Paikallisliikenne Kouvolan seudulla

Koulubussi odotti hiekoitusautoa viisi tuntia Iitissä

Tässä mennään Kouvolan kaupungin naapuripitäjään Iittiin ja lähteenä on Kouvolan Sanomat 29.1.2016:

Koulubussi odotti apua viisi tuntia Iitissä

Koulubussi odotti hiekoitusautoa viisi tuntia Etelä-Iitissä Kimonkyläntiellä torstaina 28.1.2016. Kimonkyläntie on suorin, kestopäällystetty reitti Kausalasta Lapinjärven Kimonkylään kuutostien varteen. Kuljettaja oli varautunut liukkaaseen keliin ämpärillisellä hiekkaa. Sen avulla kuljettaja sai estetyksi, ettei auto valu ojaan. Pakolliselle viiden tunnin tauolle joutui Etelä-Suomen Linjaliikenne Oy:n auto 908, joka aikaisemmin on liikennöinyt pääkaupunkiseudulla. Kimonkyläntien kunnossapidosta vastaa YIT.
 
Ote Kouvolan kaupungin tiedotuslehdestä 1/2016:

"Älykkäästi bussin kyytiin"
Aikataulu ja reitti ovat avainsanat, kun on kyse joukkoliikenteen käyttämisestä. Painetuista aikatauluista tiedon löytäminen on työlästä ja tieto voi olla myös vanhentunutta. Tuore Kouvolan joukkoliikennelogistikko Jaakko Löytynoja kertoo, että tähän mietitään nykyaikaista tietoteknistä ratkaisua.
- Selvitämme alkuvuodesta, miten saamme linja-autoliikenteeseen liittyvät avaintiedot reaaliaikaisesti matkustajien käyttöön. Bussiliikenteeseen liittyvä data on suhteellisen helposti hyödynnettävissä. Tarvitaan vain toimiva sovellus, joka tarjoaa tiedon kaikkien saataville.
- Missä bussi juuri sillä hetkellä liikkuu, onko se myöhässä ja milloin se on lähimmällä pysäkillä. Tarkka reaaliaikainen tieto palvelee matkustajaa ja minimoi odotusajan. VR:llä on kaikki tieto junista reaaliaikaisesti käytettävissään, samoin on myös esimerkiksi Lappeenrannassa bussiliikenteen osalta. Kouvolassa on nyt kääritty hihat, jotta vuoden mittaan täälläkin olisi nykyaikainen palvelusovellus käytettävissä.
- Mietimme huolella tarpeet ja järjestelmän vaatimukset sekä toteutamme ne fiksusti. Laitamme samalla koko joukkoliikenteeseen liittyvän tiedon uuteen uskoon niin, että kaikki tarvittava tieto on yksinkertaisesti ja helposti käytettävissä.Pian siis GPS–signaali päivittää älypuhelimeen tai tablettiin tarkan tiedon bussien liikkeistä. Löytynoja kertoo, että pidemmällekin meneviä sovelluksia on Suomessa jo kehitteillä.
- Sovelluksessa voi olla useampia tahoja mukana, kuten joukkoliikenne ja taksit. Matkustaja saa tiedon, millä kulkuvälineillä hän voi matkan suorittaa. Hinnan ja kiireellisyystason mukaan hän valitsee itselleen parhaiten sopivan yhdistelmän.
 
Tässä pari poimintaa Kouvolan Sanomista vuodelta 1961:

Kouvolan Sanomat 31.8.1961:

Lisäyksiä linja-autoliikenteeseen 1.9.-61 lähtien

Kossilan Liikenne Oy:n taholta kerrottiin seuraavista lisäyksistä linja-autoliikenteeseen 1.9.61 lähtien: Huomattavin liikenteen lisäys tapahtuu Kouvola – Kuusankoski – Voikkaa välillä ns. Kuusaantiellä. Suurimman osan päivästä liikennöi tällä tiellä myöskin toinen auto, joka on sijoitettu vastavuoroksi entiselle vuorolle. Täten lähtevät Kuusaantien autot niinä päivän aikoina, kun 2 autoa on liikenteessä, Kouvolasta sekä Voikkaalta 5 min. yli tasan ja puolen tunnin. Kuusankoskelta on näin yhteys molempiin suuntiin sekä Kouvolaan että Voikkaalle 15 min. vaille ja yli tasatunnin.

