Tämä mainos ei näy rekisteröityneille käyttäjille.
Vastaa
 
Viestiketjutyökalut
Vanha 10.1.2008, 15:07
  #1
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Assamiehen onnikkabongaukset

Minulla on vanhoja muistiinpanoja lukuisasti sekä junabongauksia, joista viimeinen uudeltavuodelta. Aloitan kuitenkin ketjuni eilisistä havainnoista.
(ke 09.01.-08)

Usein kohdallani "tsekkaaminen" tarkoittaa jonkin tietyn mainitun linjan tai linjalla ajamista. Viimeisin käymättä jäänyt vuoro oli viime syksyltä -07. Kysymyksessä A.Mörön linja 63 Ylikiiminkiin. Saattoi olla KSK:n auto 15 silloin. KSK:n autothan ajavat nykyisellään Mörön linjoja. Olen käsittänyt siten, että Mörön kuljettajat ajavat Koskilinjojen väreihin maalatuilla autoilla. Uusimpia ovat 129 ja 132.

V.Alamäen linja 50:n uusin kulkupeli on 12. Se on Volvo 8700.

Eilen havaitsin linjalla 22 (Haukipudas-Kempele) ajavan yleensä 15:ttä (Oritkari-Rajakylä) kulkevan 42:n.
30:ä ajoi Lahti400-mallinen 29. Myös 54 on usein tuolla reitillä, joka liikennöi Haukiputaalle.
Auto 91 ajoi ilman reittinumeroa.
Auto 87 on saanut uuden ja pirteämmän värityksen. Se on kulkenut Finnairin tunnuksin. Aiempi kuvitus oli kilpikonna-hahmo.

Citybussien linja A:ta ajoi poikkeuksellisesti auto 82.
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 15.1.2008, 17:47
  #2
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Eilispäivän bongaukset, kohteena lähinnä Oulun linja-autoasema.
Karhun Liikenne: #12
Paakinaho: #18, Haapavedelle
Salmelan Liikenne (Simo): #55, Torniosta
Rajalinjat: -ei erillistä numerointia, lähti Muonioon (via Kolari) ***tästä bongauksen ajopäämäärästä en anna aivan täyttä varmuutta***
Kylmäsen Liikenne: #6, Tyrnävälle via Liminka
Tupoksessa havaittu VanHool-korinen telibussi, ajaa koululaiskyytiä
A.Mörö Oy/Koskilinjat: #11 reitille 62 Ylikiiminkiin, #120 reitille 61 Muhokselle pohjoispuolitse, #125 odottamassa +koulukyyti-kyltin kera -oletettavasti reitille 63 Ylikiiminkiin via Sanginjoki (aikataulunmukainen laiturilta lähtöaika klo 13:50)

Myöskin KSK:n #26 nähty reitillä 8 (Kiiminki-Mäntylä)

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 15.1.2008, 17:52
  #3
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Posiolainen liikennöitsijä?
Matkustinpa kerran viime keväänä Oulusta Taivalkosken kautta Posiolle. Taivalkoskelta lähti sellainen Mersu-pikkubussi, ja siinä oli "kauko-/etäohjattu ovi"...
Väritys muistutti sävyltä aikas tavalla wanhoja Pohjolan Liikenteen värejä.
Nimeä vaan en satu muistamaan. Taivalkoskelta PM:n eli Turistiauton #200 jatkoi taivaltaan edelleen päämääränään Kuusamo.
Kyyti oli sellaista "loihakkaa" -ja Taivalkosken Matkahuollon ravintolassa erittäin maistuvat eväkset..!

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 15.1.2008, 17:55
  #4
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Eilispäivän ajot elikkä "ookaukset":
Latasin Mörön bussissa #123 linjalla 61. Jäin Tuiran pysäkille. Etäkortin arvo on noussut viime vuodesta peräti 2e.
Loput ajelut: 2#66, 21#40 (Lahti402), 7#10 (CityM), 19#49 ("Arina") - linjakohtaus Ortodoksisen katedraalin kohdalla 19#86:n kanssa...

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 16.1.2008, 18:46
  #5
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Eilen havaittua: linjalla 62 Y:kiin Mörön #126... (Ettei sitten ollut #129...)
Näitä reittejä, kuten 60 ja 61 Muhokselle sekä 62:ta kulkevat Flyer 540:t ja Falcon'it. Autoja on muuteltu Mörön tunnuksilta Koskilinjoille.

