Havainnot paikallis ja lähiliikenteestä - elokuu 2014

Linjan 44 Kangasala–Valkeakoski kalustosta ei tainnu olla vielä havaintoja, joten kävin itse katsomassa. Maanantaina 11.8. näytti olevan Valkeakosken Liikenteen autot #8 ja #16
 
12.8 Tkl:
Linjan 47 kalusto koostui seuraavista autoista: #3, #22, #254 ja #657. Tuo teli oli tänään niin kuin eilenkin klo 18:00 lähdössä Etelä-Puistosta. Joten taitanee ajaa parillisina tasatunteina Etelä-Puistosta ja parittomina Suinulasta.

Tkl:n autojen ledikilvissä takakilven fontti on näyttänyt muuttuneen.
 
Alkaneella talvikaudella olen nähny käytettävän myös linjakilven 47 lisäksi 47H, mutta tuon merkitys on jäänyt ainaki itselle mysteeriksi, mitä sillä halutaan viestittää. Viimeksi tänään tällainen 47H kurvasi hieman ennen klo 10 Satakunnankadulta Hämeenpuistoon. Jolilan aikatauluistakaan ei oikein tunnu selviävän tälle mitään selitystä.
 
Itse en keksi muuta selitystä tuolle H-kirjaimelle kuin Havisevan koulu, eli käytännössä tarkoittaisi tuota Perälän th:n lenkkiä, jossa kuljetetaan koululaisia Ruutanasta koululle tai takaisin. Lieneekö H jäänyt jostain suunnitteluvaiheen merkinnöistä kummittelemaan tuonne, vrt. netissä oleva 3V vs. aikatauluissa oleva 3L. Mitään muuta poikkeamaa tuossa reitillä ei ole kuin tuo Perälän th.

Sopisi myös killerpopin havaintoon - hieman ennen kymmentä tehty havainto Satakunnankadulta Hämeenpuiston suuntaan tukisi tätä - klo 9:00 lähtö Suinulasta oli juurikin tämä Perälän th:sta lähtevä vuoro. Eli merkinnät Pe ja H luultavasti tarkoittavat tässä tapauksessa samaa.
 
Tänään aamulla 5:38 joku Tkl:n pätkä scala ajoi linjalla 12 hallilaan Ahlmanintietä (seuraava katu itään oikealta reitiltä, viinikankadulta) ja kääntyi varikolle. Henkilökuntakuljetus vai auton vaihto ehjempään. Ken tietää
Tkl hankki sen 9700 volvon vehmaisten koulukyytejä varten, lapsille saatiin turvavyöt. Aamulehti kertoi asiasta. Ihmettelinkin aikanaan, mitä virkaa sillä on paikkurifirmassa.
 
13.8 LL:
#14/85
#29/79, (ex. TKL #218) :D Oli 9:10 vuorossa Keskustorilta Linnavuoreen.
#94/17
#97/2
#103/50
#104/50
#105/50

Onkos linjalla 17 sallittu Länsilinjoilta pätkä vai eikö telit riitä sinne?

Nyt on kyllä ehkä päivän huvittavin ja paras nähty! Länsilinjojen Setra #56 saanut tilaajavärityksen ylleen! Oli yllättävän pirteän ja erikoisen näköinen! :D

13.8 Paunu:
#53/27, tälläkin linjalla sit miesmuistiin L94 pätkä Scala :D
#54/9
#55/9
#63/1
#120/10
#160/27
#161/72
#165/9

Onkos linjalla 9 sallittu pätkiä?

13.8 Tkl:
#7/4
#22/47
#220/12
#226/4
#226/Y33
#227/36
#231/3
#232/8
#233/12
#234/3
#235/29
#240/11P
#275/21
#637/31
#646/12

Auto #261 ajeli linjalla 29 paperilappu ikkunalla missä informaatio Kalkkuun menosta. Sama ilmiö oli maanantaina Kalkun autoissa. Voisiko johtua ettei olla saatu vielä ohjelmoitua Kalkkua kilpiin?

