Kuljettajien toiminta

Pitäisi varmaan lähettää kysely Nysselle, että valvooko Nysse itse mitenkään lähtö- ja tasauspysäkkien aikojen noudattamista. Koska tuntuu ettei valvo.

Lähetin Nysselle viestiä ja tänään sain vastauksen, ei siis edes kestänyt kovin kauaa. Vastauksessa sanottiin, että Nysse ei valvo aikataulujen noudattamista mitenkään, resursseja ei kuulemma ole. Ja mitään automaattista seurantaa ei ole. Asiakaspalautteiden perusteella lähtöaikoja voidaan tarkastaa ja "informoida" liikennöitsijää, etuajassa lähdöistä seuraa sopimuksen mukainen sanktio (jos siis joku viitsii lähettää palautetta).

Että tällainen tilanne Tampereella.
 
En tiedä valvooko Nysse myöskään mitkä pysäkit ajetaan. Tiedänpä, että eräs Pirtilin linja hieman "oikoo" eli jättää yhden pysäkin ajamatta melkein aina iltaisin, kun kuljettajalla vuoro loppuu (linja siis loppuu ns. Tukikohtaan). Käyvät paikallisella huoltoasemalla tankkaamassa ennen päättärille ajoa, joka siis ei sijaitse reitin varrella mutta sieltä pääsee kyllä oikoen päättärille.
 
Taidan tietää linjan. Tuttu näky täälläpäin.

Kun ajettiin Sirpiksen kanssa päättävää linjaa, ja hän on Väinö Paunu Oy:n kuski, niin hänen mukaansa kaikki pysäkit on PAKKO ajaa muuten tulee sanktio jos joku huomaa.
Hän on tehnyt tätä työtä Paunulle yli 20 vuotta ja jää näillä näppäimillä eläkkeelle.

Jäätiin silloin tasaamaan Suupantorille, sitten ajettiin kaikki loput pysäkit linjalla 8. Siis myös K-marketille.

K-marketilla Sirpis laittaa Ei linjalla -kyltit. Sitten vasta varikolle mentiin Ei linjalla -kyltein.

Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n autot laittavat jo kauan ennen Vaittia "Ei linjalla" ja jättävät viimeisimmän pysäkin välistä.
Se on ajettava. Sieltä vasta voi mennä ABC:lle tai varikolle.
Jos esim. minä viiton Pirtilille ennen Vaittia missä vain kohdassa missä ne autot ajaa Ei linjalla -kyltein päättävällä vuorolla, sen on otettava minut kyytiin ja vietävä Vaittiin jos asiakas niin haluaa.

Ei viitsi antaa joka välissä palautetta, kun ei se hyödytä tuon firman tapauksessa. Siellä on omat säännöt.
Samoin linjalla 12 Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n jotkut kuskit jättävät koukkimatta pysäkin sen Pirkkahallin mikä lie vierestä suuntaan Tampere. Vaikka tieltä näkyy onko siellä ketään, niin se on silti ajettava.
Jotkut ajaa vaan suorinta tietä ohitse välittämättä että ko. pysäkin kautta on ajettava. Sama kuin pikavuoro ajaisi rampin ohi moottoritietä. Voihan siellä joku olla silti myöhäisenä liikkeellä.

Ei tuollaisia mokia tulisi, jos Väinö Paunu Oy noita ajaisi.

Se hyvä puoli Pirtilissä on, että kun esim. linjalla 12 TKL ei jäänyt tasaamaan, heillä tasattiin sekunnilleen.
Nykyään myös TKL tasaa sekunnilleen, koska olen sinnikkäästi laittanut palautetta asiasta.
 
Viimeksi muokattu:
Kyseessä on linja 40B Kangasalla, pyöräilen usein iltaisin Linnainmaalla/Kangasalan suunnalla ja ihan mielenkiinnosta rupesin seuraamaan tuota hommaa. Ymmärrän, että tulisi turhaa ajoa edestakaisin mutta tietty säännöt on sääntöjä, linjan voisi ihan hyvin lopettaa vaikka siihen pysäkille, mistä käännytään tankille, silloin ei tulisi ongelmia. Toki täytyy muistaa, että mikäli on asiakkaita kyydissä, ajaa auto reitin ihan kokonaan. Kerran iltalenkillä olin turhautunut, en ollut nähnyt ainuttakaan linja-autoa, no sitten alkoi tapahtua! Pirtilin kuski peruutti vahingossa Huutijärven Teboilin seinään, yrittäessään tankata "henkilöautotankista", harmitti kyseisen kuljettajan puolesta kuljin aikoinaan hänen kyydissä Helsinki-Tampere, mukava mies.
 
Jaa siellä, no sitten tätä samaa tapahtuu monella linjalla.

Tuskin puhuta enää yksittäistapauksesta. Linjan tulisi kyllä palvella koko reitillä, muuten voi tulla sanktioita, ajamattomista lähdöistä. Minusta tosi huonoa palvelua, että ajetaan reitillä Ei linjalla -kyltein loppupäässä.

Yleensä PTL-kuskit laittavat Ei linjalla viimeisen asiakkaan poistuttua, mutta esim. viimeisimmässä tapauksessa reitillä oli silti muutama pysäkki, josta olisi voinut joku nousta.

Itse en ainakaan viito Ei linjalla -autoille, mutta tuossa tapauksessa viittoisin. Olisi kiva joskus testata pysähtyvätkö, ovat nimittäin Nyssen tilaamaa liikennettä.
 
