Assamiehen onnikkabongaukset

Ceebeet eli Cittarit ovat palanneet vakioreitilleen kaupunkikeskustan osuudelta. Oulussa sitä onkin legendaarisesti vitsailtu peräti 4 korttelin kokoisena. Allekirjoitan kyllä tämän. Nythän alkaapi olla "miljoonamontun" eli Kivisydämen (aka. Kallioparkki) louhintatyöt loppusuorillaan.

Citybussit ovat nekin siirtyneet sisäisiin operaattoritunnuksiin. Aiemmin ne piti tunnistaa pelkän rekisteritunnuksen perusteella.

Citybussit eli keskus-onnikat ajavat nykyään Hallituskadun kautta. Reitti lienee aiempaa Asemankadun reittiin verraten hieman lyhyempi. Ajoajan ero lienee 1-2 min. luokkaa. Arviota ei ole kellotettu eikä tarkistettu. Hallituskatu on huomattavan paljon Asemakatua leveämpi. Lisäksi jää muutamia "turhia kurvailuja" hieman pois aiemmasta. Hallituskadun reitti on siis alkuperäinen citybussien ajoreitti.
 
Saavutettuna 15 merkintää yhteen reittiosuuteen. Aikaväli ollut noin 3 kk; tarkistamatta vielä. Ei tehdä enää merkintöjä entiseen ajokalenteriin. ;)
 
Olen käynnyt Haaparannalla bussireissulla. Operaattoria en enää muista, eikä ajoneuvokaan tullut taltioitua (esim. r.no. - autonro/vast.). Ateriointi tapahtui Kemihaaran Jokikeskuksessa. Siihen tuleva jyrkkä ramppi tuntuu tavan tavaa aiheuttavan vaikeuksia, pohjakosketuksen muodossa. Pitkä 70-paikkainen telibussi nimittäin pitkällä akselivälillään raapii mahastaan jyrkähköä ramppia aina mennessä loivaan ylämäkeen! :cry:
 
Viimeksi muokattu:
Olen yrittänyt miettiä sitä sellaista, että kuinka ja mitenkä saisi 30 pv mittaisen kuukausikortin muunnettua matkamäärälle: esim. joko 20 tai 40 matkaa. Siinäpäs sitä onkin selvittämistä! :-o
 
Viimeksi muokattu:
Ajot ovat nyt tauolla; bussikortin voimassaolo on umpeutunut. Uutta jaksoa ei olla vielä ladattu. Latauksen hinta on Oulu-lipulle 52,50€. Vyöhykejärjestely eli -järjestelmä tulee vallitsemaan myöhemmin. Waltti-kortin lataus tullee mahdolliseksi myös täällä.

Uudet pysäkkinäytöt, joita pitäisi olla n. hieman päälle 40 kpl, eivät ole kunnolla vielä toiminnassa - eli täysin kapasiteetein. Täyttä kapasiteettia rajoittanee pitkä koestusjakso. Näytöt pyörittävät yleensä vain pelkkää demokuvaa, ei todellista toimintaa: kuten tulevien bussien aikoja ja/tai sijainteja.:mad: :icon_frown:
 
Viimeksi muokattu:
Pitkän tauon jälkeen olen ladannut (sitten lopulta kuitenkin) 30 pv:n kausikorttini eli Oulu-lipun. Latauksen tein linjan 14 autosta. Autonumero taisi olla #59. <On saattanut olla virhehavaintokin, yritin tarkistaa vielä tätä latauskuitista.

Syynä pitkään ajamattomuuteen on ollut heikko uudistus pysäkkien näyttöjärjestelmissä, käyttöönotossa on paljon vitkasteltu. Tämä on yhdenlainen hiljaisen miehen protesti tälle kehitykselle.

