Keski-Uudenmaan joukkoliikenne

Vaikka Nurmijärven kunta itsessään ei ole tiedottanut 10.8.15 alkaen olevasta joukkoliikenteestään mitään, paikallislehti julkisti viimein Nurmijärven suunnan Kehärata-liityntäliikenteen vuorot: http://www.nurmijarvenuutiset.fi/ar...ataulut-selvisivat-muitakin-muutoksia-luvassa.
Klaukkalan osalta liityntälinjan palvelutaso on tehty palvelemaan alkuvaiheessa selvästi vain kouluihinmenoa ja "normityöaikaa". Ja viikonloput on jätetty kokonaan pois, koska Hämeenlinnanväylän busseihinkin pääsee vaihtamaan ja toisaalta Nurmijärvi ei varmaan halua ottaa enempää vastuuta Kivistön pohjoispuolisen alueen joukkoliikenteestä viikonloppuisin(kun Vantaan puolelta ei liikennöidä kuin Kivistöön, ei ollenkaan suoraan HKI keskustaan kuin Nurmijärven suunnan U-vuoroilla) Nurmijärven Kirkonkylän osalta 2 vuoroa suuntaansa päivässä kuulostaa melkein turhalta kosmetiikalta. Saa nähdä tuleeko liityntälinjoihin muutoksia esim. vuodenvaihteessa aikataulujen uudistuessa. Tilanteessa, jossa kunnan joukkoliikennebudjetti on ylittynyt jo alkuvuodelta 10 %/300 000 €, on ymmärrettävää lähteä liikkeelle ensin vähän pienemmällä palvelutasolla ja lisätä sitä tarpeen tullen.

10.8.15 alkaen tulee nähtävästi myös pari lisälinjaa Klaukkalasta Vihdintien kautta Helsinkiin sekä yksi vuoro lisää Palojoen suuntaan Hyrylään kautta aamuun ja iltaan. Tätä ohessa mainitussa lehtijutussa olevaa asiaa en tutkinut vielä tarkemmin, mikä muuttuu "Osa Hämeenlinnanväylää kulkevista Helsinki-vuoroista siirtyvät ajamaan Vihdintien kautta."
 
Järvenpää on aloittanut paikallisliikenteensä kilpailuttamisen uudelle sopimuskaudelle, joka alkaa 1.1.2015 ja päättyy 31.12.2016 + 2 vuoden optiomahdollisuus. Kilpailu käydään bruttokustannuskilpailuna ja ratkaisuperusteena on halvin hinta.

Kilpailussa koko liikenne on yhtenä kohteena, johon kuuluu sekä paikallisliikenteen linjat 21 - 25 ja 65 että palveluliikenne. Liikenne vaatii 3 normaalikokoista bussia ja 2 pikkubussia.

Normaalikokoisten bussien kokovaatimuksena on vähintään 24 istumapaikkaa ja pikkubussien 14 - 22 istumapaikkaa. Molempien päästötasovaatimus on vähintään Euro4 ja maksimi-ikä 9 vuotta.

Uutena kalustona Järvenpäähän näyttää tulleen kaksi Sprinteriä (Savonlinjat 451 ja 453). Isoina busseina oli tänään samaa kalustoa kuin viime vuonnakin, mm. kohta 13-vuotias Euro3-Ikarus 704 oli liikenteessä (joka siis ei täytä sopimuksen kalustovaatimuksia iän eikä päästötason osalta).
 
Järvenpää on aloittanut paikallisliikenteensä kilpailuttamisen uudelle sopimuskaudelle, joka alkaa 1.1.2015 ja päättyy 31.12.2016 + 2 vuoden optiomahdollisuus. Kilpailu käydään bruttokustannuskilpailuna ja ratkaisuperusteena on halvin hinta.

Kilpailussa koko liikenne on yhtenä kohteena, johon kuuluu sekä paikallisliikenteen linjat 21 - 25 ja 65 että palveluliikenne. Liikenne vaatii 3 normaalikokoista bussia ja 2 pikkubussia.

Normaalikokoisten bussien kokovaatimuksena on vähintään 24 istumapaikkaa ja pikkubussien 14 - 22 istumapaikkaa. Molempien päästötasovaatimus on vähintään Euro4 ja maksimi-ikä 9 vuotta.

Tämä sopimuskausi on kohta loppumassa ja Järvenpää on aloittanut uuden sopimuskauden (2.1.2017 - 31.12.2018 + yhden vuoden optio) kilpailuttamisen.

Kalustovaatimukset ovat muuttuneet sen verran, että liikenteeseen vaaditaan 2 normaalikokoista bussia ja 3 pikkubussia. Normaalikokoisissa busseissa vaaditaan vähintään 42 istumapaikkaa (klaffit lasketaan mukaan), pikkubusseissa vaatimus 14 - 22 istumapaikasta on ennallaan. Molemmissa on edelleen Euro4-päästötasovaatimus ja maksimi-ikä 9 vuotta koko sopimuskauden ajan.

