Talviliikenne 2015-16

Kannattaa muistaa, että HSL:llä on henkilökuntaa useampi sata työntekijää, Joli:lla taas tuskin kymmentäkään. Virheistä eroonpääsemiseen ei ole oikotietä: tarvitaan riittävästi työtunteja oikolukuun. (Periaatteessa voisi auttaa myös aikataulukirjan teon automatisointi, eli muutokset päivittyisivät suoraan aikataulutiedostoihin, mutta silloin vain altistuttaisiin toisenlaisiin ongelmiin.) No, ainakaan Tamperetta ei pääse syyttämään siitä, että joukkoliikenteen rahat menisivät byrokratiaan liikennöinnin sijaan.

Ihan totta ja tärkeä huomio. Onko HSL:llä liikaa työntekijöitä vai Jolilla liian vähän (jos suhteutetaan vastuualueiden asukasmääriin, eivät määrät suhteessa ole lähelläkään)? Jotenkin olen vain nähnyt koko ajan HSL:n toiminnan yrityksenä toimivan paremmin kuin yhden osallistujakunnan toimiston perällä toimivan kunnallisen yksikön - tähän on varmasti eriäviäkin mielipiteitä. Joka tapauksessa joukkoliikennetoimistolla on varmasti jonkinasteinen vajaamiehitys. Jos joukkoliikennettä halutaan tukea, on erikoista tinkiä suunnittelu- ja tiedotusmiehityksestä, jos perusasioissakin on satunnaisesti ongelmia. Tämän kokoisella liikennöintialueella perusasioiden, kuten linjapäreiden vaihtamisen, pitäisi sujua täysin kitkatta. Kesän 2014 pysäkkipäreiden vaihtaminen oli täysi katastrofi ja hyvä esimerkki siitä, miten yhden henkilön sairastuminen johtaa koko organisaatiossa. Pysäkkipäreet piti vaihtaa koko seudulle kesäkuun aikana, mutta uudistetun linjaston aloittaessa 30.6.2014 edes kaikkia keskustan kylttejä ei ollut vaihdettu ja seudulla muutostyöt jatkuivat pitkälle syksyyn ja jopa alkutalveen.

Hyvä ilmainen tapahan on laittaa aikataulukirja nettiin hyvissä ajoin ja antaa aktiivisten käyttäjien heitellä vikakommentteja.
 
Ihan totta ja tärkeä huomio. Onko HSL:llä liikaa työntekijöitä vai Jolilla liian vähän (jos suhteutetaan vastuualueiden asukasmääriin, eivät määrät suhteessa ole lähelläkään)?

HSL:n tehtäväkenttä on tosin laajempi, kun se ei yksinomaan vastaa joukkoliikenteestä, vaan se vastaa muun muassa liikennetutkimusten tekemisestä ja on isossa osassa nelivuotisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisessa. Olisi pitänyt muistaa lisätä tämä jo alkuperäiseen kommenttiini. Mutta kyllä siellä taitaa olla enemmän ihan liikennesuunnittelijoitakin väestömäärään nähden, kun suunnittelijat voivat erikoistua eri alueiden liikenteeseen. Isosta organisaatiosta on tietysti hyötyä jo sinällään: HSL julkaisee vuosittain aika läjän raportteja, joten talossa on väkisinkin julkaisutoiminnan osaamista, josta on varmasti apua aikataulukirjoja tehtäessä.

Mutta se tosiaan on selvä tosiasia, että parannuksia on vaikea saada aikaan ilman lisäväkeä, sanotaan vaikka nyt, että joli:n haluttaisiin ottavan enemmän vastuuta pysäkki-infrasta.
 
Jokseenkin koominen on tuo Pirkkalainen -lehdessä luettavissa oleva Häyrysen kommentti "lähtöajoista Suupalta länteen"... Nuo Suupan lähtöajat länteen (Tampereelta tultaessa) löytyvät nytkin vain ja ainoastaan netissä julkaistuista pysäkkiaikatauluista. Niitä ei löydy paperiaikatauluista, puhumattakaan kuljettajien ajo-ohjelmista eli "sarjalapuista". Sarjalapuista ei löydy Suupan aikoja edes Tampereen suuntaan ajettaessa, nekin joutuu paperiaikatauluista kuljettaja itse ajon aikana luuraamaan ja varmistelemaan... Käsittääkseni älypuhelimen omistaminen, puhumattakaan sen käytöstä työasioissa ajaessa, ei ole vieläkään edellytys kuljettajaksi työllistymiselle?

