Assamiehen onnikkabongaukset

Viime pe - käytiin kirjastoautolla. Sattui sopimaan juuri sopivasti L11:n pysäkiltä jääntiin. Näin eli siis täten, paikattiin osa kulttuurihistorian aukkoa, joita osaan kokea paikallisesti. Olemme saaneet uuden uutukaisen kirjastoauton - Teuvo (rn. OUL-400) oli nyt tämä käymäni.
Ettei viestistä saisi sitä käsitystä, että ”Teuvo” (OUL-400) olisi se uutuus, niin mainittakoon, että kyllähän sinne tosiaan tuli uusi auto, joka tottelee nimeä ”Onneli" (KRS-567). Tuon Teuvon saitte kuitenkin jo vuonna 2005 Oulun kaupungin täyttäessä 400 vuotta.
Uutta autossa on vain nimi, joka sille annettiin vasta viime vuonna.
Kuntaliitoksen myötä Oulu on myös osaomistajana kolmannessakin autossa.
 
^Aivan täyttä totta, ja todella terävä huomio: hyvä, Killerpop... :)

Itse esitin nimikilpailussa nimeä "Kirsi" - viitaten rekisterinumeroon sekä mm. Kirsi Kunnakseen. Se ei menestynyt.

Uusi nsk. ajokalenteri aloitettu, ja "hieman kikkaillen". Ajokauden aloitus tapahtui linjalla 17 olleella autolla #136. Se on yleensä linjan 11 standardikalustona.

Kts. esim.: :arrow:
Oso - Oulun seudun onnikat > kuva 117: Koskilinjat #136
http://koti.mbnet.fi/oso/picture.php?photo=117
 
Viimeksi muokattu:
Uusi nsk. ajokalenteri aloitettu, ja "hieman kikkaillen". Ajokauden aloitus tapahtui linjalla 17 olleella autolla #136. Se on yleensä linjan 11 standardikalustona.

Kts. esim.: :arrow:
Oso - Oulun seudun onnikat > kuva 117: Koskilinjat #136
http://koti.mbnet.fi/oso/picture.php?photo=117

Näinhän se menee, #136 on linjan 11 kokopäivävuorojen vakioauto. Sunnuntaisinhan tuo auto ajaa linjat 11 ja 17, kun kummatkin vuorot lopettavat keskustaan. #136 ajaa siis Nallikari-Keskusta-Puolivälinkangas-Keskusta-Nallikari jne.

Sitten taas lauantaisin linjaa 17 ajaa arkena linjalla 9 viihtyvä #77, mutta arkipäivien vakioauto (linjalla 17) on #35. Päivän "tyypistä" riippuen on siis monenlaista kalustoa havaittavissa linjalla 17.
 
Uusi ajelukausi aloitettu, laajemmalla latauksella. Lataaminen muuttunut entistäkin hankalammaksi. R-kioskejä lakkautettu lähiseudulta kaksittainkin.:mad:

Matkahuollon matkakortit voi ladata niissä, linja-autoaseman ohella. Oulu-Card ladataan taasen Stockmannin myyntipisteessä, jossa sijaitsee Koskilinjojen lipunmyyntitoimisto. Se oli ennen Isollakadulla, niinkutsutussa Tornitalossa.

Ensimmäinen ajo tapahtui la 23.3.-13 eli eilen. Ajotapahtuma: L14/A138. Auto #138 on erittäin tavanmukaisesti juuri tuolla ko. linjalla.

---------- Viestit yhdistetty klo 19:07 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:12 ----------

Niinkutsuttu ajoyhdistelmä (linja+auto) on yhdeltä osuudelta "läpiajettu" hyvin nopeassa tahdissa. Muistelisin näin, että jotakin tiettyä ajo-osuutta oli vaikeata "saada täytetyksi" kaikkien osuuksien kohdalta, vaikka liikennöinti olisi ollut suhtalaisen tiuhaakin.

Täsmennänpä tätä vielä tässä hiukan: yleensä Oulun kaupungin & seudun bussiliikenne on aikatauluttain jaoteltu yleensä 4:ään eri osioon, jotkin harvemmin liikennöidyt 2:een.

