Lahden paikallisliikenne

En olisi uskonut, että kiinnostuneita olisi noin paljon. Oma toiveeni on, että kaikki kohteet eivät menisi yhdelle tarjoajalle.
 
Tuo pohjaväri on mielestäni onnistunut, kun tummansinisen rinnalla käytetään valkoisen sijasta vaaleansinistä. Myös kuvio on tyylikäs. Noista eri teemoista voi olla kyllä montaa mieltä, itse sanoisin pelkän pohjavärin riittävän.

Uusi logo on myös ihan tyylikäs, samanlainen kuin useimmat joukkoliikenneyritysten logot, eli ei varsinaisesti kuvasta mitään. Fontti olisi tosin voinut olla selkeämpi ja kirjaimet toisistaan irrallisia.

Kokonaisuutena kyllä varsin onnistunut brändäys mielestäni.
 
Noista eri teemoista voi olla kyllä montaa mieltä, itse sanoisin pelkän pohjavärin riittävän.

Jep. Nuo lisäkuviot ja kukkaset tuntuvat hieman tökeröiltä. Jyväskylässähän tuo meni ihan ööveriksi. Sinisen sävyt ovat ok, mutta itse väritys aaltoineen ei ole mieleeni.

Kuvittelenko, vai näyttääkö tuo logo vihreässä matkakortissa ihan HSL:n matkakortilta? (Tässä liitteessä sivulla 3)
 
Mielestäni kaikista tähänastisista uusista tilaajaväritystouhuista onnistunein kokonaisuus. Sinänsä harmi, että liikenteen volyymin lisäys meni hieman överiksi, vähempikin olisi riittänyt. Toivotaan ettei tuloksena ole rahojen loppuminen, sillä lipun hinnan tuntuva nousu saattaisi hyvinkin vesittää kaikki tavoitteet kulkumuoto-osuuden kasvattamisesta.
 
Tuntuu että näissä uusimmissa tilaajavärityksissä ei ole kovin paljon annettu arvoa sille, että joukkoliikennevälineen ulkoasu on merkittävä osa kaupungin katukuvaa ja eräänlaista historiallista jatkumoa. Pikemminkin valituksi tulleet ratkaisut näyttävät lyhytaikaisilta mainosteippauksilta, jotka tuntuvat hetken aikaa vekkuleilta ja piristäviltä, mutta menettävät muutamassa vuodessa arvonsa ja alkavat vaikuttaa elähtäneiltä. Tällainen riski on varsinkin Lahden ja Jyväskylän kaltaisilla maisemaleikittelyillä. Lahden tilaajaväreistä tuli ensivilkaisulla mieleen jonkun laskettelukeskuksen 20 vuotta vanha, hauskoilla teipeillä nuorennettu syöttöbussi, ei iso ja vakuuttava joukkoliikennejärjestelmä.
 
Ei täysin makuasia, mutta osoittain kuitenkin. Tiettyjen firmojen omista teippauksista tulee mieleen 70-luku ja osasta Neuvostoliitto. Onko se sitten hyvä vai paha vai mikä.
 
Sen sijaan ei-Neuvostoliitossa ajetaan vaikkapa tämännäköisissä väreissä, tuleeko mieleen jotain kotimaista: http://www.flickr.com/photos/trevonhaywood/5689699797/

Aikaa kestävä ulkoasu ei tunnu olevan näiden keskisuurten suomalaiskaupunkien tavoitteena. Jos nyt ajatellaan vaikkapa tästä 20 vuotta eteenpäin, niin vaikea on kuvitella, että esimerkiksi Lahden ja Jyväskylän valitsema leikittely olisi enää monenkaan mielestä vakuuttava. Mutta ehkä on ajateltu, että kilpailuttamisen myötä voidaan aina teettää uusia kuvioita, aivan kuin kännykkään kuoria.

