin kävelyksi meni painavien kassien kanssa.

Suorastaan harmittaa, että kesäkuun jälkeen on miltei kaikki linjat/vuorot TKL:ää. Suosin syystäkin Väinö Paunu Oy:n autoja loppuun asti kesäkuuhun 2022, siellä palvelu pelaa ja jäädään tasaamaan.

Miten vaikeaa on seistä 5 minuuttia ajantasauspysäkillä TKL:n kuljettajalle? Tai onko ajantasauspysäkki terminä kaupungin liikelaitokselle joku muu?
 
Sinulla sattuu kyllä huono tuuri TKL:n kanssa! Itselläni ei ole juurikaan huonoja kokemuksia heidän liikennöinnistä viime ajoilta. Toki yrmyjä kuljettajia tulee aina silloin tällöin, mutta niitä nyt löytyy joka yrityksestä, myös Paunulta. :lol:
 
On niitä toki myös Paunulla, mutta huomattavasti vähemmän.

Tai sitten saan vaan parempaa palvelua sieltä, kun olen vakiasiakas ken tietää, en muita käytäkään. Kohta pitää kun ilo loppuu.

Minusta TKL:n huonous täällä Pirkkalassa selittyy sillä, että eivät ole ajaneet täällä vuosikymmen ajan ja enemmän. Se on ollut aina Paunun heiniä.

Nyt vasta TKL saanut suurimman osan Pirkkalan linjoista itselleen kokonaan, miltei kasissakin, niin siitä se alasajo on lähtenyt.

Eivät piittaa ajantasauspysäkeistä ja autot jää talvisin poikittain tielle.

No toivottavasti joku Nysseltä huomauttaa TKL:ää, että niitä ajantasauspysäkkejä on muuallakin kuin Tampereella :lol: Sehän on TKL eli Tampereen kaupunkiliikenne liikelaitos!

Eivät taida ihan teräviä olla, kun aletaan puhua kehyskuntaliikenteestä.

Muutenkin se on sitä ammattiylpeyttä että lähdetään sekunnilleen, myös ajantasauspysäkeiltä. Tällä seudulla se on vielä aika tärkeää, koska seuraavaan ajoneuvoon Vaittiin voi olla 20-40 minuuttia.
 
Vs: Kuljettajien toiminta || Myöhästymistilanne

Kokemus tältä päivältä, Paunu #74 linja 10 -> Tahmela

Olin tuossa kyseisessä autossa matkalla Kaukajärven suunnalta lähtien. Auto tuli keskustan suunnasta vastapäiselle pysäkille vasta silloin, kun sen olisi jo pitänyt olla menossa toiseen suuntaan.

8 minuuttia myöhässä auto pysäkille sitten saapui, ei siinä vielä mitään.
Mutta sitten kun matkan varrella olevilla pysäkeillä oli paljonkin ihmisiä, osa vielä alakoululaisia, niin kas kummaa, bussi ohittaa ainakin 4 pysäkkiä, vaikka ihmiset heiluttavatkin.

Oli se vuoro sitten kuinka myöhässä, ei mielestäni kovin järkevää antaa matkustajien odottaa seuraavaa vuoroa. Joillakin, kuten itselläni voi olla jopa minuuttiaikataulu.
 
Tuosta voi antaa Nysselle palautetta https://www.nysse.fi/palaute.html ja valitse alasvetovalikosta Pysäkin ohiajo.

Oletko päässyt ohiajon aikana näkemään ajoneuvon taululle tai sisälle? Jos ajoneuvo on täysi pysäkit voi ajaa ohi, vaikka miten monta, mutta taululla on luettava TÄYNNÄ. Samoin asiasta ilmoitettava esimiehelle ja sitä kautta Nysseen.

Se tuossa Paunulla on, että kun Nyssen kautta palaute ohjataan liikennöitsijöille, niin Paunu oli ainoa, jolta on irronnut pahoittelu ja tieto mitä asialle tehdään.

Pirtil, TKL on mykkäkoulua Nyssen palautevälityksen jälkeen.

Länsilinjoista en ole vielä valittanut Nyssykälle. Paunusta valitin kerran linjalla 1A, kun kuljettaja poisti ajonevusta Vaitissa ja sanoi että AB-kortti ei kata seuraavaa, vaikka se kattaa. C lähtee vasta Heikkiläntie-pysäkin jälkeen.
 
Vs: Kuljettajien toiminta || Myöhästymistilanne

Oletko päässyt ohiajon aikana näkemään ajoneuvon taululle tai sisälle? Jos ajoneuvo on täysi pysäkit voi ajaa ohi, vaikka miten monta, mutta taululla on luettava TÄYNNÄ. Samoin asiasta ilmoitettava esimiehelle ja sitä kautta Nysseen.