Ko. yhd. on: L12/A139. Auto #139 on jo kauan ollut linjan 12 standardikalustoa. Siis, tarkennan vielä: kaikki bussiaikatauluun merkityt reittiosuudet (4) on tuolla yhdistelmällä käyty läpi. Ajoja kertynyt jokseenkin tarkasti mitattuna kaikkiaan 6 kpl, ennen toisella autolla tuolla linjalla (12) ajoa. Ilman mitään kikkailujakaan... :wink: :lol:
 
Viimeksi muokattu:
Koskilinjojen auto #102 on nyt viime aikoina seikkaillut useammalla reitillä. Joistain ajotapahtumista on muistiinpanoja ko. autolla. Nähty ja ehkä osin ajettukin (tieto varmistamatta) linjalla 12, tänään ajettu ko. auto linjalla 14.

Oli melkeinpä pikkupakko hieraista silmiä, sekä tarkistaa sivukilvestä auton ao. linjalla olo. Oli se, ja kaksi reittiosuutta tänään sillä "yhdistelmällä" ajettiin. Merkitään: L14/A102.

Autotyypin pitäisi oleman Carrus Vega. Ajotapahtumia ei vielä merkitty ylös, mikä meinasikin todella harvinaisesti päästä kokonaan unohtumaan. :oops:
 
Viimeksi muokattu:
Linja 4:llä vaikuttaisi olleen harvinaisesti City L:iä. Ajettu #45. Nähty #99.

Yleensä linja 4:n standardikalusto ollut paljolti Kabuseja: #105 sekä #137, lähinnä merkittävimmät pääasiassa.

Linja 4 ajaa Iinatista Kuivasjärvelle (linjasuunnassa E=>P). Sitä olen kutsunut "yliopistolinjana", koska se menee Linnanmaan kautta. Oys:in se sivuuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
I ( #1) Krym-ajo suoritettu; kuntarajan ylittävä matka. 2-suuntainen matka suuntautui Kempeleeseen. Kalusto jota käytettiin oli Kabus #145 (ERF-903). Mainittu auto esiintynyt ainakin linjoilla 3 ja 20 (varmentamaton havainto). 3:lla enimmäkseen.

Nämä olleet yllättävän vaikeita tehdä, eikä tavoitteita monestikaan saavutettu. Pääsyy varmaankin siinä, ettei matkoille todellista tarvetta ollut. Esim. jokin kiintoisa tapahtuma, tmv.
 
Viimeksi muokattu:
Kalusto jota käytettiin oli Kabus #145 (ERF-903). Mainittu auto esiintynyt ainakin linjoilla 3 ja 20 (varmentamaton havainto). 3:lla enimmäkseen.

Totta, #145 oli ennen linjan 3 vakioauto, mutta joulukuusta lähtien #145 ja #76 (YFO-576, Scala, vm 2004) vaihtuivat päikseen linjoilla 3 ja 9. Ysillä on siis nyt #145 ja kolmosella #76. Aika kovalla käytöllähän tuo #76 oli pitkään noinkin vanhaksi autoksi, varsinkin kun uudempia oli kevyemmissä hommissa. Linjalle 9 #76 vakiintui muistaakseni kesällä 2010, jota ennen auto oli ollut linjalla 4.
 
^Ok. Kiitos, aivan hyvää tietoutta. Luulisin, että arkistoja penkomalla: voisin vahventaa tuota merkkaustani.

Tänään ajettu linjalla 61E, #117. Auto varmaankin entistä Mörön kalustoa. Myös ainakin #120 on nähty kyseisellä osuudellä.

Ajat ovat tässäkin muuttuneet täten:
- linja 60 >> 61E
- linja 61 >> 61P

Ennen yrityskauppaa linjat hoiti A.Mörö. Nykyään uuden kilpailutuksen myötä menevät näin:
päivävuorot ajaa Koskilinjat, iltavuorot ajaa Huiput. Huippujen tukikohta sijaitsee lähellä lentoasemaa Oulunsalossa.

---------- Viestit yhdistetty klo 0:47 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:39 ----------

Eräs käyttämäni bussiyhtiö, OTP (Oulun Taksipalvelut) pitää bussivarikkoa Kempeleen Pirilän liepeillä. OTP:llä on joitain telibusseja. OTP:n kalustolla tehdyistä ajoista olen järkiään ja heti tuoreeltaan kertoillut.

Linja 9 ja 22 ovat joitain mahdollisuuksia, bussireiteistä, joilla pääsee "tsekkaamaan". En muista linja 70:n pysäkkejä ko. osuudella enää. Muttei siitäkään ihan välttämämättä, niin mielettömän pitkää matkaa koituisi. :confused:

Huippuihin liittyen tämä linjaan 19, joka sivuuttaa Huippujen bussivarikon.
 