Jo pari päivää aikaisemmin eli 29.8.1961 oli lehden takasivulla seuraava tulitikkulaatikon kokoinen ilmoitus:
Muutamia Voikkaalla tai Kuusankoskella asuvia linja-auton rahastajia otetaan palvelukseen. Ilmoittautuminen konttoriimme Kouvolassa. Kossilan Liikenne Oy
 
Kouvolan Matkakeskukselle on tänään asennettu uudet aikataulunäytöt. Asennuksen toteutti Seasam ja näytöt käyttävät Matkahuollon dataa.
 

Liitetiedostot

  • DSC_0003.jpg
    DSC_0003.jpg
    74.1 KB · Lukukerrat: 2,659
Savonlinjalle VDL Citea Kouvolaan. Oli vielä Citea-mainosteipeissä, mutta bongattu tänään Voikkaa-Anjala -linjalla.
 
Ja kuvaa Savonlinjalla koekäytössä olevasta VDL:stä, olkaa hyvä.
 

Liitetiedostot

  • IMG_20160910_153404.jpg
    IMG_20160910_153404.jpg
    94.4 KB · Lukukerrat: 2,538
Jokavuotiseen tapaan linja 10 saa maanantaista lauantaihin kulkevat myöhäisvuoronsa takaisin tulevana maanantaina. Arkisin illan viimeinen 10E lähtee matkakeskukselta klo 21.40 ja 10L klo 22.10, lauantaisin E 22.00 / L 22.20. On silti häpeällistä, että Kouvolan kokoisessa kaupungissa illan viimeiset autot lähtevät näin aikaisiin (Anjalankosken suunnasta puhumattakaan) sillä 80-luvun aikatauluja selaamalla selviää liikennöinnin jatkuneen parhaimmillaan aamukolmeen.

Autoistuminen ja ajat yleisestikin ovat toki koetelleet Pohjois-Kymenlaakson joukkoliikennettä rankalla kädellä, mutta kun etenkin viikonloppuöisin katselee ihmismassojen liikehdintää ja seuraavana aamuna kauhistuttavien taksikuittien loppusummia, niin en näe syytä miksi myöhäisemmälle liikennöinnille ei olisi tarvetta. Lehtomäkeläisenä maksaisin mielelläni vaikka puolet päivätaksaa kalliimman hinnan päästäkseni öisistä riennoista nopeasti ja vaivattomasti kotiin, enkä epäile etteikö maksaisi moni muukin tällaisen mahdollisuuden ollessa tarjolla.
 
Jokavuotiseen tapaan linja 10 saa maanantaista lauantaihin kulkevat myöhäisvuoronsa takaisin tulevana maanantaina. Arkisin illan viimeinen 10E lähtee matkakeskukselta klo 21.40 ja 10L klo 22.10, lauantaisin E 22.00 / L 22.20. On silti häpeällistä, että Kouvolan kokoisessa kaupungissa illan viimeiset autot lähtevät näin aikaisiin (Anjalankosken suunnasta puhumattakaan) sillä 80-luvun aikatauluja selaamalla selviää liikennöinnin jatkuneen parhaimmillaan aamukolmeen.

Autoistuminen ja ajat yleisestikin ovat toki koetelleet Pohjois-Kymenlaakson joukkoliikennettä rankalla kädellä, mutta kun etenkin viikonloppuöisin katselee ihmismassojen liikehdintää ja seuraavana aamuna kauhistuttavien taksikuittien loppusummia, niin en näe syytä miksi myöhäisemmälle liikennöinnille ei olisi tarvetta. Lehtomäkeläisenä maksaisin mielelläni vaikka puolet päivätaksaa kalliimman hinnan päästäkseni öisistä riennoista nopeasti ja vaivattomasti kotiin, enkä epäile etteikö maksaisi moni muukin tällaisen mahdollisuuden ollessa tarjolla.