Tarjouspyyntö
 
Uusimmassa matkaketjussa on juttua että Tuusula on aloittanut selvitykset HSL-alueeseen liittymiseksi. Keskusteluja on käyty myös Siuntion ja Nurmijärven kanssa. Jutussa sanotaan että Tuusulan liittyminen voisi olla ajankohtaista vuoden 2018 alusta jolloin otetaan käyttöön HSL-alueella uusi vyöhykehinnoittelu.
 
Uusimmassa matkaketjussa on juttua että Tuusula on aloittanut selvitykset HSL-alueeseen liittymiseksi.

Jos ja kun Järvenpää ei liity, Tuusulan mahdollisesti liittyessä tulisi pääradan R-junalle hieman erikoinen tilanne. Jokela olisi HSL-aluetta, mutta Helsinkiin päin matkatessa osuisi matkalle muutama ei-HSL-asema...
 
Erikoisuus kyllä, mutta toisaalta melko arkipäiväinenkin. Bussi 633 Kerava – Helsinki koukkaa lyhyen matkaa Tuusulan kautta.

Ennen Keravan liittymistä HSL:ään U-linjalla 633 HSL:n arvo- ja kausiliput kelpasivat, jos matkan molemmat päät olivat HSL-alueella. Keravan liittyttyä HSL:ään 633 alkoi Tuusulassa leikkiä, että Tuusula on osa Vantaata.
 
Itseasiassa noilla Tuusulan puoleisilla pysäkeillä on melko paljon käyttäjiä. Esim. iltapäivällä Högbergin pysäkiltä kaupunkiin päin tulee parikymmentä ihmistä kyytiin. Alueellehan on tullut lisää työpaikkoja, mm. Stockmannin uusi logistiikkakeskus.
 
Tämä sopimuskausi on kohta loppumassa ja Järvenpää on aloittanut uuden sopimuskauden (2.1.2017 - 31.12.2018 + yhden vuoden optio) kilpailuttamisen.

Kalustovaatimukset ovat muuttuneet sen verran, että liikenteeseen vaaditaan 2 normaalikokoista bussia ja 3 pikkubussia. Normaalikokoisissa busseissa vaaditaan vähintään 42 istumapaikkaa (klaffit lasketaan mukaan), pikkubusseissa vaatimus 14 - 22 istumapaikasta on ennallaan. Molemmissa on edelleen Euro4-päästötasovaatimus ja maksimi-ikä 9 vuotta koko sopimuskauden ajan.

Tarjouspyyntö

Savonlinjan kotisivuilla on tieto, että he jatkavat Järvenpään paikallisliikenteessä vuodet 2017-2018. Nurmijärvellä Korsisaari jatkaa liikennöimistä vuoden 2018 vuoden loppuun asti ja Nurmijärvellä päätetään keväällä 2017 mahdollisesta liittymisestä HSL-alueeseen vuoden 2019 alusta. Onko jossain tietoa jatkaako Korsisaari myös Tuusulassa? Siellähän on myös käyty keskustelua mahdollisesta liittymisestä HSL-alueeseen.
 
Aika hullua ainakin Nurmijärven osalta olisi liittyä HSL:ään. Onhan siellä viime vuosina ollut joukkoliikenteen osalta talous varsin tiukalla. Mikäli moinen liittyminen tapahtuisi, olisi kustannusten nousu jopa merkittäväkin riippuen vielä tietysti kalustovaatimuksista. Mikä sitten lienisi kustannusvaikutus suoraan asiakkaille, eli nousisiko matkojen hinnat Helsinkiin?
Myöskään matalalattiaiset autot eivät välttämättä siellä ihan kaikille reiteille sovellu, joten jos sellaisia vaadittaisiin, pitäisi paikallisen liikennöitsijänkin mahdollisesti kilpailun voittaessaan uusia varsin runsaalla kädellä kalustoaan. Toisaalta HSL ei tähän mennessä ole halunnut reiteilleen esim. Ruotsin mallista seutukalustoa, eli 1-1-0 -ovisia matalia. Nurmijärven kaltaiseen kuntaan ja sinne suuntautuville pitkille reiteille sellaiset voisivat kylläkin jossain määrin sopia.
 
Mikäli moinen liittyminen tapahtuisi, olisi kustannusten nousu jopa merkittäväkin riippuen vielä tietysti kalustovaatimuksista.
Päinvastoin, Nurmijärvellä kustannukset voisivat laskea, kun Helsinkiin suuntautuva liikenne voitaisiin hoitaa liityntänä Kehäradalle. Siksi Nurmijärvi onkin niin kiinnostunut HSL-jäsenyydestä.