Otp:n numeroimattomalla, kylkimainoksellisella autolla ajo, ookaus on tapahtunut.

Erikoista: ajon jälkeen tuli linja 13:n #71, johon menin.

Muuta erikoista: useita ajoja kaupunkialueella. Joitain ylösotettuja (ajo on ensimmäinen laatuaan). Lisäksi lähinnä bussipysäkeiltä kerätty tyhjennettyjä juoma-astioita (pulloja, tölkkejä). Tänä kohta pian loppuun kuluvana päivänä n. 2€ arvosta. Vanhassa rahassa mitattuna, enemmän kuin kympin (10 mk) edestä.:D

---------- Viestit yhdistetty 7.4.2013 klo 0:28 ---------- Previous Post was on 6.4.2013 at 22:56 ----------

Otp:n numeroimattomalla, kylkimainoksellisella autolla ajo, ookaus on tapahtunut.

Erikoista: ajon jälkeen tuli linja 13:n #71, johon menin.

Muuta erikoista: useita ajoja kaupunkialueella. Joitain ylösotettuja (ajo on ensimmäinen laatuaan). Lisäksi lähinnä bussipysäkeiltä kerätty tyhjennettyjä juoma-astioita (pulloja, tölkkejä). Tänä kohta pian loppuun kuluvana päivänä n. 2€ arvosta. Vanhassa rahassa mitattuna, enemmän kuin kympin (10 mk) edestä.:D

Havainto Pudasjärven kunnan alueella olleesta, liikkumattomasta ajoneuvosta on tämä:
EBP-200, merkintöjen puolesta niin sanottu suksibussi: vie matkustajia hiihtolomakohteen sisäisesti (havainto varmistettu liikkumattomana)
 
Muuta erikoista: esitän haisevan vAStalauseeni O-Luun Liikkumattomuden Lautakunnalle (Aka. Oulun Kaupungin Liikennelautakunta)!!!:mad: Se meinaan, aikoo vähentää joukkoliikennettä Uuden Yhdistyneen Oulun alueella 9%!!!:mad:

---------- Viestit yhdistetty klo 19:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:12 ----------

Muuta erikoista: la eli bussiretken päivänä, keräsin tyhjiä tölkkejä + yvm. muuta palautuskelpoista tavaraa yht. 1,70€ edestä. Wanhassa rahassa tuo tekee jokseenkin tASan kympin (10,00 Smk). Suuri osa löydöistä: bussipysäkkien välittömässä läheisyydessä... :twisted:
 
Viimeksi muokattu:
Tänään ajettua: Kemistä Keminmaalle, Velj. Salmelan Wiima-bussi K202, autonro #48. Matkan pituus n. 8 km, sillä lipunhinta oli 3,60€. Ajo tapahtui juna-asemalta (Kem) Isohaaralle.

Vastaan tuli kaupunkikeskustassa NET-Matkojen auto, ei ehtinyt nähdä kunnolla. Saattoi olla autonro #5. Kirkon kohdalla ajeli vastaan Salmelan #16, joka tulkittu Kutter-bussiksi. :???:
 
Viimeksi muokattu:
Kutter-havainto sattuikin sitten sopivasti seuraavalle eli tälle päivälle. Velj. Salmelan N3. Bussikuvia otettu tyhjästä ja paikoillaan olevasta parkkeeratusta bussiautosta, auto lähti liikenteeseen Kemin l.as. Melko heti kuvienoton jälkeen auto lähti kohti Torniota via Laivaniemi. Auto varmistettu Kutter-koriseksi.:cool:
 
Varsinainen yllätysten päivä täydentyi. Tein kärkevää kannanottoa erääseen lehteen. Ei kuitenkaan Kalevaan, eikä aiheesta joukkoliikenne.

Viestiä lähetellään Jäälin keskuksesta. Saavuttu päätepysäkille linjan 8 autolla #20. Tänään olisi vertaistuki-iltakin. :confused:
 
Tulvapongaus jäi vajavaiseksi. Tämänkin, kohta piakkoin kuluneen päivän osalta myöskin. "Lippu happanee" kohta. En ole osannut miettiä sitä että "kummanko" lipun lataisi. :confused:

Kaupunkilippu (Oulu-Card) lataus kallistuu kesällä 2,50€. Silloin sen hinta on tasan 50€. :eek:
 
Takaisin
Ylös