Assamiehen onnikkabongaukset

En tiedä että meneekös tämä sitten väärään ketjuun. Korjataan tämä siis (aiottu osuus) sinne.

Siis Oulunseudun paikallisliikenteessä, pitkään poissa katukuvasta olleet Scania OmniLinkit palanneet takaisin työmaalle.

Yritin viime su ajaa keskustassa linja 71:n #15:lla. Pikkubussi Mersu, on Revon kalustoa. Masiina ei huolinnut korttiani. Itse asiassa näytössä näkyi, että kyseli km-määrää. OuluCard pitäisi kelvata kyllä Revonkin autoissa. :-x
 
Viimeksi muokattu:
^^Pikaisesti katsottuna näyttäisi linja 26 (Koskilinjat) olevan sellainen, joka ei kaupunkikeskustan kautta kulje... Esim. Franzén taikka Toripakka.

Nyt aika mukavasti uutta kautta saatu alkuun ja uusia havaintoja kirjattu "bussikalenteriin". Tähän asti kaikki alkaneen syyskauden ajot laitettu Koskarien taskuaikatauluun.

Ajot merkitty reittisuunnittain, mitään muuta ei juuri merkitty kuin tietyllä reitin osuudella tehdyt ajot. Ajankohtia ei yleensä ole merkitty, joskus merkitsin ajankohdankin. Tila ei silloin riittäisi merkitsemiseen kovin hyvin. :-o

---------- Viestit yhdistetty klo 11:35 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:31 ----------

Joku ihan pätevältä vaikuttanut linja näyttäisi lakkautetun. Ainakin 24 (Koskilinjat). Harmi sinänsä, olen käyttänyt tuota Lintulaan/Höyhtyälle ajanutta päivälinjaa. Ihan koululaislinjalta näytti olevan, kuten esim. linja 7:kin. :(
 
Viimeksi muokattu:
En saannut yhtä linja 8:n ajoa katsottua. Onneksi sama auto tuli myöhemmin vastaan, jolloin varmistui #144:ksi. Siis Koskilinjojen A144.
Linja 8:n nykyinen vakikalusto näyttää tältä: #2, #144, #151 & #153.
 
Syystä, jota en oikein tiedä: on nyt tullut käytyä linja 30:ä aika taajaan koluttua. Ajokokemuksia neljällä: #18, #23, #52 & #97. Lisäksi näkynyt ainakin #100. Myöhäisiltapäivästä aivan asiallinen linja & jatkoyhteydetkin kohtuuhyvät. :D

Muuta erityistä havainnoitu: lähes kaikki CityL-tyypin vehkeet saaneet uuden KA-värityksen. :cool: Yksi harvoja, vielä kahvinruskeissa kulkevia lienee #10, joka seikkaillut linjalla 13.
 
Viimeksi muokattu:
^Pelastusarmeijan varastokierrätysmyymälän sijainti sekä yksi melko tuore kirjasto varmaan selittävät osiltaan tuon ylläolevan. :roll: :rolleyes:
 
Bussikortin ajokausi katkesi eilen. Pidetään nyt ajohommista pari-kolmisen päivää *siestaa*. Yritetään saada Kemissä käytyä.
 
Linjan 7 tietyllä osuudella ajettu nyt 9 eri bussia. Eli 9 eri autoa pongattu tästä.

Linjan 23 autoja tullut paljon/usein vastaan. Näistä ei erityisiä havaintoja.

Kesällä olleet OmniLinkit poissa ajosta, ja nyt näin syssyn tullen palailleet takaisin.

Linjaa 1 käytetty uudella tavalla vaihtolinjana. :twisted:

Bussirahat saapuneet seuraavalle kaudelle. Nyt aloitettu 11. pv. uusi laajempi ajokausi.

Ei vielä suunnitelmia seuraavan ajokauden käytöstä: eli ottaako paikallinen vaiko seutulataus. :roll: :rolleyes:
 
Ässäajoa - Linja 1 (tietty osuus reitistä): #101, #142, #27, #11 & #142. Linja 3 (edelleen samoin vain tietty reitin osa) : #40, #147, #9, #135, #9 & #5. Edelleen linja 12 : #139, #152, #26, #108 & #100.