Linjan 21 vuoro 7:40 Turtolaan Keskustorilta ei päässyt tänäänkään lähtemään edes lähelle ajoissa vaan lähti 7:48. Sama juttu oli maanantaina. Autona tässä vuorossa oli #652 joka oli aivan tuulilasia ääriään myöden täynnä. Teliautoa tähän vuoroon tai yms.?

Tässä taas hieman pohdintaa ja havaintoja näin heti keskiviikko aamusta. Kaikille oikein loistavaa keskiviikko aamun jatkoa! :D
 
Viimeksi muokattu:
11.8 Tkl:
#254/47, ei kai nyt oikeasti Ruutanan linjalla tarvitse teliä? Tähänkin mennessä pärjätty vallanmainiosti ilman.

Tänään (13.8) #254 tuli Rautatieasemalta Koskipuistoon kilvillä "31 PYYNIKINTORI" noin klo 15 paikkeilla. Mahtanee olla ollut mielenkiintoiset manööverit matkustajilla, mikäli auto todella oli tuolla hetkellä linjalla 47. Ja autohan oli tuon seikkailun jälkeen linjalla 47, klo 18 jälkeen.
 
Onkos linjalla 9 sallittu pätkiä?

Ainakin viime talvikautena arkipäivisin silloisella 22:lla kulki usein joku pätkä, Scala/8700 vuorotellen. Havaintojeni mukaan eivät ole aamuisin niin täyttä kuin odottaisi olevan.

#226/4
#226/Y33
#231/3

Tänään, eli samana päiväna #226 on myös hypännyt linjalle 12. Lisäksi #231 siirtyi linjalle 4. Molemmat havaittu klo n.16.30 Keskustan alueella.

#29/79, (ex. TKL #218) :D Oli 9:10 vuorossa Keskustorilta Linnavuoreen.
#220/12

Hienoa nähdä, että 1995 Carrus-seniorit jaksavat painaa ja palvella urhoollisesti Tampereen kaupunkia :smile:. Toivottavasti kestävät vielä pidemmän ajan, hienoja ajokkeja.

Mitäpä nyt omiin vähäisiin havaintoihin liittyy, niin:

13.8 TKL:

#65(?, en ole täysin varma)/1 Leinolan kilvillä
Linjalla 28 ajoi kaksi teliä peräkkäin Sorilaan päin n.klo 16.10, molemmat 8900-mallia, joista toinen Särkänniemen värityksellä. Autojen numeroita en kerennyt huomata.
 
Linjan 21 vuoro 7:40 Turtolaan Keskustorilta ei päässyt tänäänkään lähtemään edes lähelle ajoissa vaan lähti 7:48. Sama juttu oli maanantaina. Autona tässä vuorossa oli #652 joka oli aivan tuulilasia ääriään myöden täynnä. Teliautoa tähän vuoroon tai yms.?

Tuleeko tuo vuoro täyteen Länsi-Tampereen matkustajista vai Hatanpäälle menijöistä? Sinänsä ymmärrettävää, jos Hatanpään sairaalalla alkaa työvuorot klo 8.
 
13.8 TKL:

#65(?, en ole täysin varma)/1 Leinolan kilvillä
Taisipa kuitenkin olla Paunu, numerokin täsmäisi tähän linjalla 45 olleeseen Volvoon


Sen verran Kangasalan osalta sai havaintoja, että
Paunu #95/41 (Orivesi, Ponsa), #96/46 (Ruutana, Perälä), #83/42
Valkeakosken Liikenne #11/44 (Kangasala–Valkeakoski)
 
Taisipa kuitenkin olla Paunu, numerokin täsmäisi tähän linjalla 45 olleeseen Volvoon

Jep, ilmeisesti erehdyin numerosta. Nopealla vilkaisulla ei enää muista tarkkaa numeroa, mutta ainakin oli kaksinumeroinen joka alkaa kutosella. Eli 8700-pätkäauto kyseessä.

14.8. Väinö Paunu Oy:

#60/10
 
Takaisin
Ylös