Talviliikenne 2015-16

Kesän aikataulukirjasta on löytynyt ilahduttavan vähän virheitä.

Talven aikataulukirjahan on tosiaan julkaistu. Pikasilmäyksellä ykkösellä liikennettä on lisätty kaikin puolin: 7,5 minuutin vuoroväliä on pidennetty aamun kummassakin päässä puolella tunnilla (7,5 min välein klo 6-10), arki/lauantai-iltaisin vartin vuoroväli on klo 20 asti (ennen klo 19) ja sunnuntaina jo ennalta tiedetty 20 min vuoroväli klo 11-20. Katsottu Pirkkalan päästä, joten keskustasta ja Vatialasta ajat heittävät.

Täälläkin kehuttu ex-VTK-järjestelmän heikot puolet tulevat nyt. Esimerkiksi tunnilla 16 lähtevästä kymmenestä vuorosta kuuden päätepysäkki on Suupantorilla, kahden lentoasemalla ja Vähäjärvi-Vaitissa ja vain yhden Kyöstissä. Kyöstin vuoromäärä tipahti siis neljäsosaan entisestä, jos lasketaan vain Suupantorilta suoraan Kyöstille ajavat vuorot. Onhan Suupantorin länsipuolella matkustajamäärät selvästi vähäisempiä kuin muualla Pirkkalassa ja varsinkin Härmälässä, mutta heikennys tämäkin.

Mitään kovin mullistavaa ei ole tehty, muutosinfosivukin on täytetty "linjalle lisätty yksi vuoro" -tyyppisellä sisällöllä. Koskipuistosta on hävinnyt B-pysäkki kokonaan ja rautatieaseman uudistetun numeroinnin yhteydessä uusi B-pysäkki (keskustaan päättävät linjat) on siirretty Burger Kingin kohdalle. Jotenkin tuosta jää mieleen, että rautatieaseman kohdalla halutaan säilyttää mahdollisuus siirtää pysäkki entiselle paikalleen (JOLI on väläytellyt tätä Facebookissa, jos Stockmannin pysäkki uhkaa ruuhkautua) toisin kuin Koskipuistossa. Muita pysäkkimuutoksia keskustasssa JOLI ei ole nähnyt tarpeen tehdä, vaikka allekirjoittaneen mielestä ainakin Keskustori H on vajaakäytöllä.
 
Koskipuistossa oikeastaan pärjää ihan mainiosti tuolla yhdellä lännen suuntaisella pysäkillä, ainoa toive olisi saada pysäkistä vähän pidempi niin, että siihen mahtuisi 3 autoa kerralla. Hankala tuokin on toteuttaa Koskikadun liittymän takia. Keskustorin pysäkeistä oikeastaan B on ainoa ylikuormitettu, ainakin edellistalvena tuossa pysähtyi useampi eri linjan vuoron saman 10-minuuttisen sisään. Vähän ihmetyttää, miksei A-pysäkkiä ole otettu vaikka linjalle 13 käyttöön, tai mikä parasta, yhdistää A ja B keskenään yhdeksi pidemmäksi pysäkiksi. H-pysäkki kieltämättä on vajaakäytöllä, tosin eipä sinne nykyisellä lajittelulogiikalla edes saa mitään uutta linjaa.
 
Itselleni iloisin yllätys on Vuoreksen liikenteen lisääminen. Aamuruuhkassa 4 lähtöä tunti ja iltaruuhkassa 3 lähtöä tunti. Loistavaa!
 
Täälläkin kehuttu ex-VTK-järjestelmän heikot puolet tulevat nyt. Esimerkiksi tunnilla 16 lähtevästä kymmenestä vuorosta kuuden päätepysäkki on Suupantorilla, kahden lentoasemalla ja Vähäjärvi-Vaitissa ja vain yhden Kyöstissä. Kyöstin vuoromäärä tipahti siis neljäsosaan entisestä, jos lasketaan vain Suupantorilta suoraan Kyöstille ajavat vuorot. Onhan Suupantorin länsipuolella matkustajamäärät selvästi vähäisempiä kuin muualla Pirkkalassa ja varsinkin Härmälässä, mutta heikennys tämäkin.