16.4.1996 oli Kouvolan Sanomissa oheinen uutinen:

Kouvola palauttaa kaupunkiliikenteen valtionapurahoja

Kouvolan kaupunki joutuu palauttamaan viime vuotta varten saamiaan kaupunkiliikenteen valtionapurahoja kaikkiaan 119 196 markkaa.

Liikenneministeriö myönsi valtionapurahaa kaupunkiliikennettä varten Kouvolalle 285 000 markkaa, josta se sai suurimman osan ennakkomaksuna. Valtionapuun oikeuttavia kustannuksia kertyi kuitenkin vain 189 608 markkaa, ja kun kaupungin on osallistuttava joukkoliikenteen rahoittamiseen yhtä suurella summalla kuin valtio, jäi molempien osuudeksi vain 94 804 markkaa. Liikaa maksetun ennakon palauttaminen merkittiin eilisiltana kaupunginhallituksen tiedoksi.


14.9.1996 oli Kouvolan Sanomien yleisönosastossa seuraava kirjoitus:

Huonot linja-autoyhteydet haittaavat iltaa Kouvolassa

Syksyn saavuttua ovat iltakoulut taas alkaneet ja lapset odottavat innokkaina pääsyä myöhäisillekin harjoitusvuoroilleen pelihalleihin. Kansalaisopisto puolestaan on tarjonnut monenmoista kurssitoimintaa niillekin, jotka eivät voi osallistua sellaiseen päivällä. Myös teatteri on jakanut mielenkiintoisen esitteen ohjelmistosta ja ovathan vielä elokuvateatterit ja niiden iltanäytökset. Illalla voisi pistäytyä joskus myös ravintolassa.

Monelta kaupunkilaiselta iltaopiskelu ja harrastukset kuitenkin usein jäävät puuttuvan linja-autoyhteyden takia. Esimerkiksi välillä Keskusta – Eskolanmäki lähtee viimeinen linja-auto keskustasta jo klo 20.40, kun taas opiskelu- ja harrastustunnit päättyvät vasta klo 21. Miten panet pienen harrastajan tulemaan kotiin kolmen kilometrin matkan illan pimeydessä? Eivät kaikki aikuisetkaan uskalla siihen aikaan liikkua.

Kouvolan kaupunki kuitenkin mieluummin palauttaa valtiolta saamaansa ”tukirahaa” kuin järjestää asukkailleen turvallisen linja-autopalvelun. Kenestä tilanne oikein kiikastaa? Onko se yrittäjän haluttomuutta maksaa yhdestä lisätyötunnista? Vai johtuuko tilanne ainoastaan asiasta päättäneestä porukasta?

Totuus lienee se, ettei päättäjien järkikulta noteeraa rahvaan palveluita. Muistamme hyvin, miten kuuluisien ”messumatkojen” yhteydessä muutama päättäjä kertoi kyseessä olevan eliittiryhmän. Ehdotan, että tämä Kouvolan eliittiin itsensä lukeva sakki tekisi paikallisliikenneasialle pikaisesti jotain. Kyllä ihmisille pitää pystyä järjestämään turvallinen kotiinkuljetus myös iltaisin. Muuten, jakaako kaupunki niitä taksilappuja kenties tavallisille veronmaksajillekin?

”Syksy saapuu, bussi ei”


Seuraavasta eli 1997-1998 aikataulusta alkaen ylimääräiset talvikauden iltavuorot Eskolanmäkeen ja Lehtomäkeen alkoivat kulkea maanantaista perjantaihin, kun ne siihen asti kulkivat vain perjantaisin.
 
Moikka! Täällä uusi bussinkäyttäjä Kouvolasta.