Bussissa oli lisäkseni 7 ihmistä, joten täydestä bussista ei ollut kyse.
 
Taas lähti valitus Nysselle, nyt TKL-kuljettajatoiminta.

Miten TKL:n kuljettajille voi tulla yllätyksenä, että Pirkkalassa on ajantasauspysäkkejä? Näitä seutuja on kymmenen vuotta ja enemmän ajanut Väinö Paunu Oy ja he tietävät niistä kaiken. Aina jäävät tasaamaan.

TKL meni tänään ohi ajantasauspysäkin viisi minuuttia etuajassa. Jos Nyssen sivuilla linjalla 12 sanotaan että Pirkkala myös suuntaan Vaitti on täsmällinen aika, ei ollut.

Ei ainakaan tänään, kun TKL-kuski ohitti pysäkin 13.34, kun sen olisi pitänyt odottaa ja lähteä 13.39.

Tästä syystä en ehtinyt vaihtoon kasista. Ja kun siinne Vaittiin ei mene busseja 7,5 min välein kuten Soljaan niin kävelyksi meni painavien kassien kanssa.

Suorastaan harmittaa, että kesäkuun jälkeen on miltei kaikki linjat/vuorot TKL:ää. Suosin syystäkin Väinö Paunu Oy:n autoja loppuun asti kesäkuuhun 2022, siellä palvelu pelaa ja jäädään tasaamaan.

Miten vaikeaa on seistä 5 minuuttia ajantasauspysäkillä TKL:n kuljettajalle? Tai onko ajantasauspysäkki terminä kaupungin liikelaitokselle joku muu?

TKL:n ajoaikatauluissa ei ole merkitty tasausaikaa Pirkkalassa Tampereeltapäin tultaessa. Eli auto kulkee silloin kun sattuu siitä menemään.
 
^ Tässä pysäkkilistauksessa Pirkkala on kuitenkin lihavoitu Vaittiin päin ja olen ymmärtänyt, että lihavoidut ovat ajantasauspysäkkejä. Reuharinniemestä Vaittiin seuraavat pysäkit on lihavoitu:

Reuharinniemi (1100)
Lielahti C (1017)
Ratina (0120)
Saapastie (2593)
Pirkkala (7016)

Erikoista on se, että keskustoria lähinnä vastaava Finlayson (0072) ei ole lihavoitu. Luulin, että se on ajantasauspiste.

Myös esimerkiksi linjoilla 7 ja 8 Tesoma A/B pysäkit ovat lihavoitu mutta en ole koskaan havainnoinut että jäävätkö bussit pysäkeille odottamaan jos ovat etuajassa.

Matkustajan kannalta olisi kyllä hyvä tietää mitkä pysäkit ovat ajantasauspysäkkejä ja mitkä eivät.
 
Noista linjan 12 pysäkeistä en ole ikinä nähnyt, että pysäkillä Saapastie olisi jääty tasaamaan. Kyseessä on muutenkin ajoratapysäkki, joten en tiedä miksi se on matkustajille merkitty ajantasauspysäkiksi, siinä jos jää tasaamaan, niin muodostaa kyllä liikenneruuhkan. Linjalla 34 Saapastietä ei ole merkitty tasauspysäkiksi, vaan bussit tasaavat Sarankulmassa pysäkeillä Nuutisarankatu 22/35. Jos linjalle 12 halutaan tuohon alueelle ajantasauspysäkki, niin Messukeskuksen pysäkithän soveltuisivat tähän hyvin.

Tesoman pysäkeillä olen nähnyt, että pääsääntöisesti odotetaan lähtöaikaa, joten ne on varmaan liikennöitsijöidenkin ajoaikatauluissa merkitty tasauspysäkeiksi.

Yleisesti ottaen ainakin noita selvimpiä ajantasauspysäkkejä (esim. Keskustori, Ratina) noudatetaan ihan hyvin, mutta sellaisen olen huomannut, että illan/yön viimeisillä vuoroilla joillain kuljettajilla on kova kiire kotiin, ja tasaus jää vähän vajaaksi. Joskus lähdetään 20-30 sekuntia etuajassa, mutta olen myös todistanut muutamaan otteeseen, että härskisti 4-5 minuuttia etuajassa on lähtenyt illan viimeinen vuoro. Se on kyllä jo matkustajillekin huono juttu, siitä tulee pian kallis taksilasku, jos ei korvaavaa yhteyttä ole.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:05 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:03 ----------

Lisätään vielä sellainen huomio, että ainakin Taysin päässä (ja varmaan sitten myös muuallakin) ratikat lähtevät lähes poikkeuksetta 10-15 sekuntia etuajassa. Ilmeisesti heidän kellonsa ei ole ihan samassa ajassa mitä busseilla
 
Takaisin
Ylös