Pitkäaikaisesti menestyvät väritykset perustuvat poikkeuksetta selkeisiin muotoihin ja yksinkertaiseen värimaailmaan. Esimerkiksi nyt juuri tämä Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Kuopion valtaliikennöitsijän design, joka on tehty ammattilaisen toimesta jo reilu 35 vuotta sitten, ja sen voi kuvitella aivan hyvin olevan bussien kyljissä myös 35 vuoden päästä. Tätä ajatusta on jonkin verran myös Turussa, Tampereella ja HSL-värityksessä. VR:nkin junien maalauskuvio on kotoisin jo 1980-luvulta, ja se on kestänyt sekä värinvaihdon että luontoaiheisen koristelun hyvin.

Mutta tämä nyt toki on tällaista 1900-luvun muumioiden ajattelua, siihen aikaan kvartaali oli vielä 25 vuotta.
 
Sen sijaan ei-Neuvostoliitossa ajetaan vaikkapa tämännäköisissä väreissä, tuleeko mieleen jotain kotimaista: http://www.flickr.com/photos/trevonhaywood/5689699797/
Onko se puhdasta sattumaa, että erään Lahdessa sijaitsevan liikennöitsijän/bussitehtaan ensimmäisten mallien suunnittelussa haettiin vaikutteita nimenomaan Ameriikan Yhdysvalloista? ;)

Aikaa kestävä ulkoasu ei tunnu olevan näiden keskisuurten suomalaiskaupunkien tavoitteena. Jos nyt ajatellaan vaikkapa tästä 20 vuotta eteenpäin, niin vaikea on kuvitella, että esimerkiksi Lahden ja Jyväskylän valitsema leikittely olisi enää monenkaan mielestä vakuuttava. Mutta ehkä on ajateltu, että kilpailuttamisen myötä voidaan aina teettää uusia kuvioita, aivan kuin kännykkään kuoria.
Yksi hyvä vaihtoehto on suosia valkoista pääasiallisena värinä kaluston ulkopinnoilla. Valkoinen väri näyttää todella edustavalta marraskuusta huhtikuulle.

Pitkäaikaisesti menestyvät väritykset perustuvat poikkeuksetta selkeisiin muotoihin ja yksinkertaiseen värimaailmaan. Esimerkiksi nyt juuri tämä Lahden, Jyväskylän, Oulun ja Kuopion valtaliikennöitsijän design, joka on tehty ammattilaisen toimesta jo reilu 35 vuotta sitten, ja sen voi kuvitella aivan hyvin olevan bussien kyljissä myös 35 vuoden päästä.
Äläs nyt. Onhan käytettävä penkkikangaskin jo vaihtunut ainakin kertaalleen. Vakavasti puhuen: KA-konserni (sekä myös Pohjolan Liikenne) on kyllä ihailtavasti vaalinut yhtenäistä ilmettä kalustossaan. Ainakaan täällä Kuopiossa ei ole näkynyt esimerkiksi mitään "tanskandoggeja" muistuttamassa kaluston edellisistä omistajista.

Menee muuten jo ohi aiheen, mutta tietääkö kukaan, mikä oli tämän KA-konsernissa käytetyn maalauksen taustalla?
http://www.mystinenportaali.com/bussi/kuvat/isot/carrus/city_ll01.jpg
Poikkesi melkoisesti konsernin yleisesti käytössä olleessa maalauskuviosta.
 
Suomessa ollaan minusta nykyään jostain syystä allergisia ns. vahvoille väreille, eli erilaisia pastellisävyjä ja valkoista ja vaalean harmaata tungetaan joka paikkaan. Myönnetään että pidän vahvoista väreistä, mutta silti minusta Berliinin ja Dresdenin tilaajaväritykset näyttävät Turun vastaavaa paremmalta. Tai sitten jos niitä vaaleita sävyjä käytetään, niin käytettäisiin sitten edes kunnolla, kuten Reimsin ratikoissa: http://www.mobilicites.com/admin/image/0bb8ade1a32a0b18c6a2b4dd54f34c27_tramway_reims_une.jpg
 
Tästä olen ysin samaa mieltä! Brittien saarilla on ilo katsella busseja, niistä kun ei valkoista kohtaa löydy sitten millään.
 
Takaisin
Ylös