Eilen ovat (ma, 15.6.-15) tulleet Waltti-bussivyöhykekortit ennakkomyyntiin. Samalla on ilmeisesti lakkautettu Stockmannin tiloissa tapahtunut Koskilinjojen bussikorttien myynnit ja lataukset. Ilmeisesti on/olisi ainut myyntipaikka Oulu10. :(
 
Linjan 10 auto #119. Erilaiset penkit eli penkin päällykset. Eräällä tietyllä linjalla on tehty lyhyessä ajassa paljon ajoja. Lyhyenä aikana tietyn reitin tietyllä reittiosuudella on kirjattuna 5 eri autolla tehtyä ajoa.:)
 
Oulun Seudun joukkoliikenteeseen on tullut joitakin uusia busseja. Koskilinjat on näköjänsä sekin siirtynyt käyttämään uusia hollantilaisia VDL Citea-matureita, eli matalikoita.:) Kabussien tuotantotilanteesta en tiedä. Itse en ole niistä suuremmin pitänyt. Paitsi talven kovimmilla paukkupakkasilla, ehkä. Kesällä ovat Kabussit toivottoman kuumia, sillä niissä ei ole ilmastointia.:(
 
Ajettu linjalla 52 - toden totta hyvin pitkästä aikaa... (Oulu-Liminka/Lka) autolla #92, operoija Koskilinjat. Tietääkseni näitä Lahti 402:sia on vain ihan muutama Oulun seudun joukkoliikenteessä. Aiemmat muut vastaavat ovat poistetut käytöstä taikka siirrettyjä muualle. Minnekä, niin sitä en kyllä tiedä. :confused:

---------- Viestit yhdistetty klo 23:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:01 ----------

Linjat 16 & 17 ovat edelleen käsittääkseni ajamatta kohdaltani. Linjalla 11 tapahtuneesta ajosta, no on siitäkin kulunut jo melkoinen tovi. :oops:

---------- Viestit yhdistetty klo 23:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:06 ----------

Linja 16 lienee eräs kaikkein uusimpia Oulussa. Sitä voitaneen ajaa myös Citybussilla, jokin vastaavan tyyppinen on kulkenut väliä Mäntylä-Kontinkangas (Kaupunginsairaala/Hyvinvointikeskus). Ilmeisesti jatkettuja n. 15 paikan Mersuja (MB) on liikenteessä tuolla linjalla pyörinyt - ei itse Kutsenitseja (huom. Kutsenits on itävaltalainen autonkoritehdas, joka valmistaa mm. citybussien autonkoreja). www: kutsenits.at. :arrow: K BUS - http://www.k-bus.at/

---------- Viestit yhdistetty klo 23:16 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:12 ----------

Oulun kaupungin alueen ulkopuolisia ajoja ei ole ollut paikallisliikenteessä todellakaan pitkään aikaan. Se aika voitaneen varmaan kohta laskea jo vuosissa. :(

---------- Viestit yhdistetty klo 23:20 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:16 ----------

Autojen kylkimainokset ovat jälleen palanneet. Ne tosin ovat hyvin pienehkön pinta-alan peittäviä. Minua nämä eivät lainkaan häiritse. Koskilinjojen autojen sisäpuolelle, ovat tulleet jo jokin aika sitten Goldlinen kaukoliikenteen infot/mainokset. Nekään eivät bussirauhaani eli ajorauhaa häiritse.

Saatan jopa tarttuakin tuohon tarjoukseen! Oulu-Jyväskylä-Oulu: hintaan 60€ (m-p): no sehän alkaa kuullostaa jo melko järkevältä! :twisted:
 
Viimeksi muokattu:
Joillain vuoro-osuuksilla on täyttynyt 10 eri ajettua autoa. Näitä en lähde toisistaan erittelemään. :-|

Pääsääntö: mitä tiheämpi liikennöinti, niin sitä enemmän on mahdollista bongata 'uusia' eli ajamattomia autoja. Oulussa on tihein vuoroväli 20 min./vuoro. Se on sama kuin: 3x tunnissa.

Erittelen edelleen ajoni aikataulujen mukaisesti, ja vastaavasti niiden mukaisille osuuksille. Ajojen 'kohdentuminen' ei siis voi olla kovin satunnaista. Yleensä yleisimmin ottaen, on aikataulu jaettu 4 eri osuudelle/linjaa kohden. Asumisen sijainti vaikuttanee eniten bongausten painottumiseen. (Oulun etelä/itälaita)

Puolimatala Lahti 402 on eräs auto, jolla ajan hyvin mielelläni. Sen lisäksi pidän edelleenkin melkoisen paljon Scania Scala-tyypin autolla kulkemisesta.:)
 
Viimeksi muokattu:
Näihin juttuihini viitaten, tulee olemaan lehtijuttu. Se tulisi olemaan kuvitettu, jossa näkyy tätä struktuuriani.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:20 ----------