Toisaalta HSL ei tähän mennessä ole halunnut reiteilleen esim. Ruotsin mallista seutukalustoa, eli 1-1-0 -ovisia matalia.
Kirkkonummelle, Keravalle ja Sipooseen menevillä linjoilla HSL kelpuuttaa jo sellaisia. Voittaneet liikennöitsijät ovat kuitenkin hankkineet uutena ennemmin kalustoa, joka käy myös HSL:n kaupunkiliikenteeseen. Käytettyinä Kirkkonummella ja Sipoossa onkin liikenteessä jopa korkealattiabusseja.
 
Toki Nurmijärvi-lippu Helsinkiin on melko halpa 100 euroa kuukaudessa ja pysynyt saman hintaisena viitisen vuotta, mutta ongelma on siinä, että jos esim. työpaikka ei ole Mannerheimintien varrella ja joutuu erikseen ostamaan esim. Helsingin sisäisen lipun niin ei se enää niin edullista ole.
 
Päinvastoin, Nurmijärvellä kustannukset voisivat laskea, kun Helsinkiin suuntautuva liikenne voitaisiin hoitaa liityntänä Kehäradalle.
Tämä tarkoittaisi kylläkin yhteyksien hidastumista Helsingin suuntaan. Vaihto kehäradan junaan, joka on kiertelevämpi kuin nykyinen nopea ja suora hämeenlinnanväylän bussireitti olisi selkeä heikennys palvelutasoon.
 
Mannerheimintien varteen kyllä, mutta moneen muuhun paikkaan ei. Mm. kehäradan 23 asemaa tarjoavat aika monipuolisen matka valikoiman. Kehäradasta huolimatta onhan esim. Martinlaaksosta ja Myyrmäestä myös varsin tiheästi kulkeva bussiyhteys Hämeenlinnanväylää pitkin keskustaan.
 
Tämä tarkoittaisi kylläkin yhteyksien hidastumista Helsingin suuntaan. Vaihto kehäradan junaan, joka on kiertelevämpi kuin nykyinen nopea ja suora hämeenlinnanväylän bussireitti olisi selkeä heikennys palvelutasoon.

Minä kyllä väittäisin, että ruuhka-aikaan bussi ehtii usein Kampista suunnilleen Ruskeasuolle asti siinä ajassa kun juna on jo Kivistössä. Kehyskuntien joukkoliikenne painottuu hyvin voimakkaasti työ- ja koulumatkaliikenteeseen, joten nimenomaan ruuhka-ajan matka-ajalla sekä sen ennustettavuudella on merkitystä. Se lienee aika sama kestääkö matka Helsingin keskustasta Klaukkalaan sunnuntaisin 35 vai 40 minuuttia.

Kivistön sekä että todennäköisesti myös Nurmijärven päätaajamien väkiluku kasvaa seuraavien parinkymmenen vuoden aikana voimakkaasti, joten voisin kuvitella, että HSL-mallissa myös yhteydet Nurmijärveltä Mannerheimintien varteen järjestettäisiin varsin tiheinä. Ei välttämättä vaihdottomina, mutta mahdollinen voisi olla vaikkapa joku 10 minuutin välein kulkeva Kivistön runkolinja
 
Toki Nurmijärvi-lippu Helsinkiin on melko halpa 100 euroa kuukaudessa ja pysynyt saman hintaisena viitisen vuotta, mutta ongelma on siinä, että jos esim. työpaikka ei ole Mannerheimintien varrella ja joutuu erikseen ostamaan esim. Helsingin sisäisen lipun niin ei se enää niin edullista ole.

HSL:n Lähiseutu 3 -lippu on niin kallis, että Nurmijärvi-lippu ja Helsingin sisäinen lippu maksaa yhteensä suunnilleen saman verran kuin Lähiseutu 3. Myös Tuusulan tapauksessa on samanlainen tilanne niillä alueilla joilta kuljetaan vaihdottomalla bussilla Helsinkiin. Siellä Tuusula-lipun ja Helsingin sisäisen lipun yhdistelmä on 10 € kalliimpi kuussa kuin Lähiseutu 3, ja pelkkä Tuusula-lippu 42 € halvempi kuussa kuin Lähiseutu 3.

HSL:n pitäisi siis sallia hieman halvemmat liput Tuusulasta ja vielä hieman halvemmat liput Nurmijärveltä kuin Tuusulasta, tai muuten noiden kahden kunnan liittymisessä ei oikein ole järkeä, kun ne pakotettaisiin vähentämään subventiotaan joukkoliikenteeseen sen sijaan että se lisääntyy tai samalla rahalla saadaan enemmän.
 
Takaisin
Ylös