Käytännössä yli viiden auton saaminen tietylle pätkälle kysyy sinnikkyyttä. Toisinaan joillekin reiteille vaihtelee kaluston koostumus, enemmän kuin taas toisille. Tämä juontaa alkunsa hävittäjä-ässästä, jollainen on enemmän kuin viisi (5) vihollisen lentokonetta tiputtanut taistelulentäjä. Tämä postaus kannattaa ottaa lähinnä huumorilla. ;) :lol:
 
Lisää *ässä-ajoa*: linja 19. Autot: #40, #69, #98, #52 & #92. Siinä järjestyksessä kuin mitä on ajettu. :twisted:

#42 nähty myös, muttei ajettu. Tuo OmniLinkki on ilmeisesti tällä haavaa korjaamolla. Yksi linjan 19 peli kolaroinut, mistä ilmoitettu paikallisuutisissa. Ehkä kuvan kera, mutta sitä minä en taas tiedä. :oops:

---------- Viestit yhdistetty klo 12:28 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:24 ----------

Eilen ajettua Lka, kahdella vaihdolla eli kolmella yhteydellä. Sekä meno & paluu. Linjan 71 *pikkumersu* #15 *oli alla* m-p. Operoija Revon Liikenne eli R-Lines.
 
Viimeksi muokattu:
Lisää tuon *ässyyden vahvennusta*; linja 7 - #79, #97, #29, #43 & #41 ( E => P ) . Ajot tietyllä reitin pätkällä, ei koko reitillä.
 
Viimeksi muokattu:
Citylinja A ajettu kaikilla mahdollisilla autoilla, joita normiajossa (cb:ja) 4 kpl, IV-tyypin Kutsenits.
 
Viimeksi muokattu:
Linja 13:n viiden suora: #71, #149, #10, #53 & #48 (LZR-117). Tuo jäljimmäinen tullut vastaan & alle monella eri linjalla.:cool: Luultavasti #10 mennyt käymään maalaamossa, toisien City L:ien tavoin. :???:
 
Viimeksi muokattu:
Tännään ajettua: paikallisliikenteessä kaupungin sisäisesti, perättäin sekä #147 (L3) & #148 (L16).

Pe alkoi uusi kausi, ajettiin pelkästään L13:lla. Autoina totutut #149 & #71. Uusi ajokausi seutukunnallinen.

Ihmetyttää, että joukkoliikenne (sen ehdot) pysyvät samoina. Tulevat liitoskunnat eivät tule kaupunginsisäiseen matkustamisen piiriin. :mad: :-x

Pysäkkien särkeminen hirvittää sekin. Nyt tullut lisää uusia lasitettuja eli näitä katoksellisia "karsinoita" (min. 3x/kpl). Näitä särjetty useita Oulun etelälaidalla. :evil:
 
Viimeksi muokattu:
Kaukomuistista näin osoa sanoisin: linja 12 ajoja, eräältä reitin osuudelta (ei koko reittiä) -
A26, A91, A100, A108, A139 (tarkistetaan & korjataan mikäli ei totta)

---------- Viestit yhdistetty klo 0:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:41 ----------

^-Kyllä tuo aivan totta piti, merkintöjen(i) mukaan. Huomatkaa, että reitiltä merkitsevä ajokki: A152 puuttui.:eek:

---------- Viestit yhdistetty klo 0:52 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:41 ----------

Linja 14:lta myöskin 2 eri osuutta 5 eri autolla ajettuna. Pääasiallisesti ajaa auto #138, mutta myöskin #21. Pitkän aikaa sitten, ja *välillä muilla linjoilla seikkaillut* Scania OmniLink #42 palaillut kotikonnuilleen.:cool: Satunnaisesti ollut/ajettu ScaniaScalan kyydissä ko. linjalla. #33 ollut alla silloin.

5 eri autolla ajaminen tällä linjalla vaatii yleensä pitempää aika-akselia, kuin joillakin muilla toisilla vastaavilla. Tämä *ässyyden* saavutus tässä - lähinnä humorististista. :lol:
 
Tähtiajoja lisää (5x) enemmältikin: linjat 19 & 20.

L19 (reitin tietty osaosuus) : #98, #87, #27, #106 & #49. Esitetty ajamisjärjestyksessä.
L20 (kuten myös) : #146, #17, #67, #33 & #140 (-kaikkein 1. Oulun alueelle saapunut Kabus, myöskin tuolle saman linjan {20} käyttöön... rn. BSY-305)
 
Takaisin
Ylös