Kaupungin pöytäkirjoja selaillessani näyttää sille että nykyinen kaupungin joukkoliikennelogistikko on irtisanoutunut helmikuun 2017 alusta alkaen...käsittääkseni ei kauaa ehtinyt olla. :eek:
 
Kouvolan bussit kirjoittaa Facebookissa:

1.2.2017 tulee bussivuoroihin muutoksia, tiedotame lähepänä asiasta lisää ja päivitämme aikataulut verkkosivuille. Ajantasaiset aikataulut löydät aina matkahuollon sivuilta.

Jännityksellä odotamme minkälaisia muutoksia on tiedossa näin kesken aikataulukauden.
 
Taitavat olla sittenkin vain muutoksia Savonlinjan Kouvola - Helsinki-vuoroissa, jotka ovat osa Kouvola - Koria - Elimäki-tarjontaa.

SL:n lisäksi myös Pohjolan Liikenne lopettaa vuorojaan. Uusi aikataulupainos löytyy täältä.

Joukkoliikenteen tämänpäiväisessä tiedotteessa kerrottiin myös, että Löytynojan tilalle on löytynyt uusi joukkoliikennelogistikko. Hanna Piispa-Malinen aloittaa hommat heti maanantaina.
 
Löysin Kuusankosken (?) kaupungin muinoin lakkautettujen nettisivujen syövereistä Kouvolan (?) paikallisliikenteen aikatauluja tämän vuosituhannen alusta. Huvin ja vertailun vuoksi tarkastelkaamme esimerkiksi linjan 10L kehitystä viimeisen 15 vuoden aikana.

10L 1.10.2001-30.4.2002

lINJA22.GIF


10L 1.10.2016-30.4.2017

sOfgVu2.png


Mikä on muuttunut 10L:ssä?

- Talvella 2001-02 linjalla kulki arkisin 25 vuoroa, lauantaisin 15 ja sunnuntaisin 13. Tänä päivänä vastaavat lukemat on 26/16/12.
- Arkivuorot klo 7.25 ja 21.10 eivät enää kierrä Pikku-Palomäkeä; viikonloppujen Y-kierroksia on harvennettu rankemmalla kädellä, samoin T-kierroksia joita ajettiin tuolloin enemmän 12T:n ollessa pelkkä arkilinja.
- LS-yövuoro klo 0.45 on lakkautettu, klo 22 jälkeen lähtenyt M-P -vuoro kulkee nykyään myös lauantaisin.
- Joidenkin vuorojen minuutteihin on tehty vähäisiä muutoksia.
- Lehtomäen ajantasauspysäkki on siirtynyt Tyttilammenkadulta Utunmäentielle.

Entä mikä on muuttunut joukkoliikenteessä yleisesti?

- Kuntaliitosta seurasi linjanumerouudistus, jossa kuntarajojen yli ajaneet vakiot numeroitiin. Samalla numerot yhtenäistettiin, esimerkiksi Kuusankosken entiset linjat 8 ja 12 saivat uudet numerot 9 ja 13.
- Yöliikenne on lopetettu kokonaan ja iltaliikennekin loppuu huomattavasti aikaisemmin. Kouvolasta ajettiin vielä vuonna 2001 joka päivä Kuusaan suuntaan puolenyön jälkeen, Valkealaankin klo 23 jälkeen. Anjalankosken suunnan tietoja ei ollut saatavilla, mutta liikenteen loppuessa nykyään jo klo 20.40 voidaan olettaa vuorojen kulkeneen ennen rutkasti myöhempään.

--

Mielestäni nyky-Kouvolan joukkoliikenteen jämähtäneisyys on hyvin huolestuttavaa. Kaupunki näyttää tällä kehityksen puutteella pitävänsä busseja yksistään pakollisena pahana, jotka nyt vaan on pakko pitää tukkimassa yksityisautoilijoiden maksamia katuja – kustannustehokkuuden takaamiseksi vaikka oman toimen ohella ja vasemmalla kädellä. En usko monenkaan matkustajan olevan aidosti tyytyväisiä Kouvolan busseihin, mutta tulee väkisin sellainen tunne, että me liikenteen järjestämiskuluista suurehkon osan maksavat asiakkaat tyydymme rakentavan keskustelun luomisen sijaan siihen välttämättömän menoerän rooliin johon kaupunki on meidät piittaamattomuudellaan asettanut, antaen samalla hiljaisen hyväksynnän joukkoliikenteen nykytilalle.

Mahdollisuuksia tehdä busseista aito vaihtoehto yksityisautoilulle olisi Kouvolassa vaikka ja kuinka. Linjastouudistus, aikataulujen järkeistäminen, pysäkki-infran parantaminen, erilaisten lipputuotteiden luominen ja laadukkaan matkustajainformaation tuottaminen ovat kaikki kokonaisuuden muodostavia osia, joiden suhteen kaupungin pitää tarttua toimeen. Kun pahimmassa tapauksessa satunnaiskäyttäjän matkaketju menee niin, että marssit kotoa pysäkkimerkin luo odottelemaan taivasalla vuoroa, jonka...

- ...linjanumeroa et tiedä etkä voi millään järjellä edes arvata
- ...kulkureittiä ei ole mahdollista päätellä linjakilven tekstistä
- ...saapumisajasta ei ole varmuutta yhtenäkään päivänä viikossa
- ...jonka pysähtymisaikaa et voi aikataulukaapin puuttuessa tarkistaa edes netistä kohtuullisella vaivalla
- ...jonka kalusto aiheuttaa täysin aiheellista pelkoa matkan mahdollisesta katkeamisesta
- ...joka saattaa järjestään saapua määränpäähänsä niin pahasti myöhässä, ettei jatkoyhteyteen ole mahdollista ehtiä...

...niin miten ihmeessä voi olla millään muotoa houkutteleva ajatus valita bussi sellaisen ihmisen kantilta katsottuna, jolla on valinnanvaraa kulkutavan suhteen? Vaikka pakkokäyttäjä astuu mihin tahansa museoautoon, jonka kyydissä on edes lottovoiton todennäköisyyttä lähentelevä mahdollisuus päästä kohteeseen joskus, niin eivät edes vaihtoehdottomimmista vaihtoehdottomimmat ansaitse näin huonoa palvelua. Jo siinä tosiasiassa pitäisi olla kaupungille tarpeeksi syytä kääriä hihat ja panna alulle linjastouudistus.

Summa summarum

Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin. Kunnes se kuuluisa joku päättää tehdä sille kuuluisalle jollekin sitä kuuluisaa jotain, Kouvolan bussien mainoslause "Hyppää kyytiin, bussilla pääsee" tulee pysymään vitsinä, joka ei naurata.
 
Tunnen huonosti yksityiskohtia Kouvolan paikkurista, mutta www.slamu.fi sivulta voi tutkia vanhoja aikatauluja ja sieltä löysin esimerkiksi Kouvola - Koria yhteyksiä ja vuonna 1983 kesäaikana oli maanantai - perjantai-päivinä pelkästään Tuomalalla 35 lähtöä, Elimäen Liikenteellä 23 lähtöä ja Kossilallakin 5 lähtöä. Ja vielä Jyrkilälläkin oli vuoro samalla tiellä. Nykyisin kaikkien lähtöjen summa on arkipäivinä 23 vuoroa. Eli tarjonta on tippunut melkein kolmannekseen. Lehtomäen tarjonta on pysynyt suunnilleen samanlaisena. Mielenkiintoisena kuriositeettina Matkahuollon sivulla on myös matkalippuhinnat ja Savonlinjan pikavuorossa maksaa 3 euroa ja Elimäen Liikenteen vakiovuorossa 3,50 euroa.
 
Kipailutusuutisia:

(Jaala-)Voikkaa-Matkakeskus-Myllykoski-Inleroienen-Anjala -linjat sekä "ydinkeskustan" linjat nyt kilpailutuksessa. Uusi sopimuskausi alkaa keväällä 2018.

Hilmassa ei vielä tietoa, mutta kaupungin pöytäkirjoissa kyllä.
 
Takaisin
Ylös