Kiitän Joukkoliikennefoorumia, siitä että se on tarjonnut hyvän ja pysyvän taustapohjan näille reissutarinoilleni. Yst. -A-

---------- Viestit yhdistetty klo 23:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:21 ----------

Paikallinen joukkoliikenne tulee korostumaan. Ylen ohjelma eli Juhannusjuna ei sitä siihen tarjonnut. Todellisuuden nimissä; paljon kuvaus-otoksia tehtiin, varsinkin insertiin liittyen. Nämä tehtiin lähinnä Merikosken taskussa. Merikosken tasku, se on paikka, jossa bussikuskit yleisimmin vaihtavat vuoroaan.
 
Lisäksi suuri suru-uutinen: kaikkien tuntema todellinen Oululainen Asemamies, aka. Kolikko-Tane on poissa. :( Tane kuoli vuoden 2015 lopulla, tiettävästi syöpäsairauteen. :frown: Tane oli tuttuakin tutumpi näky Oulun ja Muhoksen alueella sekä bussipysäkeillä. R.I.P. Tane! :cry:
 
Siitä siirrytään vähän iloisempiin aiheisiin..? ;) Tuiran ranta (Tua). Eilen ti 11.5.-16, n. klo. 17.00. Linja 35K, auto 131. Tuirantaan eli Ylä-Tuiraan menee vain 4-5 vuoroa (ainakin vuorot 11, 35K, 36, 41 - ehkä 38). Viikonloppuna vielä näitä harvemmin, kuten odottaa sitä sopiikin..:(
 
Viimeksi muokattu:
Kollaan alkuun alta poikeensa -eli tsekataan ensin ajohavainto, ettei asiayhteys jäisi mitenkään epäselväksi. Linjan 35K autolla #131 (A131) Tuiran rantaan. Siellä lintuhavaintoja ja -kuvia. Tuiran kuulu joutsenkolmikko päivysteli Merikosken voimalaitoksen luona yläjuoksulla. Joutsentrio on kerännyt lukuisasti faneja, ruokkijoita sekä fb:n ja muun sosiaalisen median päivityksiä.:cool: Tämä tieto ei tosin varmaa mutta tarkistettavissa. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Useita bongauksia, tehty x12, eli tuon verran tietyn linjan tietylle osuudelle useita. Tämä juttu ei nyt varmaan sinällään, ketään isommin jaksa edes kiinnostaa. Mutta tiettyjä erityisiä omituisia ajoja olen tehnyt, että jokin joku tietty ajo-osuus saadaan niin sanotusti täytetyksi.

Nämä ajot enää eivät poikkea Oulun kaupunkialueen ulkopuolelle. Yksi ajatus on ollut ajaa, niin sanotusti Rajakylän kautta ja sen ohitse. Sinne menevät vain linjat 4 ja 4A. Korjatkaa tämä mikäli olen väärässä.

---------- Viestit yhdistetty klo 00:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:07 ----------

Näin olen toiminut tässä näissä operaatioissa yleensä: jaksotan ajojani. Se tarkoittaa poikkeamista, taikka takaisinpaluuta välillä. Ainoa tarkoitus on ollut tässä se sellainen, että saan jonkin tietyn ajomerkinnän tehdyksi. En muista aikatauluja ulkoa, enkä edes bussireittejäkään kaikin puolin. Toimintani on usein varsin impulsiivista ja hyvinkin ennalta suunnittelematonta. Tämä on ehkä yksi hatara keino, millä koetan kehitellä jotakin arvaamattomuutta ja jännitettä (muutoin varsin tylsään, synkkään) elämääni. Siitä ei pitäisi mitään haittaa kenellekään olla. Päin vastoin: usein sattuu mielenkiintoisia ja hauskojakin tilanteita. Minä yritän nämä ottaa, lähinnä elämänlaajuisten oppimiskokemusten kannalta. That's what I want & need.:cool:

---------- Viestit yhdistetty klo 00:19 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:13 ----------

Ai niin. Usein oudot ihmiset saapuvat kysymään minulta jotain. Useinkaan en tiedä näihin suoraa vastausta lainkaan. Mutta yritän kyllä heitä aina auttaa. Enkä tunnusta olevani mikään rasisti. Koetan neuvoa jokaikistä, rotuun taikka ihonväriin katsomatta. :)
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös