Linja 1:n kapasiteetin riittävyys

Muutosta luvassa kesäksi, jos esitys menee läpi.

1A korvaisi ilman reitti/aikataulumuutoksia nykyisen linjan 1L. 1B korvaisi sellaisenaan linjan 1V. Linja 1C yhdistäisi linjat 1T+K ajamalla länteen reittiä Suupantie-Lentoasemantie-Naistenmatkantie-Turkkirata-Vaitti. Lisäksi ilmeisesti tavoitteena on, että Vaittiin saapuva 1C jatkaisi suoraan linjalle 1B ja toisinpäin.

Itse pidän saavutettua ratkaisua varsin hyvänä. Uudelle talvikaudelle odottaisin sitten ruuhka-ajan liikenteeseen jotakin tolkkua.

Nykyisiä 1Le-vuoroja sivuttiin siten, että niiden reittiä lyhennetään talvikaudella Suupantorille ja pidennetään Lentolasta Vatialaan (Vatialaan 7,5 ruuhka-aikana). Missähän autot on tarkoitus kääntää Pirkkalassa?
 
Naistenmatkantie-Lentoasemantie-Suuppa? Saman lenkin kaiketi 65 tekee.
 
Omien havaintojeni mukaan koululaisia on aamun ruuhkabusseissa (tai ratikoissa, junissa ja metrossa) Helsingissä suhteessa selvästi vähemmän kuin Tampereella. Kieliikö tämä siitä, että Tampereen kouluverkko on harvempi kuin Helsingin ja ympäristön, en tiedä.

Käsittääkseni Helsingissä koulujen alkamisaikoja on porrastettu enemmän kuin Tampereella. Mitään faktaa asiasta ei mulla tosin ole.
 
Naistenmatkantie-Lentoasemantie-Suuppa? Saman lenkin kaiketi 65 tekee.

Todennäköisesti. Itse vierastin tätä 60-sarjalaisten aikoina (ruuhka-aikoina jotkut vuorot jatkoivat suoraan Tampereelle tekemättä VTK/KTV-lenkkiä) siitä syystä, että yhtenäinen pysäkkiketju Koskipuistosta Suupantorille katkeaa. Toki melko mitätön ongelma, mutta en näe autojen kääntelyssä Kyöstillä ongelmaa kun se kestää sen 3 minuuttia suuntaansa ja samalla palvellaan Kyösti ja Turri.
 
Muutosta luvassa kesäksi, jos esitys menee läpi.

Nykyisiä 1Le-vuoroja sivuttiin siten, että niiden reittiä lyhennetään talvikaudella Suupantorille ja pidennetään Lentolasta Vatialaan (Vatialaan 7,5 ruuhka-aikana). Missähän autot on tarkoitus kääntää Pirkkalassa?

Tietääkseni Lentola oli linjalla 1 alussa Vatialasta käytetty nimi, mikä todellisuudessa onkin Lentolaa. :lol: Ilmeisesti tarkoitat Leinolaa.
 
Tietääkseni Lentola oli linjalla 1 alussa Vatialasta käytetty nimi, mikä todellisuudessa onkin Lentolaa. :lol: Ilmeisesti tarkoitat Leinolaa.

Nimenomaan, kiitos korjauksesta :D Samalle linjalle voi osua liian helposti liian samankaltaisia nimiä: Vatiala-Vaitti ja Lentoasema-Leinola-Lentola...
 
Samalle linjalle voi osua liian helposti liian samankaltaisia nimiä: Vatiala-Vaitti ja Lentoasema-Leinola-Lentola...
Leinolan ei olisi ikinä edes pitänyt osua reitin varrelle, itselle kuten varmasti monelle muulle se oikea Leinola kuuluu Leinolankadun varrelle (joka kadun sijaan on enemmänkin tavallinen maalaistie). Linnainmaan ja Holvastin halkihan tuo linja kulkee.

Jostain kumman syystä Tampere on kuitenkin määritellyt kaupunginosien rajat jossain paikoissa hieman erikoisesti (virallisestihan Annalakin on Kaukajärvi). Tässä kuitenkin näkymää asemakaavasta, jossa Leinolan ja Holvastin jakaa Orimuskatu http://www.paikkatietoikkuna.fi/web...821059.175&mapLayers=95+100+&&showMarker=true ... suunnittelualueena molemmat ovat kyllä toki Leinolaa.
 
Holvasti tuolle päätepysäkille olisi ollut varmaan kuvaavampi, vaikkei siellä eksaktisti olisikaan ollut. Olihan Virontörmänkadun päässäkin pitkään kääntöpaikka, joka tunnettiin nimellä Tesoma - vaikka Virontörmänkadun ympäristö virallisesti onkin Ikuria.
 
Muutosta luvassa kesäksi, jos esitys menee läpi.

1A korvaisi ilman reitti/aikataulumuutoksia nykyisen linjan 1L. 1B korvaisi sellaisenaan linjan 1V. Linja 1C yhdistäisi linjat 1T+K ajamalla länteen reittiä Suupantie-Lentoasemantie-Naistenmatkantie-Turkkirata-Vaitti. Lisäksi ilmeisesti tavoitteena on, että Vaittiin saapuva 1C jatkaisi suoraan linjalle 1B ja toisinpäin.

Itse pidän saavutettua ratkaisua varsin hyvänä. Uudelle talvikaudelle odottaisin sitten ruuhka-ajan liikenteeseen jotakin tolkkua.

Tuohan käytännössä tarkoittaa, että VTK/KTV-lenkki herätetään henkiin.

Osa lentoaseman vuoroista saisi kiertää myös Vähäjärven lenkin. Esimerkiksi sunnuntaisin ei Vähäjärven alueelle ole lainkaan palvelua, kun 1L vuorot paahtavat suoraan Lentoasemantietä.
 
Päivän aamulehdessä oli etusivun juttu mm. linjan 1 ylikuormituksesta. Lehti oli harrastanut tutkivaa journalismia ja todennut tilanteen ajossa yhdessä kuljettajan kanssa eli viimeistään Rantaperkiön kohdalla bussi ajaa täynnä pysäkkien ohi. Jutussa haastatellun joukkoliikennepäällikön mielestä tämä on täysin normaalia ja kuuluu asiaan, sekä ylpeilee ettei ykkönen ole ainoa Tampereen ruuhkalinja.

Muutamana kovempana arjen pakkaspäivänä tilanne on alkanut näyttäytyä jo katastrofaaliselta. Jos talveen osuu vähääkään pidempi kunnon pakkasjakso, niin homma epäilemättä räjähtää käsiin.
 
Niin - täysin normaali tilannehan on, että jo klo. 14 jälkeen menee esimerkiksi keskustasta itään kolmekin kappaletta linjan 1 autoja "nippuna", sen jälkeen on sitten taas hieman taukoa. Tähän ei tarvita edes mitään pakkasta tai poikkeuksellista liukkautta - loskaa ja vettä lensi tuohon aikaan tiellä vaikkapa tänään 16.1.

Samoin illalla kello 18 saattaa saapua Koskipuistoon kaksi peräkkäistä Pirkkalaan menossa olevaa vuoroa siten, että jälkimmäinenkin näistä on myöhässä useita minuutteja ja saapuu pysäkille ennen edellistä vuoroa. Vuorovälin pitäisi tällöin olla 15 minuuttia.

Ylpeilyn aiheita suunnittelevan tahon mielestä varmaankin?
 
Samoin illalla kello 18 saattaa saapua Koskipuistoon kaksi peräkkäistä Pirkkalaan menossa olevaa vuoroa siten, että jälkimmäinenkin näistä on myöhässä useita minuutteja ja saapuu pysäkille ennen edellistä vuoroa. Vuorovälin pitäisi tällöin olla 15 minuuttia.

Eilen illalla vuoro jonka olisi pitänyt lähteä Koskipuistosta Pirkkalaan 17.48 saapui seuraavan vuoron lähtöajalla (18.03) ja seuraava vuoro saapui heti perässä, vain pari minuuttia myöhässä omasta lähtöajastaan ja siitä sitten mentiinkin peräkkäin kohti Pirkkalaa. Kaksin aina kauniinpaa? Jos Paunun aikana moitittiin että autot ei pysyneet aikataulussa niin ei Jolin myötä tilanne ainakaan parantunut.
 
Muutenkin tämä runkolinja-ajattelu on varmaan teoriassa hyvä idea, mutta Tampereella ei siihen haluta panostaa: nelosella on enemmän sääntö kuin poikkeus, että autot ajavat ruuhkien ulkopuolellakin parin auton letkoissa, jolloin todellinen vuoroväli on jotain muuta kuin se, mitä on suunniteltu. Jos tästä runkolinjastosta halutaan pitää kiinni, pitäisi prioriteetti olla niissä havaittujen epäkohtien korjaamisessa mahdollisimman nopeasti. Ykkösellä näin on edes yritetty tehdä, mutta mm. linjoilla 4 tai 8 ei kyllä siitäkään edestä. Toki on hyvä, että 28:n myöhästymisiä yritetään edes väliaikaispaikata, en sitä kiistä, mutta vesittää samalla tuota edellämainittua ajattelumallia.

Mutta kai se sitten on parempi, että muutamat iidesrantalaiset pääsevät jalkojaan kastelematta suoraan Hervantakeskuksen eteen lyhyehkön kävelyn Opiskelijankadulta ja aikatauluvarmuuden sijaan. ;)
 
Pikaisena ratkaisuna voisi koko ykkösen hajottaa:
1 Pirkkala–Pyynikintori
6 Vatiala–Koskikatu/Keskustori/Pyynikintori

Saataisiin aikatauluvarmuus parannettua, kohdennettua lisäautotarve niille osuuksille, missä pahimmat piikit ovat. Lisäksi palvelu ei huononisi lainkaan, vaan yhteydet Pirkkalasta/Härmälästä keskustaan ja edelleen mm keskustan länsipuolen oppilaitoksille paranisi. Ja koska ajantasaus Koskipuistossa jäisi pois, voisi osalla matka-aika Härmälän suunnasta Taysille mennessä jopa nopeutua.

Harmi vaan että Keskustori on tällä hetkellä hieman tukossa, sinne ei liiemmin mahdu enempää autoja, tästä syystä Pyynikintori voisi olla myös Vatialasta tulevan linjaston kääntöpaikkana. Työvuorosuunnittelussakin tuo Pyynikintori voisi toimia paremmin, ainakin niin kauan kun molemmat linjat ovat saman yhtiön ajamana. Vaikka linjakilometrit pitenisivät ja osuudelle Pyynikintori–Koskipuisto tulisi lisää (päällekkäistäkin) tarjontaa, tämä ratkaisu todennäköisesti ei lisäisi kuluja merkittävästi, kun täsmällisyys paranisi ja kääntöpaikkojen seisonta-ajat saataisiin järkevöitettyä (esim liikenteen alkaessa Vatialaan Prismalle jäi sunnuntaisin jopa 30 min seisonta-aikaa kun seuraava vuoro tuli kun edellinen teki lähtöä).
Myös mahdollinen 6:n tuominen Itsenäisyydenkatu–Rautatienkatu–Kyttälänkatu–Koskikatu–Hämeenkatu (ajantasaus Koskikadulla) voisi olla tutkimisen arvoinen.

Ja Citeat välittömästi Nokian sisäisille linjoille, ne eivät nyky-ykköselle kuulu.
 
En missään nimessä menisi katkomaan ykköstä. Linja on yksi harvoja Tampereen linjoja, joilla oikeasti matkustetaan keskustan läpi. Se on ainoa yhteys Itä-Tampereelta Hatanpäälle, rautatieasemalta lentoasemalle ja Pirkkalasta/Härmälästä TAYS:n alueelle ja itään. En ole missään vaiheessa ymmärtänyt tuota oppilaitoskommenttia: entisen 60-sarjan reitillä Koskipuiston jälkeen oli kaksi lukiota ja kaksi Tredun toimipistettä, nykyisen ykkösen reitillä kosken itäpuolella on neljä lukiota, yliopisto, ammattikorkeakoulu ja kaksi Tredun toimipistettä.

En osaa kuvitella telibussia Kyttälänkadulle. Lisäksi keskustan länsipuoli jää kokonaan palvelematta, mikä on ykkösellä ja 40/50-parilla perusteltua reittisyistä.

Ykkösen reitille rakennetaan tänä vuonna merkittävä joukkoliikennekaista ja aloitetaan toisen merkittävän katusuunnittelu. Teiskontien kaista helpottaa sekä aamu- että iltapäiväruuhkaa varmasi paljonkin.

Tänään näin ensimmäistä kertaa lauantaina kaikki ykkösen liikenteessä olleet kahdeksan autoa bussitutkassa. Le-linjallakin tilanne on parantunut pikku hiljaa, mutta edelleen autot #146 ja #149 ovat pimeänä ja Le- ja TAYS-vuorot nyt ovat sitä mitä ovat. Onko kenelläkään tietoa, mistä tää nyt johtuu ja milloin ne laitteet on tarkoitus asentaa? Vuoden sisällä? Kellään laitetoimittajalla ei ole vaikeuksia toimittaa puolen vuoden viiveellä mitään, varsinkin kun tilaukset olisi ihan hyvin voitu tehdä jo vuosi sitten. Selityksiähän tästä ei ole miltään taholta tullut. Oman kokemuksen mukaan liikennevaloetuudet nopeuttavat tietyissä olosuhteissa ykköstä mukavasti. Halpa, matkustajille helppo ja itsestäänselvä tapa olisi laittaa ne Lissu-vehkeet kuntoon ja katsoa, syntyykö mitään aikaan.

Ja kuten useassa paikassa sanottu, on pöyristyttävää että kaupungin toiseksi ruuhkaisimmalla linjalla ajetaan ei-telikalustolla. Citeoille on monta paljon parempaa kohdetta, juuri tuo Nokian sisäinen liikenne ja 10 ja 11 pikaisesti tulee mieleen. Hyviä busseja ovat muuten.
 
Takaisin
Ylös