Vuorotarjonta Vähäjärvelle ja Kyöstiin on koko päivän kolme vuoroa tunnissa, jos on valmis käyttämään myös "väärään suuntaan" kiertäviä vuoroja. Tosin pitkät ajantasaukset Vaitissa tekevät tällaiset matkat epähoukutteleviksi. Esim. talviaikatauluissa 1C ohittaa Kyöstin länteen päin noin klo 7.26, jatkaa Vaitista 1B:na 7.46 ja Suupantorilta Tampereelle klo 7.55. Pelkästään siirtymiseen Kyöstiltä Suupantorille kuluu siis 30 min verrattuna suoran vuoron kolmeen minuuttiin.
 
Itselleni ei edelleenkään selviä syy käyttää kirjaintunnuksia Pirkkalasta itään ajettaessa... Tai no, ehkä lentoasemalta suoraan Suupan kautta kulkevan vuoron erottelu Vähäjärven kiertävästä on ok - mutta miksi "peruslenkkiä" kiertävät vuorot nekin pitää merkitä kirjaimella? Vain sekoittaakseen vaikkapa satunnaisen Hatanpäältä itään pyrkivän matkustajan päätä?

Itse olisin muutenkin käyttänyt kirjaintarkenteina ennestään tuttuja, havainnollistavia K (Kyösti), V (Vähäjärvi) sekä L (lentoasema). Varsinkin, kun ilmeistä on, että itäpäässä jatkossa on vain yksi päätepysäkki ilman riskiä Lentolan tai Leinolan sekoittumisesta lentoasemaan. Ai niin - eihän se käy, koska joku muu oli keksinyt nuo kirjaimet ennen JoLi:a ⚠️
 
Samaa itsekin vähän hämmästelin, mutta on jo tämä edistysaskel edellisestä vaiheesta. :D Linjalla 3 on myös poikkeava reitti länsipäässä, mutta siinä erosta ilmoitetaan vain linjakilvillä, ei kirjaimilla. Itään lähdettäessä kilvitys on reitistä riippumatta sama, mikä sinällään on loogista, samoin kasilla, itään mennään määränpäästä riippuen tietyillä kilvillä, länteen on aina sama. Ykkösen tapauksessakin luulisi, että takaisin Lentolan suuntaan ajettaessa matkustaja ei tee tuolla ABC-infolla mitään.
 
Itsekin kritisoin noita ABC-kirjaimia aluksi enkä kyllä vieläkään keksi niille mitään täydellistä syytä. Paras on se, että ABC on johdonmukaisempi kuin KTSPV tai vaikkapa XFHOP (eli kokonaisuus on helpommin hahmotettava). A-kirjain tosin trimmaa mukavasti Airport-sanan kanssa.

Itään päin ajettaessa kirjaintunnukset ovat oleellisia Suupantorin länsi- ja eteläpuolella. Sen jälkeenhän ne voisi vaihtaa Suupantorin ajantasauksella pois, mutta hyöty voi jäädä vähäiseksi ja jokaisella vuorolla olisi sitten yksi näytönvaihtopaikka lisää.
 
K-kirjain on jo ainakin vakiintunut Joli-liikenteessä niin vahvasti Keskustori/Koskipuisto-merkitykseen, että ymmärrän hyvin, että noista muista merkityksistä pyritään eroon (lisäksi on Ka; Kalkku/Kaipainen).

No en ainakaan näe syytä, miksi esimerkiksi A-kirjainta tarvitsisi käyttää lentokentältä takaisinpäin lähtiessä. B- ja C-variaatioista voisin väittää samaa (vaikken Pirkkalaa niin hyvin tunne), lenkin paluuosalla kirjaimelle tuskin nyt niin hirveän suurta tarvetta olisi. Logiikka kun tuntuu olevan muuallakin, että jos poikkeama (tai variaatio) on heti reitin alkuosassa, ei erityisiä kilpiä käytetä. Toisaalta, selkeyssyistä tuon voisi hyväksyä; näkyyhän pysäkkinäytöissäkin idän suuntaan tuo ABC. Mutta niin näkyy pysäkkinäytöissä toisaalta vaikka 8R länteenkin päin, vaikkei sillä kirjaimella olekaan länsipäässä mitään merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:
Itselleni ei edelleenkään selviä syy käyttää kirjaintunnuksia Pirkkalasta itään ajettaessa... Tai no, ehkä lentoasemalta suoraan Suupan kautta kulkevan vuoron erottelu Vähäjärven kiertävästä on ok - mutta miksi "peruslenkkiä" kiertävät vuorot nekin pitää merkitä kirjaimella? Vain sekoittaakseen vaikkapa satunnaisen Hatanpäältä itään pyrkivän matkustajan päätä?