Tänään: Käkelän Liikenteen auto Volvo B12 Regal #73 Raahesta. Havaintopaikka Limingantulli.

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 16.1.2008, 18:51
  #6
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Alamäen Volvo 8700 #12 "tsekattu"..!

Käväisin eilettäin "kääntymässä mutkan Haupinkuttaalla"...
Sekä tulo että meno V.Alamäki Oy:n #12 (XEY-412). Auto on Alamäen (ainakin vakio-reittiautoista) uusin. Kuljettajalta kuulin ao. bussiauton tulleen palvelukseseen elokuussa (-07).

Muut ajot:
1 #53, sekä 11 #7 -jossa ovat ilmeisesti penkinpäällyskankaat uusitut, siltä ainakin vaikuttaisi...

Tänään 4-reitillä suht harvinainen (???) #55, joka käsitykseni mukaan Volvo-alustainen korkealattiainen Lahti400...

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 17.1.2008, 17:33
  #7
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

"Bussi-rituaaleistani" sanasen verran:
Yleensä heilautan kättä lyhyesti saapuvan vuoron kuljettajalle. Joskus on se hankalaa, kuten ruuhka-aikaan vaikkapa Kuvernöörin pysäkille -milloin saattaa ajaa pysäkille useita "risteäviä" bussivuoroja samanaikaisesti...

Kehittelinkin ideaa: sellaisesta paristokäyttöisestä "näyttölätkästä"
-johon voidaan asettaa valaistulle näyttölevylle halutun linjavuoron numero.

Kun astun sisään autoon, otan kuskiin lyhykäisen nyökkäävän katsekontaktin. Usein sanon: "Terve!" -sekä korttia Buscom:in laitteelle tarjotessani sanan: "Kiitos". Tämä sen vuoksi, kun poistuessa (varsinkin bussin perältä) tuntuu hankalalta ja jopa pikkuisen typerältäkin: huudella kuljettajalle mitään "heippakiitoksia"...
Sen sijaan, nostan kättä käsivarresta kohti suoraan ylöspäin, kämmenpuoli kuskiin päin. Se on hyvästely- ja kiitosmerkkini ajurille.
Tietenkin tutummalla pysäkillä, koetan painaa Stop-namikkaa hyvissä ajoin. Ettei kuljettajan tarvitsisi joutua tekemään pikajarrutuksia, mikä saattaa vaarantaa taikka muodostua riskiksi toisten matkanteolle ja liikenneturvallisuudelle.

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...

Viimeisin muokkaaja Assamies; 17.1.2008 kello 17:35.. Syy: oikeinkirjoitus ja muotoilu
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 17.1.2008, 17:44
  #8
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Ajot tähän saakka, tänään:
-19 #49(Volvo Carrus/"Arina") -2 #27 (tavanmukainen on #66, IFO-266) -30 #54 (Lahti400-malli) -50 #6 (Vilppu Alamäki Oy:n Volvo 8700)
Bussikohtaus eli linjan kohtaaminen:
Linja 50, Torikatu (CityM taikka CityL)


Bongauksia:
-12 #94, -61 (Muhos pohjoisreitti) #117, -4 #13, -32 #52 ("Zeppelin", CityL), -25 (Express-vuoro Hps) #47, -18 #92, -2 #27, -61 (Mhs pohj.) #120 (Flyer/Falcon), -8 #16
Lisäksi "Tuplavuoro" Kiiminkiin, jolloin perättäin ajoivat -8 #90 (FGS-690) ja normaalisti Ysiä ajava #67.

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...

Viimeisin muokkaaja Assamies; 17.1.2008 kello 17:44.. Syy: tekstin tasaus
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 23.1.2008, 15:48
  #9
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Eilisen ajot:
6#46
3#64

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 23.1.2008, 15:49
  #10
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Ajot tänään:
13#39
19#68
19#87 (uusi ulkoasu eli väritys)

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 23.1.2008, 15:52
  #11
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Onnikkakohtaamisia:
edellä mainituin linjoin eli näillä linjoilla,
13#50 -Toripakka
19#69 -Ort.kirkko, Torikatu (mainittu bussi saanut tuoreeltaan uudet väritykset)
19#98 -Heinätorin puisto (Kinnarps)

Näiden ohella mainittu bongaus eli "bg": 13#5

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...

