Havainnot paikallis ja lähiliikenteestä - syyskuu 2014

Joo ne tosiaan liikennöivät vain Le-vuoroja. Sen takia ihmettelinkin, miksi puhuit Vatialaan menneestä VDL:stä, eli katsoitko väärin/etkö ajatellut koko juttua vai oliko VDL menossa tosiaankin Vatialaan asti eikä Lentolaan?

No tämäkin vielä. Havaintoni Hämeenkadulta oli takaapäin, joten en nähnyt linjakilpiä. Eilen onnistuin näkemään jälleen yhden, ehkä ensiviikolla näen viimeisenkin yksilön ;)
 
Liekö kyseessä vain tuottajaorganisaation kiukuttelusta, eli eivät halua "omaan piikkiin" päivitellä kilpiä, mikäli ei tilaaja ole ajoissa ilmoittanut näitä kilpiä tarvittavan? Ei noiden päivittäminen kuitenkaan mikään "ameriikan temppu" olisi ;)

Kyllä toisilla toimijoilla osataan amerikantemput. Olen viikosta toiseen ihmetellyt noita Pahvitronics-kilpiä. Edustamassani yrityksessä moiseen ei nyleensä syyllistytä paria päivää pidempään. Jos puoluekanta vaikuttaa työhönotossa enemmän kuin ammattitaito, ei päästä kuin korkeintaan "lähes tyydyttävään" lopputulokseen.
 
Pahvikilpivirityksä ei paljon näkynyt sinä aikana, kun vielä oli käytössä kunnolliset vanhanajan veivattavat nauhakilvet. Nykyään digiaikana tuokin homma on osattu tehdä vaikeaksi: ei ole saatu päivityksiä, on ohjelmointivikaa, kilpinäytöt temppuilee jne.. ;)
 
Pahvikilpivirityksä ei paljon näkynyt sinä aikana, kun vielä oli käytössä kunnolliset vanhanajan veivattavat nauhakilvet. Nykyään digiaikana tuokin homma on osattu tehdä vaikeaksi: ei ole saatu päivityksiä, on ohjelmointivikaa, kilpinäytöt temppuilee jne.. ;)

Tätäkin ongelmaa voisi edes hieman helpottaa, kun kuljettajien sallittaisiin ohjelmoida kilpiin edes linjanumero. Tämä lienee mahdollista kaikkien kilpivalmistajien ohjauslaitteilla, kun ohjelmallinen esto on poistettu.
 
17.9.

Länsilinjat #49/Y14
Länsilinjat #61/Y14

Lisäksi useita Paunun autoja oli tilausajoissa Pirkkahallilla.
 
22.9

TKL:n 636 oltiin kiinnittämässä Falckin hinausauton perään Aleksis Kiven kadulla Kelan toimiston edessä.
 
Oli myös 15.03 lähdössä linjalla 4 Keskustori-Hervanta tuo TKL #31. Ei tosin sieltä palannut enää, ajoi vain tuon lähdön.
 
Oli myös 15.03 lähdössä linjalla 4 Keskustori-Hervanta tuo TKL #31. Ei tosin sieltä palannut enää, ajoi vain tuon lähdön.

Itse asiassa bongasin sen juuri tuohon aikaan (lieneekö enää alkuiltapäivää?), ajoi tosin Keskustorille ja sieltä pois TKL-kilvin ainakin Koskipuiston kohdalla.
 
Nappasin häthätää kuvan tämän uutuuden takapäästä. Söpöt nuo kääntyvästä perästä varoittavat tarrat.
 
Milloin lie uudet autot tulevat linjatyöhön? Oletettavasti niiden tulo vaikuttaa muihinkin sijoituksiin. Ilmeisesti on ajateltu niin että kaikki (niin Volvot kuin Solariksetkin) laitetaan kerralla linjalle ainakin periaatteessa samaan aikaan(?)
 
Takaisin
Ylös