Itse olisin muutenkin käyttänyt kirjaintarkenteina ennestään tuttuja, havainnollistavia K (Kyösti), V (Vähäjärvi) sekä L (lentoasema). Varsinkin, kun ilmeistä on, että itäpäässä jatkossa on vain yksi päätepysäkki ilman riskiä Lentolan tai Leinolan sekoittumisesta lentoasemaan. Ai niin - eihän se käy, koska joku muu oli keksinyt nuo kirjaimet ennen JoLi:a ⚠️

Samaa mieltä. Erityisesti Hatanpäältä on mahdoton muodostaa mielekästä kuvaa esimerkiksi Keisarinviittaan viemistä kirjaimista. Missä järjestyksessä ne olivatkaan? K ennen L:ää vai toistepäin?
 
Paras peruste käyttää kirjaimia a, b, ja c on, että näinkin isossa järjestelmässä kuin Tampere, lähes väkisin käy ennemmin tai myöhemmin niin, että paikannimiin liittyviä kirjaimia ei pystytä käyttämään johdonmukaisesti ja sitten luvassa on todella iso sotku. Parasta olisi, jos kirjaimia ei tarvittaisi lainkaan, mutta jos niitä tarvitaan, on parempi kehittää johdonmukainen kirjainsysteemi ja sitten soveltaa sitä eri kohteisiin. Nyt kirjaimista on käytössä Y, jonka ihmiset luultavasti aika hyvin mieltävät yöajan reittivariaatioksi, harvempi ehkä hahmottaa, että Y tarkoittaa myös päiväajan erikoisvuoroja, joilla on yövuoron tapaan selvästi poikkeava reitti. Alkupään aakkoset sopivat oikein hyvin reitin loppupään variaatioihin. Toivottavasti tulevaisuudessa näitä käytetään vain ja ainoastaan tähän tarkoitukseen. Hyvä lisä olisi sitten X kirjain tarkoittamaan poikkeusreittejä ja vielä tarvittaisiin jokin kirjain ruuhkavuoroihin, jotka eivät aja koko reittiä läpi. K tietysti tarkoittaa aika hyvin Keskustorille jäävää linjaa, eli kun heilurista ajetaan vain toinen puoli.

Mutta tähän tapaan: ylhäältä alaspäin, eikä jokaiselle yksittäiselle linjalle tehdä juuri sille ominaista kirjainsotkua. Ja ylipäätään: kirjainvariantteja mahdollisimman vähän.
 
Kirjaintunnus X on käytössä ainakin linjalla 65x, joka on moottoritietä kulkeva variaatio. Tutustuin tähän viime viikolla, ja se ainakin aiheutti ylimääräistä pähkäilyä. Syy oli osin se, että Jolin omissa informaatiosovelluksissa (http://linjakartta.tampere.fi ym.) ei löytynyt tapaa näyttää x-variaation reittiä, tai edes etsiä sen tietoja. Reittiopas kylläkin löysi linjan, mutta aiheutti sekaannusta siis kuitenkin.
(Lähetin lapsen yksin matkaan, joten piti olla 100% varma reitistä, kun piti sopia mille pysäkille häntä tullaan vastaan. Itse matkustaessa olisi sinänsä riittänyt tieto, että Kurikkaan päädytään jossain vaiheessa.)
 
Nyt kirjaimista on käytössä Y, jonka ihmiset luultavasti aika hyvin mieltävät yöajan reittivariaatioksi, harvempi ehkä hahmottaa, että Y tarkoittaa myös päiväajan erikoisvuoroja, joilla on yövuoron tapaan selvästi poikkeava reitti.
Toisaalta lieneekö näitä linjoja ensi talvikaudella enää paljoa, kun esimerkiksi Y35 on muutettu pelkästään linjaksi 35.
 
Nythän näitä kirjaimia on lisätty ainakin 90:lle. Sattumalta huomasin ajamassani 10:05 Pyynikintorilta lähtevässä (aikataulussa M) Maisansalon kautta Kaanaaseen menevän vuoron kilpeen lisätyn K. :-( Aikaisemminhan 90:llä on ollut X käytössä moottoritievuorossa.
 
Selvisikö, mikä tämän K:n funktio on? Kämmenniemi, Kaanaa vaiko kenties Keskustori?... :(
 
Takaisin
Ylös