Viimeisin muokkaaja Assamies; 23.1.2008 kello 15:53.. Syy: täydennys
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 25.1.2008, 13:27
  #12
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Täsmennys: lyhennös KSL tarkoittaa Äänekoskella päämajaansa pitävää (jos ei aiemmasta ole vain muuttunut) Keski-Suomen Liikenne Oy:ta. Ajelee mm. pikavuoroja eli ExpressBus väliä Oulu-Jkl, siis Jyväskylä.

Käytän itse termiä KSK, ja aiemmin se oli KKL. Nämät siis ihan viitteellisinä lyhennelminä. Kylmäsen Liikenne Oy:n (tyrnäväinen) lyhennän: "KYL".
"KYL" käyttää ruotsalais-korisia Wagoneer Fifty:ja. *assamies*

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 25.1.2008, 13:34
  #13
Tunnistettu jäsen
 
killerpop avatar
 
Liittynyt: 24.06.2005
Sijainti: Tampere
Viestejä: 1819
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Lainaus:
Alunperin kirjoittanut Assamies Näytä viesti
Täsmennys: lyhennös KSL tarkoittaa Äänekoskella päämajaansa pitävää (jos ei aiemmasta ole vain muuttunut) Keski-Suomen Liikenne Oy:ta. Ajelee mm. pikavuoroja eli ExpressBus väliä Oulu-Jkl, siis Jyväskylä.
KSL ei ole ajanut ExpressBus-pikavuoroja yli vuoteen. Ei kuulu kyseiseen markkinointiyhteenliittymään.
killerpop ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 25.1.2008, 18:01
  #14
Tunnistettu jäsen
 
Liittynyt: 28.06.2005
Sijainti: Vantaa
Viestejä: 831
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Lainaus:
Alunperin kirjoittanut Assamies Näytä viesti
"KYL" käyttää ruotsalais-korisia Wagoneer Fifty:ja. *assamies*
Tietääkseni Tampere ei ole Ruotsissa. Fifty on Ajokin 50-vuotisjuhlamalli, jota valmistettiin Tampereen Ruskossa vuosina 1992-1998. Jonkin verran mallia tehtiin myös Carrus-konsernin Vantaan tehtaalla. Toki nuo Kylmäsen Fiftyt on uutena toimitettu Ruotsiin, mutta ihan kotimaista valmistetta ne korit kuitenkin ovat.
Miska ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vanha 28.1.2008, 13:19
  #15
 
Assamies avatar
 
Liittynyt: 08.01.2008
Sijainti: Oulu
Viestejä: 380
oletus Vs: Assamiehen onnikkabongaukset

Lainaus:
Alunperin kirjoittanut Miska Näytä viesti
Tietääkseni Tampere ei ole Ruotsissa. Fifty on Ajokin 50-vuotisjuhlamalli, jota valmistettiin Tampereen Ruskossa vuosina 1992-1998. Jonkin verran mallia tehtiin myös Carrus-konsernin Vantaan tehtaalla. Toki nuo Kylmäsen Fiftyt on uutena toimitettu Ruotsiin, mutta ihan kotimaista valmistetta ne korit kuitenkin ovat.
Sisäkilpi bussin sisällä väittää kuitenkin toista.

Ouluseutuliikenteen coolein peli: Pohjolan Matkan Scania-Scala #66...
Assamies ei ole kirjautuneena   Vastaa lainaamalla viestiä
Vastaa

Viestiketjutyökalut

Lähettämissäännöt
Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
Et voi vastata viesteihin
Et voi lähettää liitetiedostoja
Et voi muokata viestejäsi

BB-koodi on päällä
Hymiöt on päällä
[IMG]-koodi on päällä
HTML-koodi on pois
Trackbackit ovat pois
Pingbackit ovat pois
Refbackit ovat pois


Vastaavia viestiketjuja
Viestiketju Viestiketjun aloittaja Foorumi Vastauksia Viimeisin viesti
Assamiehen junabongaukset Assamies Junat 82 18.5.2010 19:45
Assamiehen kaukobussien bongaukset Assamies Kauko- ja tilausliikenne 23 7.5.2010 17:57


Kaikki kellonajat näytetään aikavyöhykkeen GMT +3 mukaan. Kello on nyt 2:03.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114