Sitä en sitten osaa sanoa, onko kyse tilaajan tuottajille toimittaman aikataulu-/autokiertodatan puutteellisuudesta vai jostain muusta...
 
Hyvin samantapainen tilanne on jo toista kesää oleva tilanne linjalla 20: aikataulukirjassa on Rautatieaseman aika (Stockmannin pysäkin aika) mutta tuottajien autokiertodatassa on Keskustorin aika (Hikivuoresta asti tulevilla vuoroilla). Arvatkaa kumpaa ajoista määrättiin käyttämään kun asiaa varmistettiin? No vahinkoja sattuu, mutta asiasta ilmoitettiin jo heinäkuun ja elokuun alun 2014 liikenteen perusteella....
 
Puhumattakaan näistä näkymättömistä ajantasauspisteistä vaikkapa 47:lla. Kuljettajan ajo-ohjelmaan on kyllä merkitty virallinen tasausaika Koilliskeskuksella molempiin suuntiin (mikä sinällään pitkällä linjalla on ihan ok), mutta eipä moista kohtaa löydy aikataulukirjasta edelleenkään. Pysäkeillä on sinällään oikeat lähtöajat, mutta ei mitään mainintaa siitä, että tämä on ihan virallinen välipisteaika, jota ennen auto ei lähde.
 
No mutta paljon pienempi paha se noin päin on. Tällöin sentään kuljettajalla on "pelimerkit" annettu siihen, että voi päivän työt suorittaa ilman oman älykapulan käyttöä siten, että pysäkkiajat osuvat kohdilleen. Päinvastainen tilanne, josta edellisessä viestissäni kerroin, on täysin älyvapaa. Matkustajalla on pysäkkiaika tiedossa, mutta kuljettajalla ei...
 
Joka tapauksessa joukkoliikennetoimistolla on varmasti jonkinasteinen vajaamiehitys. Jos joukkoliikennettä halutaan tukea, on erikoista tinkiä suunnittelu- ja tiedotusmiehityksestä, jos perusasioissakin on satunnaisesti ongelmia.
Rekrytointikielto. Ilman sitä JOLI varmasti palkkaisi lisää tyyppejä hommiin (esim. meikäläisen :D)

Kesän 2014 pysäkkipäreiden vaihtaminen oli täysi katastrofi ja hyvä esimerkki siitä, miten yhden henkilön sairastuminen johtaa koko organisaatiossa. Pysäkkipäreet piti vaihtaa koko seudulle kesäkuun aikana, mutta uudistetun linjaston aloittaessa 30.6.2014 edes kaikkia keskustan kylttejä ei ollut vaihdettu ja seudulla muutostyöt jatkuivat pitkälle syksyyn ja jopa alkutalveen.
Ai sairastuminenko oli syynä? Kuka sairastui, itse kylttien vaihtajako?

Hyvä ilmainen tapahan on laittaa aikataulukirja nettiin hyvissä ajoin ja antaa aktiivisten käyttäjien heitellä vikakommentteja.
Juuri näin. "Beta-versio" JLF:lle ruodittavaksi ;)
 
Kyllä viime kesän kylttienvaihtokatastrofi oli käsittääkseni tällä kertaa (huonon) kilpailuttamisen syytä: prosessi oli sen verran laaja, että se päätettiin kilpailuttaa JOLIn normaalisti käyttävän vaihtajan sijaan. Ja kilpailutuksen voitti sellainen, joka ei syystä tai toisesta osannut tulkita oikein sille annettuja ohjeita.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:46 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:41 ----------

Juuri näin. "Beta-versio" JLF:lle ruodittavaksi ;)

Muutaman koevedoksen vieminen vaikka Keskustorilla kuljettajien taukotiloihin muutama viikko ennen deadlinea varmasti karsisi myös omalta osaltaan mukavasti virheitä.
 
Takaisin
Ylös