Kyseessä on linja 40B Kangasalla, pyöräilen usein iltaisin Linnainmaalla/Kangasalan suunnalla ja ihan mielenkiinnosta rupesin seuraamaan tuota hommaa. Ymmärrän, että tulisi turhaa ajoa edestakaisin mutta tietty säännöt on sääntöjä, linjan voisi ihan hyvin lopettaa vaikka siihen pysäkille, mistä käännytään tankille, silloin ei tulisi ongelmia. Toki täytyy muistaa, että mikäli on asiakkaita kyydissä, ajaa auto reitin ihan kokonaan. Kerran iltalenkillä olin turhautunut, en ollut nähnyt ainuttakaan linja-autoa, no sitten alkoi tapahtua! Pirtilin kuski peruutti vahingossa Huutijärven Teboilin seinään, yrittäessään tankata "henkilöautotankista", harmitti kyseisen kuljettajan puolesta kuljin aikoinaan hänen kyydissä Helsinki-Tampere, mukava mies.

Niin että toiseksi viimeiseltä pysäkiltä viimeiselle matkustamisen onnistuminen jää kuskin päätettäväksi? Tällaisesta ajattelusta liikenteen tilaajat ovat varmasti haltioissaan.
 
Kyllä vaan, kyseessä on vielä sellainen pysäkki (3 tai 4 viimeinen), että jos siitä ei pääse onnikan kyytiin, joutuu kävelemään ison tien vartta, mikäli haluaa Mobiliaan.
 
Ai eikö Tampereella tunneta periaatetta jonka mukaan yksikin ajamaton pysäkki on ajamaton lähtö. Eli lähtö josta liikennöitsijä ei saa korvausta, vaan sitä saatetaan jopa sanktioida.
 
Ei ilmeisesti:lol:

Voisihan tuosta tietty viestin laittaa, osa ajaa myös linjakyltein tankille 1-2 matkustajaa kyydissä. Entäs onko kesken linjan sallittua mennä tankkaamaan? Suoraman nesteellä joskus näkee Pirtilin auton käyvän tankilla vaikka linjakilven mukaan linjalla ja matkustajia kyydissä.
 
Pirtilille kaikki on mahdollista... Joku kuski unohti tankata, eli lähdetty liikkeelle puolityhjällä tankilla.

Autoille tulee aika paljon kilometrejä kuitenkin päivän aikana. Ne tankataan normaalisti päivän päätteeksi täyteen. Niitäkin tarinoita olen kuullut, että bensaa on varastettu Nyssen liikennöitsijöiden busseista.
Tuo että tankkaa vasta kun tarvetta vähentää toki bensavarkauksien riskiä.

Muistan kun ykkösiä oli vielä ja loppumaisillaan oli bensa autosta, niin Automyyjä soitti Vatialassa varikolle, sieltä tuli Paunun huoltoauto tankkaamaan Härmälään. Huoltoauto odotti Automyyjää ja koko tankkaus hoitui odottaessa.
Odottaessa ja kuski rahasti samaan aikaan asiakkaita ja päästi halukkaat autosta pois. Toki joku kuski mokasi sitä ennen eli unohti tankata auton, mutta siellä ei sentään huoltamoja etsitty :)
Todella kivutonta ja ammattimaista toimintaa, mutta sitä ei saa tokikaan "edullisesti" tai "halvalla", vaan tätä saa painottamalla laatupisteitä enemmän kuin sitä kokonaisedullisuutta. Eli siis aivan eri asia kuin mitä Pirtil on.

Ja Pirtilin autoissa on luutakin yhdestä syystä, kuljettaja siivoaa autot, vähän kuin Lidlissä kassa lakaisee lattiat. Siksi puhun Pirtilistä aina Bussiyhtiöiden Lidlinä. Paunun kuskit eivät autoja siivoa.
Yövuorollakin jos kaljat lensi kasilla ja roskia löytyi, niin sieltä soitettiin varikolle, ja tilattiin esim. vaikka Härmälään auton vaihto. Näin Automyyjä sanoi joskus :)

Tätä se on kun Nysse on riittävästi halpuuttanut. Laadusta kannattaisi maksaa, Nyssellekin tiedoksi :) Nuo halpayhtiöt tahraa vain Nyssen maineen.
 
Viimeksi muokattu:
Niitäkin tarinoita olen kuullut, että bensaa on varastettu Nyssen liikennöitsijöiden busseista.
Tuo että tankkaa vasta kun tarvetta vähentää toki bensavarkauksien riskiä.
Sen verran täsmennystä, että busseissa on dieselmoottori ja ne käyttävät kevyttä polttoöljyä eli naftaa, ei bensiiniä. Toisinaan voivat käyttää myös etanolia eli alkoholia tai erityiset kaasumoottorit käyttävät maa- tai biokaasua.
 
Juuri noin ja siitä toivottavasti varkaat ovat perillä kun tankille menevät. Saavat parhaimmillaan autonsa rikki tuota menoa (ja bussin polttonesteluukun rikki).

Noita varkauksia on ollut varsinkin niissä paikoissa, joissa bussit eivät olleet vartioiduissa paikoissa, ja etenkin pahimpaan Kallis bensa -aikaan.
Olen monia tarinoita kuullut tällaisista varkauksista, ja nimenomaan siis polttoainevarkauksia, rahaa ei bussissa säilytetä.
 
Miten muuten linjan 8 kuljettajat toimivat Pirkkalassa rahalaukun kanssa, kun vuoro loppui, toimitilojahan Paunulla tuolla ei ole vaan hiekkakenttä?
 
Nämä lienevät asioita jotka ovat yrityksen sisäistä tietoa, perusteena esim. kuljettajien työturvallisuus.
 
Takaisin
Ylös