Porvoon paikallisliikenne

Hieman kyllä mietityttää tuo tapa laatia tarjouspyynnöt aika räätälöidysti. Nyt nykyinen liikennöitsijä pääsi, samoilla aikatauluilla ja reiteillä, yhtä (1) ainoata vuoroa lisäämällä, ainoana hakijana, lunastamaan homman itselleen 10 vuodeksi. Porvoon kaupunkiliikennettä olisi vähintään voitu jakaa kahdeksi paketiksi esim.

- pääakseli Kevätkumpu-Keskusta-Gammelbacka + vapaasti määriteltävät jatkeet ("houkutteleva tarjonta")
- muu kaupunkiliikenne


Porvoon Liikenne on tosin tehnyt Porvoossa paljon hyvää työtä hvän kaupunkiliikenteen luomiseksi, mutta tämä ajatus vapaasta ja avoimesta hankinnasta ei kyllä tällä kertaa vakuuttanut. ELY-keskusten on kyllä voitava määritellä hankintansa niin, että kilpailua myös syntyy.
 
Puskaradio kertoo, että nykyinen Porvoon Liikenne 78 ex lähilinjat 50 olisi poistumassa parin kuukauden päästä. Jyväskylän Kabussia olisi Porvooseen.
 
Porvoon Liikenne 78 on korkealattia-402, poistettu viime vuonna. Lähilinjat 50, Carrus City, on Porvoon Liikenteen 97.

#78 oli kyllä ihan puolimatala. Yksi porras edessä ja yksi keskellä. Tietääkseni 402-sarjaa tehtiin vaan puolimatalana, low-entrynä ja täysmatalana. 401-sarjaa taisi sitten taasen olla korkeana ja puolimatalana.
 
Eiköhän Porvoosta poistu kouluvuoden päätyttyä monta muutakin vanhaa paikkurirouskua, kun konsernissa jää vaille käyttöä ties kuinka monta uudempaa autoa. Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, minkälaisella kalustolla Porvoon Liikenne jatkossa kilpailee matkustajista markkinaehtoisella Porvoo - Helsinki -reitillä. Kenties jatkaa samoilla autoilla kuin se ajaa nytkin eli Ruotsista uitetuilla vuosituhannen vaihteen Carruksilla ja taloon 17 vuotta sitten uutena ostetuilla vastaavilla?
 
Porvoon Liikenne 78 on korkealattia-402, poistettu viime vuonna. Lähilinjat 50, Carrus City, on Porvoon Liikenteen 97.

Carrus Cityt ovat kaiketi edelleen liikenteessä, mutta muistelisin että nämä Lahtelaiset rouskut 78, 79 ja 93 olisivat poistuneet jo silloin kun Volvo 8700LE:t tulivat.

---------- Viestit yhdistetty klo 6:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 6:40 ----------

Eiköhän Porvoosta poistu kouluvuoden päätyttyä monta muutakin vanhaa paikkurirouskua, kun konsernissa jää vaille käyttöä ties kuinka monta uudempaa autoa. Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, minkälaisella kalustolla Porvoon Liikenne jatkossa kilpailee matkustajista markkinaehtoisella Porvoo - Helsinki -reitillä. Kenties jatkaa samoilla autoilla kuin se ajaa nytkin eli Ruotsista uitetuilla vuosituhannen vaihteen Carruksilla ja taloon 17 vuotta sitten uutena ostetuilla vastaavilla?

Kilpailutulosten ratkettua julkaistun henkilöstötiedotteen mukaan, konserni investoi nyt niihin vaadittavaan kalustoon, ja vasta sen jälkeen tehdään päätökset markkinaehtoisen liikenteen investoinneista.
Tämä tarkoittaisi että ainakin ensimmäinen vuosi kolkutettaisiin vielä nykyisellä kalustolla, josta ainakin vuoden 1997 Carrukset ovat todella ehtoopuolella.
 
Se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, minkälaisella kalustolla Porvoon Liikenne jatkossa kilpailee matkustajista markkinaehtoisella Porvoo - Helsinki -reitillä.

Ensi vuoden alussa kuulemma tulossa uusia Volvoja Porvoo-Helsinki-reitille, ilmeisesti matalempia 9700:a.
 
Ensi vuoden alussa kuulemma tulossa uusia Volvoja Porvoo-Helsinki-reitille, ilmeisesti matalempia 9700:a.

Tehdasuusia vai firmalle uusia ;) Joskus eräässä firmassa työskennellessäni, silloin vähän sinisilmäisenä uskoin kun puhuttiin että on hankittu uutta kalustoa että nyt saa tehdä uudella töitä. Jälkeenpäin opin että se olikin vaan firmalle uutta, muuta uutta sitten niissä ei ollutkaan...
 
Porvoossa on menossa kuvio uusiksi.

Porvoon kaupunginhallitus sanoi:
Kj:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Porvoon kaupunki ilmoittaa ELY-keskukselle vetäytyvänsä järjestämisvastuullisen viranomaisen liitteenä olevan kirjeen johdosta kaupunkialueen kilpailutetusta joukkoliikenteestä myös omalta osaltaan. Heinäkuun alusta lukien joukkoliikenne tulee siten toimimaan kaupunkialueella ELY-keskuksen myöntämillä reittiliikenneluvilla markkinaehtoisesti, jolloin kaupungilla ei ole mahdollisuutta puuttua sen hinta-tai palvelutasoon.

http://porvoo01.hosting.documenta.fi/kokous/20149085-5.HTM
 
ELY-keskuksen ja Porvoon romutettua ostoliikennehanketta Porvoon Liikenne hakee nyt 2,5 vuoden reittiliikennelupaa aivan uusille linjoille

1 Sairaala-Kevätkumpu-Mannerheiminkatu-Tori-Pohjoinen Tolkkinen-Haikko-Hamari... ja takaisin paluureitille
2 Huhtinen-Tarmola-Mannerheiminkatu-Näsi-Gammelbacka-Eestinmäki-Hornhattula-Kuninkaanportti... ja takaisin paluureitille


Kuviossa pyritään luomaan 10 minuutin välelin kulkevaa yhteisreittiä Sibeliusbulevardi-Mannerheiminkatu-Tori-Aleksanterinsilta-Näsin kauppakeskus, jonne aiotaan tarjota 1-1,50 euron sukkulataksaa.

Tolkkisten jäädessä verkoston ulkopuolelle nykyinen 812 Hki-Porvoo-Haikon kartano ulotetaan Tolkkisten satamaportille.

Kerkkoon liikenne jää muuttumattomaksi. Kannattamattomat Johannesberg ja Haksi jäävät ilman liikennettä.

Porvoon Liikenteen veto on rohkea, koska se vaatii kaupungilta runsaasti uusia pysäkkijärjestelyjä + mm. huoltotien muuttamista bussiliikennekaduksi Hornhattulan ja Harabackan välillä (PL:n varikon tuntumassa).
 
mm. huoltotien muuttamista bussiliikennekaduksi Hornhattulan ja Harabackan välillä (PL:n varikon tuntumassa).

Onko kyseessä Varastotien ja Harabackankadun välinen osuus? Osa tuosta huoltotiestä on pyörätie (moottoritien alituskohdassa, ellei tien laatu ole viidessä vuodessa muuttunut).
 
Se, joo. Aika kehnolle soratiepätkälle kaavaillaan busseja 20 min välein. Tie on tosin rakennettu kaasuvoimalan huoltotieksi mutta tällä hetkellä kyllä vain pyörätienä. Varastotiellä on sitten talvisin raskasta liikennettä lumenkaatopaikalle.
 
Ihan kiintoisa on myös toinen haettu lupa, joka siirtäisi nykyisen 840:n vuorot Pasilan kautta moottoritielle, ja sieltä Västerskogin liittymän kohdalta Söderkullan kautta Porvooseen. Näkisin tämän varsin positiivisena asiana mikäli menisi läpi. Vuorovälikin olisi ruuhkassa puoli tuntia (ruuhkasuuntaan).
EDIT: Jaa onhan tästä juttua jo toisessa ketjussa...
 
Onko kenelläkään tietoa kuinka monta autoa tämä nyt tarjottu liikenne vaatii? Eikös Porvoon Liikenne kuitenkin luvannut ajella uudehkolla kalustolla paikallisliikennettä?
 
Onko kenelläkään tietoa kuinka monta autoa tämä nyt tarjottu liikenne vaatii? Eikös Porvoon Liikenne kuitenkin luvannut ajella uudehkolla kalustolla paikallisliikennettä?
Näköjään tarjotuista aikatauluista laskien molempia linjoja ajettaisiin tunnin kierrosajalla, joten talviaikaan 3 autoa per linja eli 6 autoa. Lisäksi pari autoa Kerkkoo-Kilpilahti -linjalle. Eli mikäli tuovat silti nuo aiemmin lupaamansa 3 uudehkoa autoa Porvooseen, riittää autot hyvin. Mikäli nuo tuotavat autot ovat Kabuseja (ja mitäpä muita olisikaan) niin paikkurilaivasto olisi sitten: 8x Kabus ja 3x Volvo 8700LE. Ihan riittävästi siis tätä lupahakemusta ajatellen, tosin vara-autoja olisi vain 1 kpl.

Sitä olen pohtinut, että miten on Porvoon maaseutualueiden liikenteen laita, eli lähinnä että hoidetaanko Epoot, Pellingit ja Veckjärvet ym. entiseen malliin?
 
Takaisin
Ylös